Klapeja, klapeja, klapeja...

 

Mökillä kaadettiin viisi suurta puuta. Nyt kaksi kuusta ja osa haavasta on tehty klapeiksi ja kärrätty jo liiteriinkin. Männyt odottavat vielä pätkittynä kirveen iskuja.

Lankomies perheineen jatkaa kenties urakkaa kesänvieton lomassa ja opettaa 13-vuotiasta nuorta miestä tähän vanhaan, perinteiseen mökkipuuhaan.  

Me otamme erätauon ja suuntaamme auton nokan Kainuuta kohti. Kuhmo odottaa...  :) Jipii!

Honkahovin herkut

 

Lempilounasravintolani Miinan rakennus purettiin ja ravintola joutui etsimään uuden sijainnin. Ensin näytti huonolta, mutta sitten löytyi aivan pikkukaupunkimme huippupaikka: funkkisrakennus Art Hostel Honkahovi - rakennus, joka on toiminut tehtaanjohtajan kotina, edustustilana, taidekeskuksena ja nyt hotellina. Lounasravintolalle hieno paikka Taidekaupungin sydämessä. 

Kesällä on siellä tullut lounastettua yksin, kaksin ja ystävien kera monen monta kertaa.

Kaksi hienoa salia ja lisäksi katettu terassi mahdollistavat suurenkin joukon ateriat rauhallisessa järvenrantamaisemassa honkien humistessa ikkunan takana. 

Ruoan jälkeen voi vaikka levähtää hetken kirjastossa. 

Eilen tavattiin ystäviä ja tänään kummipojan perhettä lounaan merkeissä. Kiitos, Katja et kumppanit! On ollut ilo syödä maukkaita aterioita pitkin kesää!

Kierroksella Kuvataideviikoilla

 

Kuvataideviikkojen teema on tänä kesänä Ei! Oppilaiden viirit tien varsilla pitkin kaupunkia viitoittavat polkua näyttelyyn, jossa on katettuna aiheesta "jokaiselle jotakin". Vähän vaikea oli minun asettaa teoksia tähän aihepiiriin, mutta taiteilijoilla on aina oma vapautensa käsitellä teemoja.

Hyvin monenlaisia teoksia, tekniikoita ja näkökulmia on taas tarjolla laajassa nykytaiteen katselmuksessa.

Tämä mökki rukinlapoineen oli herttaisen suloinen ilmestys!

Mistä ihmeestä tulee ajatus jatkaa teosta ikkunalasin reiästä rakennuksen ulkopuolelle? Nerokasta!

Nämä kauniit luonnonmaisemat pitää ehdottomasti katsoa, lukea tekstit ja ... melkein tikahtua naurusta. Päivän hauskin ja iloisin piristys! 

Ihana varjo...

Näistä töistä ei voinut muuta ajatella kuin että ovatpa kauniita.

Hih! WC:stä löytyy...

Eri puulajien esittelyä. Hauska keksintö!

Näistä olisi tullut aika paljon rahaa, jos olisivat viivakoodilla varustettuna löytäneet tiensä palautusautomaattiin. Tässä vain pieni otos kokonaisuudesta.

Jokaiselle jotakin ja kaikille aisteille. Kiitos seurasta Kipa ja Jukka!

Portilla Kuvataiteen valtakunnassa

 

Tämänvuotinen Kuvataiteen valtakunta -näyttely oli Taidekaupungissa palannut viime vuoden harhailultaan entiseen paikkaansa Seppälän puistotielle. Tämän vuoden teema on Portilla, jota nuoret valmistuneet taiteilijat kuvaavat kukin omalla tavallaan. Näyttely on tehty yhteistyössä kaupungin ja kaikkien kuuden Suomessa kuvataidetta opettavien ammattikorkeakoulujen kanssa.

Näyttelyllä oli varsin suuri tila käytössään, joten jokainen teos pääsi hyvin esille. Ripustus ja asettelu oli väljää ja hyvin ammattitaitoista. Kiitos siitä kuraattori / näyttelymestari Ville-Karel Viirelaid!

Monenlaista tekniikkaa, materiaalia ja uniikkia ideaa oli tänäkin vuonna tarjolla.

