Salakamarin satoa

 

Kuhmon aamu alkaa yleensä klo 10 salakamarista, jonka pienessä aitassa kamarimusiikin taiteilijat kertovat itsestään ja päivän ohjelmasta. Olen pyöräillyt paikalle ajoissa, sillä muuten sisältä on turha yrittää saada istumapaikkaa ja pihassa auringossa on todella tukalaa näillä helteillä.

Maanantaiaamuna tungos oli melkoinen, kun taiteelliset johtajat Minna Pensola ja Antti Tikkanen kertoivat tämän vuoden ohjelmasta. 

Tiistaina tupa oli taas täynnä kuuntelemassa baritoni Waltteri Torikan ajatuksia laulajan työstä ja seuraavan konsertin annista. Salakamarihetket kuuluvat ilman muuta aamuohjelmaan ja sieltä on kiva polkua pitkin huristella kirkkoon päivän ensimmäiseen konserttiin.

Kello 11 konsertissa Waltteri Torikka lauloi sarjan Merikannon yksinlauluja ja kyllähän ne soljuivat komeasti. Laatokka päätti hänen osuutensa ja bravo-huudot kajahtelivat yleisöstä. Vertavo-kvartetti jatkoi Andreen musiikilla ja konsertin päätti Mitchell & Jumppanen parivaljakko Svendsenin Romansilla. Oli oikein hyggeilyä tämän päivän aloitus!

Iltasoitto ja uinti

Joka ilta klo 17.30 kuuluu kirkon kellotapulista iltasoitto. Kuhmon puhallinmusiikin ystävät on järjestäneet kivan pienen musiikkihetken, jota pyöräillen olen käynyt kuuntelemassa. Välillä on ollut äänessä selvästi nuoria soittajia muutaman minuutian ajan, mutta välillä varttuneempiakin hiukan pidemmällä ohjelmistolla. Lauantai-iltana oli kuuntelijoita parisenkymmentä kirkon pihassa, sunnuntaina kaksinkertainen määrä.

Hiukan ärsyynnyin, kun eräällä kerralla kaksi vanhempaa rouvaa teki äänekästä lippukauppaa soiton ajan. No, viimeisen puoli minuuttia sai kuunnella rauhassa. Voi sentään, kun hienotunteisuus ja hyvät tavat välillä häipyvät ihan fiksuiltakin ihmisiltä! Ei vain ajatella toisia...

Uikkareiden päälle leggingsit ja pusero ja sitten viiletin iltasoitosta suoraan uimaan kirjaston rantaan. Muutama mopopoika päristeli paikalle, kun uinnin jälkeen istuin penkillä. "Oliko lämmintä vettä?" kyselivät pojat minulta ja kävivät varpaalla koittamassa lämpötilaa. Oikein hymyilytti jälkeenpäin. Ehkä meidän kulmilla pojat olisivat häipyneet pois puhumatta minulle mitään.   ;>)

Ihana Kuhmo!

 

Kuhmo kutsui taas kamarimusiikkia kuuntelemaan kahdeksi heinäkuun viikoksi. Kylän läpi ajaessa kaikki näytti olevan ennallaan, mitä nyt Osuuspankki oli saanut uuden näköisen rakennuksen itselleen. Tulimme jo perjantaina, joten lauantai jäi mukavasti ajosta toipumispäiväksi ja asioiden hoitelulle.

Ensimmäiseksi piti käydä kirjastossa kokeilemassa, pääseekö kortilla itsepalveluasiointiin. Pääsihän sillä, vaikka kirjautuminen ensin vähän nikoittelikin.

Kirjastossa oli Tervan tie - valokuvanäyttely sisältäen vanhoja kuvia tervan poltosta ja siihen liittyvistä asioista.

