Pakkasta, vihdoin!

Meillä on ensimmäistä kertaa tänä talvena pakkasta. Koulusta mökille lähtiessäni auton mittari näytti 5 miinusastetta, tullessa 7 ja nyt on pakkasta jo lähes yhdeksän astetta. Kylmä viima puhaltaa.

Mökillä oli kaikki kunnossa. "Kummituseläin" eli lankomiehen vene oli ilmestynyt talviteloille pihaan pressujen alle ja kaikki lehdet olivat tipotiessään. Viimeeksi käydessä niitä vielä hieman näkyi oksilla. Kylmältä ja kuolleelta tuntui maisema, vaikka kaunistakin oli: Kaislojen korsiin oli ilmestynyt hienoja jäämuodostelmia. Harmitti, kun ei ollut järkkäriä mukana, jotta olisi saanut niistä kuvia. Järvi ei ollut yhtään jäässä, mutta näillä pakkasilla rannat menevät kyllä nopeasti umpeen.

Otin lähtiessäni puolukan ja mustikanvarpuja maljakkoon. Sormia palelsi ja ennestään karhea kurkkuni ei varmaan pitänyt paljain käsin keräämisestä. Olenkin nyt juonut kuumaa monta mukillista, mutta epäilen, että iltayö kuluu yskiessä.

Karikin tuli ja meni. Huomenna lähdemme Tampereelle katsomaan Pähkinänsärkijä-balettia. Ah, mikä ihana nautinto! Toivottavasti lumipyry ei ole niin kauhea kuin mitä ennustetaan.

Mökille

Ajattelin huomenna heti koulusta lähteä käymään mökillä. Lumisadetta on tiedossa perjantaille, joten tiet muuttuvat helposti sellaisiksi, ettei mökille enää ole asiaa. Meillä on niin isot ylämäet, että paksussa lumessa on toivotonta yrittää sinne autoilla. Tai siis alas aina pääsee, mutta ylös on toinen juttu! Tosin voi aina kävellä viimeisen puoli kilometriä. Aurautan tien vasta hiihtolomaksi.

Tältä näytti kaksi vuotta sitten marraskuussa. Lunta oli jo tullut vähän maahan ja oli todella hämärää keskipäivälläkin.

Viime syksynä samana ajankohtana ei ollut vielä lunta, mutta sama alkutalven hämäryys leijaili järven yllä.
Saapa nähdä, millaisena maailma siellä huomenna näyttäytyy?

Sesam!

Tulin juuri taloyhtiömme syyskokouksesta. Kokousasioiden joukossa oli ulko-oven avauksen muuttaminen kaukosäädöllä toimivaksi. Siis oven halutaan aukenevan itsestään. Taloyhtiössämme on paljon vanhoja ihmisiä, joille ulkoa porraskäytävään johtava ovi on raskas avata heikoilla käsivoimilla. On tullut myös viestiä, että joku on jäänyt pihalle odottamaan, kun ei kerta kaikkiaan saa ovea auki omin voimin.

"Pihaparlamentti" oli asiasta jo keskustellut ja hallituksessa päätimme viedä asian nopeasti yhtiökokouksen päätettäväksi. Kun kerran apuja on saatavilla, niitä tulee myös hankkia. Kustannusarvio on kahden tonnin luokkaa. Yhtiökokous päätti toteuttaa suunnitelman yksimielisesti. Hyvä juttu!

Jokainen voi ostaa muutamalla kympillä huoneistoonsa kaukosäätimen, joka on varsin kätevä esim. kassien tai rollaattorin kanssa sisälle tullessa. Ei tarvitse avata lukkoa eikä kiskoa ovea auki. Ilman kaukosäädintä voi sisältä ulos tullessa käyttää seinäpainiketta, joten pakko ei ole kaukosäädintä hankkia. Itse ajattelin sen ilman muuta ottaa ja tuplana, jotta Karikin saa omansa, jos haluaa.

