Valkoisia kukkia

Eilen meillä oli vieraita kylässä. He toivat ihanan valkoisen kukkakimpun, mielivärejäni! Rakastan kaikkia valkoisia kukkia, lajilla ei ole niin väliä. Olohuoneen pöydällä ne nyt kukoistavat todella kauniina.

Vettä, vettä, vettä...

Tapaninpäivän ajelulla kävimme mökillä. En ole koskaan aiemmin siellä joulunpyhinä pistäytynyt, vaikka mustia jouluja on muulloinkin ollut ja tie olisi ollut ajokelpoinen. Silloin vielä ei satanut...

Ohut jää oli järvessä ja näytti siltä kuin olisi ollut peilityyntä. Kaikki oli muuten ok, mutta naapurin puolella hyvin lähellä rajaamme on iso mänty kallistunut. Onneksi se on sellaiseen suuntaan, ettei kaadu kumpienkaan mökkien päälle. Saa nähdä, kestääkö pystyssä kesään asti.

Orvokit kukkivat edelleen, vaikka olin ne astioista kumonnut pois. Hassua, joulukuussa!

Eilen alkoi sitten sade. Se on jatkunut lähes taukoamatta ja vieläkin ikkunaan ropisee pisaroita. Jos tämä kaikki sade olisi tullut lumena, meillä olisi jo komeat hanget. No, onneksi ei ole! En rakasta vesisadetta, mutta en pidä lumestakaan. Minulle riittää, kunhan maa on valkoisena. Mitään paksuja hankia en tarvitse. Toivottavasti tästä talvesta tulisikin vähäluminen talvi. (...jolloin lumet keväällä sulavat sukkelasti ja minä pääsen nopeammin mökille, jee!)

Eilen lähdimme erämaamökille sitomaan lautataapelien suojana olevat kattopellit kiinni. Myrskytuuli on niitä pariin otteeseen riepotellut ja nyt laitoimme ne kiinni kuormausliinoilla. (Olikohan oikea nimitys?) Samalla merkkasin yhden metsäojan, jotta kaivinkone näkee kaivaa ojan auki oikeasta kohdasta. Talvella tulee sinne joku metsätyö ja lumen alta ojalinjaa ei erota.

Nauhoja laitellessani humpsahdin sammalten sekaan saappaan vartta myöten. Puolesta sentistä oli kiinni, ettei vesi hulahtanut varresta sisään. Eipä lisäkastuminen olisi paljon haitannut. Koko ajan satoi, joten aika kostea olo oli, kun kotiin tulimme.

Joululaulujen sijaan mielessä soi "Sataa, sataa ropisee, pili-pili-pom!"

Jouluna...

...nautittiin läheisten seurasta. Pieni Samuel oli suuren riemun ja kiitollisuuden aihe meille aikuisille. Karin tonttuhattu oli 2-vuotiaalle aivan liian suuri!

 ...syötiin pitkään ja hartaasti rakastamiani jouluruokia yhdessä suvun kanssa useammanlaisessakin kokoonpanossa. Imelletystä perunalaatikosta, jonka ensi kertaa valmistin aivan itse alusta loppuun, tuli todella hyvää.

... ihmeteltiin, miten tonttu oli taas meidän huomaamatta hiipinyt tuomaan kuusen alle paketteja!

...  ihasteltiin kuusta, joulukukkia, kynttilöitä, joulun tunnelmaa. Kuinka joulurauhan julistus aina tuntuu niin sydämeen käyvältä? Kuinka aattoillan hiljainen rauha kaiken hälinän jälkeen on niin pakahduttavan ihanaa?

"Juhla vanhain perinteiden saapuu talven hämärään,

hyvän tahdon odotuksen nostaa mieleen lämpimään."

                                                                                                               (Seppo Mattila)

Ihanaa joulua!

Tuikkivat tähdet mua opastaa:

Jeesus on syntynyt maailmaan.

Valkoinen hanki mua opastaa:

Jeesus on syntynyt maailmaan.

Jouluinen kirkko mua opastaa:

Jeesus on syntynyt maailmaan.

Kynttilän liekki mua opastaa:

Jeesus on syntynyt maailmaan.

Sydämen riemu mua opastaa:

Jeesus on syntynyt maailmaan.

                                                                                      (JP 4.12.2013)

Juhlan valmistelua

"On äiti laittanut kystä kyllä..."

Tänään on tehty samoja joulun valmisteluja kuin varmaan tuhansissa muissakin perheissä: valmistettu rosolli ja muut aikaa vievät salaatit, laitettu silli ja muut suolakalat valmiiksi tarjoiluastioihin sekä ihmetelty kinkun sisälämpötilaa. Sillihomman teki Kari ja minua nauratti, kun hän insinöörin tarkkuudella mittaili, miten palaset mahtuvat tarjoiluastiaan. Hieno asetus tuli!

Perunalaatikon teko on lähes taidetta meillä! Se oli imeltymässä uunissa koko yön ja aamulla vein osan sisareni perheeseen. Ennen äitini teki sitä ison määrän, jota sitten jaettiin useampaan huusholliin. Viime vuosina Kari on hoitanut laatikoiden valmistamisen, mutta nyt se oli minun hommani. Elämäni ensimmäisen kerran tein perunalaatikon alusta alkaen itse, ennen olen ollut aputyttönä. Hyvin näytti onnistuvan ja aamulla paistetaan. Meillä on sellainen tapa, että kinkku ja perunalaatikko pitää ottaa joulupöytään suoraan uunista. Perinteitä pitää olla... ;=)

Päivän päätteeksi kävimme joulusaunassa kynttilän valossa kylpemässä, tällä kertaa jo aaton aattona, sillä jouluvieraamme tulevat jo puolen päivän jälkeen syömään meille. Yleensä olemme saunoneet aattoaamuna.

Nyt joulun juhla saa tulla!

Piparijuna

Äsken sain kännykkääni kuvan kummitytön pikkuveljelleen tekemästä piparijunasta. Samuel rakastaa junia - ja pipareita! Aika hienon oli Anna väsännyt, vaikka itse puolueellisena sanonkin.

Päivä on kulunut perunoita ja muita juureksia pestessä, keittäessä ja kuoriessa. Perunalaatikon aineet ovat yön uunissa imeltymässä. Iso kattilallinen tulikin, mutta siitä syö kaksi perhettä. 

