Niin syksyä

On pääskyt lähteneet.

Ja taivas korkea

ja kellastuneet metsät, viileet veet

jäähyväissoittonsa on soitelleet.

                                                                                    (L.Onerva)

Ikävyyden huimaus.

On syksy.

Minä palelen tulen loimussakin.

Kylmyys on ihon alla, ei katoa.

                                                                                    (Eeva-Liisa Manner)

Taivaan alla syksyn uhritulta:

haapain veri, vaahteroitten kulta.

                                                                                     (Aino Kallas)

Ihana perjantai

Olipa uuvuttava viikko! Kun työssä on monenlaista kiirettä, palavereja, vanhempien iltaa ja oppimissuunnitelmien päivitystä, tuntuu perjantaina niin hyvältä. Onneksi saa muutaman päivän huilata.

Nukuin huonosti kolme peräkkäistä yötä. En illalla saanut unen päästä kiinni ja nukahtaminen venyi puolen yön toiselle puolelle. Ikä tekee kepposia: Unen tarve vähenee, mutta unirytmi myös herkemmin sekoaa. Onneksi edellinen viikko sisälsi pitkät yöt. Viikonloppuna ei ole mitään pakollista, joten päiväuniakin voi nukkua.

Ulkona on syksyiset värit ja syksyinen sää. Tuulee, harmaata, sateen hilkulla... Ei haittaa! Mikä on mukavampaa kuin käpertyä sohvan nurkkaan shaalin alle musiikkia kuuntelemaan ja lukemaan. Ehkä huomenna on voimia lähteä käymään mökillä ja tuoda sieltä pois viimeisiä tavaroita. Ehkä saunakin lämpiää...

Nyt vain nautin.

Piuhat poikki

Kaupunkikotiin tuli kuitu. Alun perin se piti yhdistää syksyllä, mutta kuinkas kävikään: Asentajalla oli ollut aikaa ja hän teki homman kesäkuussa. Kun kuitu yhdistettiin, minä en tiennyt asiasta mitään. Olin pois kotoa ja asentaja oli ehkä soittanut ovikelloa. Kun en avannut, minulle unohdettiin ilmoittaa.

Heinäkuussa ihmettelin puhelinlaskuani. Kuitu - mikä kuitu?  Ryhdyin kyselemään päätelaitteen perään ja selvittämään muutenkin asiaa. Sain mötikän puhelinyhtiöstä mukaani, mutta mökkikauden vuoksi ryhdyin asentelemaan yhteyksiä koneeseeni vasta viime sunnuntaina mökiltä palattuani. Ei muuten onnistunut!

Aikani väkersin ja sitten vain päädyin siihen, etten osaa taitamattomuuttani yhteyttä muodostaa. Soitin puhelinyhtiöön ja tilasin asentajan kotiin. Hän tuli tänään - pähkäili, mittaili, pähkäili - ja eipä onnistunut häneltäkään: Alakerrassa oli tehty kytkennät väärin!

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Asentaja sai kuidun toimimaan ja lisäksi minulle hyvitettiin toimimattomista kuukausista, jolloin olin kuitenkin laskun kuidusta maksanut. 

Parasta koko jutussa on se, että minä en ollutkaan niin taitamaton tollo näissä tietokoneasioissa, jee!!!

Kotona taas

Reissut on reissailtu, virkistytty, mutta myös hoidettu äidin hautajaisiin liittyviä asioita.

Neljä ja puoli kuukautta mökillä asumista on päättynyt. On kiva olla taas kaupungissa. "Routa on ajanut porsaan kotiin!" Mökillä laskin isännän viirin alas ja pakkasin tavaroita autoon. Talvikoti on siivottu kesän jäljiltä. Nyt on taas aika nauttia sivistyksen mukanaan tuomista, elämää helpottavista asioista: astianpesukone, sisävessa,  kuuma vesi suoraan hanasta...

Sydämessä asustelee kuitenkin suru, mutta siihen tottuu, kuten 5-vuotias sisarenpoika meitä aikuisia lohdutteli mummin kuolemasta puhuttaessa. Äiti on poissa...

Lehti puusta variseepi... Kaunis ruska näkyy ikkunoista. Syksy ulkona ja syksy sydämessä.

Taas huipulla

Huipulla

Laavulla

Kävelyretki

Matkalla...

Aamun usva häipyi auringon tieltä, kun mökki jäi taakse.

Mitä pidemmälle tie vei, sen kauniimpi ruska silmien eteen avautui.

Raatteen tiellä en ole aiemmin käynytkään.

Pysähdyttävää ja hiljentävää.

Tuntui pahalta ottaa tätä alakuvaa. Miltä on tuntunutkaan yli 70 vuotta sitten?

Hiljainen kansa on aina yhtä vaikuttava.

Tänään kirkkomatkalla sai nauttia syksyn väriloistosta.

Ihanaa olla perillä - myös hyvän ruoan äärellä.

Pupu pieni puikki pihaan

Kiitollisuus

Rakas äitimme pääsi Taivaan kotiin eilen, perjantaiaamuna, kahden viikon sairastamisen jälkeen. Aivoinfarktin seurauksena syntyi sarjaepilepsia, jotka molemmat aiheuttivat laajat vammat aivojen alueelle. 

Äiti sai mielestämme hyvän saattohoidon terveyskeskuksemme vuodeosastolla. Olen kiitollinen ajasta, jonka saimme viettää äidin vuoteen vierellä. Viimeisinä päivinä jo rukoilimme, että äiti pääsisi pian pois. Rukouksemme kuultiin. Eilen äiti nukahti ikiuneen molempien tyttäriensä ja vanhimman lapsenlapsensa läsnäollessa. 

Surumme on suuri, mutta päällimmäisenä on suuri kiitollisuus siitä, ettei tämä kärsimyksen jakso venynyt pidemmäksi, kun mitään toivoa paranemisesta ei ollut. Muistisairaus, sydämen vajaatoiminta, heikko liikuntakyky sekä KLL olivat taustalla. Lisäksi äiti puhui itse kesän aikana paljon kuolemastaan ikään kuin aavistaen, että se hetki on jo lähellä.

Äiti kuoli oman äitinsä 100-vuotissyntymäpäivänä. Siellä he nyt ovat kaikki juhlimassa: äiti, isä, isovanhemmat...

Rakas äitini!