Monelle vanhukselle painava ulko-ovi on pelottava asia. Nyt siitä pulmasta päästään. Autohallimme oven kaukosäädin, joka on ollut jo vuosia käytössä, on aivan loistava juttu. Aivan varmasti tämä ulko-ovenkin! Nykyajan tekniika on todella hienoa, kun se valjastetaan ihan oikeasti auttamaan ihmistä. 

Juhlaharjoituksia

Tänään menin töihin aikaisemmin kuten aina maanantaisin. Etsin pöydille kynttilöitä ja luokan ikkunoille jouluvalot. Adventtikalenterinkin kaivelin valmiiksi joulukuun ensimmäistä päivää varten.

Oppilaiden kanssa opeteltiin Hoosiannaa. Kumma, miten hauska laulu se on pienistä. Ei tarvitse koskaan houkutella laulamaan, vaan laulu itsessään innostaa. Muistanpa kerran, kuinka sitä pyydettiin laulettavaksi toukokuussa toivelaulutunnillakin.

Adventtijuhlassa meidän luokka sytyttää oikeat kynttilät laulun ja runon siivin. Voi, kuinka jännittyneitä ilmeitä on pienillä kasvoilla elävän kynttilän ollessa kädessä! Lisäksi laulamme pienen aasin askeleista ja huiskutamme "palmunlehviä", jotka todellisuudessa ovat muovisia viherkasvin oksia opettajan kylppäristä kaapin päältä. Hyvä, että kerran vuodessa niistä häipyy pölyt taivaan tuuliin!

Juhlaviikot ovat aina niin mukavia koulussa! Yhteiset harjoitukset ja itse juhla luovat oikean tunnelman omaankin mieleen.

Adventin valmisteluita ja lapsen hoitoa

Eilen laitoin kyntteliköt ikkunoille ja jouluvaloja muutenkin näkyville. Oikeita kynttilöitä jo onkin eri puolilla kotia. Viikko ensimmäiseen adventtiin ja vielä vähemmän joulukuun alkuun. Kylläpä syksy on kulunut nopeasti!

Kynttilän valo on niin ihanan rauhoittava ja tunnelman luoja. Mökillä niitä palaa loppukesästä ja alkusyksystä joka ilta niin sisällä kuin ulkonakin. Täällä kaupungissa hieman harvemmin, mutta parvekkeella lyhdyissä on tuli lähes aina hämärän ja pimeän aikaan. Ilman kynttilöitä tästä synkeydestä ei tulisi mitään!

Samuel tuli hoitoon iltapäivällä. Isä ja Emma-sisko olivat pelireissulla, Anna yökylässä ystävänsä luona, joten haimme Sampan, jotta äiti pystyisi vähän siivoamaan ja tekemään muita rästihommia.

Hauskaa oli. Samuel oli taas oma iloinen itsensä, söi hyvin ja leikki mielileikkiään: Hän kantoi pehmoleluja edestakaisin Karille ja minulle. Sitten sanottiin kiitos ja ihasteltiin kovasti. Niin ihana vekara!

Yllätyskukkia

Tänään töistä kotiin raahauduttuani sain Karilta "muuten vain" kauniin kukkakimpun: Peikonlehden kyljestä lähti gerberoita ja neilikoita, heiniä ja jokin tuntematon karahka. Todella kaunis, josta vain osa näkyy tuossa kuvassa. Kiitos *!

Ihanaa, viikonloppu edessä! Kynttilöitä, glogiä ja vain oleilua tänä iltana...

Shoppailemassa

Tänään olin sisareni kanssa Tampereella. Kiersimme kauppoja ja löysimme lahjoja lapsille pukinkonttiin. Olinkin ihan tyytyväinen, etteivät jää viime tippaan.

En ole mikään shoppailija luonteeltani. Joskus harvakseltaan on kiva käydä kaupungilla pyörimässä ja katselemassa, mitä uutta on tarjolla. Ruokakaupassa käyntiä inhoan. Kun neljä päivää viikosta olen yksikseni kotona, niin syön alkuviikosta viikonlopun jämiä ja käyn yleensä kaupassa keskiviikkona tai torstaina, vasta kun on ihan pakko. Toisen kerran sitten perjantaina viikonlopun ostoksia varten.

Kodin-Anttilassa kassalla oli uusia jouluapulaisia. Minulta otettiin 15 euroa liikaa rahaa, sillä yksi tuote oli mennyt kahteen kertaan. Huomasin sen kassan jälkeen. Vasta kotona tajusin, että yhdestä alennustuotteesta oli lisäksi otettu täysi hinta. Siinä meni 5 euroa! Täältä 90 kilometrin päästä ei ihan heti huomenna lähdetä kauppaan takaisin asiaa parsimaan.

Tänään oli muuten kyllä ihan hauskaa! Kävimme syömässä Hesessä, johon en Karin kanssa koskaan pääse, koska hän INHOAA pikaruokaa. Oli myös mukava höpötella rauhassa sisareni kanssa. Hänkin varmasti nautti, kun muu perhe hoiti yksivuotiasta kotona.

Huomenna saankin alkaa paketoida kummilasten lahjoja!

Nikkeliallergiaa vai jotain muuta?

Olen aina sanonut, että ihoni on kuin haarniska: Se kestää mitä vain! Ei pitäisi mennä päästelemään suustaan kaikenlaista!

Olen jo vuoden verran huomannut, että aina joskus kellon hihnan alta rannetta kutittaa. Minulla on metalliranneke kellossa. Nyt viikon verran kohtaa on kutittanut oikein kunnolla. Olen ryhtynyt sitä oikein voitelemaankin ja aamulla muutin kellon toiseen käteen sillä seuraamuksella, että olen koko päivän tuntenut itseni vasenkätiseksi.

Kai pitää mennä vaihdattamaan kelloon nahkahihna, jos tämä kihinä ei muuten helpota. En nikkeliallergiasta juuri mitään tiedä, mutta voisin olettaa, että se ehkä alkaisi näin. Tai sitten kutina on jotain ihan muuta ihottumaa. Toivottavasti ei kirppuja kuitenkaan!  ;=)

Harmaata

...Bond, James Bond...

Tänään menimme töiden jälkeen työporukan kanssa syömään yhdessä ja sen jälkeen katsomaan uusimman Bond-elokuvan Skyfallin. Kaupunki on aiemmin järjestänyt työntekijöille yhteiset joulupäivälliset, mutta tänä vuonna jokainen yksikkö sai tietyn rahasumman ja valtuudet tehdä, mitä haluavat. Me siis olimme "pikkujoulujen" merkeissä liikkeellä.

Ruoka oli hyvää. Aikataulu oli niin väljä, että ennen elokuvaa istuimme pitkään yhdessä ja vain juteltiin. Mukavaa, kun töissä tuntuu aina olevan se alituinen kiire eikä toisten kanssa ehdi koskaan kunnolla vaihtaa ajatuksia. Juttelimme kaikesta muusta, mutta ei työstä!

Skyfall oli vauhdikas ja räiskintää sain monen vuoden edestä. En edes muista, milloin olen nähnyt edellisen Bondin, ehkä TV:stä monta vuotta sitten. Tässä näytännössä en kyllä kertaakaan katsonut kelloa, sillä sen verran mukaansatempaava tarina oli. Skotlannin maisemat olivat hienot!

Parkkipaikalta minun autoni ei kyllä lähtenyt yhtään niin notkeasti ja vauhdikkaasti kuin Bondin. Työkavereiden kanssa tirkistelimme likaisten lasien läpi ja yritimme telepaattisilla kyvyillä saada selville, kuka peruuttaa ensin parkkipaikan pimennoista itsensä ihmisten ilmoille. Onneksi ei kolahtanut!

