Palokunnan joulukuusi

 

Palokunnan miehet ovat keksineet laittaa jo parina vuonna joulukuusen letkutornin huipulle. Sieltä se loistaa kauniisti meille. Makuuhuoneen ikkunasta voi ihan sängyssä loikoillen ihailla kuusen valoja tai keittiössä aamupalaa syödessä.

Viime päivinä pakkasen paukkuessa on samalla suunnalla ollut hienoja auringonlaskuja. Sieltä se kuusikin kuvista pilkistää.

Kiitos palokunnalle joulutunnelmasta!

Tunturin laella tuulee

 

Toinen Sallatuntureista, Iso Pyhätunturi oli kiipeilykohteena eilen. Vaikka sateisia päiviä on luvattu, todellisuudessa säät ovat olleet oikein mukavat, nytkin auringonpaistetta.

Viime syksynä Iso Pyhätunturille rakennettiin louhikkoon loppumatkalle rappuset. Koko vaellusreitti oli tehty kuntoon, joten oli aika leppoisaa kävellä leveällä polulla, pitkospuilla ja lopuksi rappuja pitkin huipulle. Tosin kaksi kilometriä ylämäkeä tuntuu aina jäsenissä.

Edellisellä kerralla oli enemmän jännitystä, kun viimeinen pätkä piti hyppiä sinisillä maalipilkuilla merkittyjä kiviä pitkin. Muistan, että parissa jyrkässä kohdassa piti laittaa "neliveto" päälle, kun pelkäsin luiskahtavani. 

Nyt oli aivan toisenlainen olo. Metalliraput olivat leveät ja kaiteineen turvalliset. Koiratkin oli muistettu, sillä rappujen sivulla oli tassun kuvin merkityt laudat nelijalkaisia varten. Kurkistelin kaiteen yli vieläkin näkyvillä sinisillä täplillä merkittyjä kiviä. Miten ihmeessä olin päässyt edellisen kerran niitä pitkin huipulle?

Pieni Pyhätunturi on täynnä laskettelurinteitä ja mastoja, vaikka itäpuolella onkin kauniit, koskemattomat maisemat. 

Täällä toisella tunturilla on vain polku, loppuosassa rappuset ja näköalapaikka. Tunnelma oli jotenkin erilainen, kun ihmiskäden jälki oli vähäisempää. Tuuli kovasti, mutta silti nautin suunnattomasti näkymistä.

Alaspäin oli helppo tulla, kun askelet alamäkeä veivät kuin itsestään. Ruska alkaa olla kohta parhaimmillaan ja väkeä oli paljon liikkeellä. Ehkä uudet rappuset vetivät patikoijia puoleensa.

Keselmäjärven maisemissa

 

Lapin loman ensimmäinen viikko hurahti nopeasti. Olemme kiitollisia, kun tällä iällä saa Lapin lasten laitumilla viettää kaksi viikkoa aina kerralla, kun matka on sen verran vaivalloinen kotikonnuilta tänne. Ihan vaan koko vuorokauden istuminen autossa tuntuu työläältä, vaikka ennen keho ei ollut moksiskaan. Olemmekin aina yöpyneet puolessa välissä Suomussalmen Kuutamolla, jolloin matkanteko on ollut leppoisan mukavaa.

Aurinkoisena iltapäivänä lähdimme kiertämään kävelyretkellä Keselmäjärven ympäri. Ei tuullut juuri laisinkaan, aurinko lämmitti ja maisemat olivat huikeat. Puolivälissä istuimme penkillä ja ihastelimme näkymää banaania haukaten.

Rannalle oli yhdessä kohtaa ilmestyneet myös uudet majoituskohteet. Näyttivät aivan konteilta, jotka kuitenkin sisälsivät hyvätasoisen majoituksen koko seinän kokoisella ikkunalla. Ulkoapäin lasi-ikkuna näytti peililtä. Siitä on hienoa katsella revontulia tai ruskan värittämää järvimaisemaa. Näköjään aina keksitään jotain uutta. Lasi-iglujahan on ollut jo pitkään tarjolla, ja nyt on sitten nämä kokonaisen seinän sisältävät ikkunalliset makuuhuoneet. 

Meille kyllä kelpaa edelleen vain tuttu kelomökki!

Taas tavataan, osa 2

 

Näillä ei kiirettä mihinkään... Me siis pysähdymme ja odotamme, että herrasväki ehtii löntystellä alta pois.