Meillä perunalaatikon tekeminen on suurta taidetta! Minä oikoisin siirapin kanssa tyynesti, mutta se ei Karille käy. Katsotaan aamulla, maistuuko makealta ilman ylimääräisiä sokereita.

Ulkona on satanut vettä, välillä kuin kesällä konsanaan. Nyt tuuli on yltynyt ja tuntuu aivan kuin taas olisi jotain myrskyn poikasta. Millainen talvi tästä mahtaakaan tulla?

Tontun töitä ja pipareita

Tänään alkoi joululoma. Olimme aamulla oppilaiden kanssa joulukirkossa, jossa luokkamme luki evankeliumin kanssani ja lauloimme myös yhden laulun. Vanhempia oli myös ennätysmäärä mukana. Luokassa söimme tähtipullat sekä joimme mehut ja sitten aloitimme joululoman. Minä jäin viimeiseksi koulutaloon katsomaan, että kaikki on ok lomaa varten. Sitten laitoin hälyt päälle, lukitsin ovet ja aloitin lomani minäkin.

Kotona emme ehtineet muuta kuin syödä ihanan makuista uunisiikaa, sillä lähdimme käväisemään maalla. Kari osti kyläyhdistyksen emännille joulukukat ja minä tontun ominaisuudessa kävin kiikuttamassa ne perille, kun Kari kyynärsauvan vuoksi säästelee askeliaan. Samalla veimme ystäväperheelle joulumuistamiset. Kävimme myös tapaamassa Karin vanhempia ja viemässä heille joulukukan.

Kotiin palasimme vasta seitsemän jälkeen ja ryhdyin heti leipomaan pipareita. Se olikin nopeaa puuhaa, kun taikina oli valmiina. Tein piparin, sydämen ja tähden mallisia ja muutaman porsaan Samuelille. Hänelle pitää tietenkin olla ihan omat, sillä se on kaksivuotiaan oikeus tätilässä!

Nyt on olo sellainen, että tietää koko päivän olleensa työn touhussa, vaikka lomalla ollaankin. Taidan kömpiä yöunille ja nukkua aamulla piiiiiitkään!

Joulukuusi hohtaa

Tänään kävin hankkimassa joulukuusen. Kari kävelee kyynärsauvan kanssa ja odottaa tammikuista lonkan tekonivelen laittoa, joten hän oli tästä puuhasta sivussa tänä jouluna.

Ulkona oli lämpöasteita ja kuuset olivat kuivia ja lumettomia, joten oli oiva sää hakea joulupuu kotiin.Ystävällinen kuusikauppias toi kuusen pihaan ja minä kannoin sen rappusia (!) pitkin tänne ylös seitsemänteen kerrokseen. Valitsin kuusen niin, että kantajan voimat riittävät ;=) Kuusi on kyllä kattoon asti, mutta runko ja oksat ovat hennommat kuin mitä meillä tavallisesti on ollut. Neulasia ei varissut juuri yhtään ja huumaava kuusen tuoksu levisi heti sisälle.

Illalla koristelimme kuusen ja nyt se seisoo kaikessa komeudessaan olohuoneessa. Kyllä se on kaunis!

Joulukuusi hohtaa, tuttu valo tuo

sydämemme johtaa seimen lapsen luo.

(Sakari Topelius)

Joulusiivous tehty...

...joten joulu saa tulla!

Oli ihana tulla tänään iltapäivällä siivottuun kotiin. Minun kontolleni jäi vain mattojen lattiaan laitto ja joulutavaroiden esiin ottaminen. Nyt on muuten valmista, mutta joulukuusi vielä puuttuu. Nautin niin!

Illalla kävin vielä äidillä tekemässä samat hommat. Siivoojaystäni olivat kiirehtineet meiltä äidille. Äidille laitettiin jo pieni muovikuusikin paikoilleen ja vaikka oli muovia, niin se oli oikein sievä kynttilöineen. 

Yksi unohduskin on päivään mahtunut. Vein äidin illalla puurojuhlaan ja sen jälkeen minun piti mennä sisaren tyttären joulumatineaa kuuntelemaan. Meninkin kauppaan ja yhtäkkiä tajusin, että olen väärässä paikassa. Ajoin tuhatta ja sataa kaupungintalolle ja hiivin parvekkeelle huomatakseni vain, että kaikki istumapaikat olivat täynnä. Viulukappale päättyi ja sen jälkeen tulikin Anna ystävänsä kanssa soittamaan Kulkusia nelikätisesti. Tytöt soittivat hyvin. Ehdin kuin ehdinkin kuuntelemaan, vaikka tipalla oli!

Viime yönä nukuin neljä tuntia, joten ei ihme, että jotain hullua on saanut aikaiseksi (tai viisaita jäänyt tekemättä). Kyllä luulisi unen maistuvan ensi yönä!

Ps. Päivittelen kännykästä, joten sori, jos kuva on kamala!

Kauneimmat Joululaulut

Jo 40 vuotta on Suomessa laulettu Kauneimpia Joululauluja yhdessä Suomen Lähetysseuran kanssa. Tänä vuonna tilaisuuksissa kerätään varoja vammaisten lasten auttamiseksi. Kirkot täyttyivät kolmantena adventtina ja joulukuussa tilaisuuksia vietetään muuallakin - tänä vuonna jopa Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

Tulin itsekin illalla kirkostamme kyseisestä tilaisuudesta. Se on meillä ollut perinteisesti aika harras ja tunnelmallinen, jossa pääpaino on ollut laulamisessa ja puhetta on ollut vähän. Aina olen palannut hyvällä mielellä kotiin.

Nyt en oikein tiedä, mitä ajattelisin. Meillä on uusi kanttori ja hän oli laittanut koko tilaisuuden uuteen uskoon juontamalla itse laulujen välit vitsikkäästi ja "jutustellen". Selvästikään hän ei ollut valmistautunut tilaisuuteen miettimällä, mitä seuraavaksi laulettaisiin, vaan ihmetteli sitä kansan kuullen itsekin ja etsi nuottejaan. Varpunen jouluaamuna meinasi tulla jopa kahteen kertaan! Lisäksi hän keskeytti papin puheen ja huuteli mikkiin lauluohjeita kesken Maa on niin kaunis -laulun. Nuori pappi pelasti sen, mitä nyt ylipäätään voi. Hän puhui kauniisti joulumuistoja eri vuosikymmeniltä tuoden esiin niin nykyjoulun kuin joulun 1917 rintamalinjojen välissä.

