Hymyä huuleen

 

Kaj Stenvallin näyttely on esillä Galleria Halmetojassa Mäntässä. Niin hauskoja, mutta myös ajatuksia pintaan nostavia teoksia on nähtävillä ajankohtaisista aiheista. Näyttely sopii myös nuorille vierailijoille. Tiedän kokemuksesta, kun oppilasluokkien kanssa kiertelin joka vuosi useissa näyttelyissä ihan koulun pienimpienkin kanssa. Aina Stenvallin työt kiinnostivat kovasti.

Oli myös hauska tavata ystäviä! Ihan sattumalta törmättiin, ensin konsertissa ja sitten vielä näyttelyssä.

Metsän satoa

 

Koulutyön alku lähestyy

Siinä ne istuvat vuosi vuoden jälkeen! Joskus kauan sitten oppilaalta saadut linnut koristavat ja ilahduttavat mökin pihapiiriä vieläkin.

Taas saatiin kouluelämästä eturivin puheenaihe. Helsingin päässä tasataan oppilasmääriä muuttamalla koulupiirijakoa, mutta miten sitten kävikään: Tietyt henkilöt ryhtyivät ratsastamaan asialla ja pönkittämään sillä omia, poliittisia tarkoitusperiään.

Hyvä keskustelu oli perjantaiaamun Yle Radio Suomessa, jossa asianomaisen koulun rehtori kertoi muutoksen tarkoituksesta: Kouluissa halutaan tasata oppilasmääriä, jotta ryhmät eivät paisu liian suuriksi, kun toisessa koulussa tilaa on. Koulumatkat eivät pitene uusilla rajoilla juurikaan, sillä koulut sijaitsevat kilometrin päässä toisistaan. Muutostarvetta puoltaa kaupungin pyrkimys yhtenäiskouluihin sekä koulurakennusten kunto.

Nyt suurimman kohun on aiheuttanut segregaation ehkäisy ja S2-oppilaiden määrä. Jotenkin kuvitellaan, että suomi toisena kielenä -oppilaat laskisivat suomalaissyntyisten oppimistuloksia ja aiheuttaisivat automaattisesti levottomuutta luokissa. Ohjelmassa rehtori kertoi, kuinka tulevien ekaluokkalaisten vanhemmat saivat tulla tutustumaan keväällä uuden koulun luokkiin ja toteamaan itse, millaista niissä on opetus. Niinpä yli kymmenen perhettä oli ilahtuneina halukkaat uuteen muutokseen, kun huomasivat luokkien toiminnan rauhalliseksi ja ilmapiirin positiiviseksi.

On ollut ilo seurata kummityttöni luokanopettajan työtä. Hän on neljän vuoden kokemuksella ja erilaisissa luokissa työskennellessään huomannut, että S2-opetus on juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä. Mahtavaa! Minulla oli myös parinkymmenen vuoden aikana aina maahanmuuttajalapsia luokassani, ja heistä suurin osa oli oppimistuloksissaan keskitasoa tai aivan luokan kärkipäätä. Jos tukea tarvittiin, sitä annettiin ihan niin kuin kaikille muillekin. He rikastuttivat monimuotoista koulun kulttuuria ja oppivat suomen kielen hyvin nopeasti. 

En käsitä tätä maahanmuuttovastaista keskustelua, joka on nyt asiassa kuin asiassa tiettyjen poliitikkojen toiminnan perusta. S2-lapset ovat lapsia ja nuoria siinä missä supisuomalaisetkin ja ansaitsevat hyvän opetuksen kuten kaikki koululaiset. Hienoa, että Suomi on monikulttuurinen maa ja olkoon niin myös jatkossa.💗

Pianomusiikin festivaali

 

Mäntän musiikkijuhlilla olen juossut viikon ajan joka päivä. Ihanaa, kun omilla kulmilla saa nauttia maailmanluokan musiikista ilman, että pitää matkustaa toiselle puolelle Suomea - saatika maailmalle.