Video liittyi moneen teokseen joko sellaisenaan tai osana jotain suurempaa kokonaisuutta.

Minun suosikkini oli suurikokoinen Klaudia Saariahon sekatekniikalla toteutettu Material organism. Se oli todella vangitseva ja ihmetystä herättelevä.

Yksi huone oli omistettu näyttelyssä vierailijoille. Jokainen kävijä sai ohjeiden mukaan osallistua yhteisen taideteoksen tekemiseen. Minä en tällä kertaa laittanut korttani kekoon, mutta pistäpä sinä! Saa nähdä, millainen teos tästä syntyy.

Juhannuksen kirjat

 

Kesäkuussa kuuntelin Sari Valton ohjelman "Puolinainen ja puolipahimmainen - elämää liikuntarajoitteen kanssa. Kaksi kirjailijaa kertoivat ohjelmassa elämästään. 

Arja Ahtaanluoman kirjan olinkin lukenut jo aiemmin ja suosittelen sitä kyllä kaikille. Mielettömän sisukas nainen, vaikka neliraaja-amputoituna elämä on pitänyt opetella uudelleen. Hän on esimerkki meille kaikille, jotka narisemme ja valitamme niin helposti pienimmistäkin vastoinkäymisistä.

Kaisa Viitalasta en tiennyt mitään. Päätinkin ohjelman innoittamana lukea hänen Nummien kutsu -sarjastaan ensimmäisen osan Klaanin vieraana. Historiallinen romaani 1700-luvun Skotlannista tempaisi helposti mukaansa juhannuksena sateen ropinaa mökin kattoon kuunnellessa. Nyt on jo sarjan toinen kirja varauksessa. 

Palomies Jari Saarion uskomatonta soutumatkaa Atlantin yli ja takaisin seurasin mielenkiinnolla vuonna 2023. Matkaa kertyi 11800 km ja se kesti 178 vuorokautta. Annika Hytönen kertoo kirjassa Jari Saario - soutaja Saarion elämästä ja soutumatkasta. 

En ollut lainkaan tajunnut, miten hankaluudet ja vastoinkäymiset alkoivat jo ihan Atlantin ylityksen alkutaipaleella, puhumattakaan matkan vaarallisimmista hetkistä. Olisi kyllä henkikin voinut mennä tällä seikkailulla useampaankin kertaan!

Kirjassa Saario avaa myös vaikeaa lapsuuttaan alkoholistiperheen poikana. Lapsuus osaltaan selittää hänen paloaan tehdä "suuria asioita". Kirja vei mennessään ja jätti mieleen pohtimista: Kuinka kova voi lapsen ja nuoren elämä olla ja miten suuristakin vastoinkäymisistä voi nousta hyvään elämään- tässä tapauksessa ihan mielettömiinkin suorituksiin.

Kolea ja sateinen sää ei tällä kertaa haitannut yhtään juhannuksen viettoa!

Kesäyön kilpailu

 

Viime yönä kilpailtiin Jukolan viesti Mikkelissä. Aina pitää katsoa vähän Venlojen juoksua päivällä ja ainakin yön hämärtyessä Jukolan lähtö. Itse miesten kilpailun mukana valvotaan sitten sen mukaan,  miten pitkään jaksetaan. Nyt ei jaksettu kuin vähän ensimmäistä osuutta, mutta aamulla kuudelta jatkettiin ja nähtiinkin koko viimeinen osuus.

Vaikka voitto meni Ruotsiin Stora Tuna Ok:lle jos vaikka kuinka monetta kertaa, aina yhtä sykähdyttävää on kuunnella voittajajoukkueen lukema Jukolan sanoma, joka tällä kertaa keskittyi rauhaan. Suomen joukkueista Helsingin suunnistajat oli kolmantena.

Livenä olen kerran ollut katsomassa Jukolan viestiä Lapualla vuonna 2007. Olihan se elämys! Nyt osaa tv:stä katsoessa ihmetellä kilpailua ihan eri perspektiivistä, kun on itse nähnyt valtavan tapahtuman rakenteet, ihmismäärän ja tunnelman. Hieno kilpailu!