Ehkä joku mukana ollut koki tilaisuuden välittömänä ja rentona. Itse olen kuitenkin koko illan ollut kuin puulla päähän lyöty. Voiko tilaisuuden näinkin vetää? Mielestäni kanttorilta puuttui tilannetaju täydellisesti. Huumori on vaikea taiteenlaj ja vitsit hartaiden joululaulujen välissä saivat minut vaivautuneeksi sekä kokemaan aikamoista myötähäpeää.

En oikein tiedä, itkettääkö vai naurattaako nyt, mutta joulutunnelmaa en tänä vuonna Kauneimmissa Joululauluissa tavoittanut. Siitä olen varma, että ensi viikon paikallislehden yleisönosastosta saa lukea mukana olleiden kommentteja!

Käsittämätön uutinen

Olen tänään saanut hoitaa kaksivuotiasta Samuelia. Äiti ja sisko olivat Samuelin kanssa meillä syömässä ja sen jälkeen Samppa jäi tätilään iltapäiväksi. Päiväunista ei tullut mitään, mutta leikkiä ja puuhaa riitti. Lopuksi kävelimme vielä mummia katsomaan illalla, josta äiti sitten poikansa kävi noutamassa kotiin.

Kun koko päivän on saanut puuhata pienen, ihanuutta täynnä olevan pikkumiehen kanssa, tuntuu Kirkkonummelta kantautuneen uutisen ymmärtäminen olevan mahdotonta. Kuka voi hylätä pienen lapsen ulos pakkaseen alastomana ja vielä pahoinpideltynä? En ymmärrä eikä tätä varmaan voi tai edes pidä ymmärtääkään! Tällainen teko on aina rikos. Mikään seikka ei voi lieventää teon järkyttävyyttä.

Onneksi paikalle sattui tomera nuori. Mitä olisi tapahtunutkaan, jos hän ei olisi rientänyt selvittämään kuulemansa lapsen itkun syytä?

Poliisi tutkii tapahtunutta. Nyt voi vain toivoa, että lapsi selviää kokemastaan kauheudesta ilman fyysisiä tai psyykkisiä traumoja. Toivon hänen ympärilleen paljon rakastavia käsiä ja syliä, jossa toipua kokemastaan.

Joulujuhlaa

Enpä ole tällä viikolla ehtinyt liiemmälti netissä roikkua. Meillä on ollut koulussa joulujuhlaviikko ja viimeiset harjoitukset ovat sähköistäneet päivät. Tänään oli sitten joulujuhlan vuoro.

Juhla oli perinteinen kuusijuhla joulukuvaelmineen, tonttuleikkeineen ja näytelmineen. Tosin, kun oli pikkuoppilaista kyse, meidän luokkamme näytelmä oli ehkä paremminkin "näytelmän poikanen": laulun, runon, piirileikin ja nokkahuilun soiton maustama häivähdys Korvatunturin joulusta draaman muodossa. Kovasti saimme kehuja ja ohjelmaa oli todella kiva tehdä suuren oppilasmäärän kanssa, kun jokainen sai olla mukana yhteisessä ponnistelussa jossain roolissa.

Juhla sujui hyvin ja oli mukavaa, että kaikissa esityksissä oppilaat onnistuivat. Ilma oli sakeanaan jännitystä sekä innostusta ja yleisö oli täyttänyt salin ääriään myöden. Oppilaiden työt seinillä, koristeltu kuusi ja tunnelmallinen lavastus loivat esityksille jouluiset puitteet.

Luokallemme on osunut tänä syksynä adventti- ja itsenäisyysjuhlasta vastaaminen joulujuhlan lisäksi ja joulukirkossakin laulamme yhden laulun. Tänä iltana ope on aika poikki! No, yhden yön lepo saa ihmeitä aikaan ja seuraavaa viikkoa vietämme enemmän tai vähemmän leppoisissa merkeissä. Toisaalta nautin kovasti joulun tunnelman luomisesta yhdessä lasten kanssa, vaikka kiirettä on.

Ihan kiva kuitenkin, kun viikonloppu on tulossa!

Sibeliuksen päivänä

Tänä viikonloppuna maa verhoutui puhtaaseen lumeen. Sopii itsenäisyyspäivän sekä Sibeliuksen ja suomalaisen musiikin päivän tunnelmaan hyvin. Takapihan kuusissa on ihan talvinen ilme.

Olemme täällä maalla olleet viettämässä tätä viikonloppua, taitaa olla vasta toinen kerta tänä syksynä. Yleensä olemme olleet viikonloput kaupungissa mökkikauden päättymisen jälkeen. Mökilläkin ajatettelin käydä, mutta lunta on tiellä sen verran, etten viitsi lähteä isoissa mäissä rypemään. Luultavasti en autolla pääsisi ylös.

On ollut mukavaa tehdä pihalla lumitöitä ja vähemmän mukavaa kaivaa autoa lumen alta. Taas se piuhan kanssa heiluminen alkoi! Onneksi kaupungissa autot ovat tallissa. Suojasin myös omenapuun verkolla, jotta jänikst eivät sitä talvella nakertaisi. Lisäksi olen vähän puunannut ja siistinyt paikkoja sisällä, kun miesväki on täällä omin päin viikkoja viettänyt "huolettomana". Lopuksi tärkeä luontoelämys: Näin helmipöllön kauppamatkalla tien varressa!

Tänään aloitin aamuni kuuntelemalla radiosta suomalaista musiikkia. Suomalaisen musiikin päivä oli ennen syntymäpäivänäni, mutta vuoden 2011 kalenteriin se siirrettiin Sibeliuksen syntymäpäivään ja liputuspäiväksi. Hyvä niin! Kansallissäveltäjämme totisesti ansaitsee oman liputuspäivänsä. Sibelius on muuten ainoa suomalainen henkilö, jonka vuoksi YK:n yleiskokous on viettänyt hiljaisen hetken.

Sibeliuksen varhaisimpana teoksena pidetään sävellystä viululle ja sellolle, jolle annettiin nimi Vesipisaroita. Sibeliuksen väitetään olleen noin 10-vuotias tätä säveltäessään, mutta todennäköisesti se on syntynyt noin 5 vuotta myöhemmin harjoitukseksi sellonsoiton aloittaneelle Christian-veljelle.

Tänään kuuntelen säveltäjämestarin teoksia enemmänkin.

