Herkkuja

 

Kävimme viikonloppuna lounaalla paikallisessa kiinalaisessa ravintolassa. Kyllä oli taas hyvät herkut: runsas valikoima sushia, perinteistä kiinalaista lämmintä ruokaa ja salaatteja. Jälkiruoaksi kakkuja, jätskiä sekä suklaaputous, johon sai dipata haluamiaan hedelmiä tai vaahtokarkkeja.

Kyllä on kiva, että omalla paikkakunnalla on näin laadukas kiinalainen ravintola. Kiitos henkilökunnalle aina iloisesta palvelusta!

Museovierailulla

 

Sunnuntaina poikkesin Serlachius-museo Pääkonttorilla katsomassa uusimmat näyttelyt. De Chirico näyttömöllä oli huikean hieno. Hänen tekemänsä lavasteet ja puvustukset Rooman Oopperaan olivat todella mielenkiintoisia, niin oikeat puvut, luonnokset kuin hänen maalauksensakin. Lisäksi videoina saattoi katsella Bellinin Puritaania ja Rossinin Otelloa.

Esillä olevat de Chiricon maalaukset olivat taiteilijan myöhäistuotantoa.

Giorgio de Chirico: "Olen maalari, joka on aina pyrkinyt olemaan maalari parhaalla mahdollisella tavalla. Mielestäni olen onnistunut siinä paremmin kuin kukaan muu." 

Mitattu ja piirretty -näyttely esitteli dokumentoituja rakennuksia Mäntästä ja Huuhkojärveltä. Vernadoc on kansainvälinen arkkitehtien verkosto, joka tallentaa kansanomaista rakennuskantaa piirtämällä. Huhkojärven tilalla oli syksyllä 2023 arkkitehtien ja -ylioppilaiden mittausleiri, jonka tuloksena syntyi näyttelyn piirustukset. Näyttelyssä oli myös mielenkiintoinen videoesitys leiriltä, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. En olisi muuten tiennyt, miten pikkutarkkaa ja aikaa vievää näiden teosten syntyminen on ollut. (Enkä yleensäkään ole tiennyt arkkitehtien opiskelusta juuri mitään!) Taas opin uutta.

Kolmantena näyttelynä Pääkonttorilla oli Mesenaatit. Se kertoo Serlachiuksen taidekokoelman tarinan. Puiset pienoismallit entisistä ja nykyisistä rakennuksista olivat hauskoja ja niiden vieressä olevista näytöistä löytyi paljon historiallista tietoa. Harmi, että Mäntän linnaa ei ole enää olemassa. 

Yhdessä yläkerran huoneessa on kollaasi jo puretuista näyttelyistä. Kiva, että niistäkin on jäljellä jotain. Kiersin näyttelyn aika nopeasti, joten jonain toisena päivänä pitää tulla uudelleen. Onneksi on Museokortti!

Ps. Ainut asia, joka harmittaa, on museoiden nimien vaihtuminen: Gösta ja Gustaf -nimet tulivat vuosien varrella tutuiksi yleisölle, nyt ne ovatkin Kartano ja Pääkonttori. No, kyllähän niihinkin tottuu. 

Kaunista ja haikeaa

Mökillä krookusten kukinta on jo melkein ohitse. Harmi, että kevätkukkien loisto alkoi niin aikaisin. Aiempina vuosina olen ehtinyt toukokuussa mökille asumaan ja ihastelemaan kaikkea kaunista.

Valkovuokotkin ovat jo aloittaneet kukintansa. Oma äitini niitä rakasti ja nyt valkovuokkoja on levinnyt mökin pihaan moneen paikkaan. Olisin niin halunnut olla mökillä pääsiäispäivänä liputtamassa evakkojen muistoksi, sillä äitini lähti Karjalasta kaksi kertaa pienenä tyttönä Valkjärveltä evakkomatkalle, toisella kertaa laput kaulassa isomman tytön ohjauksessa. Tällä kertaa minä ja oma lipputankoni olimme kuitenkin kaukana toisistamme. Kotona ikkunasta ei näkynyt yhtään lippua sinä päivänä. Harmi! Johtuneeko siitä, että tämä uusi liputuspäivä oli ensimmäistä kertaa käytössä.

