Syyspuuhat jatkuvat

 

Mökillä kaadettiin taas puita. Kiitos, Timo, ammattitaidolla tehdystä kaadosta, kun nytkin mukana oli ihan valtava koivu ja vielä pahassa paikassa. Niin se pötkähti maahan juuri siihen kohtaan, mihin pitikin! Oksat vietiin pois ja suuri runko vedettiin helppoon paikkaan, jossa se on mukava tehdä polttopuuksi. 

Sydän verta vuotaen kaadettiin myös isäni lapsuuskotinsa pihasta tuomat tammi ja vaahtera. Ne oli pakko kaataa, kun olivat kasvaneet jo niin suuriksi, että myöhemmin olisi ollut hankala niitä poistaa. Nyt näkyy hyvin järvelle ja tangossa liehuvaa lippuakin voi estettömästi ihailla tuvan ikkunasta.

Mökillä uusitaan myös rinteen rappusia ja kohta pääsee tyhjentämään räystäskourut syksyn lehdistä.

Välillä olemme viettäneet rauhallista viikonloppua tekemättä mitään kummempaa, toimittaneet asioita Tampereella ja sukuloineet Kouvolassa. Harrastukset ovat jatkuneet kesätauon jälkeen. Kuorossa suunnitellaan uusia esiintymishuiveja ja harjoitellaan adventtikonserttiin, ja kuntosali sekä jumppa jatkuvat uudella innolla.

Onhan tämä syksy niin mukavaa, kun työelämä on jäänyt taakse ja on omaa aikaa tehdä, mitä lystää. 😀

Satoa riitti

 

Marjoja ja sieniä on riittänyt yllin kyllin tänä kesänä ja syksynä. Puolukkaa oli mukava kerätä, kun siivoaminen roskista on paljon helpompaa kuin esim. mustikalla. Kyllähän sitä kerää, mutta se putsaus on kaikista tylsintä.

Piirakoita niin puolukasta kuin mustikastakin on tullut tehtyä aika monta. Kun omenoitakin on riittänyt sisareni puusta, niin olen puolukan joukkoon yleensä aina laittanut myös omenan lohkoja. Vispipuuro piti tehdä heti tuoreista marjoista ja puolukkasurvosta maksalaatikon kera nautittavaksi.

Kiitos Pappilan mummon blogin hyvästä ja helposta reseptistä, jossa pohja tehdään jogurtista (tai piimästä), jauhoista, sokerista, öljystä ja soodasta vain sekoittamalla. Nyt olen jo pitkään korvannut piimän jogurtilla, kun inhoan piimän hajua enkä sitä juo, mutta leivonnaisiin se sopii ihan hyvin. Mausteita voi laittaa oman mielen mukaan ja päälle puolukkaa, mustikkaa, raparperiä tai omenaa. Minä yleensä laitan kardemummaa ja pelkkään omenapiirakkaan lisäksi kanelia. Välillä olen kumonnut päälle rahkaa tai kermaviiliä ja sekoittanut siihen yhden munan joukkoon. Vaniljasokeria mukaan. Ihan pelkät marjatkin riittävät.

Kiva, kun luonnon antimia voi syödä monessa muodossa! 😋

Kotona taas

 

Ihanaa olla taas kotona neljän kuukauden mökkiajan jälkeen. Ensimmäiset päivät ovat kuluneet siivotessa, mutta nyt on mukavaa, kun kesän pölyt on tomutettu pois. Juokseva kuuma vesi ja sisävessa tuntuvat niin luxukselta!

Ilta-auringossa katselin tehtaan piipun purku-urakkaa. Ikkunamaisema hieman muuttuu, kun iso piippu katoa, mutta jäähän vielä kaksi pienempää. Puut ovat jo hieman värjäytyneet syksyn suuntaan, vaikka lämmintä onkin. 

On kiva olla taas sivistyksen parissa!😊

Ihania syksyn iltoja

 

Erilaiset

 

Elise Pihlajaniemen kirja Linnanelämää keskiajan Suomessa kertoo mielenkiintoisen kuvauksen Suomen linnoista, niiden rakentamisesta ja sen ajan linnanelämästä. Lisäksi historian hämyisä elämä syttyy henkiin kirjan sivuilla ja kertoo linnanpäälliköistä, pitopöydistä ja jännittävistä käänteistä. Historia muuttuu niin eläväksi! Todella mielenkiintoista luettavaa. 

Olen jo varannut kirjastosta saman kirjailijan Ritareita, linnanrouvia ja merirosvoja: Suomen keskiajan linnanväen tarinoita. Sama aihepiiri siis jatkuu. 

Ihan toisesta maailmasta on Mikko Kohon kirja Yö, joka lankesi yllemme. Jos haluaa löytää yhteneväisyyksia, Pihlajaniemen kirjassakin välähteli sota - tämä kirja kuitenkin nykyajan selkkauksesta. Kirja on tekijänsä esikoisteos

Kohon kirjassa eletään 2020-luvun loppua. Nato ja Yhdysvallat häilyvät idän ja lännen välillä, Kiina saartaa Taiwania ja Venäjä siirtää joukkonsa Suomen rajalle. Suomi aloittaa epävirallisen liikekannallepanon, kun venäläiset vyöryvät rajan yli.