Parina päivänä olen kuunnellut myös urkuvartteja, joissa on soittanut Juhana Tokola. Varsinkin perjantaina Mäntän kirkon ranskalais-romanttisilla uruilla saman tyylisuunnan musiikki sointui upeasti. Konsertissa tapasin lapsuudenystäväni pitkästä aikaa. Oli kiva päivitellä useamman vuoden kuulumiset.

Ainut ongelma on ollut auton pysäköinti. Konserttipaikkana toimii suurelta osin Serlachius Kartanon Kivijärvi-sali ja samalla taidemuseossa on Anish Kapoorin näyttely, joka vetää väkeä kuin pesusieni. Varsinkin iltapäivän konserteissa on joskus ollut todella hankala löytää pysäköintiä, ja ilman liikenteenohjaajien neuvoja ei muutamaa tyhjää ruutua olisi mitenkään huomannut automeren keskeltä.

Olen kuunnellut erityisesti Pohjoismaisen pianoakatemian nuorten esityksiä. Todella hauska oli verrata Varaslähtö-konsertissa nuorimman, 13-vuotiaan Aleksi Sarkkisen Chopinin Vallankumousetydin tulkintaa konsertin vanhimman, Elmeri Urtiaisen  (19-v.) saman teoksen esitykseen. Vasemman käden juoksutukset ja dramaattinen tunnelma vyöryivät kummallakin, mutta ehkä kypsyys tuo syvempää näkemystä kappaleeseen. Hienosti soittivat kumpikin ja kaikki muutkin parikymmentä nuorta pianistia.

Todella mielenkiintoinen oli myös Festivaalin nuoret taiteilijat -konsertti keskiviikkona. Jesse Mäki, Elmeri Utriainen, Julia Elomaa ja Atte Kohtala taituroivat monenlaisia teoksia nerokkaasti. Erityisen upea oli päätöksenä Atte Kohtalan Lisztin Unkarilainen rapsodia nro 6. Yleisö suorastaan hihkui innostuksesta. 

Kiitos taas hienosta pianomusiikin viikosta upeassa ympäristössä!

Niin hauskaa!

 

Sateisen kesäsään keskellä annoin luvan itselleni tarttua sukkapuikkoihin. Vähän pitää malttaa kutomisessa, sillä sen verran on nivelrikkoa, että herkästi saan sormet kipeäksi, jos ryhdyn ahmimaan neulomista. Ja sehän vaarana on aina, kun kudon. 

Tällä kertaa neuloin jämälangoista raitasukkia. Nuo punaiset ovat oikeasti tummempaan vivahtavat, eivät tuollaiset joulunpunaiset. Kutominen on sitä parasta pääkopan tyhjennystä - sen huomasin jo opettajantyön aikoinakin. Onhan se myös niin hauskaa! Aika kuluu kuin huomaamatta.💚 Jossain tutkimuksessa saatiin tulokseksi, että neulominen on joillekin ihmisille kuin huumetta aivoille. Minä kyllä kuulun vahvasti siihen joukkoon!

Nyt niitä riittää

 

Luonto antaa antimiaan - meillä ihan mökin ympäriltä löytyy niin kantarellit kuin mustikatkin.

Keräsin viitisen litraa mustikoita viime viikolla ennen sateita ja vielä voisi noukkia, jos luonto kuivuu. Kantarelleistakin otin vain osan ja jätin loput kasvamaan. Melkein runsauden pula! Mustikoita oli noukkurilla hieman jopa hankala kerätä, kun oksassa oli niin tiheässä marjoja, että meinasivat liiskaantua.

Kyllä nyt kelpaa nauttia mustikoista ja sienistä talvellakin!

Keskiviikon urkuvartit

 

Kirkossamme on ollut koko kesän keskiviikkoisin urkuvartti, jossa loistava kanttorimme Marko Koskinen on soittanut erilaista urkumusiikkia kesäillan iloksi. Olemme kuulleet Bachista aina suomalaisiin nykysäveltäjiin saakka - tuttua ja vieraampaa, erittäin kiinnostavaa urkumusiikkia.

