Yllätyslahja

 

Hmm... Tästä joululahjasta en olisi niin välittänyt! 

Sunnuntaina aamupalan jälkeen alkoi tuntua olo huonolta ja hyvin pian selvisi, että olen tulossa kuumeeseen. Iltapäivällä oli tulossa vieraita, joten pakkasin tarjottavat kassiin ja jakauduimme kahteen osoitteeseen. Minä jäin yksi sairastamaan, jotta muut eivät saa tartuntaa.

Koko joulun ajan olen ollut kuumeessa, mutta tulee se joulu, vaikka sairastaakin. Joululauluja kuunnellessa ja kukkia ihaillessa, sohvalla torkkuessa ja jouluherkkuja maistellessa joulu on tuntunut ainakin melkein joululta. En ole koskaan aiemmin ollut joulua yksin, mutta nyt sen halusin itse toteuttaa, etteivät muut saa tartuntaa. Sairaana on toisaalta helpompaa olla vain itsensä kanssa, kun voi tehdä juuri sitä, mitä jaksaa, eikä tarvitse välittää muista.

Nyt olo on jo paljon parempi. Täksi yöksi ei taida enää nousta lämpöä.😊 Ties mikä kulkutauti tämä lienee ollut. Koronatesti oli negatiivinen, ja rokotukset koronaan sekä influenssaan olen kalliisti maksanut itse, koska en niitä yhteiskunnalta ole saanut. Eiväthän rokotuksetkaan tartunnalta suojaa, mutta oireita helpottavat. Saattoi olla minun tautini vaikka influenssaa. Ties kuinka kamalaa olisi ollut, jos ei olisi rokotus suojana. 

Joulukalenteri olla pitää

 

Minulla on aina ollut joulukalenteri. Ensimmäinenkin on tallessa, sillä äiti sen säästi ja antoi mukaan muuttaessani omaan kotiin. Siinä joulupukki ja muori tuudittavat kehdossa pientä tonttuvauvaa. Suloinen kuva!

Nyt on kalentereita ollut kodissani jo yli 60 kertaa. Tänä vuonna tällainen. En siedä mitään suklaisia hömpötyksiä, vaan pitää olla vanhanaikaisella, kauniilla kuvalla varustettu. 

Joka vuosi on löytynyt sopiva kalenteri, mitä nyt muutamia vuosia sitten oli aikamoinen etsiminen, kun vanhanaikaisia  kuvakalentereita ei meinannut löytää mistään. Onneksi partiolaisilla ja muilla hyväntekeväisyysjärjestöillä niitä oli. Nyt on taas hyvin saatavana kaupoissakin - tänä vuonna paljon erilaisia. Hyvä juttu!

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 5

 

Aamupalaa syödessä ja tätä maisemaa katsoessa kuuntelen usein Radio Ylen ykköstä, joka on se minun ehdoton ykköskanavani ja ohittaa jopa televisionkin.

Neljä puheohjelmaa ovat vieneet mennessään: Ruben Stiller, Sari Valto, Marko Gustafssonin vieraana ja Tiedeykkönen. Näitä kuuntelen, ja jos en nyt ihan jokaista osaa, niin usein kuitenkin.

Syyskuussa Ruben Stiller haastatteli otsikolla Pisan kaatuva torni akatemiatutkija Aino Saarista ja Sylvään koulun rehtori Jari Anderssonia. Oli viisasta ja suoraa puhetta suomalaisen koulun ongelmista. Kaikkien Suomen peruskoulujen henkilökunnan olisi tämä jakso pitänyt kuunnella, vink, vink vaan!

Marko Gustafssonin vieraana oli marraskuun loppupuolella kirjailija, opettaja Tommi Kinnunen. Tässäkin ohjelmassa puitiin suomalaisen koulun tilannetta. Opettajien kuormittumisesta keskusteltiin, ja haastateltava toi esiin, kuinka yhteiskunta tuo opettajien ratkaistavaksi koko ajan uusia ongelmia. Mitä tapahtuu, kun opettajat eivät enää jaksa yhä lisääntyviä työtehtäviä? Uusi oppimiskäsitys, itseohjautuvuus lasten ja nuorten kohdalla, sai ansaitsemaansa kritiikkiä, kuten myös pelillisyys: Kun palkkion saa puolessa minuutissa digilaitteilla, kuka nuorista jaksaa enää lukea kokonaista kirjaa, jossa palkinto tulee vasta päivien lukemisen jälkeen, kun murhaaja paljastuu? Kannattaa kuunnella...

