Keskiviikkona saimme tietää, että Suomi on maailman onnellisin maa. YK:n teettämä onnellisuusraportti laittoi 156 maailman maata järjestykseen ja saimme ykköstilan.
Mitä tekevät suomalaiset asiasta kuultuaan? No, alkavat tietenkin epäilemään koko tutkimusta! Niin tyypillistä meille.
Minä kuulun siihen joukkoon, joka on tutkimuksen kanssa aivan samaa mieltä: Meillä ei ole suuria luonnonkatastrofeja, ilmasto on ihan siedettävä, ihmisiin ja viranomaisiin voi luottaa, lapset voivat kävellä kouluun, ihmisten elinajanodote on meillä yli 80 vuotta, lapsikuolleisuuden vähäisyydessä Suomi kuuluu kolmen kärkeen (näin oli ainakin muutama vuosi sitten), ilma ja luonto ovat puhtaita kansainvälisesti vertailtuna, lapset ja nuoret saavat ilmaisen koulutuksen ja kouluruoan, vettä riittää... Listaa voisin jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Kansanluonteeseemme kai kuuluu vaatimattomuus. Pahemmin ei kehuskella eikä oikein uskotakaan kehuja. Ollaan hyvin itsekriittisiä ja vaatimattomia. Vai ollaanko?
Nykypäivänä minusta on voimakkaasti vallalla ajatus kaivella negatiivisuuksia, jos jotain myönteistä kerrotaan. Varsinkin uutisointi tuo heti esille epäilijät. Huvittavaa on ollut koulumaailmassa kuunnella Pisa-tutkimuksen tuloksia. Jos Suomi on pärjännyt hyvin, emme ole osanneet iloita, vaan heti on lähdetty tikulla kaivelemaan huonoja asioita, joilla peitetään positiiviset uutiset. (Enkä ole yhtään varma, ovatko kaikki uusiin opetussuunnitelmiin valitut tavoitteet järkeviä...)
Minä iloitsen suomalaisten onnesta! Kun ei vertaile eikä etsi jatkuvasti puutteita, vaan iloitsee siitä, mikä itsellä on hyvin, voi löytää onnea. Minä ainakin vilpittömästi koen asuvani onnellisessa Suomessa, vaikka sote kaatuikin, vaikka vanhusten hoidossa on liian vähän käsipareja, vaikka itsemurhia tapahtuu nuortenkin joukossa... Ei sellaista yhteiskuntaa olekaan, jossa kaikki olisi hyvin. Onnellisuuteen kuuluu sekin, että pyritään korjaamaan huonosti olevat asiat.
Minä ajattelen kuuluvani niihin onnellisiin suomalaisiin. (Vaikka hampaasta lohkesi paikka, flunssa pukkaa uudelleen päälle ja ääni on kadoksissa...)
3 kommenttia:
Onnelliset!
Juu, näin on! Näytä minulle maa, jossa on kaikki erinomaisen hyvin. Kaikessa on puolensa ja pitää vain valita, mitkä painavat omassa vaakakupissa eniten. Muistan, kun joskus nuorempana olin seminaarissa, jossa puhuttiin kehumisesta ja kuinka huonosti suomalainen sen ottaa vastaan. Joku vaikka joku sanoo, että "hei, ihana pusero sinulla tänään päällä, sopii tosi hyvin" niin heti ollaan keksimässä jotain "tämä on jo aika vanha ja kulutkin" sen sijaan, että sanotaan "kiitos" eikä oikeasti tarvitse selitellä sen kummemmin. Olen tietoisesti yrittänyt töissä käydä kehumassa jokaista työntekijää jostakin, vaikka ihan pikkujutusta, koska tiedän, että siitä tulee hyvä mieli. Ja itseään pitää myös osata kehua, vaikka työhaastattelussa :). Kotona asuessa oli välillä vähän vaikea tietää mitä "uskoa" kun toinen vanhemmista ajatteli tyyliin "et sä kuitenkaan sitä saa, siihen pysty tms" ja toinen taas oli sitä mieltä että "eikun matoa koukkuun ja menoksi, sä olet hyvä".
Onneksi meissä suomalaisissa on oikeasti monenlaista luonnetta, vaikka meitä usein samaan muottiin puserretaankin.
Lähetä kommentti