Suvivirttä

 

Onnea on mökin aamupäivässä nauttia takkatulesta ja samalla kuunnella radiosta Riston Valintaa. Sen aluksi soi rakastamani Suvivirsi ja sen jälkeen vielä Melartinin vuonna 1912 säveltämän sinfonia 4:n finaaliosa, jossa selkeästi kuuluu ajoittain Suvivirsi. Kesäsinfoniaksi tätä teosta myös nimitetään. Ihana alku tälle päivälle, varsinkin kun puolustusvoimain lippujuhlan päivän kunniaksi siniristikin hulmuaa rannassa.

Viime vuoden keväänä ja kesän alussa en osunut minnekään, jossa olisi laulettu Suvivirttä. No, lauloimme sitten kotona. Tänä keväänä pidin huolen onnistumisesta, sillä viime sunnuntaina kuoron kanssa messussa ollessamme kiitosvirtenä oli Suvivirren neljä ensimmäistä säkeistöä. Olin kuvitellut laulavani mukana sielun kyllyydestä, mutta toisin kävi. Liikutuin jotenkin kummallisesti niin, että sain aikaiseksi vain pientä hyreksintää. Viimeisessä säkeistössä sentään onnistuin jo kunnolla laulamaan. Liittyyköhän tämä vanhenemiseen vain tulviko vain muistot niin voimakkaasti mieleen? Koulussa sentään vuosikymmenet toimin aina kevätjuhlassa säestäjänä ja luokkani kanssa esilaulajana. Eipä ollut mitään vaikeuksia...

Suvivirsiteemaa kuunnellessani katselin mökin ikkunassa olevaa kookasta tiffanytyötä. Eilen sen ripustimme tänne, sillä kukaan perikunnasta ei halunnut mummin aikoinaan saamaa syntymäpäivälahjaa itselleen. Minulla se roikkui muutaman vuoden kaupunkikodissa, mutta ikkunanpesun jälkeen se oli niin hankala ripustaa takaisin, että toin mökille. Siinä se nyt roikkuu ja näyttää ihan mukavalta suuressa ikkunassa. Eipä kiinnity huomio pesua odottavaan lasiin.😉

Takkatuli sammui ja radion sävelet päättyivät. Lähden pilkkomaan saunapuita ohuista männyistä, jotka saan palasiksi. Mökkirinne on täynnä suuria pöllinjärkäleitä, jotka jätän suosista muille.

Harrastukset tauolle

 

Tänään laulettiin toisen kuoron kanssa viimeistä kertaa tänä keväänä - tai kesähän nyt on. Toinen kuoroista päättyikin jo viikko sitten kesäretkeen, ja muut harrastukset jo aiemmin. Nyt ovat puuhat tauolla kesän ajan, paitsi että kuntosalilla yritän aina silloin tällöin ahertaa.

Nuotteja on kuitenkin villasukissa, joten ihan ei pääse kesäkuussa vieroitusoireet päälle. Heinäkuussa on Kuhmon kamarimusiikki: kaksi viikkoa säveliä sävelten perään ja lisänä Kuhmon ihana luonto. Sitä odotellessa nautitaan omasta mökkirannasta.😊

Juhlapäivä

Koululaisten suuri juhlapäivä valkeni viileänä ja hiukan synkän näköisenä, mutta ei haittaa: Oppilaat ja opet riemuitsevat, vaikka kaatamalla sataisi! 

Eläkkeelle jäädessäni päätin, että jokaisena tulevana koulun päättäjäispäivänä vetäisen mökillä lipun salkoon. Niin tein taas tänäänkin. Erityisesti lippu hulmuaa edesmenneen äitini ja ihanan kummityttöni kunniaksi - molemmat luokanopettajia - ja ehkä myös hieman minunkin elämäntyöni iloksi. 😉

Olen unessa useasti

sinun kaduillas, koulutie.

Ah, enkö ma hautahan asti

myös koululainen lie?

(V.A. Koskenniemi) 

Kuoron retkellä

Kuoron kevätretki suuntautui tällä kertaa Virroille. Kävimme tutustumassa ekumenian hengessä toimivaan Matias-kappeliin ja tutustuimme videon avulla sen historiaan ja rakentamiseen.