Sari Valto käsitteli viimeksi Dna-testejä, jotka voivat paljastaa suvun salaisuuksia. Fysiikan tohtori ja geneettisen sukututkimuksen asiantuntija Marja Pirttivaara valotti testien tulosten maailmaa ja niiden seurauksia. Hauska harrastus vai elämän perustusten järkkyminen?

Tiedeykkösessä persoonallisuustutkija Sointu Leikas ja Väestöliiton johtava tutkija Venla Berg keskustelivat joulukuun alussa, pitävätkö stereotypiat esikoisista, kuopuksista ja ainoista lapsista paikkansa. Jaksossa selvitettiin, mitä sisarusten syntymäjärjestys vaikuttaa persoonallisuuteen, ovatko perheensä ainoat lapset itsekkäitä ja mitkä tekijät vaikuttavat sisarusten suhteisiin.

Kun on aikansa kuunnellut jotain asiaohjelmaa, on mukava siirtyä konserttien pariin. Eilenkin kuuntelin Suomalaisen barokkiorkesterin Brittiläinen joulu -konsertin. Olipa ihania sävelmiä!

Lucian päivän aamu

 

Palokunnan joulukuusi

Palokunnan tornissa oleva joulukuusi näkyy hauskasti ikkunaan. Dramaattisessa auringonlaskussa illalla kuusi pilkistää omalla paikallaan kuin tyhjän päällä seisoen. 

Oli mukava yllätys, kun palomiehet kuusen laittoivat paikalleen joitain vuosia sitten ensimmäisen kerran.  Tänä vuonna kuusi pysytettiin juuri ennen Jari-myrskyä. Lähipihoilta kaatui puita, mutta palomiehet osaavat hommansa: Kuusi oli tuulisesta paikasta huolimatta tukevasti pystyssä vielä myrskyn jälkeenkin. 

Kiitos, ilahduttaa ja näyttää somalta! 

6.12.

 

Kuin taivas ja hanki Suomen

ovat värisi puhtahat.

Sinä hulmullas mielemme nostat

ja kotimme korotat.

(V. A. Koskenniemi)

Liput hulmuavat saloissa suuren juhlan kunniaksi.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Iltakuvia

 

Kirjasarja Tsingis-kaanista

 

Olen koko syksyn lukenut brittiläisen kirjailija Conn Igguldenin viisiosaista Valloittaja-kirjasarjaa Tsingis-kaanista. En olisi kyllä uskonut viihtyväni verisillä sotapoluilla noin 2500 sivun verran, mutta niin siinä vain kävi. Nyt on kaikki kirjat luettu.

Tsingis-kaani ja hänen jälkeläisensä tekivät Mongoliasta 1200-luvulla koko maailmanhistorian mahtavimman valtakunnan. Olemme tästä lukeneet historian tunneilla jo koulussa ja Frederik on laulanut lauluaan, mutta vasta tämän kirjasarjan myötä tajusin, miten valtavasta kaanikunnasta on aikoinaan ollut kyse. Julius Caesarin ja Aleksanteri Suuren valloitukset kalpenevat tämän rinnalla.

Kirjoittaja Iggulden on erikoistunut historiallisiin romaaneihin ja ollut hyvin uskollinen historian tutkimukselle. Toki hän on joitain kohtia muuttanut juonellisista syistä ja tuonut historialliset tapahtumat romaanin muotoon. Kirjojen lopussa on aina oma lukunsa, jossa kirjoittaja valottaa historiallista taustaa ja kertoo, miksi hän on esim. valinnut kahdesta mahdollisesta tapahtumasta juuri toisen kirjaansa varten tai muuttanut jotain nimeä toiseksi. Kirjoissa on  myös aina piirretty kartta tapahtumapaikoista, osassa myös henkilöhakemisto.