Yleensä olemme tähän aikaan olleet Kuhmon kamarimusiikin runsaasta tarjonnasta nauttimassa Kainuun kesäisen luonnon keskellä. Nyt koko kaksiviikkoinen jäi väliin sairauden vuoksi, mutta toivossa elämme, että ensi kesänä pääsemme taas. Katsotaan, miten käy.

Onneksi Suomi on täynnä tähän vuodenaikaan hienoja konsertteja lähes joka puolella, niin myös omassa kaupungissamme. Lämmin kiitos, Marko! Taas tänään tulemme nauttimaan...

Kesän kukkia

 

Taivaan täydeltä

 

Lauantai alkoi aurinkoisena, mutta puolen päivän jälkeen alkoi sää synkistyä, ukkonen jyrisi ja sitten alkoi sataa kaatamalla vettä. 15 minuutin aikana tuli 8 milliä vettä. Ihan kuin saavista! Onneksi sade hiljeni pian, välillä lakaten kokonaan. Illalla myöhemmin kaatosateen hetkiä tuli useampiakin. Ainakin räystäskouruista tuli hyvin roskia pihalle!

Ei onneksi snorkkelia tarvittu tänä viikonloppuna, mutta vettä tuli yhteensä runsaasti: vuorokaudessa 38 milliä. Onneksi ei niin paljon, kuin oli ennustettu.

Kuivaa on ollut ja järvien vedet alhaalla, samoin kaivoissa. En tiedä, miten viljat ovat laonneet, mutta mökkitien jyrkissä mäissä pitää ajaa varovasti. Sora on varmaan syöpynyt urille. Taidan kävellä katsomassa, miten pahalta mökkitien loppupää näyttää.

Nyt alkaa kirkastaa. Kohta paistaa varmaan jo aurinko! 🌞

Kesäinen viritys

 

Mökillä on ikiaikainen viritys matonpesua varten: vanha hetekanpuolikas, penkki ja vesiletku. Eipä sitä muuta tarvitse, kun pääsee pesemään mattoja mäntysuovan ihanassa tuoksussa. Ennen pesin hetekan päällä, mutta nykyisin korkeampi pesuasento on kyllä mukava. Viime kesänä päästelin painepesurilla, mutta nyt harjasin muutaman maton ihan vain käsin.

Tärkeää on, että vedet eivät valu järveen. Alla on ylämökin viemärin imeytyskenttä, joten hyvällä omallatunnolla voi vähäiset mattomäärät harjata. 

Puhdasta tuli eikä paarmatkaan häirinneet. 😊

Rakas kummitäti

 

Viime viikolla tuli suru-uutinen: Viimeinen elossa oleva kummini oli saanut iäisyyskutsun 86-vuotiaana. 

Iloitsen siitä, että vielä eläkkeellä ollessani olen saanut pitää yhteyttä äitini sisareen - kummitätiini. Eipä kaikilla minun ikäisilläni ole enää kummeja elossa. Toinen kummitätini eli yli 90-vuotiaaksi. Olen heistä kummastakin hyvin kiitollinen. 

Olimme läheisiä. Kummitätini kanssa soittelimme toisillemme viikoittain, välillä hiukan harvemmin. Viime syksynä huomasin, että häntä oli jo vaikea tavoittaa ja arvasin, että kunto oli huonontunut. Vielä joulun jälkeen hän soitti minulle ihan itse ja viimeisen kerran tapasimme videopuhelun merkeissä muutamia viikkoja ennen hänen kuolemaansa. 

Ikävä on...💔 Siunattua taivasmatkaa, rakas Raili-kummi!

Ihania mökki-iltoja

Nuorten juhlaa

 

Viime sunnuntaina konfirmoitiin sukumme nuorin. Riparileiri oli ollut mukava, vaikkakin suuri, kun nuoria oli siellä nelisenkymmentä. Isoset ja opettajat saivat oikein hyvät arviot nuorelta mieheltä. Tuli kuunnellessa ihan oma ripari ja isosena vietetyt useat kesät Päiväkummussa mieleen.

