Kuoronjohtoa

Tulin juuri kuoronharjoituksesta. Tänä syksynä meillä ei ole oikeaa johtajaa, sillä kanttorimme on vuorotteluvapaalla ja sijaiset hoitavat vain toimituksia. Minä, raukka, varajohtajana olen nyt ylennetty tositoimiin!

Olen opiskellut kuoronjohtoa muinoin v.1982-84 eli todella kauan sitten. Aina välillä olen hädän hetkellä toiminut sijaisena, kun vakituinen johtaja on ollut estynyt. 90-luvun lopulla johdin lapsikuoroa useita vuosia. Nyt olen kuitenkin jo pitkään vain laulanut kuorolaisena toisten joukossa.

Kuoronjohdonpestini kestää jouluun asti. Tänä aikana meillä on kolme koitosta: pyhäinpäivänä, ensimmäisenä adventtina ja jouluaamuna. Tänään jaoin kirjallisen suunnitelman harjoituksista, esiintymisistä ja lauluista. Kuorolaiset tuntuivat olevan todella tyytyväisiä siihen, että kuoropukuja myöten kaikki on paperilla.

Teimme viimeisen silauksen lauantaista pyhäinpäivän muistojumalanpalvelusta varten. Laulamme  kolme laulua, jotka vaikuttivat olevan ihan hyvässä kunnossa tänään. Tuntui hienolta huomata, että yhteistyömme toimi ja itsellekin tuli varma olo, kun äänenannot, dynamiikan vaihtelut ym. saatiin toteutettua suhteellisen varmasti.

Adventiksi harjoittelemme peruskamaa mm. Maasalon vesperistä Tie tehkää tulla Herran ja Schützin Jo Herra kohta saapuu. Ihania, tuttuja, kauniisti soivia... (Maasalon adventtivesperin alkusoitto on muuten yksi alkusoittojen lemppareistani!)

Paras kiitos oli, kun harjoituksista kotiin harppoessani eräs kuorolaisista oli jäänyt kadunkulmaan minua odottamaan. Hän sanoi, että oli niin helppoa ja selkeää laulaa minun johdollani. Tuntuipa hyvältä! Ehkä sisälläni aina välillä vellova epävarmuus ei näy ulospäin, eikä tietenkään pitäisikään. Mottoni taitaa olla: Varmasti vain, vaikka heikoille jäille!

Kuvia

Selasin äsken kuvia, joita olen ottanut viimeisen kuukauden aikana. Sieltä löytyi tällainen, joka jostain syystä kovasti viehättää minua. Kivi on kovuudessaan ja karuudessaan kiehtova elementti. Sen vastakohtana punaiset marjat tuovat esiin elämää.

Nyt on luonto meillä loskan peitossa. Lämpimämpää on tulossa, joten toivottavasti kaikki sulaa pois. En vielä halua talvea. Minulla olisi vielä krookuksen ja narsissin sipuleitakin tyrkättäväksi maahan!

(Ps. Tarkemmin ottaen en ole ihan varma, olenko minä tuon kuvan näpsäissyt. Sen muistan, että ajoin autoa ja pysähdyimme tämän vanhan kilometritolpan kohdalle kuvaa ottamaan. Anteeksi Kari, jos sormi liipasimella olikin sinun! Oliko?)

Kirkonkirjoja

Päässä vilisee rippikirjat ja mustat kirjat, lastenkirjat ja muuttoasiakirjat... Olen tullut juuri sukututkimuskurssilta. Olemme päässeet ohjelmassa jo niin pitkälle, että erilaisissa arkistoissa, mm.digisellaisessa pyörimme ja yritämme epätoivoisesti saada selvää koukeroisesta käsialasta. Hidasteena toimii vielä ruotsin kieli ja sen lyhenteet.

Mielenkiintoista! Olen löytänyt omissa tutkimuksissani uusia esi-isiä ja nyt pitäisi heistä löytää lisää tietoa. Jos ei pidä varaansa, netin äärestä löytää itsensä vielä puolilta öin ja kaikki mielenkiintoiset asiat keskeneräisinä! Täytyy oikein riuhtaista itsensä irti ja toisaalta miettiä tarkoin, minä ajankohtana uskaltautuu sukeltamaan arkistojen saloihin. Aikaa kyllä kuluu roppakaupalla ihan huomaamatta!

Nuorena katsoi vain eteenpäin. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän selän takana olevat asiat alkavat kiinnostaa. Olen todella iloinen, että satuin aloittamaan kurssin tästä aiheesta. Valtavasti olen saanut tietoa ja uutta innostusta. Olisipa vain aikaa enemmän tähän harrastukseen!

Iidan muistolle

Iida menehtyi varhain tänään sairauskohtaukseen taisteltuaan Hodgkinin lymfoomaa vastaan lähes 10 vuotta.

Seurasin Iidan blogia Todella kipeetä syksystä 2010 lähtien. Vaikka en häntä tuntenut muuten kuin blogitekstien kautta, tuntuu kuin olisi menettänyt ystävän. Kantasoluhoito oli takana ja vihdoin näytti, että toipuminen on päässyt vauhtiin. Viimeiset päivitykset olivat valoisia...