Ensimmäinen osa Tasankojen susi oli mielestäni kaikista paras. Se kertoi Tsingisin lapsuuden perheestä ja hänen nousustaan kaaniksi. Siinä ehkä pääsi kaikista parhaiten sisälle päähenkilöihin ja mongolien elämäntapaan. Kirja imu oli niin voimakas, että seuraavat neljä osaa oli myös pakko lukea. 

Ehkä jatkan saman kirjoittajan Keisari-sarjalla myöhemmin...

Vanha postikortti

Käteeni osui lipaston laatikon korttien seasta yksi, jota olen vuosikymmenet säästänyt jollekulle lähetettäväksi. Jostain kumman syystä olen ollut niin viehättynyt tähän korttiin, että en ole sitä raaskinut kellekään postittaa.

Tänään päätin lähettää sen kummitytölle. Annan nimipäivä on ensi viikon maanantaina, ja ottaen huomioon nykypostin epävarman toimituksen ja venyvät kuljetusajat pitää kortti postittaa jo hyvissä ajoin. Postimerkkikin löytyi laatikosta samasta aihepiiristä.

Minusta on ihanaa lähettää vanhanaikaisesti postikortteja! Toivottavasti saajakin saa kortista iloa - ja oikeaan aikaan!

Aulagallerian taidetta

 

Kaupungintalon aulagalleria Vikmanissa oli taideseuran näyttely, jonka viime tingassa ehdin käydä katsomassa. Näyttely olisi purettu muutaman tunnin päästä, mutta ehdin kuin ehdinkin vielä sen näkemään.

Esillä oli paljon maalauksia sekä myös keramiikkatöitä.

Osa taiteilijoista oli minulle tuttuja henkilöitä, joka tietenkin tekee töistä mielenkiintoisia. Löytyipä niitäkin tekijöitä, joilta hankkimiani taideteoksia on meillä kotona.

Tämä sama aihe samalta taiteilijalta on minulla harmonin päällä työhuoneessa, tosin erilaisesta kuvakulmasta, perspektiivistä ja valaistuksesta maalattuna.

Tämä työ toi mieleeni avaruuden, vaikka en muista, minkä nimen taiteilija oli työlleen antanut.

Oli kiva näyttely - taas kerran! Arvostan kovasti taidetta harrastavien näyttelyitä, joten on aina mielenkiintoista pistäytyä katsomassa, millaisen kokoelman tällä kertaa gallerian seinät ovat saaneet yleisön katsottavaksi.

Enkä myöhästynyt!

Citykettu

 

Meidän kaupungissa on citykettuja, kuten varmaan muuallakin. Helpon ravinnon houkuttelemana kettu viisaana eläimenä jää majailemaan sinne, mistä ruoan helpoimmin löytää. Ihmisten antama eines tietysti koukuttaa.

Tänään kuntosalille mennessä parkkipaikalla sama kettu, jonka olen nähnyt muulloinkin, olisi halunnut tulla kanssani sisälle. Ei kyllä ujostellut ihmistä tai autoa yhtään. Kurja juttu! Jää pian auton alle tai sille käy muuten huonosti. Ihmiset ovat antaneet jopa kädestä ruokaa, kertoi väki kuntosalilla. En yhtään ymmärrä tällaista luonnon eläimen ruokkimista, josta ei mitään hyvää seuraa. Toki ketun puuhia on kiva katsella kauempaa ja mukava eläinhän kettu on muutenkin. Villieläimen kesyttäminen on vain kaikin tavoin väärin.

Mielenkiintoista kuunneltavaa, osa 4

 

Viime viikolla kuuntelin Yle Radio 1:n ohjelman Marko Gustafssonin vieraana kuvataiteilija, viljelijä Osmo Rauhala. Taiteilija, joka viettää osan vuodestaan New Yorkissa ja lopun aikaa Siuron maatilallaan luomuviljellen sekä lampaita kasvattaen, on mielestäni aika mielenkiintoinen haastateltava.