Juhla vietettiin tunnelmallisella Peltolan luomutilalla, jonka pirttiin kaikki vieraat mahtuivat ruokailemaan ja kahvittelemaan. Isoset papin kera vierailivat ja lauloivat rippilapsen toivoman laulun. Lyhyen, lämpimän puheen piti yksi isosista. Jospa rippilapsikin innostuisi isoskoulutuksesta myöhemmin syksyllä.

Iloa ja siunausta kaikkien nuorten elämään, jotka kesällä juhlaansa ovat viettäneet. 

Kiinalaista työntekoa

 

Luin viime päivien aikana kiinalaisen kirjailija Hu Anyanin kirjan Pikalähettinä Pekingissä Duunarielämää 2000-luvun Kiinassa. Suomeksi kirja on julkaistu tänä vuonna.

Kirjailija kertoo omasta elämästään lukuisissa työpaikoissa valmistumisensa jälkeen. Mielenkiintoista oli lukea lähettityöstä niin ruoan kuin pakettienkin parissa. Lähetithän ovat Suomessakin tuttu ilmiö, joskin pienipalkkaista ja ehkä väheksyttyäkin työtä. Kirjailija avaa lähettityön iloja ja ongelmia, mutta myös kokemuksiaan muissa ammateissa.

Oli mielenkiintoista lukea kiinalaisesta työelämästä ja sitä kautta yhteiskunnasta. Kirjailija pidättäytyy tiukasti ahertamisen piirissä, joten olisin toivonut hieman enemmän hänen avautuvan muustakin elämänsä aloista. Tosin kirjasta sai sen vaikutelman, että pitkät työpäivät eivät mahdollistaneet juuri muuta elämää.

Tästä muistelmateoksesta on tullut Kiinassa valtaisa menestys ja käännösoikeuksien myötä kriitikot ovat kiitelleet teosta ympäri maailman. Se on valittu useissa maissa vuoden parhaiden kirjojen listalle.

"Kiinassa sukupolvi-ilmiöksi noussut teos pohtii, mitä mielekäs työ kenellekin tarkoittaa, ja kysyy, mikä lopulta tuo elämään merkityksen."  

Veneen pesu

 

Juhannuksen jälkeen alkoi keskikesän arki. Päiväkin on jo kukon askeleen lyhyempi kuin pari päivää sitten. Onneksi kesä kuitenkin jatkuu valoisana vielä pitkään!

Ryhdyin arjen kunniaksi puolilta päivin kuuraamaan vanhaa venettämme. Isä on sen hankkinut 45 vuotta sitten, mutta kun on hyvää sukua, niin pelittää vielä loistavasti. Päijän veneet ovat pitkäikäisiä, vakaasti soudettavia ja firma on pystyssä vieläkin.

Otin avukseni pitkävartisen terassiharjan ja toiseksi aseeksi vanhan tiskiharjan. Niiden avulla työ sujui hyvin. Tuuli oli kova rannassa, mutta suunta sellainen, ettei jynssäämistä pahemmin haitannut.

Hyvin lähti vielä puhtaaksi. Syksyllä, kun paatti käännetään talviteloille, pitää vielä jynssätä kyljet ja pohja alapuolelta, kun en keväällä ajoissa tajunnut. 

Nyt on mukava soudella puhtaalla veneellä. 😊 Tosin tänä keväänä ja kesänä on tuullut aika kovasti, joten veneillyt olen vain kerran. Jospa tyyntyisi ja pääsisi pian katselemaan maisemia järveltä käsin.

Juhannuksen aika

 

Toukokuu oli todella ihana aikaisen kevään vuoksi, mutta muuten aika stressaava. Rakas ystäväni sairastui vakavasti ja odottaa elokuussa pientä aivoleikkausta. Härdelliä on ollut jos jonkinlaista, mutta nyt onneksi elämä on vähitellen tasaantunut alun järkytyksen jälkeen. Päivä kerrallaan odotellaan leikkausaikaa. Onneksi olemme Suomessa ja sairautta voidaan hoitaa!

