Kesällä lähes joka kävelyretkellä kerään kukkia tienpientareilta. Eilen tarttui mukaan paljon parjattuja lupiineja, päivänkakkaroita, sian- ja ojakärsämöitä sekä muutama kaurankorsi. Niistä sai kauniin kimpun verannan pöydälle.
Tänään tulin auton kyydissä isolle tielle vähän pidemmälle ja kävelin takaisin mökille. Ison tien pientareella oli kurjenkelloja, joita keräilin mukaan. Ojassa oli jyrkkä ojanpenger, ja kukkia hamutessa piti olla varovainen, ettei kierähtänyt ojan pohjalle. Miten ihmeessä on nykyään syvemmät ojat kuin ennen? Niin... Selvästi ketteryys ei ole enää samaa luokkaa kuin nuorempana. Ehkä nivelrikollakin on osansa asiassa.
Keskikesän edetessä alkaa vaihe, jolloin lähes kaikki luonnonkukat ovat jo kukkineet. Vielä ei onnneksi olla siinä pisteessä. Päivänkakkaraa löytyy vielä kovasti, samoin eri kelloja, kärsämöitä, ja kannusruohokin aloittelee kukintaansa. Tuvan pöydälle löytää vielä paljon eri lajeja maljakkoon.
Luonnonkukkakimput ovat niin ihania.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti