Vilkku hukassa

 

Pääsisipä aina ajelemaan tällaisia pikkuteitä! Taajamien vilinässä meinaa joskus mennä hermot.

Eilen ajoin toisen autoilijan perässä. Hän vaihtoi kaistaa ja kääntyi risteyksissä yhteensä viisi kertaa, mutta vilkku taisi olla hukassa: Vain yhden kerran näistä viidestä tilanteesta tämä autoilija käytti vilkkua. Onneksi jo yhteisen retkemme alussa huomasin asian, joten osasin varoa.

Olisi paljon turvallisempaa, jos näytettäisiin liikennesääntöjen mukaisesti, mihin ollaan menossa. Luvattoman paljon on autoilijoita, joiden ajosuuntaa ja mielen liikkeitä pitää vain yrittää arvailla. 

Hyvä mieli

 

Pari viikkoa sitten tuli ensilumi, tosin hyvin ohkaisella lumipeitteellä. Aamukävelyllä keskellä kylää huomasin jonkun jo ehtineen tehdä pienen enkelin jalkakäytävälle, niin pienen, että mahtoi tekijäkin olla alle metrin mittainen. Suu levisi väkisinkin hymyyn. Harmi, etten hoksannut ottaa kuvaa taideteoksesta.

Kotiin tullessa ihmiset olivat jo kävelleet enkelin päältä, mutta kaupan edustalla oli lumeen kirjoitettu viesti. Talven tulo oli huomattu ja varmaan lunta jo odotettukin!

Kreikkalaisia makuja

 

Tomaattikeittoa, pitaleipää, tsatsikia, pitaroudiaa, pinaattipiirasta, salaatteja... Kreikkalaiset alkuruoat olivat maistuvia.

Valitsin pääruoaksi lihapataa, mutta moussakakin oli ollut oikein hyvää. Tällä kertaa oli noutopöytä, joten itse saattoi valita makuja mielensä mukaan.

Jälkiruokana oli kreikkalaisia "munkkeja" ja galaktobourekoa, kreikkalaista filo-taikinaan tehtyä piirakkaa kahvin kera. 

Koko lounas oli oikein onnistunut ja maukas. Kiitos taas, opiskelijat, tuulahduksesta Välimeren ruokakulttuurista!

Laukku-Leenan matkassa

 

Kerran mökille mennessäni huomasin kylän nurmikkokaitaleella nyyttien ja nyssäköiden, laukkujen ja pussukoiden keskellä istuvan rouvan. En ollut yhtään kartalla tilanteesta, kunnes paikallislehti kertoi kylälle saapuneesta kiertolaisrouvasta. 

Huoli tietysti syntyi kyläläisissä, kun talvikin oli tulossa. Myöhemmin kuulin, että kunta oli hankkinut hänelle rivitaloasunnon. Aikansa siinä oleskeltuaan matkalainen oli taas kevään koittaessa siirtynyt ulkomajoitukseen ja lopulta häipynyt tavaroineen eteenpäin.

Kuulin kulkurin nimen vasta tänä vuonna, kun Päivi Ketolainen kirjoitti Laukku-Leenan, naiskulkurin tarinan kirjaksi. Kirja on ollut suosittu, sillä itsekin sitä jonotin kirjastosta monta kuukautta, kunnes silmiini osui lyhyellä laina-ajalla ollut versio.

Mieltä avartava ja ajatuksia herättävä tämä kirja oli. Miten yliopistossa opiskellut, paljon matkustellut, kulttuurista kiinnostunut ja äitinsä omaishoitajana hänen kuolemaansa saakka toiminut nainen päättää lähteä viettämään matkalaukkuelämää ympäri Suomen?  Pettyikö hän perinnönjakoon ja ihmisiin, vai rahanpuute tai sattumako hänet ajoi tien päälle? Kirjakaan ei siihen löydä lopullista vastausta, mutta mielenkiintoista, vaikkakin surullista luettavaa Laukku-Leenan elämäntarina on päiväkirjamerkintöineen päivineen.

Ihmisen elämä sisältää arvoituksia, jotka eivät välttämättä koskaan ratkea.

Skandinavian herkkuja

 

Viime viikolla kävimme opetusravintolassa syömässä. Teemana oli Skandinavia. Alkujuoma oli pirteä ja marjaisa syksyn punainen, joka tällä kertaa tarjoiltiin jäiden kera. Alkuruokana oli ihanaa juustokeittoa, salaatti sekä noutopöydästä erilaisia pieniä voileipiä, jotka olivat oikein herkullisia. 

Minä valitsin pääruoaksi omenaista possua ja seuralaiseni riistakiusauksen. 

Molemmat olivat hyviä, tosin minä lisäsin hiukan suolaa, vaikka yleensä en sitä tee. Jälkiruoaksi saimme mustikkakukkoa vaniljaisella kermavaahdolla ja kahvin kera.

Taas oli mukavat herkut ja ystävällisen huomaavaiset tarjoilijat. Ensi viikolla syömme samassa paikassa kreikkalaista ruokaa, nam!

Valoa pimeyteen

 

Syksyn pimeys on alkanut, joten virittelin viime viikolla keittiön nurkkaan vanhan, rakkaan kirkasvalolamppuni.

Arkista aamupuuroa syödessäni loistattelen lapun valossa ja ainakin kuvittelen saavani siitä lisäpotkua vuoden pimeimpään aikaan. No, tiedä häntä, toteutuuko oikeasti, mutta vahva uskoahan siirtää vaikka vuoria!

Haudoilla

 

Aamulla lähdin käymään kahdella hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä. Oikeastaan piti ajella jo eilen, mutta jatkuvan vesisateen vuoksi siirsin retken tähän päivään. Ihmisiä oli runsaasti liikkeellä jo aamupäivällä. Marraskuisen kaunista - maisema oli riisuttu ja harmaa.

Hautausmaalla kävely on aina niin lohdullista ja rauhoittavaa, pyhäinpäivänäkin, vaikka silloin rakkaat muistot valtaavat vahvasti mielen kynttilöitä haudoille sytytellessä. Kiitollisuus on kuitenkin päällimmäisenä.

Illalla kuuntelin radiosta pyhäinpäivän toivekonserttia: kaunista ja harrasta klassista musiikkia, joka niin hyvin sopii tähän iltaan. Onneksi Yle Radio 1:n mullistukset eivät ihan kaikkea sisältöä ole vielä pilanneet.