Citykettu

 

Meidän kaupungissa on citykettuja, kuten varmaan muuallakin. Helpon ravinnon houkuttelemana kettu viisaana eläimenä jää majailemaan sinne, mistä ruoan helpoimmin löytää. Ihmisten antama eines tietysti koukuttaa.

Tänään kuntosalille mennessä parkkipaikalla sama kettu, jonka olen nähnyt muulloinkin, olisi halunnut tulla kanssani sisälle. Ei kyllä ujostellut ihmistä tai autoa yhtään. Kurja juttu! Jää pian auton alle tai sille käy muuten huonosti. Ihmiset ovat antaneet jopa kädestä ruokaa, kertoi väki kuntosalilla. En yhtään ymmärrä tällaista luonnon eläimen ruokkimista, josta ei mitään hyvää seuraa. Toki ketun puuhia on kiva katsella kauempaa ja mukava eläinhän kettu on muutenkin. Villieläimen kesyttäminen on vain kaikin tavoin väärin.

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 4

 

Viime viikolla kuuntelin Yle Radio 1:n ohjelman Marko Gustafssonin vieraana kuvataiteilija, viljelijä Osmo Rauhala. Taiteilija, joka viettää osan vuodestaan New Yorkissa ja lopun aikaa Siuron maatilallaan luomuviljellen sekä lampaita kasvattaen, on mielestäni aika mielenkiintoinen haastateltava.

Tyrvään Pyhän Olavin keskiaikaisessa kirkossa kävin vuosia sitten katsomassa uudelleen rakennetun kirkon ja sen taideteokset, jotka tekivät kyllä syvän vaikutuksen: kaksi taiteilijaa ja toisistaan täysin eroavat, puhuttelevat tyylit. Silloin heräsin tutustumaan molempiin taiteilijoihin paremmin, joista toinen oli juuri Osmo Rauhala.

Radio-ohjelmassa Rauhala kertoo mielenkiintoisesti lapsuudestaan ja nuoruudestaan, opiskeluistaan, taiteestaan ja kahdesta elämän oivalluksestaan. Kiinnostavaa oli myös kuulla, kuinka hän oli luonnonsuojelija jo nuorena puolustaessaan raakku- ja taimenpuroaan aikana, jolloin ei vielä virallisesti ollut edes perustettu vihreää liikettä luonnonsuojeluaatteeseen Suomessa. Korkeakouluopinnot, luova työ ja elämän mittainen laboratorio maatilallaan ovat luoneet persoonallisen henkilön, jonka haastattelu leppoisassa tunnelmassa oli mukavaa kuunneltavaa. 

Todella kiva jakso! Suosittelen kuuntelemaan  Areenasta.

Ps. Rauhalan nuoruus isänsä kuoleman jälkeen karjatilan hoitajana ja samaan aikaan Ateneumin opiskelijana on jotain ihan käsittämätöntä! Onnistuisikohan tämän päivän nuorilta?

Jännitystä Islannista

 

Vihdoin löysin kirjastosta Satu Rämön dekkarisarjan ensimmäisen osan Hildur. Koska olen jatkuvasti kirjojen ostokiellossa, piti odottaa kirjaston antia. Ja veihän Hildur mennessään: sujuvaa, soljuvaa kerrontaa eksoottisissa Islannin maisemissa.

Ehkä eniten pidin kirjan tapahtumapaikoista. Kun on käynyt Islannin erikoisia maisemia katsomassa livenä, kirjassa esiin tuleva luonto avautui ihan toisella tavalla. En ole kovin ahkera dekkareiden ahmija, mutta juuri Islannin vuoksi kirjaa oli mielenkiintoista lukea. 

Kyllä Rämö kirjoittamisen taitaa. Aistin myös heti alussa, että päähenkilöiden omat, henkilökohtaiset traumat eivät selviä tässä kirjassa, vaan sarja jatkuu. Nyt onkin etsinnässä kakkososa Rósa & Björk.