Kappeli on vaikuttavan näköinen niin ulkoa kuin sisältäkin. Siellä on istumapaikat 40 hengelle ja kappelissa voidaan järjestää perhejuhlia, konsertteja, kokouksia, kursseja, rukoushetkiä ja jumalanpalveluksia.

Matias-kappelin syntytarinassa on keskeisellä sijalla Helimäen perhe, jonka Matti-poika ehdotti isälleen kappelin rakentamista 1980-luvun alussa. Myöhemmin unelma alkoi toteutua virtolais-kansainvälisen yhteisön ja eri tukimuotojen avulla. Rakennushankkeeseen osallistui myös lukematon määrä vapaaehtoisia.

Kappeli valmistui vuonna 2009. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Esko Räntilä Suunnittelutalo S. Anttila Oy.stä. Matti Helimäen veli akustikko Heikki Helimäki loihti tilan akustiikan, ainutlaatuisen soivan tilan, jonka sileät puupinnat ja epätasaiset kivipinnat, iso lasi-ikkuna ja erikoisvalmisteiset ovet mahdollistavat. Lauloimme kuoron kanssa yhden laulun äänissä kappelin sisällä ja mahtavan akustiikan huomasi heti ensi tahdeista lähtien.

"Kappeli on kuuntelemisen, katselemisen ja hiljaisuuden paikka, joka on viestimistavaltaan avoimen ekumeeninen ja suvaitsevainen. Se on kohtaamispaikka, rauhan, levon ja uskon tyyssija."

Kappeli on avoinna toukokuun alusta lokakuun loppuun kaikkina viikonpäivinä klo 8-20. 

Moottorisaha pörräsi

 

Mökillä kaadettiin viisi puuta: kaksi isoa mäntyä, kaksi kuusta ja haapa. Männyt olivat hankalassa paikassa ja varsinkin toinen oli todella suuri, joten hieman jännitin kaatamista. Ihan turhaan - ammattimies on ammattimies! Vaijerin ja vinssin avulla kaikki puut kaatuivat juuri sinne, mihin oli suunniteltu. Mökkitontille tuli saunan kulmalle valoisuutta ja avaruutta lisää, eikä tarvitse pelätä puiden kaatuvan huussin tai saunan päälle.

Rytinällä puut antoivat periksi, ja ovathan ne ison oloisia, kun maassa makaavat. Nyt on polttopuuta pitkäksi aikaa ja niitä riittää vielä sisareni perhellekin, jos haluavat.

Oksia tuli ihan tuhottomasti, mutta onneksi oli tehty diili puiden pätkimisestä ja oksien poisviemisestä. Pieniä oksia ja kaikenlaista roskaa jäi tietenkin jäljelle, mutta kaikki isot oksat häipyivät. Nyt alkaa klapien teko, mutta sehän onkin ihan hauskaa puuhaa, kun ei ole kiirettä.

Kaupunkivilskettä ja luonnon rauhaa

 

Piipahdimme Tampereella. Minä kiertelin Sokoksella, Koskikeskuksessa ja Ratinassa toimittamassa muutaman ihan oikean asian ja loppuajan humputtelin. Olipa hauska katsella, kun opettajat luotsasivat luokkiansa retkelle kaupungin vilinässä, välillä bussiin ja välillä kauppakeskukseen. Olin ilkikurisen onnellinen, kun minun ei enää tarvitse olla jonon jatkona tai kärjessä! 

Mökille palatessa oli ihana hiljaisuus ja auringonlasku ympärillä. Jostain kaukaa kuului kurkien ääntä ja järven pinta oli peilityyni. Ah, tätä kevään ihanuutta ja luonnon rauhaa!

Aamukävelyllä

 

Mökkitien varteen oli tullut kuusentaimilaatikoita. Koko viikonlopun metsänomistaja istutteli niitä jälkikasvunsa kanssa ja kummasti laatikkovuori pieneni päivä päivältä. Kävelyllä katselin istutettuja taimia aukossa. Maasta se pienikin ponnistaa, joten kasvakaa isoiksi, humiseviksi kuusikoiksi!