Juhlat

Helsingin Sanomien toimittaja Vesa Sirén teilasi eiliset itsenäisyyspäivän juhlat Tampere-talossa. Lehden mukaan tunnelma oli totinen.  Konsertissa oli kaikkea liikaa ja liian lyhyesti, valaistus oli kuin halvasta yökerhosta ja orkesterin säestystaustat Soile Isokoskelle olivat vaivaannuttavan viihteelliset.

Miten eri tavalla ihmiset voivatkaan kokea saman asian! Kari Tervon mielestä juhlat olivat parhaimmat, missä hän on ollut, Sirkka-Liisa Anttila kehui radiossa tänään juhlat mahtaviksi ja eilen illalla haastatellut läsnäolijat pitivät tunnelmasta.

Minä olen joka vuosi seurannut Linnan juhlia jonkin verran. Innostus on kyllä aina lopahtanut jossain vaiheessa enkä koskaan ole seurannut niitä kokonaan. Poikkeuksen teki tämä vuosi.

Minusta eiliset valtakunnan ykkösjuhlat olivat todella hienot. Seurasin televisiolähetyksen kokonaan ja varsinkin itse konsertti oli vaikuttava. Vesa-Matti Loiria en voi sietää, mutta hänen esiintymisensä ei estänyt minua kuuntelemasta. Hänestä huolimatta nautin kovasti ja Santtu-Matias Rouvali sekä hänen orkesterinsa olivat mielenkiintoista katsottavaa että kuultavaa.

Minun puolestani juhlat voitaisiin jatkossakin järjestää vuorotellen eri puolella Suomea ja tuoda näin esiin kunkin kaupungin kulttuurielämän vahvuuksia.

Pirkanmaan pääkaupunki selvisi hienosti Tampere-talon sisällä. Sen sijaan ulkopuolella riehunut mielenosoittajien joukko ei saa minulta ymmärtämystä. Liikehuoneistojen särkyneet ikkunat, rikotut autot ja parkkimittarit eivät ole mielestäni mielenilmausta vaan silkkaa huonoa käytöstä ja ilkivaltaa.

Sininen ja valkoinen

Aamuhämärissä lähdimme kyläyhdistyksen järjestämään itsenäisyysjuhlaan. Koulun pihassa paloivat jätkänkynttilät ja soihdut. Lippu nostettiin ja lipputangon vieressä olevalle kivipaadelle laskettiin 29 kynttilää sodassa kaatuneiden kyläläisten muistolle.

Itse juhlassa Kari piti tervehdyspuheen, jonka keskeisenä ajatuksena oli meidän juuremme:

"Omalle kotiseudulle kaivataan, jos sieltä joutuu pois syystä tai toisesta. Lauluntekijä Jukka Kuoppamäki kuvaa laulussaan Sininen ja valkoinen, kuinka hänen juurensa ovat kasvaneet syvälle Suomen maaperään. Ikävä kotimaahan on kova, vaikka olisi asunut jo pitkään toisessa maassa.

Kansallissäveltäjämme Jean Sibelius vietti useaan otteeseen aikaansa ulkomailla. Talvisodan puhjettua syksyllä 1939 hän oli Suomessa. Säveltäjämestarillemme tarjottiin turvapaikkaa sekä Yhdysvalloista että Ruotsista, mutta Finlandian säveltäjä ei halunnut jättää kotimaataan. Sibelius sanoi tuttavalleen sodan vaikeina hetkinä: ”Sodan kauheus vaikeuttaa säveltämistyötäni. En voi nukkua öisin, kun ajattelen sitä.”

Kotimaa on meille kaikille rakas." (katkelma)

Juhlassa oli lisäksi nuorten ohjelmaa, seurakunnan puheenvuoro ja lopuksi lauloimme Maamme-laulun. Minä säestelin vanhalla harmoonilla laulut. Juhlan lomassa syötiin runsas aamupala puuroineen, kiisseleineen ja muine tykötarpeineen. Väkeä oli runsaslukuisesti paikalla.

Nyt väsyttää aikainen herääminen. Taidan juhlistaa itsenäisyyspäivää ottamalla pienet päiväunet ennen kuin lähdemme ulos syömään.

Ulkona puhdas, uusi lumi on kietonut maiseman valkoiseen vaippaansa.
Hyvää itsenäisyyspäivää!

Keskiaikapäivä

Tänään koulussamme yksilöllistetyn opetuksen pienryhmät viettivät keskiaikapäivää. Iso luokkatila oli muutettu keskiajan linnan saliksi ja oppilaat olivat pukeutuneet rooliasuihin.

Päivä alkoi turnajaisilla ja jatkui keskiaikaisilla juhlilla. Siellä tanssittiin, soitettiin ja laulettiin. Yhdessä myös ruokailtiin linnan salin pitkissä pöydissä. Ruokalista näytti tältä:

Päivä oli oppilaille varmaan suuri elämys, sillä minäkin vaikutuin pelkästä lavastuksesta. Harmi, etten omilta töiltäni päässyt mukaan itse tapahtumaan. Lapset eläytyivät omiin rooleihinsa. Ruokapöydässä kysyttiin: "Onko tuo vesi minun kaivostani?"

Ihanaa, että henkilökunta haluaa tehdä oppilaille elämyksiä, jotka varmaan muistetaan kauan!

Vilkasta

Töiden jälkeen syöksyin kiireesti hakemaan Samuelia päiväkodista. Tulimme kotiin, syötiin välipala, käytiin potalla ja sitten kiiruhdettiin jumppaan.

Jumpassa oli jouluisia puuhia. Leikittiin poroja, etsittiin kadonneita lahjoja, tehtiin revontulia huiveilla ja tietysti kiipeiltiin puolapuilla. Se vasta oli hauskaa!

Jumpasta palautin pikkuherran kotiinsa ja jäin samalla auttamaan isoasiskoa läksyissä. Kotiin tulin vasta puoli yhdeksän maissa.

Kyllä nyt uni maittaa kaiken huhkimisen jälkeen.  Meinaan ihan väkisin nukkua tähän postaukseen kännykän ääreen!

Hoosianna!

Kohta kiirehdin kirkkoon lukemaan tekstejä ja laulamaan Hoosiannaa. Toivottavasti kuulisin myös Voglerin alkusoiton! Kuoron kanssa saamme tuoda esiin ensimmäisen adventin sanomaa. Aasi kopsuttaa pitkin Jerusalemin teitä ja ihmiset heiluttavat palmunoksiaan...

                                          Hyvää alkanutta adventtiaikaa!