Järvet ovat vapautuneet jääkannestaan tavallista aiemmin, meidän mökkijärvessä jo 15.4., vaikka tavallisesti vasta vapun tienoilla. Kevät on niin hurmaavaa aikaa, kun linnut palaavat, luonto herää, vihreys alkaa vallata maisemaa ja iltojen valoisuus tuntuu ihmeelliseltä.

Tänään aion katsoa paavi Franciscuksen hautajaismessun loppuosan Areenasta, sillä jouduin lähtemään kesken messun pitämään urheilutalon kahviota, jotta sisareni ei siellä ihan yksin joutuisi raatamaan lentopalloilijapoikansa vanhempien vuorolla. Olisin mielelläni keskittynyt Vatikaanin tapahtumiin, mutta onneksi on tallenteet olemassa. 

Luterilaisena on vaikea ymmärtää paavin valtavaa suosiota ympäri maailman. Toisaalta hieno asia, että katolilainen isä koetaan näin merkittäväksi henkilöksi, jonka hautajaisseremoniaan kokoontuu maailman johtajatkin toisiaan kättelemään. Jospa tästä seuraisi vain hyvää koko maailmalle - erityisesti rauhaa. Sitähän Franciscuskin jaksoi rukoilla kerta toisensa jälkeen. 

Taidekaupungin Lemmenpolulla

 

Ihan kodin tuntumassa järven rannalla kulkee suosittu ulkoilureitti, joka on aikojen alussa Lemmenpoluksi ristitty. Kävelen sitä useasti, sillä luonnon helmassa on mukavampi lenkkeillä kuin kävelyteillä autojen ja kevätpölyn keskellä. 

Polun varrelle on ilmestynyt muutamia taideteoksia. Kuka lienee tehnyt? Sopivat kuitenkin Taidekaupunkiin hyvin.

Pääsiäisen aikaa

 

Pääsiäisen aikaan hiljaisella viikolla oli aikamoista kiirettä kuorojen kanssa. Olimme laulamassa kolmena päivänä - toisen kuoron kanssa kerran, toisen kahdesti. Ranskalainen säveltäjä Charles Gounod on säveltänyt 1800-luvulla teoksen Messe Brève, jota kuoron kanssa lämmittelimme uudelleen. Tämä musiikki on niin kaunista ja pääsiäisen aikaan sopivaa. Lauloimme myös viikon aikana Simojoen Pekan yhden laulun Ylistys-kokoelmasta, lisäksi psalmimusiikkia ja yksittäisiä lauluja. Pääsiäisen harras ja lopulta riemukas tunnelma minulle syntyy erityisesti musiikin kautta.

Palmusunnuntain vietimme Pajulahdessa, jossa suvun musiikkia harrastava "sisar" juhli 70-vuotistaivaltaan. Hän on innostunut eläkevuosinaan uudelleen opiskelemaan laulua ja sellonsoittoa, jotka työaikana jäivät vähemmälle. Juhlinnan lomassa kuulimme ihanan musiikkituokion, jossa oli sankarin itsensä valitsemia kappaleita itse soittaen ja laulaen sekä muusikkoystäviensä kanssa yhdessä musisoiden. 

Kotona lankalauantaina väsäsin Valion ohjeella sitruunaisen juustokakun, josta tuli oikein raikas eikä yhtään liian makea. Päällyksen vain silottelin nopeasti, joten jäi vähän kuhmuraiseksi. Eipä tuo makua haitannut. 

Eilen kävimme vielä seuraamassa seurakunnan draamaryhmän tekemän pääsiäisnäytelmän. Kappeli oli tupaten täynnä katsojia, vaikka näytöksiä on ollut useampia. Näytelmä oli puhutteleva lavastuksineen,  vaatetuksineen kaikkineen, ja paljon näytelmän eteen oli tehty työtä. Mukavaa, että runsas yleisö palkitsi ryhmäläiset, kuka sitten missäkin tehtävässä esiintyi.

Nyt alkaa ajatukset vähitellen kääntyä konkreettisesti kevääseen. Olenkin tänään lähdössä mökille herättelemään paikkoja talviunesta ja tutkailemaan kevään merkkejä. 😊

Pääsiäisen iloa ja valoa

 

Vaahtokarkkeja ja muumilimsaa

 

Muutama viikko sitten käytiin mökillä heittämässä hyvästit talvelle sisareni kanssa. Tulikin kiire, sillä joka vuosi pitää käydä mökillä lumen keskellä paistamassa makkarat, vaahtokarkkeja ja hörppimässä muumilimsaa. (Tällä kertaa taisi kyllä olla smurffit pullossa.)

