sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Belgialaista taidetta


Kyse on ajasta...

Serlachius- museo Göstan paviljongissa avautui toukokuussa taas mielenkiintoinen nykytaiteen näyttely. Belgialainen Koen Vanmechelen on töineen ensimmäistä kertaa yksityisnäyttelyssä Pohjoismaissa. Tämä eettinen taiteilija on huolissaan maapallon tilasta ja ihmislajin tulevaisuudesta. Hän ponnistelee taiteensa välityksellä kohti ihmisen ja luonnon tasapainoista tulevaisuutta. 


Vanmechelen tunnetaan taiteensa lisäksi myös monitieteellisestä lähestymistavastaan. Hänellä on kanojen risteytyshanke CCP ja hän on vienyt näitä risteytyksiään kestävän kehityksen periaatteita noudattaen eri puolille maailmaa heikossa asemassa oleviin yhteisöihin. 


Nyt siis taiteen lisäksi Göstan puutarhassa juoksentelee kanoja ja kukkoja...


...sekä Taavetinsaaressa Lucy-sika porsaineen. Mainittakoon, että pienemmät ja vähän isommatkin näyttelyvieraat ovat aivan haltioissaan näistä eläimistä :>)


Vanmechelen yhdistelee taiteeseensa kuolleita eläimiä. Silti esim. nämä käärme- ja kananpäähiuksiset ihmishahmot olivat erittäin kauniita, samoin riikinkukot, jotka olivat saaneet lasiset päät ja vartalot. Niiden "kokous" piirissä vastakkain oli hauska. Yritin kuunnella, mistä ne keskustelevat, mutta salaisuudeksi jäi. 


Näyttely oli ällistyttävä, puhutteleva, tieteellinen ja kaunis. Taas uudenlaista nykytaidetta, sellaista, joka herättää ajatuksia, mutta josta jää myös hyvä mieli. 

Käykäähän katsomassa, ehdottomasti kannattaa. Ja mikä parasta, pienimmätkin kävijät viihtyvät varmasti. Tosin aikaa saa näyttelyssä kulumaan, varsinkin saaressa ja pihamaalla. 

2 kommenttia:

Blyygi Blumsteri kirjoitti...

Jaaha, laitetaanpa kesälistalle Mäntän vierailu. Tämä täytyy nähdä.

Jaana kirjoitti...

Kannattaa vierailla. Paluumatkalla kahvit ja uinti meillä!