Runokirja

Tänään osui käteeni yksi äitini runokirjoista, joka oli nimikoitu "Murheen musta kirja". Kirja on mustakantinen ja sisältää isän kuoleman aikaan kirjoitettuja runoja sekä äidin elämän muihin hankaliin hetkiin liittyviä säkeitä. 

Äiti on yhden runoista kirjoittanut v. 1994, kun joutui olemaan pari viikkoa sairaalassa valtaisan yskän kourissa hengittelemässä keuhkoja avaavaa lääkettä.

Yskän ylistys

Minä sairaalan valoja katson

ja yskin, yskin vaan.

Kohta näen valkoisen maston

pilvilaivan hohdokkaan.

Se yskän voimalla kulkee

ja kaikki yskivät sulkee

syliinsä mahtavaan.

Me yhdessä yskimme, yskimme niin

ja nousemme kaikki taivaisiin

- ja Jumala tulee konserttiin:

"Hyvin yskitte lapseni päällä maan.

Ilman yskää pääsette palaamaan,

Taivaan saleihin yskä ei sovi."

                                                                                   (IP 20.5. 1994)

Äidillä oli hyvä huumorintaju - myös runoissa...

Hoosianna

Aamulla kaikui Hoosianna kirkoissa ensimmäisen adventin kunniaksi. Minäkin sain olla kuoron kanssa laulamassa sitä ja muita adventin lauluja. Tästä se jouluun valmistautuminen alkaa. Adventtiaika on ihanaa aikaa!

Adventtiin liittyi myös tavallisuudesta poikkeava aamupala: kahvia ja lämmin vaalea leipä, paistettu kananmuna, jonka alla oli siemenyllätyksiä sekä paahdettua valkosipulia. En arkena koskaan juo aamulla kahvia, joten kahviaamiainen kuuluu aina rauhalliseen ja erilaiseen aamuun.

Adventtiaikana valaisevat kynttilät niin ikkunoissa kuin pöydilläkin. Aamun ja iltapäivän hämäryyteen sekä illan pimeyteen ne luovat loisteellaan lämmintä tunnelmaa. Ekaluokkalaiset runoilivat koulun adventtikirkossa perjantaina:

Kynttilän liekki loistaa

syksyn hämärässä. 

Kynttilän liekki loistaa

iloa elämässä.

Kynttilän liekki loistaa

syksyn hämärässä.

Kynttilän liekki loistaa:

Adventti on tässä.

                                                                                        (JP 2016)

Lapsellinen aamu

                  

Sain kunnian aamulla viedä 5-vuotiaan pikkumiehen päiväkotiin. Seitsemän jälkeen olin hoputtelemassa häntä vaatteisiin, valvomassa hampaiden harjausta ja muita aamutoimia. Isosisko oli tehnyt sen raskaimman työn jo aiemmin eli herättänyt.

Kaikki meni hyvin muuten, paitsi päiväkodin eteisessä huomasin, että kaulaliina ei ollutkaan kaulassa. No, onneksi ulkona oli lämpöasteita ja ehkä varavaatteista sellainen löytyi. Heti oli ystävä vastassa ja iloisten "heippojen" jälkeen poika hävisi päiväkodin tädin kanssa aamupalalle.

Kyllä lapsellisten vanhempien aamut herättävät minussa suuria kunnioituksen tunteita. Pikkuväen mielialat vaihtelevat, käsineista toinen on hukassa, ihan sopimatonta lelua tarjotaan kaveriksi kainaloon, kengät menevät tietenkin väärään jalkaan ja missä se reppukin on eilisen jäljiltä! Yksi aamuvienti on helppo nakki, mutta jos joka aamu tämä ruljanssi toistuisi... Huh! Mitenkähän äidit ja isät yleensä selviävät ajoissa omiin töihinsä?

Olen monesti hakenut pikkumiestä päiväkodista ja se on aina ihan leppoisaa puuhaa. Tänä aamuna vastassa oli iloinen poika ja kaikki aamupuuhat sujuivat hyvin. Jokainen päivän aloitus ei kuitenkaan ole ihan näin helppo kuin tänään. Tulen siihen tulokseen, että on hauskempi olla tällä hetkellä viisivuotiaan täti kuin äiti!

Levollinen olo

Mukava aloittaa uutta työviikkoa, kun on levännyt olo viikonlopun jäljiltä.