Taas tavataan, osa 1

Suomussalmen taideteos Hiljainen kansa, aina niin vaikuttava! 

Veden äärellä

 

Sää lämpeni täksi viikoksi. Auringonpaistetta, linnunlaulua, kauniita iltoja ja aamuja... Veden äärelle oli päästävä!

Minne me muutamme kesäksi majan?

Missä me vietämme suvisen ajan?

Rannalla kauniilla havisevalla  

ja kaislat taipuvat tuulen alla.

Peippo ja rastas jo tekevät pesän.

Siellä me vietämme koko kesän!

Ihan tarkkaan en muistanut koulun lukukirjassa ollutta vanhaa runoa, en edes tekijää. Laitoin omasta päästä unohtuneet kohdat. 😊

Mikä ilo saapua kesän viettoon viikolla, jolloin saa kolme kertaa vetäistä lipun salkoon ihan virallisesti -  eikä vain silkasta kevään riemusta!

Villasukkakävelyllä

 

Neuloin pienistä jämänyttyröistä ihan kauheat, iloisenkirjavat villasukat, mutta niillä oli oma, tärkeä tarkoituksensa: villasukkakävely lumihangessa. Sisarentyttö oli kokeillut monet päällekkäiset sukat jalassa kävelyä ulkona jo ennen joulua ja kehui sitä kovasti minulle. Vasta nyt sain aikaiseksi kokeilla.

Sunnuntaina mökiltä lähtiessäni laitoin neljät villasukat jalkaan ja kengät koriin. Sitten vain sukkasillani kävelin mökkitietä autolle noin kilometrin verran. Kylläpä tuntui hauskalta: Ihan kuin olisi paljain jaloin kävellyt, paitsi että ei jalkapohjia pistellyt laisinkaan. Sukissa oli hyvä kitka ja jalat sekä sukat olivat kävelyn jälkeen ihan kuivat. Tiellä oli neulasia, mutta ne eivät olleet tarttuneet sukanpohjiin. Vain yhden neulasen jälkeenpäin irrottelin.

Metka kävely ja hauskat jäljet jäivät tielle. Ensi kerralla tepastelen niillä mökin pihassa.

Pieniä suuria iloja

 

Kylläpä on ollut ihanaa nauttia aurinkoisista kevättalven päivistä niin mökkimaisemissa kuin kaupungin rantapoluilla vaellellessa. Koululaiset viettävät meillä talvilomiaan ja iloitsen suvun nuorista, jotka pääsivät irti koulusta, opiskeluista ja töistä. Kuusamon maisemat Rukalla lepuuttavat niin mieltä kuin virkistävät kehoakin. Helpottunut mieli oli myös tieto 11 tunnin lennon onnellisesta laskeutumisesta Intian valtameren rannalle. Siellä sitä vasta aurinko ja lämpö helliikin onnellista matkalaista kolmen viikon ajan.

Oli taas mukava kokoontua eläkeläisopettajien kanssa helmikuun lounaalle yhdessä. Hyvä ruoka, erinomainen palvelu opetusravintolassa ja mahtava seura saivat ajan kulumaan kuin siivillä. Kiva odottaa jo seuraavaa kertaa aasialaisen ruoan äärellä.

Perjantaina kuuntelin rauhankelloja, kuten niin monet muutkin. Olen kiitollinen, että länsi jaksaa yksimielisesti edelleen tukea Ukrainan rohkeaa kansaa taistelussaan oman vapautensa ja meidänkin puolesta. Kunpa sota loppuisi ja oikeudenmukaisen rauhan aika koittaisi!

Eläkkeellä jopa minä jaksan laittaa ruokaa kaikessa rauhassa. Nyt, kun olen joitain viikkoja vastuussa omasta ruokahuollostani ihan vain itsekseni, tein ison lautasellisen yksinkertaista salaattia. Vihreää, tomaattia, omenaa, oliivia, juustoa ja ranskalaista salaatinkastiketta maistui oikein hyvin tuoreen vaalean leivän kanssa.

Hassua, kun pajunkissoja on löytynyt jo helmikuun alkupuolelta saakka. Iloiselta tuntuu niitä kävelylenkillä katsella: Kevät tulee ja pääsiäinen lähestyy - varmoja kevään merkkejä!

Vaikka ei pakkasta olekaan...