Tyrvään Pyhän Olavin keskiaikaisessa kirkossa kävin vuosia sitten katsomassa uudelleen rakennetun kirkon ja sen taideteokset, jotka tekivät kyllä syvän vaikutuksen: kaksi taiteilijaa ja toisistaan täysin eroavat, puhuttelevat tyylit. Silloin heräsin tutustumaan molempiin taiteilijoihin paremmin, joista toinen oli juuri Osmo Rauhala.

Radio-ohjelmassa Rauhala kertoo mielenkiintoisesti lapsuudestaan ja nuoruudestaan, opiskeluistaan, taiteestaan ja kahdesta elämän oivalluksestaan. Kiinnostavaa oli myös kuulla, kuinka hän oli luonnonsuojelija jo nuorena puolustaessaan raakku- ja taimenpuroaan aikana, jolloin ei vielä virallisesti ollut edes perustettu vihreää liikettä luonnonsuojeluaatteeseen Suomessa. Korkeakouluopinnot, luova työ ja elämän mittainen laboratorio maatilallaan ovat luoneet persoonallisen henkilön, jonka haastattelu leppoisassa tunnelmassa oli mukavaa kuunneltavaa. 

Todella kiva jakso! Suosittelen kuuntelemaan  Areenasta.

Ps. Rauhalan nuoruus isänsä kuoleman jälkeen karjatilan hoitajana ja samaan aikaan Ateneumin opiskelijana on jotain ihan käsittämätöntä! Onnistuisikohan tämän päivän nuorilta?

Jännitystä Islannista

 

Vihdoin löysin kirjastosta Satu Rämön dekkarisarjan ensimmäisen osan Hildur. Koska olen jatkuvasti kirjojen ostokiellossa, piti odottaa kirjaston antia. Ja veihän Hildur mennessään: sujuvaa, soljuvaa kerrontaa eksoottisissa Islannin maisemissa.

Ehkä eniten pidin kirjan tapahtumapaikoista. Kun on käynyt Islannin erikoisia maisemia katsomassa livenä, kirjassa esiin tuleva luonto avautui ihan toisella tavalla. En ole kovin ahkera dekkareiden ahmija, mutta juuri Islannin vuoksi kirjaa oli mielenkiintoista lukea. 

Kyllä Rämö kirjoittamisen taitaa. Aistin myös heti alussa, että päähenkilöiden omat, henkilökohtaiset traumat eivät selviä tässä kirjassa, vaan sarja jatkuu. Nyt onkin etsinnässä kakkososa Rósa & Björk.

Ainut miinus oli kirjasta löytyvät kirjoitusvirheet. Eihän niitä paljon ollut, mutta ne joka tapauksessa häiritsivät takerruttamalla virheelliseen lauseeseen. Mihinkäs sitä ope pilkuistaan pääsee....

Entisen oppilaani näyttelyssä

 

Kävin kirjastossa katsomassa entisen oppilaani Ksenia Koskisen taidenäyttelyn. Emme ole vuosiin tavanneet - nyt kuitenkin hänen taiteensa kautta.

Ksenia on kuvataiteiden keskellä kasvanut, joten en yhtään ihmettele, että hän on itsekin innostunut taiteilemaan. Lahjoja siihen kyllä löytyy. 

On hienoa huomata, kuinka monesta asiasta nuori on kiinnostunut. Kuvataiteiden lisäksi Ksenia harrastaa teatteria ja onpa hän perustanut bändinkin.

Niin ne pikkuoppilaat kasvavat...

Kirkkaat ikkunat

 

Olen pessyt ikkunoita viime viikkojen aikana. Leppoisasti, silloin tällöin aina yhden huoneen kerrallaan ilman urakointia. Nyt alkaa loppu häämöttää, vaikka välillä hiukan hirvittää pestä ulommaista ruutua täällä korkeuksissa. Tänään oli oikein kiva homma, kun ei tuullut laisinkaan.

Onpa kiva katsella syysvärejä puhtaista ikkunoista!

Sumuaamu

 

Maanantaiaamu valkeni sumuisena. Kymmeneltä lähdimme senioriladyjen kanssa reippaalle kävelylle Lemmenpolun maisemiin.