Traktorin ääni kuului tien varren pelloilta. Siellä äestettiin ja kylvettiin siementä. On aina niin hauska seurata, mitä pelloissa alkaa kasvaa. Toivon, että olisi erilaisia viljoja, sillä viljapeltojen ohitse kävely on aina niin sykähdyttävää ja samalla uteliaana arvailen viljan laatua. Ruista ja vehnää harvemmin näkee näillä pelloilla, sillä ohra ja kaura ovat ne tavallisimmat tällä seudulla kylvetyt viljat. 

Lokit ilahtuivat herkkuateriasta ja hännystelivät traktoria. Käki kukkui metsikössä, aurinko paistoi lämpimästi ja koivut kasvattivat hiirenkorviaan. Oli vahvasti läsnä lämpimän kevään tuntu, vaikka nyt jo taas viileämpää luvassa.

Muikkuja

 

Kävin kaupungissa hoitamassa asioita ja sain kutsun syömään paistettuja muikkuja. Toisen asuntomme pakastimesta oli hovikokkini niitä vielä löytänyt. Paljon tilliä, runsaasti sitruunamehua, voita ja ruisjauhoja... Tällä kertaa lisukkeena oli vähän perunaa ja paljon keitettyjä porkkanoita. Kyllä tuli hyvää!

Syödessä oli haikea olo. Muikkujen kalastaja sai keväällä iäisyyskutsun. Seuraavana päivänä olisi ollut tarkoitus lähteä narraamaan lisää saalista, mutta elämä päättyikin äkkiä. Koskaan ei tiedä, onko aikaa jäljellä paljon vai vähän. 💔

Auringonlasku mökkirannassa

Kyseenalaista herkkua

 

Hiekkatien varressa näkyi korvasieniä. Ennen ne olivat suurta herkkua, mutta nyt ne on poistettu suositeltujen ruokasienten joukosta. Nykytutkimuksen mukaan huolellinenkaan esikäsittely ei poista kaikkea gyromitriinimyrkkyä, sillä osa siitä on ei-vesiliukoisessa muodossa.

Itse en ole koskaan innostunut korvasienistä. Olenkohan pari kertaa sitä syönyt kastikkeessa ja piirakassa. Hyvän makuistahan se oli, mutta olen aikoinani saanut niin paljon sytostaatteja kehooni, että tietoisesti lisää myrkkyjä en ole halunnut. 

Korvasienet jäivät siis tien poskeen, enkä kyllä toivo muidenkaan niitä mukaansa poimivan.

Valkovuokot

 

Siivouksen jälkeen oli mukava poimia mökkipihalta pöydälle kimppu valkovuokkoja. Koskaan aikaisemmin en ole pihasta ottanut, sillä suurella vaivalla muualta ja moneen kertaan tuodut valkovuokkomättäät ovat nyt - 40 vuoden jälkeen - levittäytyneet vasta kunnolla. Nyt kukkia on niin paljon pitkin pihaa, että voi jo poimia pöydällekin. 

Vuosikymmenet kasvustoja on varottu tallaamasta ja uskollisesti ne ovat samaan paikkaan nousseet, kunnes 10 vuotta sitten huomasimme niiden alkaneen levitä. Meni kuitenkin monta vuotta, ennen kuin uusille paikoille nousseiden lehtien sekaan alkoi tulla kukkia. Selkeästi näkyy, että Pohjois-Pirkanmaa ei ole valkovuokkojen luontaista kasvualuetta.

Lapsena muistan äidin aina sanoneen, että valkovuokot eivät kestä maljakossa. No, minun poimimani ovat olleet jo kolme vuorokautta oikein terhakkaasti hengissä tuvan pöydällä. Ehkä ennen vanhaan lapsen hikisessä kädessä puristamat valkovuokot eivät kestäneetkään enää sisällä. 😉

Iloitsen kevään valkovuokoista, sillä luulin jo, etten ehdi niitä laisinkaan ihailemaan mökin pihassa. Mukavaa, että kukinta on kestänyt kauan viileistä ilmoista johtuen.