 

Pakkaset eivät pauku, mutta silti on ihanaa väsätä villasukkia. Vielä viime talvena tuntui usein, että kutomiseen otettu aika oli pois jostain tärkeämmästä. Nyt eläkkeellä saa neuloa vaikka joka päivä hyvällä omallatunnolla ja iloisella mielellä.

Neuloin parit sukat strömsö-pipon mallilla, jonka viime talvena itse sovelsin sukaksi. Mukava tehdä ja hieman aivoillekin puuhaa, kun ei koko ajan ole vain pelkkää samaa neuletta.

Eilen aloitin jämälangoista ihan tavalliset, jotka varmaan valmistuvat huomenna. Mitähän sitten keksisi sukkarintamalla? 😍

Lumitöitä

 

Lunta riittää...

Kahtena päivänä olen iltapäivällä kävellyt sisareni perheen pihaan ja tehnyt lumityöt etupihalta. Ajattelin, että työläisten on mukava tulla kotiin, kun ei ensimmäiseksi tarvitse tarttua kolaan ja lapioon. Vapaaherrattarelle se on ollut ihan hauskaa puuhaa, mutta ei ehkä jo päivän työssä raataneelle. Puolentoistatunnin reipas ulkona puuhastelu on tehnyt koko kropalle hyvää.

Mukavana sivujuonteena olen huomannut, kuinka ohi kävellessäni ihan vieraissa pihoissa lumikolaa lykkinyt on pysähtynyt vaihtamaan kanssani muutaman sanan. Ja minä en ole ollut suinkaan se keskustelun aloittaja! Ehkä lumikaaos - pieni yhteinen koettelemus - saa meidät puheliaammiksi kuin mitä todellisuudessa olemmekaan. 😊

Huomenna taitaa tulla välipäivä sateissa. Hyvä niin.

Terveiset Unkarista

 

Kuulun siihen vähemmistöön, joka vieläkin rakastaa joulukorttien lähettelyä. En ole innostunut virtuaalisista korteista tai tekstiviesteistä.

Sain joulukortin Unkarista, kuten niin monena jouluna. 1990-luvun alussa ei meidän pikkukaupungissa ollut tietoakaan Suomi toisena kielenä -opetussuunnitelmasta, vaikka jo -80 luvun lopussa taisi kouluumme tulla ensimmäiset maahanmuuttajaoppilaat. Tosin tällä nimellä heitä ei kutsuttu. Kuntamme sairaala veti puoleensa lääkäreitä ulkomailta ja lapset tulivat kouluumme, eikä siinä ollut mitään ihmeellistä.

Muistan aina, kun pieni, iloinen tyttö tupsahti rinnakkaisluokkaamme ja sitä kautta musiikkikerhooni. Todella musikaalinen unkarilaistyttö, joka oppi ummikkona nopeasti suomen. Jo parin kuukauden jälkeen hän selitti suomeksi minulle välitunnilla: "Ajattele, ope, että tytöt hyppää vistiä unkarilaisittain, eikä meillä Unkarissa ole edes vistejä!" Niin, ei ollut S2-opea, opetussuunnitelmia tai valmistavaa opetustakaan apuna, mutta kuitenkin vieraskielisiä lapsia opetettiin ja kotoutettiin täyttä häkää. Keinot keksittiin itse ja iloittiin, kun oppilaat solahtivat nopeasti luokkaan kuin kalat veteen, ja kaverit opettivat suomen kieltä ja tapoja yhtä innokkaasti kuin henkilökuntakin.

Muistan veljekset, jotka todella puhuivat vain hepreaa. Kun he välitunnilla 30 asteen pakkasissa ryntäsivät pihalle sisävaatteissa ja oppivat samalla suomen sanan "takki", tervehdimme ensimmäisen viikon toisiamme aamulla tavatessamme aina: "Takki, takki!" Tosin kyllä sana huomentakin nopeasti tarttui sanavarastoon.

Pieni tyttö varttui aikuiseksi ja hänen kanssaan on pidetty monta vuosikymmentä yhteyttä. Hänellä on Unkarissa oma perhe ja työ, mutta suomen kieli on säilynyt loistavasti muistissa, vaikka ei hän sitä varmaankaan käytä kuin silloin tällöin. Joulukorteissa kerroimme lyhyesti taas kuulumiset, ja iloisia muistoja tulvahti mieleeni. 

Oman työni parhaita puolia on ollut saada pitää yhteyttä oppilaisiin vuosikymmenten aikana. Elämäntilanne muuttuu, mutta ystävyys säilyy.

Aamutuimaan

 

Ei enää kiirettä aamuisin, josta nautin ihan suunnattomasti. Voi herätä ja syödä aamupalaa, milloin haluaa ja katsella rauhassa aamun valkenemista. Tai sitten herätä myöhään ja huomata pimeyden jo hälvenneen. Aivan ihanaa!

Yksin ollessani syön aamupalan keittiön ikkunan ääressä ja katselen maisemia. Kirkon torni näkyy meillä kaikkiin ikkunoihin ja sen takana iso mäki, jota vuoreksikin sanotaan. Välillä usva nousee järveltä, välillä maisema on kuuran huurtama.

Tehtaan savut ja höyryt värjäytyvät aamuauringossa punertaviksi tai katoavat tuulella nopeasti kaukaisuuteen.

Alhaalla kadun varressa on vanha elokuvateatteri, joka on jo poistunut käytöstä. Vanha puutalo on kuitenkin kaunis ja katselen sitä usein. Välillä päiväkotilapset kulkevat ohitse narusta kiinni pitäen ohjaajiensa kanssa, välillä nuoret polkevat kiireisenä kouluun. Poliisiauto ajelee hiljaa ohitse keskustan liikennettä tarkkaillen. Naakat lopettelevat taidokasta aamulentoaan ja häipyvät jonnekin ruoan hakuun. Ihmiset astelevat jalkakäytävällä määrätietoisena, ehkä töihin kiirehtien.

Ja minä vain istuskelen rauhassa kahvikupin kera ikkunasta katsellen. Ah, miten kiitollinen olen! 💖

Eläkeläisen puuhia

 

Nyt on aikaa

- seurailla ikkunasta naakkojen aamu- ja iltalentoja. Upeaa katsella taidokasta taivaalla kieppumista!

- aloittaa aamu rauhassa: kuljeskella yöpuvussa niin kauan kuin huvittaa, nukkua ja herätä omassa tahdissa sekä syödä aamupala siihen aikaan kuin tuntuu hyvältä.

- ihmetellä kiireetöntä elämää.

- seurailla ikkunasta, mitä ihmettä liikerakennuksen katolla puuhaillaan. Heti tuli mieleen, että aurinkopaneeleja varmasti asennellaan. Oikeassa olin!

- lähteä kauniilla säällä aamupalan jälkeen pyöräilemään. Olen aina ollut kävelijätyyppi, mutta nyt päätin aloittaa myös pyöräilyn, joka kyllä jää tauolle talvikelien ajaksi.

- aloittaa toinen kuoroharrastus. Liityin viime viikolla Koraalikuoroon, jonka vanhemmat laulajat sydämellisesti ottivat minut vastaan. Leppoisaa laulamista mukavassa seurassa!

- huomata, että mukavaa puuhaa on eläkeläiselle paljon tarjolla. Liityin jo elokuussa opetusalan Seniorijärjestö OSJ:n jäseneksi, jonka toiminta tarjoaa monipuolista tekemistä, jos vain haluaa osallistua. Opettajalehteäkin pääsee edelleen lukemaan!  ;>)  Tällä viikolla paikalliset eläkeläisopet ottivat yhteyttä, ja nyt kuulun heidän postituslistalleen. Lokakuun puolessa välissä on Saaristolaispuffet, johon heti ilmoittauduin. Kiva tavata entisiä työtovereita hyvän ruoan äärellä. 

- liittyä eläkeläisyhdistykseen. Sain jo infopläjäyksen ja kutsun liittyä mukaan. Parin kympin jäsenmaksulla on tarjolla monenlaista aktiviteettia, josta bongasin itselleni liikunta- ja kuntosaliryhmän, joka kokoontuu kerran viikossa. Hauskaa!

-tehdä mitä huvittaa tai olla tekemättä mitään, kuten entinen työtoverini minua ohjeisti pari viikkoa sitten. Joka päivä ihmettelen ilolla uutta, ihanaa elämänvaihetta!

Kiitollisuutta

 

Kuluneet pari viikkoa ovat olleet aivan ihmeelliset: Toiset lähtevät aamulla töihin ja minun "lomani" vain jatkuu. Rauhallisia aamuja, vesijuoksua, helteestä nauttimista, pieniä puuhia omassa tahdissa... En vieläkään oikein usko tätä todeksi! No, eilen tuli ensimmäinen eläke Kevalta, joka hieman konkretisoi tätä uutta aikaa.