Taulu

                                                                           (Ismo Viita-aho: Valkoinen talo 2013)

Eilen sain paikallisen taideseuran näyttelystä varaamani taulun. Se kuvaa viimeisten kevätjäiden aikaan kaupunkimme keskellä olevan lammen rannassa sijaitsevaa taidemuseota, tehdasta ja kirkkokin sieltä pilkistää torneineen. Oma kotinikin taulussa näkyy, jos osaa katsoa "sillä silmällä". Olen tämän maiseman ilta-auringon valossa nähnyt tuhansia kertoja.

Äsken ottamani kuva ei tee oikeutta taululle, sillä pinta kiiltelee, värit eivät ole ihan paikallaan ja kuvassa on vain osa maisemasta. Täytyy kokeilla, jos päivänvalolla saisi paremman otoksen, vaikka en salamaa nytkään käyttänyt.

Taiteilija kertoi, että 20 ihmistä olisi halunnut ostaa taulun itselleen. Hassua, että minä satuin ehtimään ensimmäisenä. Ostos oli aivan päähänpisto, sillä en ollut yhtään ajatellut hankkivani uutta. Nyt sitä on katseltu omalla seinällä jo yli vuorokausi ja olen tosi tyytyväinen hankintaan. Muisto omasta kotikaupungistani!

Adventin juhlintaa

Adventtia on juhlittu koulussa lasten kanssa. Sytytettiin kynttilät, laulettiin Hoosiannat ja muut adventtilaulut. Mukavaa oli! Juhliin valmistautuminen on mielipuuhaani, vaikkakin välillä työlästä, kun on pikkuoppilaista kyse.

Nykyään kaikki on turvallisuuden suhteen viety niin äärimmäisyyteen, että mietin kaksi kertaa, uskallanko antaa lasten sytyttää oikeita kynttilöitä juhlassamme. Päätin kuitenkin ottaa "riskin". Harjoittelimme monta kertaa kynttilän turvallista kädessä pitämistä ja aikuinen oli koko ajan vieressä katsomassa. Itse juhlassa kaikki meni hienosti, sillä oikea tuli kynttilässä on lapsille rauhoittava ja jännittävä asia. Yleisökin seurasi herkeämättä tapahtumaa runoineen ja lauluineen.

Hoosiannaa lapset lauloivat niin antaumuksella, että minä pianoineni jäin auttamattomasti jalkoihin. On se hauskaa, miten Hoosianna innostaa! Sitä pyydetään välillä toivelaulutunnillakin! :=)

Lasten kanssa juhliminen tuo itsellekin hyvän mielen ja juhlan tunnun. Nyt vain odottamaan oikeaa ensimmäistä adventtisunnuntaita!

Talven tuntua

Alkuviikon napakka pikkupakkanen tuli ja meni. Tänään on jo ollut loskaista ja liukasta. Sai ihan todella katsella jalkoihinsa, kun töiden jälkeen kävelin äitiä katsomassa. Saisi olla liukuesteet kengissä, mutta omani olen hukannut jonnekin. Netin kautta voisi tilat, sillä epäilen, että meidän pikkukaupungista ei kunnollisia sellaisia löydy.

Pakkanen on ihan hauska juttu. Olo tuntui alkuviikosta niin pirteältä reippaan pakkaskävelyn jälkeen. Kiva, että taas pitäisi lämpötilan laskea. Lunta en tosin kaipaa yhtään kuin vasta jouluksi.

Oppilaat laskevat jo liukumäkeä nirkoisessa lumessa ja rakentelevat siitä kaiken näköistä. Mahtaa olla vanhemmat iloisia ruskeassa kurassa olevista vaatteista. Iltapäiväkerholaiset varsinkin koulun jälkeen puuhaavat ulkona ja pojat eivät paljonkaan vaatteita säästele. Hattuhyllyltäkin tänään löytyi kuivuneita savikikkareita!

Ihanaa, kun alkaa adventtiaika. Perjantaina juhlitaan koulussa ja lauletaan kaikki perinteiset laulut aaseista hoosiannaan. Mukavaa!

Juhlaa ja tallustelua

Aurinkoisessa säässä vietettiin seurakuntamme kahden uuden kanttorin virkaan asettamista ja siunaamista. Toinen tuli meille vakituiseksi, toinen kolmen vuoden sijaisuuteen oman kanttorimme lähetystyöjakson ajaksi. Molemmat siis saamme pitää pitkään, toivottavasti! Viimeiset vuodet ovatkin olleet aika vauhdikkaita, kun toinen kanttori on ollut isyys- ja vanhempainlomalla sekä vuorotteluvapaalla.

Minulla oli viimeinen kuoronjohtajan sijaistaminen tänään juhlamessussa. Ihan jo kaipaan rivikuorolaisena laulamista. Vuosi on hujahtanut joko kokoaikaisena johtajana tai sitten useampien viikkojen pätkissä sairaslomien ym. vuoksi.

Juhlinnan jälkeen lähdin katsomaan Emman lentopallopelejä. Joukkue on kehittynyt huimasti ja voitti kaikki pelinsä turnauksessa. Oli kiva katsoa 12-vuotiaiden intoa ja kannustavan valmentajan työtä.

Iltapäivällä lähdin vielä mökille. Pysähdyin matkan varrella ottamaan kuvia ihanassa säässä. Tallustelin ratapolkua ja kuvasin kaislikkoa sekä kumossa olevia veneitä. Oli mukava kävellä pikkupakkasessa.

Mökin tielläkin hylkäsin autoni puoliväliin tietä ja kävelin loppumatkan. Mökillä oli kaikki hyvin eikä viime sunnuntain myrskykään ollut kaatanut puita. Lankomiehen veneen pressutkin olivat tukevasti paikoillaan. Nautin niin kävelystä raittiissa ilmassa, kun monta viikkoa vaivannut flunssa ja heikko olo oli tipotiessään.

Huomenna taas arjen aherruksiin, mutta ei harmita yhtään. Adventtiaika ja joulu tulossa, joita niin rakastan!

Kiirettä pitänyt

Uuvuttava viikko alkaa kääntyä lopuilleen.

Tänään aamulla lähdin töihin puoli kahdeksan aikoihin. Koulun oven suljin viiden jälkeen ja lähdin kävelemään kotiin äidin kautta. Rullasin äidin hiukset kuten aina torstaisin, jaoin lääkkeet ja vein lehtiä keräykseen. Siinä aikaa vierähti, joten kotona olin vasta seitsemän maissa - ja jatkoin vielä työhommilla!

