Oppilaiden kanssa aloitimme joulun jälkeen virkkauksen harjoittelun ensin sormella, sitten koukulla paksua lankaa käyttäen. Nyt olemme jo niin pitkällä, että tuhatjalkaiset alkavat valmistua. Tuntosarvia väsäillään vielä ensi tunnilla.
Mukavaa on ollut, oppilaat innostuneita ja loppujen lopuksi todella helposti tämä ekaluokkalaisten ryhmä ketjusilmukkansa oppi. Muistanpa joskus myös toisenlaisia tunnelmia kokeneeni, melkein hikeä ja kyyneliä... ;=)
Kotona oma sukkaprojektini etenee huimaa vauhtia ja alkuviikolla aloittamani pari saattaa huomenna valmistua. Tänäänkin ehdin neuloa ihan mukavasti, vaikka ilta sujuikin pääosin juttelun merkeissä.
Tällaiselle keskeneräisiä töitä inhoavalle ripeä valmistumisprosessi on mannaa. Tosin se poikii hyvin pian uuden työn aloittamisen. Kivaa, kivaa...
3 kommenttia:
Kivan näköistä. Mitä tuo tuhatjalkaisen vartalo on? Pahvia?
Tarvitsisin vaikutteita "keskeneräisen inhoamisesta", sillä meikäläisellä tahtovat työt jäädä puolitiehen, erityisesti käsityöt. En muistaakseni saanut kouluaikoina yhtään käsityötä valmiiksi!
Tuhatjalkainen näyttää söpöltä. :-)
Pappilanmummo: Vartalo on pahvia ja tulevat, vielä puuttuvat sarvet piipuntrassia (vai mikähän sen norkon virallinen nimi on!).
Maisakaisa: Kai se on luonnekysymys. Minulla on valmiiksisaattamisen tarve - myös muissakin hommissa käsitöiden lisäksi!
Lähetä kommentti