Sitäkin hienommalta on tuntunut juhannuksen ihana sää, luonto ja mökkeily. Aattona paistettiin lättyjä iso kasa ja syötiin niin suolaisella kuin makeallakin täytteellä, nautittiin kauniista säästä ja saunottiin sisareni perheen kanssa. Rannoilla oli rauhallista ja illan tyyni järvenpinta näytti niin juhannukselta. Katselin Schönbrunnin kesäkonserttia puolille öille ja nautin kauniista musiikista.

Tänään on vietetty juhannuspäivää lähes hellesäässä luonnosta nauttien. Lippu liehuu, kukat kukkivat ja linnut syöttävät ahkerasti poikasiaan. Valoisa aika on pisimmillään. Ihana olla juhannuksena Suomen kesässä!

Juhla ja juhannusilta

 

Minä avaan syömeni selälleen

ja annan päivän paistaa,

minä tahdon kylpeä joka veen

ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus

ja juhla ja mittumaari,

ja jos minä illoin itkenkin,

niin siellä on sateenkaari.

(Eino Leino)

Pablo mökillä

 

Kummityttö vietti Pablo-koiransa kanssa aurinkoisen mökkipäivän kanssani. Pablo on lyhytkarvainen collie ja täyttää vasta ensi kuussa vuoden. Kiltti, hiljainen, innokas ja touhukas oli koiranuorukainen ensivisiitillään mökkimaisemissa.

Pablo puuhasi mökkipihassa koko ajan jotain: nuuski, hölkytteli, pomppi itikoiden perässä ja tutki innolla kieli pitkällä joka paikan. Tennispalloa olisi noutanut vaikka kuinka pitkään. Vain sisällä malttoi asettua aloilleen. 

Perheen toinen, vanhempi koira Luca jäi kotiin nauttimaan rauhasta, kun villivarsa oli muualla. Luca on ollut minun kanssani joskus mökillä kaksistaankin, kun omistajat ovat olleet reissussa. Se on huomattavasti rauhallisempi pakkaus, kun ikää on jo enemmän. Kivoja koiria molemmat!

Niin hauskat kirjat

 

Luin jo aiemmin Tea Mäkipereen kirjoittaman kirjan Etelään lentävä ruutana. Nyt sain käsiini hänen toisen kirjansa Horoskoopiltaan etana. Ovathan nämä koulun koevastaukset ja kurkistukset oppilaiden maailmaan niin hulvattomia hyvän mielen juttuja.

Ruovesiläinen opettaja Tea Mäkipere on taas onnistunut julkaisemaan hauskan kirjan. Se on nopealukuinen, joten sopii niillekin, jotka eivät halua viettää aikaa päiväkaupalla saman kirjan parissa. Hihitykseltä ja naurunremahduksilta ei voi välttyä!

Ps. Monia saman kaltaisia ja varsin luovia koevastauksia me opettajat olemme kohdanneet kouluvuosien aikana omassa työssämme. Kyllä ne silloinkin toivat aina hymyn huulille. 😉

Kesä kukkii kauniina

 

Tänään mökillä kävelyretkellä huomasin niittykukkien kukkivan täyttä päätä. Pihlajassa oli jo vähän kuihtuneita kukkia, samoin kielot lopettelevat kukintaansa. Puolukka loistaa valkoisin kukinnoin ja mustikassa on vihreitä raakileita.

Tästä kesästä tulee luonnonkukkien kukoistuksen kohdalla aikaisen kevään vuoksi nopea. Juhannuksen jälkeen saa varmaan hakemalla hakea kukkivia kasveja. Syksymmällä kukkivia ehkä silloin vielä löytyy, mutta maljakkoon sopivien löytäminen tulee olemaan työlästä. Joskus aiemminkin on ollut samanlaisia aikaisia keväitä, jolloin kaikki hurahtaa ohitse nopeasti. No, kesä tietenkin jatkuu, mutta luonto näyttää heinäkuussa jo erilaiselta. Nyt pitää nauttia luonnon vihreästä ja värikkäästä kauneudesta, kun se alkaa olla loistossaan.