Ihan hauska ja erilainen ilta! Tällaista oikeastaan tervitsinkin rankkojen työpäivien lomaan.

Ps. Tämä on kuudessadas (600) blogikirjoitus Open kolossa!

Konsertissa

Eilen pesin ikkunoita ja tänään vielä yhden. Sitten tulikin jo kiire lähteä konserttiin. Omasta kuorostamme oli miehiä "lainassa" naapurikuoron 100-vuotisjuhlakonsertissa ja ajattelin käydä kuuntelemassa.

Ihan kiva konsertti ja ihmisiäkin oli runsaasti paikalla. Avustamassa oli alttoviulisti ja trumpetisti, jotka toivat mukavaa vaihtelua laulujen lomaan. Kuoron alkutaipaleista kuulimme myös historiikkia.

Lopuksi olisi ollut vielä kahvitarjoilu, mutta ajelin suoraan kotiin. Kävin äitiäni katsomassa ja toin pyyheliinoja pesuun. Olen kesästä asti pessyt hänen pyykkinsä.

Huomenna töihin. Saapa nähdä, mitä siellä odottaa!

Tuikkulampetti

Aamupäivästä lähdin käymään myyjäisissä. Entinen vanhainkotirakennus on yksityisellä yrittäjällä ja hän oli järjestänyt Jouluhuiskaus-nimisen tapahtuman. Myyjiä oli paikalla parisen kymmentä, oma puoti avattiin, tarjolla oli kahviossa puuroa sekä kahvia ja alpakoiden ruokkimistakin olisi saanut seurata.

Rakennuksen yläkerran juhlahuoneistoa ryhdytään ilmeisesti vuokraamaan ja majoitustiloja samaten. Perhe asuu alakerrassa. Tilaa on!

Minä kiersin vain myyjäispöydät. Mukaan tarttui valkoisista höyhenistä ja hopeapalloista tehty kranssi, leivonnaisia ja tuo kuvassa oleva vanhasta lusikasta tehty tuikkulampetti. Työtoverini tytär väsää ruokailuvälineistä koruja sekä muuta hauskasti keksittyä. Ostin näitä lampetteja kaksi, toisen valkoisen, toisen mustan. Jälkimmäisen laitan joulupakettiin.

Tästä se myyjäiskausi alkaa. Eihän adventtiinkaan ole kuin kaksi viikkoa.

Huojuu...

...heinät ulkona tuulessa. Vesisateista tihrua välillä tai jos hyvin sattuu muutama kuiva tunti iltapäivällä. Luksusta on auringonsäde pilven lomasta. Vesi vain nousee järvessä ja kaikki litsuu märkyyttään. Kummallinen syksy!

...myös päässä. Vaikein työviikko ikinä takana! Päässä surisee ja kiertää. Mitähän sitä vielä kokee ennen kuin eläkkeelle pääsee? Kun työvuosia alkaa olla rutkasti takana, kuvittelee nähneensä jo kaiken, mutta ei. Aina uudet asiat yllättävät.

Ihanaa, että saa hengähtää edes muutaman päivän!

Kunnallispolitiikan käsittämättömät käänteet

Pikkukaupunkimme valtuusto on puhunut. Käsittämätön päätös korventaa sisuksissani. En yleensä polta päreitäni valtuutettujen päätöksistä, mutta nyt on kärsineet jo melkein yöunetkin!

Kaupunkimme on suunnitellut sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista naapurikunnan kanssa ensi vuoden alusta, sillä sairaanhoitopiiri, joka on perusterveydenhuollostakin vastannut, on ilmoittanut luopuvansa asian järjestämisestä. Sote-yhteistyötä on valmisteltu yli vuosi yhteistyössä naapurin kanssa ja keväällä tehtiin aiesopimus.  Siis vakaa tahto oli lyödä hynttyyt yhteen. Rahaa on palanut rutkasti suunnitteluun ja toteutus oli jo viittä vaille valmis.

