Tulppaanit

 

Neljä vuotta on äidiltä perimäni tiffanytyö odottanut ikkunaan ripustamista. Työn on aikoinaan tehnyt Seija Kulha, ja sisareni kanssa hankimme sen äidille 70-vuotislahjaksi. Nyt se on kulkeutunut minulle.

Meillä on suuret ikkunat joka huoneessa ja olohuoneessa vielä kaksin kappalein. Vaikka maisemat ovat ihanat, niin ikkunoihin mahtuu muutakin. Toisessa olohuoneen ikkunassa parvekkeella paloi pimeänä aikana  aina iltaisin lyhty. Nyt ikkuna tuntui jotenkin valjulta, kun otin lyhdyt pois parvekkeen puolelta. Olohuoneen toisessa ikkunassa on erilaisista värittömistä laseista tehtyjä tiffanytähtiä, joten tulppaanityö sopi oikein hyvin toiseen ikkunaan.

Työ on aika kookas ja painava, joten jonkin aikaa mietimme, miten saamme sen turvallisesti pysymään paikoillaan. Ihan hyvä patentti kuitenkin keksittiin.

Pääsiäistä kohti käydään, ja tulppaanien aika on menossa, joten nyt on tämä työ tuomassa iloa arkeen. Äitikin tulee aina mieleen, kun ikkunaa katselen.

Haaveita

Talviloma alkoi. Työviikko sujui kuin siivillä - mukavasti, kun tiesi, että edessä on tauko arkisesta ahertamisesta. Aurinko paistoi ja sää oli useita asteita plussalla, kun kevein askelin kävelin kotiin. Loma on ihanimmillaan aina alussa. Kaikki kiva on edessä, vaikka mitään ihmeellistä ei edes aikoisi tehdä.

Loman aluksi tilasimme pitkän pohdinnan jälkeen liput kesän Kuhmon kamarimusiikkiin. Kaikki on tietysti epävarmaa eikä lippuja voi palauttaa, mutta silti päätimme ottaa riskin. On niin ikävä klassisen musiikin livekonsertteja. Ehkä muillakin, sillä jotkut konsertit olivat jo loppuunmyydyt. Koronan takia saleissa on vähemmän paikkoja, joka tietenkin vaikuttaa lippujen määrään. Olen iloinen, että pääsemme Halvorsenin Passacagliaa kuuntelemaan. Se oli minulle se tärkein, koska sävellykseen liittyy erittäin rakas Kuhmon muisto eräältä kesältä.

Jos koronan vuoksi ei voi lähteä, rahaahan se vain on. Näin päätimme. Jos ei ole haaveita, elämä muuttuu tylsäksi ja harmaaksi.

Toivottavasti Kuhmo toteutuu. Onneksi heinäkuun puoleen väliin on vielä aikaa ja toivon, että saamme rokotuksen siihen mennessä. Ilman sitä en ehkä uskalla lähteä, vaikka Kuhmon turvallisuusohjeet hyviltä paperilla näyttivätkin.

Poronkäristystä

 

Tuli Lapinretket mieleen viime viikonloppuna. Ehkä kunnon talvi pakkasineen ja luminietoksineen loihti ajatukset muistoihin.

Sallassa teimme tämän näköistä poronkäristystä Lapin puikulaperunoiden kaveriksi.

Nyt meillä oli vähän köyhempi versio täällä etelässä, mutta silti - ah - niin hyvää!

Sukkia

 

Tein kahdet "pääsiäissukat": pitkäperjantaiksi ja pääsiäissunnuntaiksi. Kerrankin olen ajoissa!

Jotain osaksi samaa kuviota taisi olla Pappilanmummon blogissa. Ehkä sieltä vihjeen nappasin, vaikkakin sovelsin omasta päästä. Kiitos ideasta!

Lopuista keristä tein kesäksi mökin verannalle aamupalapöytään ampparisukat. Mökillä pitää olla sukkia joka lähtöön...

Polkuja lapioimassa

 

Lauantaina ajeltiin mökille. Mökkitie oli aurattu ja metsästäjiä tutkapantakoirineen tuli tiellä vastaan. Naapuritkin olivat omallaan kaatamassa koivua. 

Pihassa oli lunta ihan riittämiin. Lapioimme polkuja ja nautimme talvisesta säästä, ihan kuin lapsuudessa.

Onneksi oli pakkaslunta! Sitä oli kevyt lapioida ylä- ja alamökin väliltä rinteestä. Tein polun myös huussille ja rantaan jäälle.

Keinun katolta otin myös lumet pois. Mökkien katot kyllä kestävät. Niitä ei ole luotu kolmeenkymmeneen vuoteen ja suojalla lumi rytisee alas. 

Jäälle tuli heti jalanjälkiin vettä. Latujakaan ei oltu ajettu. Saa nähdä, ilmestyykö talven aikana. 

Rantaan piti tietenkin tehdä perinteinen ystävänpäivätervehdys!

Iloista ystävänpäivää!

 

Ystävänpäivää on vietetty jo monta päivää koulussa. Teimme luokan kanssa jäädytetyistä ja vesiväreillä värjätyistä jääkimpaleista koulun aitaan taideteoksen iloksi muille luokille. Eput olivat niin ylpeitä taiteestaan! Samalla opittiin päävärit.

Minut yllätettiin tänään aamupalalla uunissa paistetuilla naan-leivillä. Kyllä maistuivat herkullisilta. Ja muotokin oli päivään sopiva. ;>)

Hyvää ystävänpäivää!