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjasta lainasin neljä ensimmäistä kirjaa. Sarja kertoo köyhästä Ida-tytöstä, joka perheen kuoltua joutuu orpona maailmalle. Historiallinen sarja vie Ida-tyttöä ensin töihin Topeliuksen perheeseen, sitten Sibeliuksen kotiin lapsenlikaksi ja myöhemmin emännöitsijäksi Edelfeltin taiteilija-ateljeehen Helsinkiin. Todella mielenkiintoinen kirjasarja, jos historian havina kiinnostaa. Konserttien lomassa täällä Kuhmossa varsin mukavaa luettavaa!  (Paimentytön luin viikonloppuna ja Lapsenpiika-kirjan alkuviikosta. Nyt on Emännöitsijä menossa.) 

Raahasin kotoa uusia perunoita tänne, sillä joinain kesinä Kuhmossa on ollut tarjolla vain varhaisperunaa, josta en pidä laisinkaan. Nyt lähti kotoa useampi kilo Annabellea, sillä alkukesän kylmyys on hidastanut niin peruna- kuin mansikkasadonkin. Kylläpä maistui ihanalta lauantaina uudet perunat ja silli runsaalla tillihunnulla ja voilla terästettynä!

Klapeja, klapeja, klapeja...

 

Mökillä kaadettiin viisi suurta puuta. Nyt kaksi kuusta ja osa haavasta on tehty klapeiksi ja kärrätty jo liiteriinkin. Männyt odottavat vielä pätkittynä kirveen iskuja.

Lankomies perheineen jatkaa kenties urakkaa kesänvieton lomassa ja opettaa 13-vuotiasta nuorta miestä tähän vanhaan, perinteiseen mökkipuuhaan.  

Me otamme erätauon ja suuntaamme auton nokan Kainuuta kohti. Kuhmo odottaa...  :) Jipii!

Honkahovin herkut

 

Lempilounasravintolani Miinan rakennus purettiin ja ravintola joutui etsimään uuden sijainnin. Ensin näytti huonolta, mutta sitten löytyi aivan pikkukaupunkimme huippupaikka: funkkisrakennus Art Hostel Honkahovi - rakennus, joka on toiminut tehtaanjohtajan kotina, edustustilana, taidekeskuksena ja nyt hotellina. Lounasravintolalle hieno paikka Taidekaupungin sydämessä. 

Kesällä on siellä tullut lounastettua yksin, kaksin ja ystävien kera monen monta kertaa.

Kaksi hienoa salia ja lisäksi katettu terassi mahdollistavat suurenkin joukon ateriat rauhallisessa järvenrantamaisemassa honkien humistessa ikkunan takana. 

Ruoan jälkeen voi vaikka levähtää hetken kirjastossa. 

Eilen tavattiin ystäviä ja tänään kummipojan perhettä lounaan merkeissä. Kiitos, Katja et kumppanit! On ollut ilo syödä maukkaita aterioita pitkin kesää!

Kierroksella Kuvataideviikoilla

 

Kuvataideviikkojen teema on tänä kesänä Ei! Oppilaiden viirit tien varsilla pitkin kaupunkia viitoittavat polkua näyttelyyn, jossa on katettuna aiheesta "jokaiselle jotakin". Vähän vaikea oli minun asettaa teoksia tähän aihepiiriin, mutta taiteilijoilla on aina oma vapautensa käsitellä teemoja.

Hyvin monenlaisia teoksia, tekniikoita ja näkökulmia on taas tarjolla laajassa nykytaiteen katselmuksessa.

Tämä mökki rukinlapoineen oli herttaisen suloinen ilmestys!

Mistä ihmeestä tulee ajatus jatkaa teosta ikkunalasin reiästä rakennuksen ulkopuolelle? Nerokasta!

Nämä kauniit luonnonmaisemat pitää ehdottomasti katsoa, lukea tekstit ja ... melkein tikahtua naurusta. Päivän hauskin ja iloisin piristys! 

Ihana varjo...

Näistä töistä ei voinut muuta ajatella kuin että ovatpa kauniita.

