Skotlannin rannikolta

 

Olen lukenut kirjoja tänä kesänä enemmän kuin vuosiin. Se on ollutkin tosi hauskaa! Nyt lainasin Karen Swanin Kesyttömän saaren. Se kertoon nuoresta, määrätietoisesta naisesta Skotlannin karulla saarella keskellä miehistä maailmaa.

Vähän on ollut takkuista lukea alkua. Odotan kuitenkin, että kirja imaisee mukaansa ja varmasti sellainenkin hetki vielä tulee. 

Pienet pupuset

 

Meillä loikkii pieniä pupusia pihalla. Ensin luulin, että niitä on vain yksi, mutta välillä ikkunasta seuratessa näytti kyllä siltä, että noin vilkasliikkeinen ei voi vain yksi rusakonpoikanen olla. Niinpä sitten yhtenä aamuna huomasin kaksi pupua apilanlehtien kimpussa. Välillä ne loikkivat villisti ja ottivat pikajuoksuspurtteja. Sitten taas keskittyivät puputtamaan einestä.

Minulla on monta hauskaa kuvaa niistä, mutta jostain syystä sain siirrettyä tänne vain yhden kuvan. No, hyvä näinkin!

Herätys päiväunilta

 

Tänään kärräsin mökillä klapeja liiteriin ja sen jälkeen päätin ottaa pienet päiväunet. Olin juuri nukahtamaisillani, kun oveen koputettiin. En odottanut ketään eikä naapureissakaan ollut mökkiläisiä. Kukahan mahtoi olla ovella?

Huomasin pihalla jonkun firman auton. Ehkä sähköfirmasta tultiin vaihtamaan sähkömittaria? No, ei. Pihalla oli kaksi kattofirman nuorta työntekijää, jotka alkoivat jutustelemaan mukavia. "Olemme tuossa järven toisella puolella tekemässä kattoremonttia XX:n luona. Satutko muuten tuntemaan? Käymme samalla kysymässä, onko muilla tarvetta. Missä asut vakituisesti? Ai, no siellä tehtiin juuri XX:n kiinteistöön..." Juttu luisti ja kysymyksiä sateli. Vastasin valikoidusti. Kun juttu vain jatkui, sanoin suoraan, että taidamme tuhlata toistemme aikaa. Jos minulla on tarvetta, otan yhteyttä. Hei,hei!

Ihan fiksuja poikia. Ymmärsivät heti ja toivottelivat hyvät syksyn alut. Mietiskelin itsekseni, mistä ihmeestä olivat löytäneet tänne syrjäiselle rantakolkalle? Taitavat olla työt vähissä...

Aamuja ja iltoja

Stadionilla

 

Viikonloppu sujui pääkaupungissa. Perjantaina olimme suvun nuorten kanssa Ultra Bran keikalla stadionilla yhdessä 40 000 muun kuuntelijan kanssa. Olihan se ihan hienoa, vaikken mikä suuri fani olekaan. Keltaisia sadetakkeja pilkisteli täplinä joka puolelta.

Korvatulpat hieman häiritsivät musiikin laatua, mutta ilman niitä ei voinut olla, jos aikoi säilyttää sen vähänkin, mikä kuulosta on vielä koulutyön jälkeen jäljellä. Katselin keikkaa uudestaan tv:n kautta kotona, jotta sain paremman käsityksen musiikin laadusta.

Kyllähän homman eteen oli vaivaa nähty. Yli neljäsataa muusikkoa - nuorta ja vanhaa - lavalla ja koko koneistossa kuulemma tuhat. Ihan spektaakkelihan tuo oli, joka on kiva kokea kerran elämässään. Ihmiset olivat iloisia ja ystävällisiä, tunnelma korkealla. Ehkä hienoin kohta oli, kun koko stadion lauloi yhdessä "Pensaiden kaikki laulavat linnut aamulla ennen seitsemää...". Lopuksi nähtiin vielä pieni pätkä ilotulitusta viimeisen kappaleen lopussa.

Hieman ihmettelin joidenkin arvostelevia kommentteja taistolaisesta puuhasta. Itse en koe Ultra Brata näin, pikemminkin taitavana parodiana Agit Propin tyylistä ja kantaaottavana nuorten mielipiteenä maailman asioihin silloin alkuaikoina. Nyt ei enää olla edes nuoria... ;>)

Ilmeisen tyytyväisenä kuulijat lähtivät stadionilta. Koko päivän ainoa kommervenkki oli mahtua stadionin pysäkiltä bussiin. Kolmanteen tungettiin! Onneksi hotellilla juotiin kuumaa kaakaota ja teetä hieman viluiseen oloon, vaikka vaatetta oli päällä merinovillasta lähtien.

"Minä suojelen sinua kaikelta..." on soinut muutaman päivän korvien välissä. Soikoon vaan...

Ps. Nyt on noussut keskusteluun konsertin yhden solistin äänen puhtaus. Voi hyvänen aika! Tiedettiin, että keikka vedettiin oikeasti livenä eli ei taustanauhoja tai autotunea. Lisäksi puhaltimet ovat hyvin herkkiä ulkoilmasoitossa lämpötilan suhteen. Ainakin perjantaina sävelpuhtaus oli ihan hyvä, niin priimaa kuin se nyt ulkokeikalla tällaisissa olosuhteissa voi olla. Jos ei oikean livekeikan sävelpuhtautta kestä, kannattaa kuunnella levyltä tai valita keikka, jossa sävelpuhtaus on tehty vippaskonstein! Hyvä, ettei tässä konsertissa sellaisia toimia ollut käytössä.  

Omin pikku kätösin

 

Huhtikuun alussa ostin samettiruusun siemeniä ja kylvin niitä esikasvatukseen mökkiä varten. Olen aiemmin kasvattanut parina vuonna krasseja, mutta nyt halusin äidin muistoksi vaihtaa lajia. Äiti aina minun nuoruudessani kasvatti itse samettiruusunsa.

Kesäkuussa taimet näyttivät vielä niin heiveröisiltä, etten ajatellut niiden onnistuvan laisinkaan. Heinäkuun alussa ne yhtäkkiä availivat ensimmäiset nuppunsa ja tanakoituivat silmissä. Nyt ne ovat tuuheita puskia ja kukkivat kovasti. Taidan jatkaa tällä lajilla ensi keväänäkin.

Säkenöivä konsertti

 

Taidekaupunkimme urkuviikko seurakunnan järjestämänä alkoi sunnuntaina loistokkaalla konsertilla. Huilutaiteilija Sami Junnonen ja urkuvirtuoosi Ilpo Laspas soittivat aloituskonsertissa 1900-luvun taitteen ranskalaista, belgialaista ja sveitsiläistä musiikkia. Kuulimme sakraalisia sävellyksiä, joiden säveltäjinä olivat Alain, Ravel, Boulanger, Ibert, Martin ja Franck.

Erityisesti tutut Ravelin Pavane kuolleen prinsessan muistolle ja Franckin Preludi, fuuga ja muunnelmat op. 18 olivat silkkaa korvia hivelevää nautintoa. No, ei ihme, sillä Junnonen on ikäpolvensa ainoa kansainvälisen solistiuran saavuttanut suomalainen huilutaiteilija. Solistisen uransa lisäksi hän on toiminut lukuisissa ulkomaisissa sinfoniaorkestereissa huilun äänenjohtajana ja levyttänyt huilumusiikkia monille levy-yhtiöille.

Ilpo Laspas on musiikin tohtori Sibelius-Akatemiasta ja on menestynyt kilpailuissa ulkomailla sekä konsertoinut ahkerasti solistina ja kamarimuusikkona Suomessa ja ulkomailla. Viime aikoina hän on tehnyt oopperoiden orkesterisovituksista sovituksia uruille. Musiikkitalon urkujen avajaisviikon päätöskonsertissa hän esiintyi urkuri Irina Vavilovan ja Cantores Minoreksen kanssa Bachin Jouluoratoriossa.