Suurta huomaavaisuutta

 

"Esi-isien" mailla Padasjoella käydessä poikkean aina paikallisella ABC:llä. Miksi? Siksi, että siellä on varmaan yksi Suomen siisteimmistä huoltoasemien wc:istä. Vessat ovat aina siivottuja, yksi vessoista tuoksuton ja mikä ihmeellisintä: tuoreita kukkakimppuja naisten vessassa, ehkä miestenkin, mutta sinne en ole kurkannut sattuneesta syystä.

Tulen aina niin hyvälle mielelle. Käyn kiittelemässä henkilökuntaa ja olen kuullut, että myönteistä palautetta tulee muiltakin. Hienoa, että asiakkaat antavat kiitosta, kun siihen on syytä.

Toukokuun alussa oli näin kaunis valkovuokkokimppu naisten vessassa. Miten huomaavaista ja iloa asiakkaille tuottavaa! Lämmin kiitos! 💚

Ilta-aurinko

 

Ranskalaista

 

Luin Anneli Vehkoon romaanin Kaksi askelta kaipuuseen. Kirja kertoo pariskunnasta, joista toinen on suomalainen ja toinen Ranskasta kotoisin. Pariskunta oli ensin asunut Suomessa, mutta lapsen lennettyä pois pesästä, he päättivät muuttaa Ranskaan miehen kotitaloon.

Kirjan kieli on rikasta ja oli mielenkiintoista lukea nykyajan Ranskan elämänmenosta, kulttuurista ja tavoista. Jotenkin vaan arvasin ennalta romaanin juonen. 

Samana päivänä, kun sain kirjan luettua, tuli Radio Yle 1:ssä Sari Valton ohjelma Miksi ranskalaiset eivät liho? Voisimmeko oppia jotain heiltä? Vieraana ohjelmassa oli ranskanopettaja Jarmo Kehusmaa ja toimittaja Annastiina Heikkilä, joka on toiminut Ylen kirjeenvaihtajana Ranskassa.

Ohjelmasta jäi erityisesti mieleen, että ranskalaiset eivät napostele ruokailujen välillä, sekä kouluruokailun vertailu suomalaiseen. Ranskassa kouluruoka on maksullista ja ehkä sen vuoksi ihan toisenlaista kuin meillä. Se mukailee soveltaen vanhoja, vieläkin käytössä olevia ranskalaisia ruokaperinteitä (alkupala, pääruoka, juusto ja jälkiruoka). Aikaa on runsaasti syödä. Toista on meillä: Puoli tuntia, josta puolet menee siirtymiseen ja jonottamiseen. Vierailijat ihmettelivätkin, kun Suomessa on liikkuvat koulut, positiiviset pedagogiikat ym., mutta ruokailuun ei kuitenkaan satsata samalla mitalla. Mutta onhan lounas meillä maksuton, joten jotain hyvää sentään. (Tosin minä en ole koskaan saanut työssäoloaikana huonoa kouluruokaa, päinvastoin! Oikein maukasta oli aina, tavallista hyvää perusruokaa.)

Tulipa tällä viikolla oikein iso pläjäys ranskalaista kulttuuria ja tapoja!

Toukosiunaus

 

Olen aina halunnut maalla päästä mukaan toukosiunaukseen. Työssäoloaikana se ei koskaan ollut mahdollista, mutta nyt löytyi sopiva aika ja paikka. Satuin vielä tapaamaan torilla tilan emäntää, joka jo siellä toivotti tervetulleeksi mukaan.

Sää oli hiukan epävarma sateen suhteen, mutta sade taukosi juuri sopivasti tilaisuuden alkuun. Vieraille kerrottiin, että toukosiunauksen historian aikana koskaan ei ollut satanut, eikä satanut nytkään. Tilalle oli tullut noin 50 ihmistä mukaan, joten autojenkin määrä oli melkoinen.