Ainut miinus oli kirjasta löytyvät kirjoitusvirheet. Eihän niitä paljon ollut, mutta ne joka tapauksessa häiritsivät takerruttamalla virheelliseen lauseeseen. Mihinkäs sitä ope pilkuistaan pääsee....

Entisen oppilaani näyttelyssä

 

Kävin kirjastossa katsomassa entisen oppilaani Ksenia Koskisen taidenäyttelyn. Emme ole vuosiin tavanneet - nyt kuitenkin hänen taiteensa kautta.

Ksenia on kuvataiteiden keskellä kasvanut, joten en yhtään ihmettele, että hän on itsekin innostunut taiteilemaan. Lahjoja siihen kyllä löytyy. 

On hienoa huomata, kuinka monesta asiasta nuori on kiinnostunut. Kuvataiteiden lisäksi Ksenia harrastaa teatteria ja onpa hän perustanut bändinkin.

Niin ne pikkuoppilaat kasvavat...

Kirkkaat ikkunat

 

Olen pessyt ikkunoita viime viikkojen aikana. Leppoisasti, silloin tällöin aina yhden huoneen kerrallaan ilman urakointia. Nyt alkaa loppu häämöttää, vaikka välillä hiukan hirvittää pestä ulommaista ruutua täällä korkeuksissa. Tänään oli oikein kiva homma, kun ei tuullut laisinkaan.

Onpa kiva katsella syysvärejä puhtaista ikkunoista!

Sumuaamu

 

Maanantaiaamu valkeni sumuisena. Kymmeneltä lähdimme senioriladyjen kanssa reippaalle kävelylle Lemmenpolun maisemiin.

Ruska on myrskynkin jälkeen kaunis ja järvenrantapolku mukava reitti. Muut kääntyivät takaisin vähän aiemmin, mutta minä kävelin pidemmän lenkin.

Pitkään kesti, ennen kuin sumu alkoi hälvetä. Koiraihmisiä oli liikkeellä ja myös pari juoksijaa. Muuten oli hyvin rauhallista ja kaunista. Ensi maanantaina taas jatketaan samoissa maisemissa.

Hunajaa hakemassa

 

Sunnuntaina lähdettiin perinteiselle hunajanhakumatkalle Kouvolan lähistölle. Sukulaistalon vanhat rakennukset jaksavat aina ihastuttaa, vaikka uusi talokin on kaunis.

Peltojen keskellä pihapiirissä oli viherpeukaloiden istutukset: hedelmäpuita, koristepensaita ja -puita sekä iso kasvimaa. Saimmekin hunajalaatikoiden lisäksi hilloja, syysomenoita ja ties mitä alueen herkkuja kotiin vietäväksi. Lämpimät kiitokset - taas! Bonuksena seurasimme suuria hanhiparvia, jotka vähitellen suuntaavat etelään.

Pihasta lähtiessä piti vielä kuvata isännän keittiön hellapuut. Jo vain oli viimeisen päälle tarkasti tehty puupino! Ei kyllä minulta olisi onnistunut.

Oppilaiden näyttely

Serlachius Residenssillä oli Ötökkä-näyttelyn avajaiset.

Taidelinna-projektin näyttelyssä taiteilijoina olivat olleet joidenkin Pirkanmaan koulujen oppilaat, jotka olivat myös mukana avajaisissa.

Hienoja taideteoksia, niin ammattimaisella ohjauksella kuin ripustuksellakin, nähtiin näyttelytilassa.

Lisäksi avajaisissa esiintyivät Merikanto-opiston nuoret muusikot erikseen ja yhdessä.

Mukava poikkitaiteellinen avajaistapahtuma, joka jäi varmasti nuorten taiteilijoiden mieleen - ehkä koulujen aikuistenkin. Olin avajaisissa kuokkimassa, mutta eräs opettaja luuli minun kuuluvan koulujen kalustoon, hih!

Ikkunan takana syksy

 

Aamu