Hih! WC:stä löytyy...

Eri puulajien esittelyä. Hauska keksintö!

Näistä olisi tullut aika paljon rahaa, jos olisivat viivakoodilla varustettuna löytäneet tiensä palautusautomaattiin. Tässä vain pieni otos kokonaisuudesta.

Jokaiselle jotakin ja kaikille aisteille. Kiitos seurasta Kipa ja Jukka!

Portilla Kuvataiteen valtakunnassa

 

Tämänvuotinen Kuvataiteen valtakunta -näyttely oli Taidekaupungissa palannut viime vuoden harhailultaan entiseen paikkaansa Seppälän puistotielle. Tämän vuoden teema on Portilla, jota nuoret valmistuneet taiteilijat kuvaavat kukin omalla tavallaan. Näyttely on tehty yhteistyössä kaupungin ja kaikkien kuuden Suomessa kuvataidetta opettavien ammattikorkeakoulujen kanssa.

Näyttelyllä oli varsin suuri tila käytössään, joten jokainen teos pääsi hyvin esille. Ripustus ja asettelu oli väljää ja hyvin ammattitaitoista. Kiitos siitä kuraattori / näyttelymestari Ville-Karel Viirelaid!

Monenlaista tekniikkaa, materiaalia ja uniikkia ideaa oli tänäkin vuonna tarjolla.

Video liittyi moneen teokseen joko sellaisenaan tai osana jotain suurempaa kokonaisuutta.

Minun suosikkini oli suurikokoinen Klaudia Saariahon sekatekniikalla toteutettu Material organism. Se oli todella vangitseva ja ihmetystä herättelevä.

Yksi huone oli omistettu näyttelyssä vierailijoille. Jokainen kävijä sai ohjeiden mukaan osallistua yhteisen taideteoksen tekemiseen. Minä en tällä kertaa laittanut korttani kekoon, mutta pistäpä sinä! Saa nähdä, millainen teos tästä syntyy.

Juhannuksen kirjat

 

Kesäkuussa kuuntelin Sari Valton ohjelman "Puolinainen ja puolipahimmainen - elämää liikuntarajoitteen kanssa. Kaksi kirjailijaa kertoivat ohjelmassa elämästään. 

Arja Ahtaanluoman kirjan olinkin lukenut jo aiemmin ja suosittelen sitä kyllä kaikille. Mielettömän sisukas nainen, vaikka neliraaja-amputoituna elämä on pitänyt opetella uudelleen. Hän on esimerkki meille kaikille, jotka narisemme ja valitamme niin helposti pienimmistäkin vastoinkäymisistä.

Kaisa Viitalasta en tiennyt mitään. Päätinkin ohjelman innoittamana lukea hänen Nummien kutsu -sarjastaan ensimmäisen osan Klaanin vieraana. Historiallinen romaani 1700-luvun Skotlannista tempaisi helposti mukaansa juhannuksena sateen ropinaa mökin kattoon kuunnellessa. Nyt on jo sarjan toinen kirja varauksessa. 

Palomies Jari Saarion uskomatonta soutumatkaa Atlantin yli ja takaisin seurasin mielenkiinnolla vuonna 2023. Matkaa kertyi 11800 km ja se kesti 178 vuorokautta. Annika Hytönen kertoo kirjassa Jari Saario - soutaja Saarion elämästä ja soutumatkasta. 

En ollut lainkaan tajunnut, miten hankaluudet ja vastoinkäymiset alkoivat jo ihan Atlantin ylityksen alkutaipaleella, puhumattakaan matkan vaarallisimmista hetkistä. Olisi kyllä henkikin voinut mennä tällä seikkailulla useampaankin kertaan!

Kirjassa Saario avaa myös vaikeaa lapsuuttaan alkoholistiperheen poikana. Lapsuus osaltaan selittää hänen paloaan tehdä "suuria asioita". Kirja vei mennessään ja jätti mieleen pohtimista: Kuinka kova voi lapsen ja nuoren elämä olla ja miten suuristakin vastoinkäymisistä voi nousta hyvään elämään- tässä tapauksessa ihan mielettömiinkin suorituksiin.