Ruska on myrskynkin jälkeen kaunis ja järvenrantapolku mukava reitti. Muut kääntyivät takaisin vähän aiemmin, mutta minä kävelin pidemmän lenkin.

Pitkään kesti, ennen kuin sumu alkoi hälvetä. Koiraihmisiä oli liikkeellä ja myös pari juoksijaa. Muuten oli hyvin rauhallista ja kaunista. Ensi maanantaina taas jatketaan samoissa maisemissa.

Hunajaa hakemassa

 

Sunnuntaina lähdettiin perinteiselle hunajanhakumatkalle Kouvolan lähistölle. Sukulaistalon vanhat rakennukset jaksavat aina ihastuttaa, vaikka uusi talokin on kaunis.

Peltojen keskellä pihapiirissä oli viherpeukaloiden istutukset: hedelmäpuita, koristepensaita ja -puita sekä iso kasvimaa. Saimmekin hunajalaatikoiden lisäksi hilloja, syysomenoita ja ties mitä alueen herkkuja kotiin vietäväksi. Lämpimät kiitokset - taas! Bonuksena seurasimme suuria hanhiparvia, jotka vähitellen suuntaavat etelään.

Pihasta lähtiessä piti vielä kuvata isännän keittiön hellapuut. Jo vain oli viimeisen päälle tarkasti tehty puupino! Ei kyllä minulta olisi onnistunut.

Oppilaiden näyttely

Serlachius Residenssillä oli Ötökkä-näyttelyn avajaiset.

Taidelinna-projektin näyttelyssä taiteilijoina olivat olleet joidenkin Pirkanmaan koulujen oppilaat, jotka olivat myös mukana avajaisissa.

Hienoja taideteoksia, niin ammattimaisella ohjauksella kuin ripustuksellakin, nähtiin näyttelytilassa.

Lisäksi avajaisissa esiintyivät Merikanto-opiston nuoret muusikot erikseen ja yhdessä.

Mukava poikkitaiteellinen avajaistapahtuma, joka jäi varmasti nuorten taiteilijoiden mieleen - ehkä koulujen aikuistenkin. Olin avajaisissa kuokkimassa, mutta eräs opettaja luuli minun kuuluvan koulujen kalustoon, hih!

Ikkunan takana syksy

 

Aamu

 

Syksy kotona

 

Mökiltä on kotiuduttu syksyn viettoon taas kaupunkiin. Tosin pikkukaupungin maisemissa on paljon samaa kuin mökilläkin. Olen nauttinut sumuisista syysmaisemista ja -väreistä, kurkien muutosta ja joutsenten ohilennoista.

Kesän jälkeen piti siivota vähän perusteellisemmin ja muutenkin järjestellä mökiltä rahdatut tavarat paikoilleen. Kesäkoti on jo melkein laitettu talviunille. Nyt yritän päästä eroon kaksista kauraryynipaketeista ja muista tuplajutuista.

Harrastukset ovat alkaneet. Kuoroissa laulaminen pyörii täyttä päätä, samoin senioreiden liikuntakerho jumppineen ja kuntosaleineen. Lisäksi päätin lähteä ulkoilukerhoon mukaan. Reilun tunnin reipas kävelyretki mukavassa seurassa heti maanantaiaamuisin herättää pirteästi viikon käyntiin.

Ikkunan takana haavat värjäävät maisemaa kauniin keltaiseksi ja punertavaksi. Ruska on täällä voimakkaampi kuin mitä se oli Lapissa. Tänä aamuna oli jo pakkasyö, joten lähden torille kävelemään raikkaassa syysilmassa ja hakemaan korvapuustin päivän kunniaksi muutaman kanelipullan. 😊

Mukavat muistot

 

Lapin maisemat ovat tältä syksyltä ohitse.

Ämmin lähteellä kävin viimeisinä päivinä...

... samoin suomaisemissa samoilemassa...

... sekä Hangasjärven laavun kauniissa maisemissa.

Poroja nähtiin paljon kahden viikon aikana.

Ensi syksynä taas, jos suunnitelmat toteutuvat.

Salla muistoissa, mutta ihana olla taas kotonakin!