Jostain kumman syystä lopullinen päätös asiaan tehtiin vasta viime maanantaina. Sopimus oli lähes sama kuin keväällä. Ja mitä tekivät samat valtuutetut: Osa käänsi takkinsa ja äänestikin nyt sopimusta vastaan. Tulos: Kuntamme järjestää ensi vuoden alusta sote-palvelut yksin ja järjestämiseen on aikaa tasan puolitoista kuukautta. Paniikki iskee!

Päätös muutti puolentoista miljoonan säästöt yli kolmen miljoonan menoiksi, veroprosentti taisi nousta Suomen suurimmaksi ja rahaa on palanut turhaan. Aluesairaalamme käyttö jää nyt lähes yksin kaupunkimme maksettavaksi, joten senkin tulevaisuus näyttää huonolta. Kaiken lisäksi ratkaisu on vastoin kuntia ohjaavaa Paras-lakia, sillä väestöpohjamme on liian pieni.  Sosiaali- ja terveysministeriökin älähti meille heti päätöksen tultua julkisuuteen.

Auta armias, miten korpeaa!

Vau, mitkä numerot!

Tämän maanantain päivämäärä on niin kaunis, että sitä voisi katsella vaikka kuinka kauan!

Hyvää isänpäivää!

Muotokuva susta,
olet kiva musta!

Toivon hyvää päivää
vailla huolen häivää.
                (JP 7.11.12)

Onnea kaikille isille! Lapsena aina ihmettelin, miksi äitejä juhlitaan muttei isiä. Jo vuonna 1970 päivä merkittiin joihinkin kalentereihin ilman Helsingin yliopiston päätöstä ja vuonna 1987 isänpäivästä tuli liputuspäivä.

Teimme koulussa ekaluokkalaisten kanssa kortin, johon sai kanteen piirtää muotokuvan jostain henkilöstä, mm. isästä. Jotkut piirsivät papasta, jotkut äidistä. Niistä tuli varsin veikeitä ja hauskoja. Kehyksenä oli tapetin pala ja varsinainen korttipohja oli värillistä kartonkia.

Kotona kaivelin askartelutarpeet esille ja Kari sai luvan tehdä samanlaisen kortin isälleen. Eipä viisikymppinen mies paljon hätkähtänyt, kun löin puuvärit eteen työtä varten. On vuosien varrella tottunut monenlaiseen ;=)  Kiltisti piirsi muotokuvan omasta, 87-vuotiaasta isästään. Hieno tuli, ihan näköinenkin!

Oma rakas isäni kuoli leukemiaan v. 1984 51-vuotiaana. Olin silloin 23. Hän oli turvallinen, huolehtiva, iloinen ja huumorintajuinen isä. Paras isä minulle. Vieläkin on ikävä, vaikka hänen poismenostaan on jo 28 vuotta.

Minä vien oman isäni haudalle kynttilän ja sitten jatkamme juhlimaan Karin isää. Annamme tuon yllä olevan muotokuvan. Saa nähdä, riittääkö päivänsankarin huumorintaju. Toivottavasti!

Pupunen

Tämä pieni pupu oli päivähoidossa tädillä tänään. Kaikki sujui hienosti ja lopuksi vetäisi vielä lähes kahden ja puolen tunnin päiväunet. Äitinsä tuli sillä aikaa hakemaan ja saimmekin jutella pitkästä aikaa rauhassa, kun pieni herra vain nukkui ja nukkui.

Nyt on minun vuoroni! Siis mennä päiväunille  :=)

Valion mainos

Tänään perjantai-iltana A-studion Stream keskusteli Valion maitomainoksesta nousseesta kohusta. Ohjelmassa oli mukana Valion edustaja, maitotilallinen ja kirjailija, joka kritisoi voimakkaasti mainoksen väitettä lehmistä perheenjäseninä ja yleensäkin lehmien pitoa parsinavetoissa.