Urkuviikko päätti neliviikkoisen konserttien lähes jokapäiväisen nautinnon. Nyt tekee mieli puuhastella muita juttuja. Nautimme ystävien luona savusaunaillasta sekä vihdoin ja viimein saimme neljännen koronarokotuksen, josta ei tullut onneksi mitään oireita. Lisäksi sain kunnian olla suvun nuorimman kanssa pianotunnilla, kun uusi opettaja toivoi vanhempia mukaan, mikä ei sinä päivänä ollut mahdollista. Täti sai kelvata. Menimme tunnin jälkeen kakkukahville meidän molempien lähestyvän nimpparipäivän kunniaksi, joka oli tosi hauska hetki. Sain samalla kuulla viidesluokkalaisen koulujuttuja. Koulu - mikä ihme se on?   ;>)

Mustikoitakin olen noukkinut omaan tarpeeseen. Jo toisena vuonna pihan rinteessä mökillä on ollut ihan sinisenään marjoja, joten todella helppoa on marjastaa. Muuten en erityisemmin pidä mustikan keräämisestä, mutta nyt se on ollut jopa hauskaa. Varsinkin kun minä olen kerännyt, ja sitä mukaa, kun poimuri on tyhjentynyt ämpäriin, ovat toiset, ahkerat kädet ne saman tien jo putsanneet. Ihanaa! 

Pikkulinnut ovat laulaneet kaikuja opettajilta, jotka ovat työn touhussa heti väsähtäneenä kaikesta alun hössäkästä. Tosin se sama on vielä hyvässä muistissa minullakin. Onneksi kouluelämä rauhoittuu alun jälkeen, jos ei mitään muita hökreemejä ilmaannu. Pysyisipä koronakin poissa luokista, mutta taitaa olla pelkkää toiveajattelua! 

Kiitollinen mieli on alkaneesta uudesta elämänvaiheesta. Tuntuu aivan ihanalta unelta, vieläkin. Saa tehdä mitä haluaa, ei ole paineita mistään ja lomailu lämpimässä kesäsäässä vain jatkuu. Ihmeellistä! Sanon kahden viikon kokemuksella, että eläkkeellä olo on oikein kuningatarelämää. Nautin niin jokaisesta päivästä!

Haa, eläkkeellä!

 

Eilen vetäistiin elokuun ensimmäisen päivän kunniaksi lippu salkoon. No, ei! Oikea syy oli eläkkeeni ensimmäinen päivä. Nyt on työ päätöksessään ja eläke virallisesti alkanut. Hauskaa! Syötiin ulkona aamupala ja ihasteltiin kaunista kesäpäivää. Kävin soutelemassa ja vähän katkottiin puiden taimia sekä versoja vääristä paikoista. Uitiin ja nautittiin lähes helteestä. Kiva päivä!

Tuntuu hassulta, kun some kuhisee opettajien vinkkejä toisilleen koulun aloitukseen ja mainokset hehkuttavat koulureppuja, mutta minua ne eivät kosketa. Vieläkin tuntuu kuin katselisi ihanaa unta, josta kohta herää todellisuuteen. Pitää vähän nipistää itseään vanhaan tapaan huomatakseen, että totta tämä on: Ei tarvitse loman viimeisinä päivinä rynnätä luokkaan järjestelemään pulpetteja ja raahaamaan koulutarvikkeita, ei enää kiirettä aamusella, ei haikeutta loman päättymisestä, ei sunnuntai-illan syndroomaa tai maanantain alavireisyyttä...

Eräs tuttava jutteli minulle sillä sävyllä, että on todella haikeaa, kun työni päättyy. Hän ei oikein tuntunut uskovan, kun vakuutin olevani iloinen "kuin pieni pupunen", suvun nuorimman repliikkiä lainaten. Tietysti on haikeaa, kun ei tapaa työyhteisön ihanaa väkeä, mutta itse työtä olen saanut tehdä enemmän kuin tarpeeksi. Puhdas ilo on vallalla! 

