Uudenvuoden aatto

Jäällä

Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa järven jäälle. En olisi tosin yksin keksinyt moista uhkarohkeutta, mutta lievällä patistelulla rohkenin lähteä mukaan. Palasimme kävelyretkeltä rannan kautta ja olikin tosi mukavaa. Jäällä oli kiva kävellä, kun lunta oli vain nimeksi eikä vettäkään näkynyt. Jää ilmeisesti kestää hyvin, sillä jälkiä näkyi runsaasti ja kävelijöitäkin.

Aurinkokin välillä näyttäytyi, mutta muuten valoa on vähänlaisesti päivällä, vaikka valon määrä lisääntyy jo. 

Kävelylenkin jälkeen saunominen tuntui mukavalta. Ihanaa lomaa...

Lepoa ja virkistystä

                       

Takkatulen rätinää, hyvää ruokaa, lepoa, ystävien seuraa, kävelyretkiä, musiikkia... Eipä sitä muuta voi toivoa joulun ajalta ja lomalta. Kaupan päälle sai vielä herätä tapaninpäivän aamuna puhtaaseen, valkeaan lumivaippaan kietoutunutta maisemaa ihaillen. Talvelta siis näyttää.

Olen nauttinut ja levännyt. Mukavalta tuntuu myös tietää, että joululoma jatkuu. Työasiat ovat haihtuneet taivaan tuuliin ja tilalle on tullut ilo ja kiitollisuus joulun ajasta sekä kuluvasta lomasta. "Arkihuolesi kaikki heitä..."

Tapanina

Vasta ruunan reessä

silmät aukeaa.

Siin' on silmäin eessä

synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää,

loistaa tähdet, kuu.

Riemua on pelkkää,

hymyyn käypi suu.

                                                                                   (I. Hellén)

Ihanaa joulua!

Se joulu suo, mi onnen tuo

ja mielet nostaa Luojan luo.

Ei valtaa eikä kultaakaan

vaan rauhaa päälle maan.

                                                                                   (S. Topelius)

Jouluaaton iloa

Niityllä lunta,

hiljaiset kadut,

taakse jo jäänyt on syksyn lohduttomuus.

Muistojen virta,

lapsuuden sadut.

Sanoma joulun on uusi mahdollisuus.

Joulu on taas, riemuitkaa nyt...

                                                                                      (P. Simojoki)

Pakkaamisen riemua

Pakkausta, pakkausta... Ensimmäisenä villasukat mukaan, sillä ilman niitä en pärjää missään enkä ainakaan jouluna. Onneksi on lukuisat parit, joista valita.

Ihana lähteä joulunviettoon! Mielessä soi:

Nosta, orhi jalkaa, rekiretki alkaa,

helkkää tiu'ut pienet, iloiset.

Tähti kirkas hohtaa, sinne matka johtaa,

mistä loistaa valot lämpöiset...

                                                                             (R. Kouta)

Joulun iloa välittämässä

Viimeinen työpäivä oli tänään. Vasta 9.1. alkaa koulu loman jälkeen. Ihanaa!

Töistä kiirehdin viemään joululaatikoita sisareni perheeseen ja sieltä kuoron laulukeikalle. Kävimme seurakunnan kanssa pitämässä jouluhartaudet palvelutalossa, oikeammin kahdessakin, vaikka samaa pihapiiriä ovat. Lauloimme viidessä paikassa ja pitkälti kolmatta tuntia kului. Ei haittaa! Joulutervehdystä on ihana olla viemässä vanhusten luokse.

Tänä jouluna laulaessa oli erilainen tunnelma kuin aiempina. Olihan äiti ollut ryhmäkodissa asumassa 4 kuukautta ennen kuolemaansa ja vuodeosastolla, jossa lauloimme myös, hän oli saattohoidossa kahden viikon ajan. Vaikka mielessä olikin syksyn murheelliset hetket, ei se laulua haitannut, onneksi. Kävin kiittämässä hoitajia ja toivottamassa hyvää joulua. Olin kyllä kuvitellut, että äiti edes yhden joulun saa viettää uudessa kodissaan. Toisin kävi. Nyt on ikuinen joulu.

Toinen palvelutalomme on upouusi. Asukkaat muuttivat vasta syksyllä. Hienolta näytti, avaraa, nykyaikaista, monella tavoin varmasti toimiva talo. Ja asukkaita riittää...

Juuri otin joululaatikoita uunista. Nyt kuuntelen vähän joululauluja ja sitten nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas tehdä jouluisia puuhia.

Joululauluja ja laatikoita

Sain olla tänään 5-vuotiaan kanssa lastenkirkossa laulamassa joululauluja. Jouluevankeliumi esitettiin pienten voimin ja lopuksi kaikki lapset kokoontyuivat vielä eteen laulamaan Joulupuu on rakennettu. Oli mukava kirkkohetki.

Ehdittiin vielä yhdessä taloyhtiön joulukahville jakamaan karkkeja sekä syömään kotona riisipuuroa ja luumukiisseliä. Maistuikin hyvältä.

Illan suussa tekaisin bataattilaatikot uuniin, vaikka sunnuntai olikin. Hyvää tuli, kun vähän maistelin. Bataatti on monikäyttöinen ja laatikkokin on helppo tehdä. Kotiin jäi leijailemaan ihana tuoksu.

Aherruspäivä

Tänään tein joulusiivouksen. Koska olen joulun pois kotoa, ei nyt tehty suursiivousta vaan kevyempi versio. Silti aikaa kului ihan mukavasti imuria, pölyrättiä ja luuttua heilutellessa. Nyt näyttää ja tuntuu joululta.

Keskeytin välillä ahertamisen ja kävin sairaalassa katsomassa naapuria, jolla on ollut monenmoista koettelemusta terveytensä kanssa. Onneksi nyt oli vointi jo parempi. Samalla poikkesin joulumyyjäisissä ostamassa leivonnaisia. Tarttuipa mukaan lahjaksi annettavaksi heinäseipäästä askarreltu tonttukin.

Kolmet kokeet korjasin ja nyt lähden vielä iltakävelylle. Täällä oli aamulla huurteisen kaunista, mutta nyt sää on lämmennyt ja on usvaisen oloista. Kävely  ja raikas ilma tekee kuitenkin hyvää. Toivottavasti ei ole liukasta.

Vanhat joulukoristeet

Tänään kävin läpi laatikkoa, joka sisälsi äidin vanhoja joulukoristeita. Niitä oli paljon. Äiti rakasti joulua ja oli opetustyönsä vuoksi tehnyt osan koristeista itse. Hänellä oli aina joulunaikaan paljon koristeita esillä ja lastenlapsista se oli tietenkin kovin mukavaa.

Nyt oli aika luopua. Lajittelin koristeet neljään kasaan: roskiin, kouluun, sisarelle ja itselleni. En olisi millään raaskinut heittää vanhoja, lapsuuden jouluun liittyneitä koristeita pois. Laitoinkin ne ensin roskiin, mutta kaivelin takaisin. Säästän ne tämän joulun yli ja heitän sitten pois, jos siltä tuntuu. Todella vanhat, isäni lapsuuden jouluun kuuluneet kuusenkaramellit säästän joka tapauksessa.

Äidin jäljiltä oleva tavarapaljous vähenee tuskastuttavan hitaasti mutta onneksi varmasti. Tänäänkin kaksi pientä kaappia tyhjeni. Tuntuu vain niin kurjalta heittää pois tavaroita, joihin sisältyy niin paljon lapsuuden muistoja. Pakko on kuitenkin kovettaa itsensä. Onneksi jää ne muistot!

Kolmas adventti

Kortteja

Olen joulu- ja kortti-ihminen.

Monet tuskailevat joulun alla pakollista joulukorttien kirjoitusta. Minusta se on ihanaa puuhaa! On kiva valita kortteja saajille, tukea samalla eri järjestöjä, kirjoittaa ja liimata postimerkkejä joululaulujen soidessa ja kynttilän palaessa. Yleensäkin pidän vanhan ajan postikorttien lähettelystä enkä halua sortua nettikortteihin tai tekstareihin. 

Joulukortteja on myös hauska saada. Tänään tuli postiluukusta ensimmäiset, kiitos! Nautin... Nyt on omatkin kirjoitettu ja siitä puuhasta iloittu. Joulu on niin mukavaa aikaa!

Itsenäisyyttä

Itsenäisyyspäivän aamu valkeni kunnon pakkasessa.

Kiireetön, levollinen aamiainen auringon nousua seuraten ja Sibeliusta kuunnellen. Edellisen illan vieraiden jäljiltä herkkujakin tarjolla...

Siniristilippumme luo aina niin juhlavan tunnelman.

Konsertissa Sibeliustakin, mutta paras kaikesta kuitenkin Widorin Toccata 

Urkusinfoniasta n:o 5, yksi lempikappaleistani.

Illalla linnan juhlia ja kaksi kynttilää ikkunalla itsenäisyyden kunniaksi - kiitollisena...

Pakkaspäivä

Aamulla oli oikein kunnolla pakkasta, taisi olla lähellä 15 astetta. Maisema oli kaunis, kun puissa oli huurretta, ja myöhemmin päivällä aurinkokin vähän pilkisteli harson takaa.

Kirkossa oli Kauneimmat joululaulut -messu ja saarnan tilalla draamaryhmän näytelmä Suutarin joulu. Se oli mukaelma Leo Tolstoin novellista Suutari Martti. Alunperin tarina ei kai ollut Tolstoin itsensä, vaan hän oli muokannut sen ranskalaisen kansansadun pohjalta. Näytelmä oli koskettava ja koko messu hyvä kokonaisuus.

Hyvää ruokaa, rauhallista sunnuntaipäivän viettoa ja illalla vieraitakin. Kurjalta tuntui kuitenkin kuulla Imatran surullisista uutisista. Siellä uusi viikko alkaa hämmennyksen ja murheen värittämänä.

Ensimmäiset

Tänään leivoin ensimmäiset tortut: puolet luumumarmeladilla, puolet aprikoosilla. Kylläpä maistuivatkin hyviltä päiväkahvilla - pitkästä aikaa! Ripottelin ennen pöytään laittamista vielä vähän pölysokerilla, jolloin sakaratkin saavat enemmän makua.

Eilen hävisi televisiosta kaikki kanavat. Virittelin, mutta mitään ei löytynyt. Aamulla kokeilin uudelleen ja sain kuin sainkin kanavat, mutta kahden minuutin jälkeen ne hävisivät taas. Työpäivän aikana piti soittaa asiasta saman talon asukkaalle, mutta unohdin. Ajattelin oman televisioni jo hajonneen. 

Töistä kotiin tullessa hääräsi sähkökaapissa asentaja, joka sanoi uusineensa talomme vahvistimen. Ei siis ollutkaan minun laitteessani vikaa. Mies vielä ystävällisesti tuli meille testaamaan, onko kaikki kunnossa. Oli.

Ilman tv:tä tulisin ihan hyvin toimeen... Mutta ilman joulutorttuja en!

Runokirja

Tänään osui käteeni yksi äitini runokirjoista, joka oli nimikoitu "Murheen musta kirja". Kirja on mustakantinen ja sisältää isän kuoleman aikaan kirjoitettuja runoja sekä äidin elämän muihin hankaliin hetkiin liittyviä säkeitä. 

Äiti on yhden runoista kirjoittanut v. 1994, kun joutui olemaan pari viikkoa sairaalassa valtaisan yskän kourissa hengittelemässä keuhkoja avaavaa lääkettä.

Yskän ylistys

Minä sairaalan valoja katson

ja yskin, yskin vaan.

Kohta näen valkoisen maston

pilvilaivan hohdokkaan.

Se yskän voimalla kulkee

ja kaikki yskivät sulkee

syliinsä mahtavaan.

Me yhdessä yskimme, yskimme niin

ja nousemme kaikki taivaisiin

- ja Jumala tulee konserttiin:

"Hyvin yskitte lapseni päällä maan.

Ilman yskää pääsette palaamaan,

Taivaan saleihin yskä ei sovi."

                                                                                   (IP 20.5. 1994)

Äidillä oli hyvä huumorintaju - myös runoissa...

Hoosianna

Aamulla kaikui Hoosianna kirkoissa ensimmäisen adventin kunniaksi. Minäkin sain olla kuoron kanssa laulamassa sitä ja muita adventin lauluja. Tästä se jouluun valmistautuminen alkaa. Adventtiaika on ihanaa aikaa!

Adventtiin liittyi myös tavallisuudesta poikkeava aamupala: kahvia ja lämmin vaalea leipä, paistettu kananmuna, jonka alla oli siemenyllätyksiä sekä paahdettua valkosipulia. En arkena koskaan juo aamulla kahvia, joten kahviaamiainen kuuluu aina rauhalliseen ja erilaiseen aamuun.

Adventtiaikana valaisevat kynttilät niin ikkunoissa kuin pöydilläkin. Aamun ja iltapäivän hämäryyteen sekä illan pimeyteen ne luovat loisteellaan lämmintä tunnelmaa. Ekaluokkalaiset runoilivat koulun adventtikirkossa perjantaina:

Kynttilän liekki loistaa

syksyn hämärässä. 

Kynttilän liekki loistaa

iloa elämässä.

Kynttilän liekki loistaa

syksyn hämärässä.

Kynttilän liekki loistaa:

Adventti on tässä.

                                                                                        (JP 2016)

Lapsellinen aamu

                  

Sain kunnian aamulla viedä 5-vuotiaan pikkumiehen päiväkotiin. Seitsemän jälkeen olin hoputtelemassa häntä vaatteisiin, valvomassa hampaiden harjausta ja muita aamutoimia. Isosisko oli tehnyt sen raskaimman työn jo aiemmin eli herättänyt.

Kaikki meni hyvin muuten, paitsi päiväkodin eteisessä huomasin, että kaulaliina ei ollutkaan kaulassa. No, onneksi ulkona oli lämpöasteita ja ehkä varavaatteista sellainen löytyi. Heti oli ystävä vastassa ja iloisten "heippojen" jälkeen poika hävisi päiväkodin tädin kanssa aamupalalle.

Kyllä lapsellisten vanhempien aamut herättävät minussa suuria kunnioituksen tunteita. Pikkuväen mielialat vaihtelevat, käsineista toinen on hukassa, ihan sopimatonta lelua tarjotaan kaveriksi kainaloon, kengät menevät tietenkin väärään jalkaan ja missä se reppukin on eilisen jäljiltä! Yksi aamuvienti on helppo nakki, mutta jos joka aamu tämä ruljanssi toistuisi... Huh! Mitenkähän äidit ja isät yleensä selviävät ajoissa omiin töihinsä?

Olen monesti hakenut pikkumiestä päiväkodista ja se on aina ihan leppoisaa puuhaa. Tänä aamuna vastassa oli iloinen poika ja kaikki aamupuuhat sujuivat hyvin. Jokainen päivän aloitus ei kuitenkaan ole ihan näin helppo kuin tänään. Tulen siihen tulokseen, että on hauskempi olla tällä hetkellä viisivuotiaan täti kuin äiti!

Levollinen olo

Mukava aloittaa uutta työviikkoa, kun on levännyt olo viikonlopun jäljiltä.

Töissä viimeiset viikot ovat olleet todella kiireisiä. Perjantaina on tuntunut siltä, että lepopäiviä todella tarvitaan, muuten kuukahtaa kumoon. Jo useampi viikonloppu onkin kulunut vain oleillen ja voimia keräten. Äidin menetys, hautajais- ja muut järjestelyt ovat varmasti yksi osasyy, mutta työkin on sisältänyt poikkeuksellisen hankalia asioita tänä syksynä.

Viikonloppuna vaeltelin kaupungin vilinässä, vähän tein ostoksiakin, kahvittelin ja söin ihanan päivällisen ystävän seurassa. Aikaa jäi vielä kotonakin vain oleiluun, leppoisaan saunomiseen, jutteluun ja musiikin kuunteluun. Mozart, Verdi ja gregoriaaninen kirkkolaulu voimaannuttavat kummasti väsynyttä oloa.

Blogikin on viettänyt hiljaiseloa, mutta ehkä tästä taas virkistyn. Adventtiaika on edessä, tuo jouluihmisen ihana ajanjakso... 😊

16.11.16

16.11.16                                     16.11.16                                    16.11.16

                    16.11.16                                          16.11.16

16.11.16                                 16.11.16                                       16.11.16


                               16.11.16                              16.11.16  

16.11.16                                      16.11.16                                     16.11.16

Viikonlopun kukkia

                                                                                             (Riitta Ranta -87)

Onneksi viikkoon sisältyy kaksi lepopäivää! Kiireisen ja hankalankin työjakson jälkeen juuri ja juuri ehtii palautua työkuntoon viikonlopun aikana. Ihan virkeältä ei olo nytkään, sunnuntai-iltana tunnu, mutta eiköhän tuo seuraava viikko suju omalla painollaan. Toivottavasti tuleva muotoutuu helpommaksi kuin edellinen.

Olen ripustellut äidiltä perittyjä tauluja seinille. Kotiin en laita kuin muutaman muistoksi ja varastoon joutuu vino pino suurempia maalauksia.  Täytyy sitten miettiä myöhemmin, mitä niille tekee. Muutama kukkataulu, aittamaisema ja äidin muotokuva löytyvät nyt työhuoneesta ja eteisaulasta. On kuitenkin mukava muistella äitiä silmän osuessa tauluihin. Hän rakasti kukkia...

Ensilumi

Viikon verran on meillä ollut lunta maassa. Sitä ei ole paljon, mutta juuri sen verran, että lapset koulussa ovat lumilapioita tarvinneet:  He innolla kolaavat parin sentin kerroksesta lumileikkejä. Ilo on suuri, kun maa on hieman valkoisena.

Pakkasta onkin sitten ollut ihan kunnolla. Monena päivänä mittari on näyttänyt -8 - -9 astetta, ja kylmä viima on puhaltanut viime päivinä.

Joku iloitsee talven tulosta - minä en. Pakkaset kelpaavat, mutta lumentulon mieluusti jättäisin myöhempään. Juuri jouluksi olisi kiva aina saada maa valkoiseksi, mutta koko talvena en lunta kaipaisi kuin nimeksi. 

Äsken luvattiin parille loppuviikon päivälle lumisadetta. Katsotaan, kuinka paljon taivaasta pyryttää harmikseni...

Pyhäinpäivänä

Yö ei ole pelottava.

Yö on levon aika.

Kun me lähdemme tästä elämästä,

olemme pieniä väsyneitä lapsia,

joita oma suojelusenkelimme 

muiden hyvien enkeleitten kanssa seuraa.

Emme enää ole vanhuksia,

olemme pieniä lapsia,

Jumalan käsiin annettuja.

                                                                                   (Irja Kilpeläinen)

Kohta valmista

Kotikirkossani on ollut kattoremontti. Kirkko on ollut huputettuna pari kuukautta ja oli varsin hullunkurisen näköinen "pullistuneilla siivillään".

Viime viikolla huomasin, että muovihuppu oli purettu. Vielä on tellinkejä paikoillaan, mutta kohta on varmaan valmista. Uudet maalaukset ikkunan pielissä ja luukuissa sekä uusittu tiilikate näyttävät tietenkin hyviltä.

Kohta taas kirkonkellotkin soivat. Mukavaa...

Mökillä

Puolilta päivin lähdin mökille. Oli harmaata, tihkuista ja viileää. Puhalsimme vesiputket tyhjiksi ja kantelin viimeisiä tavaroita pihalta sisälle. Lorautin myös viemäriin jäänestoainetta.

Tuuli puhalsi pohjoisen suunnalta, mikä ei meidän rantaan sovi - hyvä. Muuten olisikin ollut vielä kylmempää. Onneksi oli paljon vaatetta päällä. Koko kesän oli vesi korkealla, mutta nyt se on hurjasti laskenut syyskuuhun verrattuna.

Kesäkukat vielä kukkivat kompostissa, niin lobeliat, orvokit kuin miljoonakellotkin.