Olikin ihan viimeiset hetket nauttia perinteistä, sillä seuraavalla viikolla alkoi vähäisetkin lumenrippeet häipyä eikä jäällekään ollut enää mitään asiaa. Ensimmäiset krookukset olivat avautuneet eikä lunta ollut enää laisinkaan. Ihanaa, kevät on kunnolla alkanut! Jäiden lähtöä odotellaan malttamattomana.

Semmareita ja Löyttyä

 

Tampere-talossa oli Semmareiden Mammarit-konserttikiertueen vuoro. Kummitytön kanssa lähdettiin kuuntelemaan kolmatta kertaa yhdessä. Minähän olen vuosikymmenten varrella ollut kymmenissä heidän konserteissaan ja välillä oli jo vähän kyllästymistäkin ilmassa. Nyt tuntui kuitenkin mukavalta lähteä juhlimaan Seminaarinmäen mieslaulajien 35 kuorovuotta ja samalla kummitytön synttäreitä.

Kuoro oli julkaissut myös Siivousmusaa-levyn ja uusi kirjakin oli tyrkyllä. Minä nappasin vain levyn. 

Konsertti oli ihan mukava, osa harmitonta hyvän mielen musaa vuosien varrelta sekä mukana ihan uusiakin kappaleita. Huumori kukki ja poliittista satiiriakin oli havaittavissa. Väliajalla juotiin teetä ja syötiin synttäriherkkuja.

Ai niin: Ajelin myös ensimmäistä kertaa Tampereen ratikalla mennen tullen. Olihan hienoa kyytiä, varsinkin kun ratikan kyljessä komeili uljas kissojen kuoro. Sopi meikäläiselle hyvin!😀

Aiemmin maaliskuussa käytiin kuuntelemassa Jaakko Löytyn 70-vuotiskonserttia Elämä piirtyy pientareelle. Tuttuja riparilauluja ja muutama tuntemattomampikin oli tarjolla. Ohjelmisto oli komea poikkileikkaus vuosien varrelta tähän päivään. 

Kyllä täytyy ihailla Jaakkoa mahtavasta elämäntyöstä gospel-musiikin parissa niin Suomessa kuin myös lähetyskentillä. On siinä yhdelle miehelle aikaansaannosta kerrassaan! Laulukin kulkee yhä entiseen malliin.

Lukuelämys

 

Jonotin aika monta viikkoa saadakseni Markus Nummen uutuuskirjan Käräjät luettavakseni. Se oli saanut paljon kehuja, joten halusin itsekin siihen tutustua. Ja kyllä kannatti!

Käräjät on aivan huikea lukuelämys. Nummi oli haastatellut aikoinaan äitiään ja tätiään suvun historiasta C-kasetille ja palasi haastatteluun myöhemmin. Näin syntyi idea historialliseen romaaniin, jota Nummi kirjoitti kahdeksan vuotta. Tuloksena oli 570-sivuinen romaani, joka sijoittuu Etelä-Pohjanmaalle kuvitteelliseen kylään, jossa käräjöidään lainvastaisista sikiönlähdetyksistä.

Kylän käräjät ei mielestäni ole romaanin tärkein juoni, vaan minua kosketti yhden päähenkilön - Vilja-tädin - elämäntarina, jota kirjassa avataan vähän kerrallaan, kunnes koko tarina paljastuu. Vilja tarkkailee kylän elämää ikkunasta käsin ja hänen merkillistä elämäänsä avataan pala kerrallaan kuin dekkarissa konsanaan: Kaikki ei elämässä ole sitä, miltä näyttää!

Kirja imaisi minut täydellisesti mukaansa. Ahmin sen muutamassa päivässä ja juoni oli niin omanlaisensa sekä kirjoitustyyli ja kirjan rakenne niin nerokas, etten meinannut pystyä laskemaan kirjaa kädestäni. Kun sain kaiken luettua, se pyöri mielessäni pari seuraavaakin päivää, sillä niin väkevä oli lukuelämys.

Kannattaa tutustua, sillä nyt on synnytetty erittäin mielenkiintoinen romaani!

Maaliskuinen aamu ikkunasta