Kolea ja sateinen sää ei tällä kertaa haitannut yhtään juhannuksen viettoa!

Kesäyön kilpailu

 

Viime yönä kilpailtiin Jukolan viesti Mikkelissä. Aina pitää katsoa vähän Venlojen juoksua päivällä ja ainakin yön hämärtyessä Jukolan lähtö. Itse miesten kilpailun mukana valvotaan sitten sen mukaan,  miten pitkään jaksetaan. Nyt ei jaksettu kuin vähän ensimmäistä osuutta, mutta aamulla kuudelta jatkettiin ja nähtiinkin koko viimeinen osuus.

Vaikka voitto meni Ruotsiin Stora Tuna Ok:lle jos vaikka kuinka monetta kertaa, aina yhtä sykähdyttävää on kuunnella voittajajoukkueen lukema Jukolan sanoma, joka tällä kertaa keskittyi rauhaan. Suomen joukkueista Helsingin suunnistajat oli kolmantena.

Livenä olen kerran ollut katsomassa Jukolan viestiä Lapualla vuonna 2007. Olihan se elämys! Nyt osaa tv:stä katsoessa ihmetellä kilpailua ihan eri perspektiivistä, kun on itse nähnyt valtavan tapahtuman rakenteet, ihmismäärän ja tunnelman. Hieno kilpailu!

Suvivirttä

 

Onnea on mökin aamupäivässä nauttia takkatulesta ja samalla kuunnella radiosta Riston Valintaa. Sen aluksi soi rakastamani Suvivirsi ja sen jälkeen vielä Melartinin vuonna 1912 säveltämän sinfonia 4:n finaaliosa, jossa selkeästi kuuluu ajoittain Suvivirsi. Kesäsinfoniaksi tätä teosta myös nimitetään. Ihana alku tälle päivälle, varsinkin kun puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi siniristikin hulmuaa rannassa.

Viime vuoden keväänä ja kesän alussa en osunut minnekään, jossa olisi laulettu Suvivirttä. No, lauloimme sitten kotona. Tänä keväänä pidin huolen onnistumisesta, sillä viime sunnuntaina kuoron kanssa messussa ollessamme kiitosvirtenä oli Suvivirren neljä ensimmäistä säkeistöä. Olin kuvitellut laulavani mukana sielun kyllyydestä, mutta toisin kävi. Liikutuin jotenkin kummallisesti niin, että sain aikaiseksi vain pientä hyreksintää. Viimeisessä säkeistössä sentään onnistuin jo kunnolla laulamaan. Liittyyköhän tämä vanhenemiseen vain tulviko vain muistot niin voimakkaasti mieleen? Koulussa sentään vuosikymmenet toimin aina kevätjuhlassa säestäjänä ja luokkani kanssa esilaulajana. Eipä ollut mitään vaikeuksia...

Suvivirsiteemaa kuunnellessani katselin mökin ikkunassa olevaa kookasta tiffanytyötä. Eilen sen ripustimme tänne, sillä kukaan perikunnasta ei halunnut mummin aikoinaan saamaa syntymäpäivälahjaa itselleen. Minulla se roikkui muutaman vuoden kaupunkikodissa, mutta ikkunanpesun jälkeen se oli niin hankala ripustaa takaisin, että toin mökille. Siinä se nyt roikkuu ja näyttää ihan mukavalta suuressa ikkunassa. Eipä kiinnity huomio pesua odottavaan lasiin.😉

Takkatuli sammui ja radion sävelet päättyivät. Lähden pilkkomaan saunapuita ohuista männyistä, jotka saan palasiksi. Mökkirinne on täynnä suuria pöllinjärkäleitä, jotka jätän suosista muille.