Kävelin lopuksi metsätiellä pienen lenkin ja näin ihmeekseni pellolla töyhtöhyypän lentelevän. Piti oikein netistä tarkistaa, kun muistelin osan hyypistä lähtevän jo aikaisin kesäkuussa paluumuutolle, ja niin se olikin. Osa kuitenkin jää vielä lokakuulle asti. Nyt kyllä kannattaisi näkemäni yksilönkin ottaa siivet alleen, kun ensi viikolle on jo lunta luvassa etelää myöten.

Eipä tuntunut yhtään hullummalta työrupeaman jälkeen suunnata auto kaupunkikotia kohti. Hyvä, että mökki jo uinuu talviuntaan.

Tilhiparvi ikkunan takana

Historiaa ja fiktiota

Luin syyslomalla espanjalaisen kirjailijan ja juristin Ildefonso Falconesin vuonna 2006 julkaistun kirjan Meren katedraali. Paljon ylistystä saanut historiallinen romaani - sivumäärältään aikamoinen järkäle - osoittautui todella mielenkiintoiseksi tarinaksi katalonialaisen maaorjan pojan Arnaun varttumisesta 1300-luvun Barcelonassa sekä hänen ponnisteluistaan vapaaksi mieheksi. Tavallisten kalastajien oman kirkon 50 vuotta kestäneet rakentamistyöt kehystivät tarinaa kiehtovasti. 

Kirjailija kirjoitti teosta viisi vuotta ja oli erittäin tarkka historiallisista faktoista, jota kirja runsaasti sisältää. Barcelonasta ei ollut aiemmin kirjoitettu keskiaikaista romaania, joten paineitakin kirjailijalla oli teoksensa suhteen. Suuren suosion saanut romaani on aiheuttanut turistivirran Meren katedraaliin ja kirjailija on Espanjassa kiistelty julkisuuden henkilö.

Kirja oli koukuttava juoneltaan. Se sisälsi paljon historiallisia tosiasioita varhaisen keskiajan elämästä sekä inhimillisyyden kirjoa: ihmisyyden hyvyyttä ja pahuutta, onnea ja raakuutta. Useana iltana lukeminen venähtikin yli puolen yön.

Lukukokemus herätti kiinnostuksen kirjailijan muihinkin romaaneihin. Taidan seuraavaksi metsästää käsiini Fatiman käden tai Paljasjalkaisen kuningattaren.

Herkullista

Tänään - syysloman päättyessä - ei tarvinnut tehdä ruokaa, sillä sitä oli jo valmiina jääkaapissa. Ystäväni paistamat silakkapihvit odottivat perunamuusin kera. Silakkapihvit oli paistettu Öljypuun sitruunan makuisella oliiviöljyllä ja vahvistettu makua vielä sitruunamehulla.

Nam, maistuipa hyvältä! Miten varsin yksinkertainen ruoka voikin olla niin maukasta. 

Terveiset vain kokille sinne kauas vieraalle maalle! Nauti paikallisista herkuista...

... ja pienien poikien

Sisarenpoika tuli yökylään Herra Sarvipää kainalossa. 5-vuotias viihtyi omissa leikeissään, kun oli erilaiset leikkikalut kuin kotona.

Palikoilla rakentelu on sitä mieluisinta tällä hetkellä. Korkeita torneja syntyi monenlaisia ja sitten jännitettiin, pysyvätkö ne pystyssä.

Junakin rakennettiin ja pehmohiiret pääsivät kyytiin. Kirjoja luettiin iso pino sekä harjoiteltiin piirtämistä ja kirjoittamista. Oma nimi on pitkä ja kaikki kirjaimet erilaisia, mutta hyvin sen kirjoitus jo onnistuu. 

Illalla piti osa unipehmoista laittaa yöpöydälle, jotta tätikin mahtui nukkumaan. Yö sujui hyvin ja unta riitti pitkälle aamupäivään. On ollut kaikin puolin mukavaa ja seuraavaa yökyläilyajankohtaa jo suunniteltiin.

Nyt ryhdytään syömään!