Olin varannut saappaat autoon, mutta tilaisuus pidettiinkin pellon sijaista talon pihamaalla. Tilan isäntä kertoi talon historiasta ja toukosiunauksen perinteistäkin kuultiin esitys. Kuoro lauloi, runoja lausuttiin, tuttuja virsiä laulettiin ja tärkein oli tietenkin seurakunnan kappalaisen suorittama siunaus. Jyvät olivat kauniissa, vanhassa kylvövakassa.  Isäntäpari sai istutettavaksi omenapuun perinteiden mukaisesti ja lopuksi pihamaalla juotiin maukkaat kahvit leipomuksineen. Tuttujakin tapasin. Oli mukava vaihtaa kuulumisia. Linnut lauloivat, järveltä kuului joutsenten ääni ja kurkikin huuteli.

Olin iloinen, että pääsin vihdoinkin mukaan toukosiunaukseen. Oli hieno kokemus!

Kevätnäyttely

 

Autere-opiston ahkerat harrastajat pitivät taas jokakeväisen näyttelyn aulagalleria Vikmannin näyttelytilassa.

 

Esillä oli niin käsitöitä kuin maalauksiakin ja monenlaisia tekniikoita.

Ahkeria harrastajat ovat taas talven aikana olleet, joten näyttelyitä oli useampia eri paikoissa.

Minä kävin katsomassa vain tämän yhden, mutta siinäkin oli paljon tutkittavaa ja ihailtavaa.

Kiitos kivasta näyttelystä - taas kerran!

Mökillä taas

 

Mökkikausi on alkanut! Jipii, on tämä vain niin ihanaa villin siivousurakan ja puunauksen jälkeen. Vapun aika menikin niissä touhuissa.

Tänään kuuntelin pihassa tiltalttia ja samalla kuoroon yhtyi käki, jota kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Käki on pitkän matkan muuttaja ja talvehtii Saharan eteläpuolella Afrikassa. Tuntuu uskomattomalta, että sieltä se vaan on pienillä siivillään jaksanut lentää taas tänne Pohjolaan.

Valkovuokot vielä paikoin jaksavat avata kukkiaan, vaikka muutamissa kohdissa kukinta on jo ohitse. Tervalepissä on pienet silmujen alut, mutta koivuissa jo pikku lehdet. Mustikka aloittelee kukintaansa. Kevät harppaisi aimo askeleen eteenpäin, jos sataisi vettä, mutta hyvin kuivaa on ollut. Huomisesta lähtien pitäisi ropsautella muutamina päivinä oikein kunnolla, mikä on hyvä asia. Sitten viherrys puhkeaa kukkaan.

Robotit saapuivat

 

Ruokarobotit ovat saapuneet pikkukaupunkiimme. Ne näyttävät olevan heti täydessä toiminnassa, kun niitä näkyy siellä täällä huristelemassa tai skannailemassa ympäristöään miettiväisen näköisinä. Onhan ne ihan söpön oloisia. Pikkupojat ajavat pyörällään niiden perässä, kuitenkin kunnioittavan matkan päässä, etteivät häiritse robotin toimintaa. 

Satuin kuulemaan, miten naapuritalossa asiakas otti ostoksensa robotista, ja kiitokseksi kone rallatteli Suomen euroviisua. Johan on ihmeellinen otus! 

Mieli lepää

 

Lauantaina kävin Serlachius-museo Kartanossa. Paviljongin näyttelyt olinkin jo nähnyt aiemmin, mutta halusin vielä kuunnella Milja Viidan elokuvainstallaation musiikkia. Kone hurisi niin kovaa, että sain vastamelukuulokkeet, jotka häivyttivät koneen metelin pois.

Kartanonkin kolusin nopeasti. Ei voi koskaan jättää väliin vanhaa  ja kultakauden taidetta!

Vaikka välillä vähän sataa tihutti, kiersin myös Taavetinsaaren. Siellä oli matalan vedenkorkeuden vuoksi Urho Heinäsen veistos Kosto vuodelta 1915 kunnolla näkyvissä. Usein sitä ei erota laisinkaan tai sitten vain vähän päälakea. 

Valkovuokot kukkivat, vaikkakin supussa sään vuoksi. Penkkikin kutsui istahtamaan, mutta tällä kertaa kävelin sateessa ja koleudessa rivakasti ohi. Toisen kerran sitten!