Tiistai-iltana oli kokous klo 18-21.40. Aivan mammuttimainen! Näin uuvuttavat pitäisi mielestäni lailla kieltää, sillä parin tunnin jälkeen aivot eivät enää yksinkertaisesti toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Ei meinaa istumalihaksetkaan kestää. Kyllä on seurakunnan asiat hankalia, kun näin pitkään menee...

Eilen tein taas koulussa kunnon työrupeaman ja ehdin juuri ja juuri kotona syödä ennen kuoronharjoituksia. Kotiin palasin kurkku karheana, sillä olen jossain flunssakierteessä, enkä meinaa päästä jaloilleni ollenkaan nelisen viikkoa sitten alkaneesta flunssasta. Se painuu aina pois ja ponkaisee uudelleen juuri, kun luulen vaivan kokonaan häipyneen. Viime viikonloppuna vähän jopa kuumeilinkin ja olo oli vielä maanantaina kuin tapetulla madolla! Osaksi syynä taitaa olla Taysin tutkimukset, jotka hiersivät kurkun ja nenän limakalvoja rikki.

Koulussa on luokkani arviointikeskustelut meneillään tämän kuun. Nyt on suuri urakka loppusuoralla, kun vain pari perhettä on enää tapaamatta. Kun 25 oppilaan huoltajien kanssa keskustelee, pisimmillään 45 minuuttia yhtä lasta kohden, niin tietää ainakin töitä tehneensä! Silti en keskusteluista luopuisi, sillä ne ovat mielettömän hedelmällisiä opetuksen kannalta.

Ihanaa, kun viikonloppu on ovella!

Viikonlopun myrskyä

Näin aurinkoisessa ja kuulaassa marraskuun säässä kävimme lauantaina mökillä. Aurinko paistoi, järvi oli lähes tyyni ja aurinko lämmitti vielä hivenen. Keräsin pussillisen suppilovahveroitakin. Mökillä oli kaikki kunnossa talven tulla.

Sunnuntaita vasten yöllä odotettiin Suomeen myrskyä. Meidän seudulla se ei ollut kova mielestäni, sillä vain voimakas tuuli puhalteli, mutta ei sekään varsinaiselta myrskyltä vaikuttanut. Silti vaikutukset olivat mittavat sähkökatkojen muodossa.

Iltapäivällä lähdimme käymään erämaamökillä. Kaupungissa näkyi katkennut lipputanko, pressutalli, jonka tuuli oli viskannut portaikkoon ja väärään suuntaan kääntyneitä liikennemerkkejä. Mökin lähistöllä olivat junaradan puomit jumiutuneet ja kellot kilkkasivat. Onneksi alta pääsi kuitenkin ajamaan.

Mökillä näkyi jonkin verran tuulenkaatoja tien varressa ja vastarannalla. Kävelin katsomassa niitä ja kuvasin rannassa heinikkoa. Samalla huomasin, että ulkomailla valmistetut kaupunkisaappaani eivät pidä vettä ja toinen jalka kastui! Onneksi on vanhaa kunnon Nokiaa eteisessä!

Aamusta saakka on ollut sähköt poikki osasta kaupunkia ja sisarenikin perhe on luultavasti menettänyt pakastimensa sisällön. Illan tullessa istuivat yhä kynttilän valossa ja tulivatkin myöhemmin meille laittamaan lämmintä ruokaa, syömään ja käymään suihkussa. Onneksi heillä on varaava takka, jolla saa lämpöä.

Koskahan sähköt palaavat? Annan huone on talossa erillään ja se oli ehtinyt päivän aikana viiletä. Hän saa kömpiä yöksi olohuoneen sohvalle takan viereen lämpimään, jos katko vain jatkuu. Harmillisen tuhoisia ovat luonnon voimat täälläkin, missä voimakkaimpia tuulia ei edes koettu!

Hyvää huolenpitoako?

Alkuviikosta sain sähköpostin, jossa kerrottiin äitini hyvän ystävän kuolemasta. Tämä henkilö oli minullekin tärkeä. Lauloimme vuosia samassa kuorossa, hän muisti minut vuosikymmeniä iltarukouksissaan ja äitini kautta hänestä tuli myös minun ystäväni. Nyt hän on poissa...

Onko kotona asuminen aina vanhuksen kannalta hyvää hoitoa? Joskus on, joskus ei. Tuntuu, että tänään pitää olla todella huonokuntoinen, ennen kuin ovi palvelutalossa, ryhmäkodissa tai muussa vastaavassa aukenee. Sairaudet dementioineen tai liikuntakyvyn menetys eivät merkitse mitään. Kotipalvelu ravaa sen seitsemän kertaa vuorokaudessa hätäisesti katsomassa, mutta avuntarve ei yleensä osu juuri tuohon hetkeen.

Pahimmillaan omaisten mielipide ei merkitse mitään. Joku henkilö jossain päättää vanhuksen asioista papereiden perusteella näkemättä häntä tai tutustumatta hänen oikeaan arkeensa. "Hyvä hoito" on välillä sanahelinää!

Tuntuu niin pahalta, kun dementoitunut, sokea vanhus kotiutetaan sairaalasta omaan, yksinäiseen asuntoonsa ja muutaman päivän päästä hän siellä tapaturmaisesti putoaa ja kuolee saamiinsa vammoihin. En  voi ymmärtää...

Piuhoissa

Tällaisen härvelin kanssa on pari päivää vietetty. Olennainen osa, joka lähtee laitteen kyljestä, on letku, jota meni nenästäni n. 40 cm ruokatorveen.

Eilen menin puolilta päivin Taysiin, jossa tehtiin ensin ruokatorven manometria. Olisikohan ollut 5 mm halkaisija letkulla, joka työnnettiin sieraimesta ruokatorveen ja sitten maattiin selällään ja nieltiin 10 kulausta vettä. Työläintä oli jostain syystä saada letku sieraimesta eteenpäin, sillä nenä vain jumitti. Jouduttiin kokeilemaan useampi kerta kummastakin sieraimesta, ennen kuin plumpsahti kurkkuun. Sitten letku vain nieltiin veden kanssa ruokatorveen.

Manometriakone oli upouusi ja teki varmasti tarkkaa työtä. Yhtään ei sattunut, mutta epämiellyttävä tutkimushan se kieltämättä on. Letku tuntui lähinnä siltä kuin olisi ollut kamalasti vettä nenässä. Niellessä kurkussa tietenkin tuntui ylimääräistä. Hoitajat olivat mukavia, lääkäristä en osaa sanoa, kun käytti konetta ja vain tervehti kerran ja lopuksi toivotti hyvää jatkoa!