Töissä viimeiset viikot ovat olleet todella kiireisiä. Perjantaina on tuntunut siltä, että lepopäiviä todella tarvitaan, muuten kuukahtaa kumoon. Jo useampi viikonloppu onkin kulunut vain oleillen ja voimia keräten. Äidin menetys, hautajais- ja muut järjestelyt ovat varmasti yksi osasyy, mutta työkin on sisältänyt poikkeuksellisen hankalia asioita tänä syksynä.

Viikonloppuna vaeltelin kaupungin vilinässä, vähän tein ostoksiakin, kahvittelin ja söin ihanan päivällisen ystävän seurassa. Aikaa jäi vielä kotonakin vain oleiluun, leppoisaan saunomiseen, jutteluun ja musiikin kuunteluun. Mozart, Verdi ja gregoriaaninen kirkkolaulu voimaannuttavat kummasti väsynyttä oloa.

Blogikin on viettänyt hiljaiseloa, mutta ehkä tästä taas virkistyn. Adventtiaika on edessä, tuo jouluihmisen ihana ajanjakso... 😊

16.11.16

16.11.16                                     16.11.16                                    16.11.16

                    16.11.16                                          16.11.16

16.11.16                                 16.11.16                                       16.11.16


                               16.11.16                              16.11.16  

16.11.16                                      16.11.16                                     16.11.16

Viikonlopun kukkia

                                                                                             (Riitta Ranta -87)

Onneksi viikkoon sisältyy kaksi lepopäivää! Kiireisen ja hankalankin työjakson jälkeen juuri ja juuri ehtii palautua työkuntoon viikonlopun aikana. Ihan virkeältä ei olo nytkään, sunnuntai-iltana tunnu, mutta eiköhän tuo seuraava viikko suju omalla painollaan. Toivottavasti tuleva muotoutuu helpommaksi kuin edellinen.

Olen ripustellut äidiltä perittyjä tauluja seinille. Kotiin en laita kuin muutaman muistoksi ja varastoon joutuu vino pino suurempia maalauksia.  Täytyy sitten miettiä myöhemmin, mitä niille tekee. Muutama kukkataulu, aittamaisema ja äidin muotokuva löytyvät nyt työhuoneesta ja eteisaulasta. On kuitenkin mukava muistella äitiä silmän osuessa tauluihin. Hän rakasti kukkia...

Ensilumi

Viikon verran on meillä ollut lunta maassa. Sitä ei ole paljon, mutta juuri sen verran, että lapset koulussa ovat lumilapioita tarvinneet:  He innolla kolaavat parin sentin kerroksesta lumileikkejä. Ilo on suuri, kun maa on hieman valkoisena.

Pakkasta onkin sitten ollut ihan kunnolla. Monena päivänä mittari on näyttänyt -8 - -9 astetta, ja kylmä viima on puhaltanut viime päivinä.

Joku iloitsee talven tulosta - minä en. Pakkaset kelpaavat, mutta lumentulon mieluusti jättäisin myöhempään. Juuri jouluksi olisi kiva aina saada maa valkoiseksi, mutta koko talvena en lunta kaipaisi kuin nimeksi. 

Äsken luvattiin parille loppuviikon päivälle lumisadetta. Katsotaan, kuinka paljon taivaasta pyryttää harmikseni...

Pyhäinpäivänä

Yö ei ole pelottava.

Yö on levon aika.

Kun me lähdemme tästä elämästä,

olemme pieniä väsyneitä lapsia,

joita oma suojelusenkelimme 

muiden hyvien enkeleitten kanssa seuraa.

Emme enää ole vanhuksia,

olemme pieniä lapsia,

Jumalan käsiin annettuja.

                                                                                   (Irja Kilpeläinen)

Kohta valmista

Kotikirkossani on ollut kattoremontti. Kirkko on ollut huputettuna pari kuukautta ja oli varsin hullunkurisen näköinen "pullistuneilla siivillään".

Viime viikolla huomasin, että muovihuppu oli purettu. Vielä on tellinkejä paikoillaan, mutta kohta on varmaan valmista. Uudet maalaukset ikkunan pielissä ja luukuissa sekä uusittu tiilikate näyttävät tietenkin hyviltä.

Kohta taas kirkonkellotkin soivat. Mukavaa...