Suurta huomaavaisuutta

 

"Esi-isien" mailla Padasjoella käydessä poikkean aina paikallisella ABC:llä. Miksi? Siksi, että siellä on varmaan yksi Suomen siisteimmistä huoltoasemien wc:istä. Vessat ovat aina siivottuja, yksi vessoista tuoksuton ja mikä ihmeellisintä: tuoreita kukkakimppuja naisten vessassa, ehkä miestenkin, mutta sinne en ole kurkannut sattuneesta syystä.

Tulen aina niin hyvälle mielelle. Käyn kiittelemässä henkilökuntaa ja olen kuullut, että myönteistä palautetta tulee muiltakin. Hienoa, että asiakkaat antavat kiitosta, kun siihen on syytä.

Toukokuun alussa oli näin kaunis valkovuokkokimppu naisten vessassa. Miten huomaavaista ja iloa asiakkaille tuottavaa! Lämmin kiitos! 💚

Ilta-aurinko

 

Ranskalaista

 

Luin Anneli Vehkoon romaanin Kaksi askelta kaipuuseen. Kirja kertoo pariskunnasta, joista toinen on suomalainen ja toinen Ranskasta kotoisin. Pariskunta oli ensin asunut Suomessa, mutta lapsen lennettyä pois pesästä, he päättivät muuttaa Ranskaan miehen kotitaloon.

Kirjan kieli on rikasta ja oli mielenkiintoista lukea nykyajan Ranskan elämänmenosta, kulttuurista ja tavoista. Jotenkin vaan arvasin ennalta romaanin juonen. 

Samana päivänä, kun sain kirjan luettua, tuli Radio Yle 1:ssä Sari Valton ohjelma Miksi ranskalaiset eivät liho? Voisimmeko oppia jotain heiltä? Vieraana ohjelmassa oli ranskanopettaja Jarmo Kehusmaa ja toimittaja Annastiina Heikkilä, joka on toiminut Ylen kirjeenvaihtajana Ranskassa.

Ohjelmasta jäi erityisesti mieleen, että ranskalaiset eivät napostele ruokailujen välillä, sekä kouluruokailun vertailu suomalaiseen. Ranskassa kouluruoka on maksullista ja ehkä sen vuoksi ihan toisenlaista kuin meillä. Se mukailee soveltaen vanhoja, vieläkin käytössä olevia ranskalaisia ruokaperinteitä (alkupala, pääruoka, juusto ja jälkiruoka). Aikaa on runsaasti syödä. Toista on meillä: Puoli tuntia, josta puolet menee siirtymiseen ja jonottamiseen. Vierailijat ihmettelivätkin, kun Suomessa on liikkuvat koulut, positiiviset pedagogiikat ym., mutta ruokailuun ei kuitenkaan satsata samalla mitalla. Mutta onhan lounas meillä maksuton, joten jotain hyvää sentään. (Tosin minä en ole koskaan saanut työssäoloaikana huonoa kouluruokaa, päinvastoin! Oikein maukasta oli aina, tavallista hyvää perusruokaa.)

Tulipa tällä viikolla oikein iso pläjäys ranskalaista kulttuuria ja tapoja!

Toukosiunaus

 

Olen aina halunnut maalla päästä mukaan toukosiunaukseen. Työssäoloaikana se ei koskaan ollut mahdollista, mutta nyt löytyi sopiva aika ja paikka. Satuin vielä tapaamaan torilla tilan emäntää, joka jo siellä toivotti tervetulleeksi mukaan.

Sää oli hiukan epävarma sateen suhteen, mutta sade taukosi juuri sopivasti tilaisuuden alkuun. Vieraille kerrottiin, että toukosiunauksen historian aikana koskaan ei ollut satanut, eikä satanut nytkään. Tilalle oli tullut noin 50 ihmistä mukaan, joten autojenkin määrä oli melkoinen.

Olin varannut saappaat autoon, mutta tilaisuus pidettiinkin pellon sijaista talon pihamaalla. Tilan isäntä kertoi talon historiasta ja toukosiunauksen perinteistäkin kuultiin esitys. Kuoro lauloi, runoja lausuttiin, tuttuja virsiä laulettiin ja tärkein oli tietenkin seurakunnan kappalaisen suorittama siunaus. Jyvät olivat kauniissa, vanhassa kylvövakassa.  Isäntäpari sai istutettavaksi omenapuun perinteiden mukaisesti ja lopuksi pihamaalla juotiin maukkaat kahvit leipomuksineen. Tuttujakin tapasin. Oli mukava vaihtaa kuulumisia. Linnut lauloivat, järveltä kuului joutsenten ääni ja kurkikin huuteli.

Olin iloinen, että pääsin vihdoinkin mukaan toukosiunaukseen. Oli hieno kokemus!

Kevätnäyttely

 

Autere-opiston ahkerat harrastajat pitivät taas jokakeväisen näyttelyn aulagalleria Vikmannin näyttelytilassa.

 

Esillä oli niin käsitöitä kuin maalauksiakin ja monenlaisia tekniikoita.

Ahkeria harrastajat ovat taas talven aikana olleet, joten näyttelyitä oli useampia eri paikoissa.

Minä kävin katsomassa vain tämän yhden, mutta siinäkin oli paljon tutkittavaa ja ihailtavaa.

Kiitos kivasta näyttelystä - taas kerran!

Mökillä taas

 

Mökkikausi on alkanut! Jipii, on tämä vain niin ihanaa villin siivousurakan ja puunauksen jälkeen. Vapun aika menikin niissä touhuissa.

Tänään kuuntelin pihassa tiltalttia ja samalla kuoroon yhtyi käki, jota kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Käki on pitkän matkan muuttaja ja talvehtii Saharan eteläpuolella Afrikassa. Tuntuu uskomattomalta, että sieltä se vaan on pienillä siivillään jaksanut lentää taas tänne Pohjolaan.

Valkovuokot vielä paikoin jaksavat avata kukkiaan, vaikka muutamissa kohdissa kukinta on jo ohitse. Tervalepissä on pienet silmujen alut, mutta koivuissa jo pikku lehdet. Mustikka aloittelee kukintaansa. Kevät harppaisi aimo askeleen eteenpäin, jos sataisi vettä, mutta hyvin kuivaa on ollut. Huomisesta lähtien pitäisi ropsautella muutamina päivinä oikein kunnolla, mikä on hyvä asia. Sitten viherrys puhkeaa kukkaan.

Robotit saapuivat

 

Ruokarobotit ovat saapuneet pikkukaupunkiimme. Ne näyttävät olevan heti täydessä toiminnassa, kun niitä näkyy siellä täällä huristelemassa tai skannailemassa ympäristöään miettiväisen näköisinä. Onhan ne ihan söpön oloisia. Pikkupojat ajavat pyörällään niiden perässä, kuitenkin kunnioittavan matkan päässä, etteivät häiritse robotin toimintaa. 

Satuin kuulemaan, miten naapuritalossa asiakas otti ostoksensa robotista, ja kiitokseksi kone rallatteli Suomen euroviisua. Johan on ihmeellinen otus!