Voi hyvät ihmiset! Kaikesta kohu nousee. Olen katsonut mainoksen monta kertaa, eikä se mielestäni anna väärää tietoa, ruusuista unelmaa tai mitään muutakaan ärsyttävää. Lehmät näytetään kauniina kesäpäivänä laitumella ja tuodaan esille, että niistä pidetään hyvää huolta ja niillä on nimi. (Lehmän nimi minua huvittaakin mainoksessa, kun äidilläni on sama!)

Mainos on aina mainos, ei dokumentti. Samaa idyllistä lehmän kesäarkea seuraan joka suvi mökkitien varrella, josta tuo kuvakin on. Lehmät nauttivat ulkona olostaan lehmämäisellä tavalla, mutta eivät varmasti nauttisi esim. enää tänään. Hyvä, että pääsevät talveksi navettaan.

Kumpi sitten on parempi: parsi vai pihatto? Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa, mutta siitä olen varma, että suurin osa maitotilallisista ihan oikeasti huolehtii hyvin lehmistään. Aina on poikkeuksia kuten jokaisessa ammattiryhmässä.

Niin eläinystävä kuin olenkin sydänjuuriani myöten, haluan tiedostaa, että eläin on eläin, ei ihminen. Suuri ongelma tänä päivänä onkin eläinten inhimillistäminen liikaa. Siitä vasta ongelmia tuleekin!

Valion mainoksessa ei ole minun mielestäni mitään vikaa!

Ps. Kannattaa lukea esim. Navetan ovelta -blogia, jonka kautta huomaa, kuinka tärkeää eläinten hyvinvointi on tilalliselle.

Pakkaspäivän piikki

Aamulla herätessä oli taivaanrannassa selkeää. Työmatkalla taivas jo kirkastui ja päivällä paistoi aurinkokin hetken aikaa. Tämän syksyn valtavien vesisade- ja sumupäivien jälkeen kirkas pakkaspäivä tuntui virkistävältä. Toisaalta kotiin tullessa aurinkoa ei enää missään näkynyt. Savut nousivat lähes pystysuoraan ja pakkasella pysytään vielä yökin.

Sain tänään influenssarokotteen. Olen taudin ehkä kaksi kertaa saanut aikuisiällä ja oli aika kamalaa viikon kestävine korkeine kuumeineen ja särkyineen. Olen Hodgkinin lymfooman sairastamisen jälkeen ottanut joka vuosi rokotteen ja ollut siihen tosi tyytyväinen. En pelkää narkolepsiaa enkä mitään muutakaan sivuvaikutusta, mitä rokote voisi tuoda tullessaan. Haluan säilyä talven terveenä ja siihen työnantajan tarjoama rokote on oiva apu.

Eikä piikitys sattunut yhtään...

Klassikko

Tänään erityiskoulun musiikkitunnilla soitimme oppilaiden kanssa improvisoiden pianolla "kiinalaista" musiikkia. Sai käyttää vain mustia koskettimia, joilla siis syntyy pentatonista musiikkia, jota voisi kuvitella aasialaissävyitteiseksi. Minä säestin ja jokainen oppilas sai tulla painelemaan mustia koskettimia vuorollaan. Kuulosti ihan kiinalaiselta!

Pieni poika tuli kasvot loistaen omalla vuorollaan soittamaan. Kun hänen osuutensa loppui, hän kääntyi yleisöön päin ja kajautti kovalla äänellä: "Se oli klassikko!"

Kyllä kutkutti meidän aikuisten nauruhermoa!

Malakiaksen päivä

Vuodesta 1708 vuoteen 1928 tämä päivä oli Malakiaksen päivä. Nykyisin kalenterissa lukee Reima tämän päivän kohdalla.