Kunnon talvi

 

Vaikka talvi on muuten kummallinen koronarajoituksineen päivineen, luonto näyttää vanhanajan merkit: Pakkanen paukkuu ja lunta on jo ihan tarpeeksi. Hiihtäjät saavat hiihdellä, luistinradoilla voi luistella ja kävelijät saavat nauttia lumen narskeesta kenkien alla. Ei ole tarvinnut pelätä pakkaspäivinä liukkautta.

Pyysin viikolla aurauksen aloittamista mökkitielle. Talvilomalla kuun lopussa on mukava käydä katsomassa järvimaisemia ja vaikka paistaa makkaraa ulkoilun lomassa. Ehkä viikonloppunakin voi jo pistäytyä katsomassa, mitä kesäkotiin kuuluu. Mökki on talvet kylmillään, joten sen suurempaa huolta siitä ei tänä vuodenaikana tarvitse kantaa.

Eilen oli ihanan aurinkoinen päivä ja pakkasta vähän alle kymmenen astetta, ihanteellinen talviulkoilukeli. Aurinkolasit piti laittaa päähän, kun tuntui niin kirkkaalta. Ei yhtään palellut vähän yli tunnin ulkoiluretkellä. Kaunista oli ja aurinko piristi kummasti. 

Niiskutukset niiskuteltu

 

Flunssa on ohitse, ja negatiivinen koronatestitulos takataskussa marssittiin taas töihin. Työntäyteinen päivä, jonka aikana ekaluokkalaiset opettelivat mm. sormivirkkauksen jälkeen virkkaamaan ketjusilmukkaa koukulla. Hih, olipa haastetta!

Viime vuonna harjoiteltiin sisarenpojan kanssa kiinteää silmukkaa yhdessä. Hän oli sairastunut juuri strategisella hetkellä ja jäi tietenkin jälkeen muista. Yhdessä harjoiteltiin, jotta saatiin luokkakaverit kiinni. Kuten kuvasta näkyy, harjoitus teki mestarin. Kieli keskellä suuta alkoi silmukat kertyä työhön ja työ edistyä. Eikä ollut yhtään kamalaa!

Lehdet ovat kertoneet tänään päivystyksien täyttymisestä, kun ihmiset ovat liikkuessaan kupsahtaneet nurin. Minäkin kieli keskellä suuta hissuttelin töihin. Piti varoa joka askelta. Yöllä sataneen lumen alla oli peilikirkasta jäätä ja suuri liukastumisen vaara. Ajattelinkin, että olisi kohtalon ivaa niiskuttamisen ja pärskimisen sekä koronatestin jälkeen kaatua työmatkalla ja joutua taas sairauslomalle. Ei kiitos!

Töihin selvisin kunnialla ja takaisinkin. Enää ei tuntunut yhtä liukkaalta kuin aamulla. Nastakengät ovat kova sana, ainakin silloin, kun ne tällä kelillä löytyvät jalasta. Tänään unohtuivat kotiin.

Testissä taas!

Uh! Nenä tuhisee ja lihaksia särkee. Kurkku ei ole kipeä, ei paksu, mutta ei tavallinenkaan. Ei onneksi yskitä. Mutta jotain pientä flunssaa on päällä.

Ei muuta kuin tilaamaan aikaa koronatestiin. Soitin ja sain tietää, että viikonloppuna meillä ei testata, joten sain ensimmäisen ajan maanantaille. Nyt on homma hoidettu ja odotellaan - taas! No, toinen kerta vasta minulla. Tutut ovat saaneet juosta jo 5-6 kertaa, kun on pieniä lapsia perheessä, joten ei auta valittaa.

Pöydällä on 20 valkoista tulppaania. Nyt on aikaa niitä ihailla! 

Kanakeitto

 

Yksi ruoka on mielestäni ylitse muiden kylmänä talvipäivänä: kanakeitto. Ah, miten se lämmittää ja maistuu lisäksi herkulliselta.

Lapsuudenkodissani ei syöty kanaa. Isäni inhosi sitä, kun oli sota-aikana joutunut nuorena poikana ottamaan hengiltä kotkottajia. Lihaa oli niukalti ja omasta kanalasta napattiin aina välillä kana pataan. Isäni oli pyytänyt äidiltä - vähän kuin avioehtona - että ethän laita kanaa ruoaksi. Äitini tietenkin piti lupauksensa. Meillä syötiin lapsuuskodissa paljon kalaa ja silloin tällöin sikaa tai nautaa.

Viisikko-kirjoissa lapsilla oli aina herkulliset eväät: paistettua kanaa tai kanaleipiä. Yksityiskohtainen kuvaus retkieväistä sai veden nousemaan kielelle. Mietiskelin nuorena näitä lempikirjoja lukiessani, että mahtaa maistua ihanalta. Aikuisena huomasin, että pitää paikkansa. Kana on lempiruokaani monin eri tavoin laitettuna.

Viikonlopun kanakeitossa oli perunaa, porkkanaa ja sipulia kanan lisäksi, sekä mausteina korianteria, mustapippuria, savupaprikaa, chiliä ja kookosmaitoa. Tuli taas kerran ihanan makuista! Minun osani oli katsella kokkausta, maistella ja sanoa mielipiteeni. Se on hyvä osa, josta oikein kovasti iloitsen. Ja herkuttelusta myös!  ;>)