Manometrian jälkeen letku otettiin pois ja laitettiin ohut katetri tilalle ph-rekisteröintiä varten. Se olikin paljon mukavampi. Rekisteröintilaitteen sain laukuksi mukaan ja sitten ajelin kotiin niine hyvineni nenä puuduksissa. Hyvin nopeasti nenä alkoi vuotaa kuin olisi ollut kauhea nuha ja koko illan sitä jatkui. Limakalvot eivät letkusta pitäneet!

Muuten meni hyvin, mutta en muistanutkaan, kuinka hankalaa oli syöminen. Ihan hyvin sai nieltyä, mutta nielaisun jälkeen letku kiristi nenässä ja tuntui, kuin ruokaa olisi takertunut kurkkuun. Runsaan veden avulla sain kuitenkin syödyksi. Päiväkirjaa piti pitää tekemisistä ja välillä painella nappuloita ruokailun ja nukkumisen aloituksen ja lopetuksen merkiksi. Yöllä heräsin siihen, että olin kietoutunut piuhoihin, mutta onneksi pysyivät tiukasti kiinni siellä, missä pitikin.

Kaiken kaikkiaan helppoa, kivutonta mutta epämiellyttävää. Tänään oli mukava ajella takaisin ja luovuttaa koko kapistus hoitajille. Töihin ajaessa hankailin laastareiden liimoja naamastani. Letkun painauma taitaa olla vieläkin poskessa.

Hyvä käydä välillä tällaisissa tutkimuksissa, niin osaa arvostaa "piuhatonta" elämää. Niin monella ihmisellä tarvitaan kuitenkin erilaisia laitteita koko ajan elämän turvaamiseksi.

Sunnuntai-iltana

Viikonloppu viettetty, isät juhlittu, levätty ja syöty hyvin. Uusi viikko alkamassa.

Huomenna olen aamutunnit töissä ja sitten lähden Taysiin tutkimuksiin kliinisen fysiologian laboratorioon. Tehdään manometria ja ruokatorven vuorokausiseuranta. Onneksi flunssat ovat painuneet pois ja toivottavasti yönkään aikana ei ilmesty mitään.

Tutkimukset ovat tutut 12 vuoden takaa, mutta ehkä laitteet ovat modernisoituneet. Ei jännitä yhtään - onneksi, sillä muistan varsin hyvin, mitä hommaan kuuluu. Yöksi tulen kotiin laitteen kanssa ja tiistaiaamuna menen takaisin, jolloin laite poistetaan. Mitään välipaloja ei saa syödä, pelkästään pääateriat, ja päivällä ei saa olla pitkällään. Harmi! Olisi ollut oiva tilaisuus ottaa päikkärit kaupungista tultua.

Huomenna on luvattu aurinkoista säätä. Kiva ajella tämän päiväisen harmauden sijaan pirteässä kelissä!

Ahkeruuskahvit

Tänään olen pessyt ikkunoita. Aloitin urakan jo aiemmin ja tänään sain sen loppuun. Monet inhoavat tätä puuhaa, mutta minusta se on paljon mukavampaa kuin tavallinen siivous. Tosin täällä korkealla pitää keskittyä asiaan eikä katsella seinän vierestä ulos silloin, kun ulommainen ikkuna on auki. Vaikka olen tottunut, vieläkin  huimaa.

Pesin myös verhoja. Ikkunassa ne näyttivät vielä siedettäviltä, mutta pois ottaessa huomasi, kuinka pölyisiä ja nuhruisia ne olivat. Kuka ihme ne likaa? Verhot kuivuivat muutamassa tunnissa ja nyt olen ne jo ripustanut takaisinkin.

Lopuksi keitin ahkeruuskahvit. Nyt kelpaa katsella ulos!

3 x lohi

Perjantai! Raahauduin väsyneenä töistä ja kävin äidille kaupassa. Käyn aina viikonlopun alkaessa hakemassa hänelle painavimmat ruokaostokset. Niitä tehdessäni osui silmään tarjouksessa oleva lohi, joten ostin yhden fileen meille. Siitä saisi huomenna helposti ruokaa, vaikka en mikään lohenystävä olekaan.

Kun tulin kotiin kala kainalossa, alkoi Kari nauraa minut nähdessään. Aavistin jo: Hänkin oli tehnyt hankintoja. Pidämme kalasta kovasti, mutta nyt meillä on jääkaapissa savustettua lohta, graavattua lohta ja raaka lohifile. Jipii, lohta kolmessa olomuodossa!

Ihanaa, kun on perjantai! Olen niin uupunut viikosta, että olen koko illan vain oleillut. Voimaannuttavaa!

Piristystä harmaudessa

Kaksi päivää satoi, eilen oli suurimmaksi osaksi poutaa ja taas tänään on ollut sangen kosteaa. Todellista syksyä siis!

Kävin taidenäyttelyssä ja varasin sieltä itselleni taulun: öljyvärityö, joka kuvaa kaupunkimme keskellä olevaa lampea sekä sen rannalla olevaa taidemuseota iltaruskon väreissä. Ex tempore -teko, mutta sopi niin tähän harmaaseen säähän. Ja taulu oli todella taitavasti maalattu ja niin kaunis!

Viisareiden vääntöä

Kesäajan päättymisestä on puolitoista viikkoa ja vieläkin joku jaksaa yleisönosastossa narista viisareiden käännöstä! Arvasin, että tämä kestoaihe kirvoittaa keskustelua - aina ja uudestaan.

Olen jotenkin niin yksioikoinen ja suurpiirteinen, etten ymmärrä valitusta tästä asiasta. Elimistössäni en huomaa mitään vanhan ajan jäänteitä, kun viisarit on käännetty ja yksi yö nukuttu. Kissojen kanssa 20 vuotta eläneenä en muista niidenkään reagoineen mitenkään. Samat maukumiset kuului aamulla lehden kolahtaessa postiluukusta tai illalla, kun halusivat minua nukkumaan. (Tämä oli kyllä hassu juttu: Ossi-kissa ei jaksanut valvoa ja tuli kutsuvasti marisemaan makuuhuoneen ovelle, jos valvoskelin olkkarin puolella sen mielestä liian myöhään!)

Kuulun kellojen kääntelyn kannattajiin. Mielestäni siitä on keväällä ja kesällä meille hyötyä enemmän kuin haittaa. Mutta jokainen saa olla tietenkin mitä mieltä haluaa ja täyttää lehtien palstoja tärkeäksi kokemallaan asialla niin paljon kuin sielu sietää.