Taiteilijat saivat villit ja pitkät aplodit konsertin päätteeksi. Upea sunnuntai-illan musiikkielämys, jonka sävelet pyörivät mielessä vieläkin.

Gilanin mörköjä

 

Mäntän Myllyrannassa on Ronny Gilanin Hirviö galleria -näyttely. Öljymaalauksissa näkyy selvästi Gilanin tausta kuvittajana ja mainospiirtäjänä.

Taiteilija on ollut todella tuottelias, sillä jos oikein ymmärsin, työt ovat pääosin viime talvelta. Töitä on esillä useita kymmeniä.

Minun piti mennä näyttelyyn suvun 13-vuotiaan pojan kanssa, mutta hän on ollut niin vilkasliikkeinen, että kävin varmuuden vuoksi katsomassa näyttelyn yksin. Ehkä saan hänet hairastua mukaani joku päivä, mikäli koulultaan ja harrastuksiltaan ehtii...

Tästä näyttelystä luulisi lasten ja nuortenkin pitävän, minusta ainakin - vaikken näihin edellä mainittuihin ryhmiin kuulukaan. Tämä näyttely oli oikein hauska ja sopi vanhan myllyn sokkeloisiin tiloihin hyvin.

"Valitsin tämän vuoden maalausnäyttelyni aiheeksi hirviöt, vaikka tiedän monen kammoksuvan tätä aihepiiriä. Motiivina on ollut aiheen haastavuus ja mahdollisuus käyttää mielikuvitusta rajattomasti." (Ronny Gilan)

Anu Pentikin taidetta

 

Galleria Halmetojassa oli kesän ajan Anu Pentikin uniikkikeraamiikan näyttely. Ei siis kupposia eikä vateja, vaan taidekeramiikkaa.

Minun silmääni miellytti kovasti mustavalkoinen, rauhallinen värimaailma. Kuulin, että osa vieraista oli ihmeissään, kun käyttökeramiikkaa ei ollutkaan nähtävänä, mutta minä olin tyytyväinen. Hienoa, että taiteilija ikääntyneenä on ryhtynyt luomaan taas jotain uutta.

Myyntinäyttelyssä oli myös pienempiä teoksia, joita sai ostaa heti mukaansa. Kovasti hyvin olivat menneet kaupaksi, tosin joitain oli vielä jäljellä.

Pidin kovasti näistä uusista Pentikin taideteoksista!

Mäntän musiikkijuhlat

 

Kun Kuhmosta oli kotiuduttu, oli Mäntän musiikkijuhlat jo alkaneet. Missasin muutaman mielenkiintoisen konsertin, mutta Varaslähtöön ehdin. Siellä Pohjoismaisen pianoakatemian mestarikurssilaiset päätöskonsertissaan soittivat mittavan ohjelman. Nuorin solisti taisi olla 14-vuotias, vanhin 23. Suomalaisten lisäksi tällä kertaa kurssilla oli myös nuoria Virosta, Norjasta ja Ruotsista.

Säveltäjäniminä oli Bach, Chopin, Prokofiev, Rachmaninov, Schumann, Brahms, Mägi, Skrjabin, Haydn, sekä Madetoja. Monenlaista pianomusiikkia siis kuultiin taitavasti soitettuna. Tuntui, että osa soittajista olisi jo ihan valmiita pitämään omankin konsertin. Muutamat heistä ovat varmasti tulevaisuuden pianisteina suuria nimiä.

Viikon aikana kävin parissa muussakin konsertissa. Vähän ehkä haittasi juuri koettu Kuhmon runsas anti - ehkä turnausväsymystä jo kehissä. Silti oli mukava osallistua näihinkin kekkereihin.

Illalla oli ihana tulla mökille ihailemaan helteistä auringonlaskua ja pulahtaa viilentävässä vedessä. Kanadan metsäpalojen savut yläilmakehässä vielä värittivät lisää taivaanrannan loistoa.