Ylioppilaskunnan laulajien kesäkuoro Suven sällit konsertoi mökkipaikkakunnalla. Kuorossa laulavat kuusi ystävystä ovat elvyttäneet kuoron satavuotisen perinteen tuoden mieskuoromusiikkia "joka niemeen ja notkoon". Mukava idea. Kirkkokonsertissa nuoret laulajat esittivät kesäisiä säveliä, serenadeja sekä uutta ja vanhaa mieskuoromusiikkia.
Kyllähän pojat laulaa osasivat! Parasta konsertissa olivat isänmaalliset laulut. Nuijamiesten marssi, Suomen laulu, Oi, kallis Suomenmaa ja Finlandia kajahtivat komeasti. Nyanssejakin löytyi.
Minua vain häiritsi suunnattomasti sekava ohjelmisto, jossa laulettiin vähän kaikkea. Myös sellaista ohjelmistoa, joka ei mielestäni kuulu kirkkoon laisinkaan. Vähän huvitti, kun peräkkäin kuultiin Ranskalaiset korot ja Tule kanssani, Herra Jeesus. Vielä kun laulujen väleissä ei ollut hengähdystaukoa juuri ollenkaan, vaan laulut vaihtuivat hurjalla vauhdilla, tuli kuulijalla merkillinen olo: Edellisen laulun tunnelma sotki pitkän aikaa seuraavaa laulua.
Kuorolaisten äänten tasapainossa oli myös toivomisen varaa. Jotkut laulajat leikkasivat läpi, mutta pienessä ryhmässä laulaminen onkin herkkää puuhaa, jossa kokemus auttaa. Nuoret ovat vasta kuorolaulamisen taipaleen alussa, vaikka ovatkin laulaneet aiemmin Sibelius-lukion kamarikuorossa.
Konsertti oli ihan kuulemisen arvoinen, nuorta intoa tihkuva. Pienillä muutoksilla siitä olisi tullut jopa nautittava. Aplodeista päätellen yleisö oli innoissaan, vaikka minä en ehkä niinkään. Kiva oli kuitenkin olla ukkosen ulkona rymistellessä kesäisiä säveliä kuuntelemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti