Ensimmäisen lomapäivän aamu näytti harmaalta, joten lähdin kirkkoon messuun. Otin kameran mukaan, sillä tarkoitukseni oli myös käydä katsomassa, mitä viirupöllölle kuuluu. Ajelin maaseudun pikkutietä eikä ketään näkynyt missään. Aloin jo epäillä, ettei kirkkoniemessä lopulta ole muita kuin minä.
No, oli siellä! Messun jälkeen oli kirkkokahvit ja juttelin pitkään tuttujen kanssa. Sen jälkeen otin kameran ja lähdin pöllömaisemiin. Ja siellä tapasin VIIRUPÖLLÖN POIKASEN! Meinasin ihan revetä liitoksistani. Pöllö oli siis ollut ensimmäisellä kerralla hautomassa, siis silloin, kun olin siitä metrin päässä. Ihme, ettei puolustautunut ja hyökännyt päälleni. Onneksi ei! Viirupöllö on isona lintuna poikasaikana hyvin vaarallinen, josta lintukirjatkin aina varoittelevat.
Pöllön poikanen oli jo aika suuri ja hyvinvoivan näköinen. Muita poikasia en huomannut. En mennyt lähelle, jotta emo ei hermostu, vaikka sitä ei kyllä näkynyt missään. Poikanen oli ryteikössä, jossa oli paljon oksia edessä, joten kuvaaminen oli aika haasteellista. Siinä se nyt kuitenkin kököttää ikuistettuna ja olen ihan sekopää kokemuksesta! Aivan mahtavaa, että saa tarkkailla ja kuvata tällaista kohdetta!
Pää pilvissä ajelin kotiin ja pysähdyin matkalla kuvaamaan muutamaa muutakin juttua. Mökillä ehdin juuri ja juuri vaatteet vaihtaa, kun pihamaa pöllähti täyteen väkeä. Laitoimme laiturin, uimme, saunoimme ja uitimme ankkaa, jonka pikkuväki heitti ulapalle ja sai kauhean itkukohtauksen. Pitkällä ongella ankka saatiin takaisin laiturille ja itku loppui kuin seinään!
Kävin itse ennen saunomista pitkällä kävelylenkillä ja kuuntelin peltojen keskellä ruisrääkkää. Aurinko paistoi ja kaikenlaista muutakin liverrystä oli äänimaisemassa. Hassua, että kesken kaiken kukko kiekui! Taitaa olla maalaistalon pihapiirissä kanarouvineen.
Elän pöllähtäneessä olotilassa enkä vain pikkupöllön vuoksi. Töiden päättyminen ja loman ensipäivät ovat aina niin merkillisiä tunnelmaltaan. Ihanaa, koko pitkä kesä ja loma edessä!