Vanhat nimet ovat palanneet muotiin. Malakiasta ei kylläkään koulun ekaluokalla istu, mutta Leevit, Hildat, Aatut, Severit ja Elsat ovat tämän päivän ekaluokkalaisten nimiä. Jotenkin ihania minun korvaani!

Vuosituhannen lopussa oli buumina napata ulkolaisia nimiä. Suomalaisissa nimissäkin koot korvattiin c-kirjaimin, joten Lucas oli ihan tavallinen kirjoitusasu ja Pricillaa huudettiin välitunnilla.

Tänään vanhojen nimien rinnalla annetaan paljon keksittyjä tai luontoon liittyviä nimiä. Vauva halutaan pitää täysin ainutkertaisena antamalla sille nimi, jota ei ole kellään muulla. Viikonloppuna bongasin lehdestä kastettujen joukosta mm. Jooan ja Caspian sulassa sovussa Einon, Viljan sekä Kaarlon kanssa.

Meidän suvun nuorimmainen sai viime syksynä näihin aikoihin nimekseen Samuel. Olin ihastuksissani nimestä. Sisarillaan on myös vanhat sukumme nimet. Samuel opettelee juuri puhumista. Saapa nähdä, mihin muotoon hän omansa vääntää.

Toisaalta pitää muistaa nimistä puhuttaessa vanha totuus: "Ei nimi miestä pahenna, jos ei mies nimeä." Omaani, joka on peräisin Aleksis Kiven Nummisuutareista, olen ollut ihan tyytyväinen!

Sunnuntaityö

Jo lapsuuskodissa opetettiin, että pyhätyöllä ei ole siunausta. Olen taipuvainen ajattelemaan vieläkin samalla tavalla ja yleensä pyrin erottamaan arjen pyhästä. No, tänään ei niin käynyt.

Äitini tuli kanssamme syömään iltapäivällä ja sen jälkeen ryhdyin pesemään ikkunoita. Pesen ne aina näin syksyllä myöhään, sillä kevätpesussa ei ole mitään järkeä, kun en ole ikkunoista kesäaikana ulos katselemassakaan.

Ostin viime keväänä mainoksen uhrina uuden pesimen ja kieltämättä esittelymies ei turhaan kehunut: Työ sujui joutuisasti. Tosin en ehtinyt ennen hämärää pesemään kuin kaksi, mutta onhan se jo melkein kolmasosa urakasta! Ensi viikolla jatkuu...

Ainakin näin pimeässä (!) ikkunat näyttävät puhtailta. Kiva, kun voi nostaa säleverhot ylös. Nyt voi nauttia kauniista maisemasta ainakin hetkisen aikaa puhtaiden lasien läpi. Käytin tilaisuutta hyväksi ja räpsin muutamia kuvia samalla, kun ruutu oli pesun aikana auki.

          
Meillä on pitkästä aikaa kaupunkikuvassa nostokurki. Uutta kerrostaloa ei ole rakennettu vuosikymmeniin, mutta nytpä sellainen nousee työpaikkani lähelle. Huoneistoja markkinoidaan paraikaa ja osa on jo mennyt kaupaksikin. Aika hinnakkaita ovat.

Päivä on ollut sumuinen ja harmaa. Välillä hieman aurinko pilkisti. Säätiedotus lupasi viikolle lumisadetta!

Pyhäinpäivänä

Marraskuun hämärä on roikkunut paksujen pilvien kera pyhäinpäivän yllä. Lähes koko päivän on satanut, välillä kunnolla, välillä tihuttaen. Viikko sitten sataneet lumet ovat sulaneet ja maa on marras...