Päähenkilö kirjassa on turkulainen opettajaopiskelija Kaarlo, joka saa käskyn rintamalle. Millaista on nykyajan sota? Se käy todentuntuisena kirjan sivuilla. Luin alussa kirjaa myöhään illalla, mutta tunnelma oli niin pelottava ollessani yksin mökillä, että päätin jatkaa lukutuokioita päiväsaikaan. 

Kirja herätti ajatuksia. Vähän tuntui, että nyt ollaan jo menty parissa vuodessa sotimisessa niin eteenpäin, että osa kirjasta tuntui hiukan olevan ajastaan jäljessä. Mitä oikeasti olisi sota vuonna 2029 Suomessa? Toivottavasti sitä emme koskaan koe!

Ajatuksia herättävä lukukokemus!

Syksyä ilmassa

 

Syksyn merkkejä on ilmassa:  Puolukka on kypsyttänyt suuren satonsa. Mökin pihasta rinteestä olen saanut niin mustikat kuin nyt puolukatkin. Vähän vielä jää punaisia marjoja myöhemmin poimittavaksi piirakkaan tai vispipuuroon. 

Illalla ja varhain aamulla maisema on ollut sumuinen. Viime yö oli myös kylmä - jossain hallaa ja jopa pakkasta, meillä kuitenkin rannassa muutama aste plussalla. Järvi tasaa lämpötilaa.

Kantarelleja olen kerännyt useaan otteeseen. Kaikkia muitakin sieniä löytyy runsaasti, myös myrkyllisiä. Vaan onpa kärpässieni niin kaunis!

Mökillä olen asustellut neljä kuukautta yhteen menoon muutamaa viikkoa lukuun ottamatta. Nyt häämöttää siirtyminen takaisin sivistyksen pariin. Aikansa kutakin! Harrastukset alkavat ja vanha mökki hiipuu vähitellen talviunta kohti.

Juhannuksen jälkeen leikkasin orvokit - lempikukkani. Sen jälkeen ne ovat taas kukkineet innokkaasti, vieläkin. Ne jääkööt samettiruusujen kanssa vielä kukoistamaan pihapiiriin. 

Kiitos rakas mökkiseni ihanasta kesän ajasta!💗

Elokuun iltoja

 

Urkuviikko

 

Seurakuntamme urkuviikko on kääntynyt lopuilleen. Kanttoriurkurimme Marko Koskinen soitti itse viime sunnuntaina avajaiskonsertin ja pitkin alkuviikkoa on ollut urkuvartteja, urkujen esittelyjä eri kirkoissa sekä mielenkiintoinen luento Suomen urkurakentamisen historiasta. 

Perjantaina kuulimme Tallinnasta Kristel Aerin konserttia, lauantaina oli Markus Warghin Improvisaation ilta ja päätöskonsertissa tänään kuulemme Irina Ala-Opasta rakastamani Widorin urkuteosten äärellä.

Ihanaa urkumusiikilla hemmottelua ollut koko viikko!

Lääketieteen ihmeitä

 

Elokuun alkupuolella jännitimme rakkamme aivoleikkausta. Taysissa aivoihin porattiin reikä ja laitettiin ihon alle piuha venttiileineen, jotka poistavat liiallisen aivonesteen vatsaonteloon. 

Olihan se ihmeellistä, miten nopeasti (eli heti) positiiviset tulokset näkyivät. Kävelykyky, joka oli reilun vuoden aikana vaikeutunut niin sanotuksi magneettikävelyksi, jossa jalat eivät tahdo irrota maasta, palautui heti leikkausiltana. Varovasti ilman tukea pääsi jo eteenpäin. Muutkin oireet helpottuivat huomattavasti.

Kyllä lääketiede on ihmeellistä! Niin vaan heti leikkauksen jälkeen saman iltana laitettiin kävelemään ja syömään lohikeittoa. Seuraavana päivänä kotiin. Venttiiliäkin voidaan säätä magneetin avulla, tosin lääkäri vihjaisi, että jääkaappimagneetilla on turha kokeilla itse!😁 Kysymyksissä tai epämääräisissä oireissa saadaan ottaa suoraan yhteys osastolle. Nyt vain odotamme fysioterapian alkamista, jotta kävelykyky saadaan vielä vetreämmäksi. Harjoitukset puolimaratonille saa kuulemma aloittaa! Kiitollisia olemme nykypäivän lääketieteelle ja taitaville neurokirurgeille. 🙏

Niin tuttu ääni

Tuttavani syntymäpäiväkonsertissa kirkko oli aivan täpötäysi. Baritoni Esa Ruuttunen kiinnostaa yhä kuulijakuntaa.

Suomen Kansallisoopperan ja maailman merkittävimpien oopperatalojen vieraileva solisti jatkaa edelleen laulamista eläkkeellä ollessaan. Säestäjänä hänellä oli pianisti ja kuoronjohtaja Hannu Ala. Ohjelmistossa oli hauskaakin hauskempia Eero Sipilän säveltämiä Tiitiäisen satupuun tuttuja lastenrunoja Kirsi Kunnaksen kynästä. Olipa se hulvattoman mukavaa kuultavaa - kuin oopperan lavalla konsanaan! Lisäksi kuulimme Merikannon yksinlauluja sekä Kuusiston ja Löytyn säveliä, lopuksi tietenkin Tikan Armolaulu.

Syntymäpäiväsankari oli saanut vaikuttaa konsertin sisältöön ja hänet sekä taiteilijat kukitettiin lopuksi. Oli hieno konsertti ja tuttu ääni edelleen hyvässä kunnossa!