Levollista aikaa

 

Aikaisemmin heinäkuun kääntyessä elokuuksi alkoi väistämättä loman lopun häämöttäminen kääntää ajatuksia töiden alkuun. Nyt - ihanaa vapautta ja levollisuutta! Toissailtana mökin laiturilla auringonlaskua katsellessa tuntui jokapäiväinen rauha ja riemu ihan käsittämättömältä: Työt eivät enää alakaan, vaan vapaus tehdä, mitä lystää värittää ilolla jokaista päivää. 

Laitoin takkaan tulen ja aloitin uudet sukat. Koko kesänä en ole neulonut, mutta nyt tuntui kivalta aloittaa taas rakas harrastus. Toiset opettajat miettivät jo täyttä päätä tulevan syksyn kiemuroita. Minä saan vain kutoa sukkaa, jos siltä tuntuu. Tämän asian ymmärtäminen taitaa viedä vähän aikaa. Vieläkin tuntuu, että kohta herään ihanasta unesta todellisuuteen... Mutta ei, totta on, että olen siirtynyt vapaaherrattareksi. Ah, miten hienoa!

Jee, ohi on!

 

Aamukamman sydämet hupenivat hupenemistaan, kunnes perjantaina oli viimeinen. Päivä päivältä kuva paljastui, ja lopulta kuumailmapallo, joka lennättäisi minut uusiin tuuliin, oli valmiina nähtävillä. Liikuttuneena katselin minulle rakkaita asioita: orvokit, villasukat, mökkimaisema, Kuhmon kamarimusiikki, Savonlinnan oopperajuhlat, Valamo, Lappi, Suvivirsi, runoja... Koulumme ohjaajat ovat superihania taiteilijoita!

Keskiviikkona oli eläkejuhla. Olipa ihastuttava kokemus! Kollegat olivat värkänneet vaikka mitä: Ihania itsetehtyjä kortteja, laulun Keltainen sovitetuin sanoin, lahjuksia ja herkulliset kakkukahvit. Hauskin oli "elokuvakone", joka näytti kuvia työelämäni varrelta. Minun piti kertoa, mitä niissä tapahtui, ja kuvan valinnut työtoveri kertoi omia muistojaan. Aivan ihana idea! Vedet olivat silmissä ja nauru hersyi monta kertaa.

                                                  

Koneen sain kotiin ja nyt se kököttää takan vieressä kaupunkikodissa. On siinä ollut kollegoilla värkkäämistä!

Viimeisenä varsinaisena työpäivänä minut haettiin yllätysretkelle aamuvarhaisella. Päädyimme Taavetinsaaren paviljonkiin aamubrunssille, jonne olisin saanut körötellä työtovereiden vetämällä kärryllä, jonka rekisterinumero oli JAANA-030622. Armahdin kuitenkin ja kävelin itse. Paikanpäällä brunssin jälkeen opebändi lauloi ja soitti Käyn ahon laitaa, otettiin kuvia ja hassuteltiin.

Koululle palatessa oppilaat odottivat kunniakujassa ja eteiseen oli rakennettu tikkaat, joissa oli muistoja, mm. laskutikku. Istuin "valtaistuimella" ja pikkuoppilaat leikkivät ja lauloivat minulle. Onneksi sain koottua itseni, enkä itkeä pillittänyt, vaikka mieli teki! 

Kaikesta juhlinnasta sain 20 minuuttia kestävän videon, johon oli ikuistettu viimeinen kouluviikko juhlineen. Aivan huippuihana! Vedet silmissä sitä illalla katselin. Kiitos kuvaaja-Timo suuresta vaivannäöstäsi ja suuri, sydämellinen, monikymmenpäinen työtovereiden joukko! Ilahdutitte minua viimeiset viikot aivan käsittämättömällä tavalla.

Varsinaisena juhlapäivänä eilen piirsin viimeisen kerran taulukuvan, jaoin todistukset, lauloin ulkojuhlassa Suvivirren kostein silmin ja suljin ilosta pomppien koulun oven.

Mökille vesisateessa ajaessa täysin klassisen musiikin lumoissa elävä entinen ope repäisi: kuunteli ja jammaili autossa Popedaa! Rannalla avasin kaikki auton ovet ja ikkunat Pitkän kuuman kesän kaikuessa pihamaalle pisaroiden kera. Oli siinä linnuilla ja oravilla ihmettelemistä. Onneksi naapurit eivät olleet kotona!

Jihuu, 38 vuoden työura on ohitse ja uudet seikkailut odottavat...