Olin pyhäinpäivän muistojumalanpalveluksessa kuoron kanssa. Laulumme sujuivat kauniisti ja olin niin ylpeä koko kuorosta: Vaikka minä, kuoromme varajohtaja, olin se suurin epävarmuustekijä, yhteinen harjoittelutyö ja vakaa tahto saada laulut kuulostamaan hyvältä, tuottivat satoa. Onnistuimme! Tästä on mukava jatkaa kohti adventtia ja joulua sekä toivoa, että tammikuussa meillä olisi taas vakituinen kanttori seurakunnassamme vastaamassa myös kuorosta.

Kotiin tultuani söimme Karin tekemää ah niin maukasta lammasta ja valkosipuliperunoita ja lähdimme käväisemään mökillä. Hämärä laskeutui jo järven ylle, mutta näin kuin näinkin tuikata narsissit ja krookuksen sipulit multaan.

Paluumatkalla veimme kynttilöitä isovanhempiemme haudoille. Oli niin kaunista satojen liekkien tuikkiessa pimeydessä. Sadekin ehtyi viimein. Kuuntelimme autossa pyhäinpäivään hyvin sopivaa klassista toivekonserttia.

"Teitä rauhan saanehia,
nyt me mielin muistelemme,
siunailemme,
niinkuin syksy suveaan..."
(Lauri Kalliala)

Sielujen päivänä

Agricola suomensi aikoinaan latinasta tämän päivän 2.11. nimeksi "kaikkien kuolleiden uskollisten sielujen päivä". Myöhemmin kansanomainen nimitys oli sielujen päivä. Päivä oli piioille ja rengeille tärkeä, sillä silloin saatiin palkka. Juhlaruokana syötiin maitovelliä viimeistä kertaa, sillä lehmät alkoivat mennä umpeen. (Vilkuna K. 2001. Vuotuinen ajantieto. Keuruu: Otava ) Koulussakin meillä oli tänään sopivasti mannapuuroa ruokana.

Meillä kun ei ole niitä lehmiäkään, niin on pitänyt käydä ruokakaupassa oikein kaksi kertaa tulevan juhlapyhän merkeissä. Kari aikoo laittaa huomenna pyhäinpäivän kunniaksi lampaankyljyksiä ja valkosipuliperunoita. Kyljykset olivatkin jo pakkasessa, mutta minä olen juossut hakemassa muita aineksia.

Pyhäinpäivän ruokana on ennen ollut pohjoiskarjalais-savolaisella alueella lammaspaisti, joten perinteitä kunnioitamme pysymällä ainakin lihan suhteen oikeassa eläimessä, vaikka maakunta onkin eri. Lammasta emme olekaan vähään aikaan syöneet.

Etsiskelin myös hautakynttilät valmiiksi. Huomenna teemme varmaan jo perinteeksi muodostuneen kierroksen kahdella hautausmaalla, kunhan ensin kunnialla selviän kuoron kanssa päivän haasteista. Pitääkin ennen nukkumaan menoa vielä tarkistaa huomista varten nuotit ja että äänirauta on varmasti mukana.

Valkohäntäkauris kavereineen

Kari lähetti tänään Driven kautta maalta kuvan valkohäntäkauriista. Hän oli autolla liikkeellä ja huomasi pellolla liikettä. Kameraa ei tietenkään ollut mukana. Hän oli kääntänyt auton ympäri ja porhaltanut hakemaan. Kauriit olivat vielä samalla paikalla, mutta häiriintyivät sen verran, että vain yhden kuvan niistä ehti ottaa. (Jos haluat nähdä laatukuvia kauriista, menepä Eeron blogiin!)

Voi minua, kun vain raadan töissä ja missaan kaikki tällaiset hauskat jutut! Toisaalta nykyajan tekniikka on aivan mahtavaa: Kuva vain "pilveen" jaettuun kansioon, naps ja se on myös minun käytettävissäni. Kätevää! Pilvipalvelua on tullut kokeiltua moneen otteeseen ja se on aivan verraton juttu. Säästää aikaa ja vaivaa.

Mutta olisi kyllä hauskinta nähdä livenä näitä nelijalkaisia!