Marras

Ruskea on ranta kaislikon,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

                                                                                  (Lauri Pohjanpää)

Lapsellista touhua

Eilen oli seurakunnassamme isovanhempien ja lapsenlapsien minimessu. Hain äitini (mummi) ja Samuelin 2 v.(lapsenlapsi) mukaan ja menimme kirkkoon. Mukana oli Sampalle reppu kirjoineen, vesipulloineen ja kuivattuine karpaloineen.

Samuel käyttäytyi tosi hienosti. Oikeastaan mitään roinia ei olisi edes tarvittu. Hän istui suurimman osan ajasta sylissäni, lauloi hyreksien, laittoi kätensä ristiin rukoiltaessa ja kuunteli ihmeissään urkuja. Myös toisten lasten seuraaminen kiinnosti. Saarna oli näytelty versio ja lopuksi kaikki lapset saivat mennä eteen laulamaan ja soittamaan "Jumalan kämmenellä". Samuelkin seistä törötti eturivissä ja pontevasti heilutti marakassia koko esityksen ajan. Jaana-täti oli tietenkin niiiiin ylpeä!

Sitten tultiin meille kirkkokahville. Samuel jäi leikkimään pariksi tunniksi ja rakensimme palikoista junan, jossa oli kaksi hiirtä kyydissä. Aina välillä Samuel totesi: "No niin!" Sanat ovat vielä kultapaloja ja harvassa, mutta joka viikko tulee jotain uutta. Tämä tokaisu oli viime viikon satoa, samoin runsas ei-sanan käyttö!

Joka kerta minulla käydessään pitää myös katsella ikkunoista kauas näkyvää maisemaa. Voi sitä riemua, kun näkyy autoja tai lintuja! "Brnn, brnn & ti-ti-ti-ti!" kuuluu silloin. Äiti, isi, Anna ja mummu ovat usein käytettyjä sanoja, mutta täti-sanaan kieli ei taivu, ei sitten millään. Odotan kuin kuuta nousevaa!

Aika kului kuin siivillä ja iltapäiväksi poika piti viedä kotiin päiväunille. Meillä oli niin mukavaa!

Metsässä

Tänään kävimme katsomassa eräämaamökin metsähakkuita. Ne oli saatu päätökseen ja osa puistakin oli jo kuljetettu muualle. Tien varressa oli kuitenkin vielä isot kasat tukkeja odottamassa poiskuljetusta.

Jännittyneenä menin mökin pihaan katsomaan, miltä järven takana oleva aukko näyttää. Ei paha! Aukko tietenkin, mutta rantaan jätetyt puut maisemoivat näkymää. Rantapuista suurin osa on koivua, joten kesällä lehtien aikaan aukko peittyy jonkin verran.

Erämaamökillä ei ole naapureita missään. Lähimpään taloon on useita kilometrejä. Toinen mökki, jossa kesääni vietän, on taas alueella, jossa on paljon kesäasutusta ja naapureita on kummallakin puolella sekä myös järven toisella rannalla. Tämän vuoksi maisema pysyy samanlaisena vuodesta toiseen. Muistan, kuinka järkytyin aikoinaan vastarannalle myydyistä mökkitonteista. Nyt mökit ovat jo valmiita ja niihin on tottunut. Onneksi vastapäätä on myös koskematonta rantaa, johon ei asutusta koskaan tulekaan ja vastarannan kesäasunnot ovat melkein kilometrin päässä.

Jos haluaa olla aivan rauhassa, voi tulla tänne "korpeen"! Ainoa asia, joka muistuttaa muiden ihmisten olemassaolosta, on juna, joka pari kertaa vuorokaudessa puksuttaa kauempana olevaa rataa pitkin.

Pyhäinpäivä - vai kepponen?

Eilen illalla soi ovikello: "Karkki vai kepponen?" kysyivät kaksi oppilastani. Toinen heistä oli pukeutunut mustaan viittaan. Äiti oli saattamassa ja kertoi, että pojat olivat jättäneet naamarit autoon, kun ajattelivat, ettei open luo ole soveliasta mennä sarvet päässä! Onneksi opelta löytyi namuset pojille. En ollut yhtään varautunut halloween-kiertelijöihin.

Jälkeenpäin mietin taas omaa suhtautumistani pyhäinpäivään ja halloweeniin. Koulussa puhun vain pyhäinpäivästä. Niin tehtiin eilenkin. Joskus olemme myös käyneet hautausmaalla viemässä kynttilöitä sankarihaudoille, Karjalaan jääneiden ja muualle haudattujen muistomerkeille. Haluan vaalia suomalaista perinnettä.

Myöhemmiin marraskuussa vietämme lasten kanssa kummitusviikon, jolloin luemme jännittäviä satuja, laulamme kummituslauluja ja kuuntelemme Musorgskin Yö autiolla vuorella sekä piirrämme lepakoita ja haamuja. Mutta ne eivät ole pyhäinpäivän juttuja!

Iltapäivällä olin kuoron kanssa kappelilla muistojumalanpalveluksessa. Johtaminen lankesi taas minun vastuulleni, sillä kanttorimme oli estynyt.  Mietiskelin itsekseni, että muistojumalanpalvelus on yhtä syksyä lukuunottamatta kuulunut pyhäinpäivän perinteeseeni jo vuodesta 1984 lähtien. Lisäksi saman ajan on pyhäinpäivällä ollut lähempi merkitys minulle, sillä tästä vuodesta lähtien olen vienyt kynttilän oman isäni haudalle. Hän sai iäisyyskutsun 51-vuotiaana sairastettuaan leukemiaa kolme vuotta.

Sukupolvet ennen meitä,

vaivan teitä

ovat täällä kulkeneet...

                                                                              (virsi 147, Otto Laitinen)

Juhlapäivä ei tunnu erityiseltä, ellei sen viettämiseen liity jotain juuri tähän juhlaan ominaista. Pyrinkin siihen, että itsenäisyyspäivänä osallistun johonkin juhlaan, pyhäinpäivänä käyn haudalla ja vaikka Aleksis Kiven päivänä lukaisen jonkin hänen teksteistään. Silloin juhla erottuu arkipäivien virrasta. Opettajan ammatissa tämä tulee lähes itsestään, kun kaikki juhlat juhlitaan tavalla tai toisella, pyhäinpäiväkin.