Itse olen selvinnyt samasta sairaudesta. Iida ja monet muut eivät. Tuntuu julmalta ja käsittämättömältä.

Samana päivänä viime tammikuussa, kun Iida sai uudet kantasolut, olin kuoroni kanssa äänittämässä joululevyä. Lupasin hänelle lähettää levyn muistoksi tärkeistä päivistä, kunhan se julkaistaan täksi jouluksi. En ehtinyt.

Olit urhea taistelija. Enkeleitä matkallesi...

Mummoja ja mukuloita

Eilen ryntäsin töistä katsomaan kummitätiäni, joka oli tullu Kouvolasta poikansa sekä tämän vaimon kanssa katsomaan äitiäni. Poika perheineen asuu Usassa, joten harvinaisista vieraista oli kyse. Olivat tulleet äidille jo aamupäivällä ja iltapäivällä oli tarkoitus ajaa takaisin Kouvolaan.

Myöhästyin! Vieraat olivat juuri ehtineet lähteä, mutta tärkeintä oli tietenkin, että tapasivat äitini. Äiti oli todella iloinen tavatessaan sisarensa perhettä.

Viiden maissa tuli Samuel iltakylään. Hän oli nukkunut huonosti niin yöllä kuin päiväunilla, joten ajattelin armahtaa vanhempia, jotta saavat edes viikkosiivouksen tehtyä rauhassa tältä "ikiliikkujalta" tai sitten käyttää ajan vaikka nukkumiseen.

Kun tulimme sisälle, huomasin, että vain yksi kenkä oli jalassa. Autosta lähtiessä oli kyllä molemmat. Ei auttanut muu kuin lähteä etsimään. Kadonnut löytyikin onneksi rappukäytävästä!

Samuel oli aurinkoinen itsensä, mutta jatkuvassa menossa, joten vahtia pitää herkeämättä. Välillä on naurussa pitelemistä: Kari kuunteli tietokoneelta musiikkia ja Samuel meni viereen tanssimaan. Hän pyöri ympäri niin monta kertaa samaan suuntaan yhä uudelleen ja uudelleen, että lopuksi silmät muljahtelivat päässä. Olin varma, että hän kohta pyörtyä muksahtaa kesken tanssin. Oli lopetettava koko musiikki, kun aina uudelleen hän vain ryhtyi tanssimaan = pyörimään. Hellyttävää yksivuotiaalta!

Toinen, iäkäs kummitätini tuli minua ja Samuelia katsomaan illan jossain vaiheessa. Sain tuliaisiksi omenoita, talvilaatua, joka on todella ihanaa leivonnaisissa. Kiitos! Kummitätini jaksoi iästään huolimatta touhuta Samuelin kanssa ja meillä oli todella mukava ilta.

Puoli yhdeksän maissa sanottiin heippa ja minä vajosin voipuneena katsomaan televisiosta uutisia. Miten voi mukulan perässä juokseminen ottaa niin voimille! No, ehkä se oli paremminkin henkistä kuin fyysistä uupumista. Toisen lapsesta huolehtiminen on tarkkaa puuhaa!

Talvi tuli

Aamulla herätessä maa oli ihan valkoisena lumesta. Sitä oli niin paljon, että tiellä oli aurattukin. Minä en riemusta kiljunut, mutta koulussa lapset kylläkin. Lumileikit alkoivat heti ja käytävällä kuului huuto: "Tämä on kyllä paras päivä koulussa ikinä!"

Olimme eilen illalla Tampere-talossa konsertissa äitini kanssa kuuntelemassa Jukka Kuoppamäkeä. Minä en hänestä niin välitä (siis Kuoppamäestä!), mutta vierailijaa Tapani Kansaa olisin kuunnellut pitempäänkin. Myöhäisillalla kotiin ajaessa yksi auto oli jo ojassa kyljellään ja auttajien valot vilkkuivat pimeässä kauas. Kohta oli suoralla tieosuudella.

Suomalaiset talvi yllättää aina ja joka syksy! Toivottavasti tässä onnettomuudessa ei käynyt huonosti.

Suvikumit säilöön

Yöllä heräsin neljän jälkeen ja vilkaisin ikkunasta ulos: Satoi sakeasti räntää! Uni ei tullut heti silmään, kun mietin, miten pääsen töihin aamulla, jos maa on valkoinen. Kesärenkaat olivat vielä autossa alla ja autohallista on jyrkkä nousu maan pinnalle. Kesken työpäivän oli lisäksi tiedossa koulun vaihto.

Kun herätyskello kuuden jälkeen pirisi, hengähdin helpotuksesta, kun maa ei ollutkaan lumessa eikä edes sohjoinen. Märkää kyllä oli ja hiukan räntää ilmassa.

Olin eilen jo ottanut auton perään talvirenkaat ja tänään koulun jälkeen kävin ne vaihdattamassa alle paikallisessa rengasliikkeessä. Kyllä oli taas hyvä ja nopea palvelu, vaikka meitä asiakkaita oli jonossa pitkä liuta. Reilun puolen tunnin odottelulla pääsin ja oman auton kohdalla ei mennyt kuin muutama minuutti.

Kesärenkaita autotalliin laittaessani rengas lipesi ja keskisormi muljahti ikävästi. Nivel on kipeä, mutta mitään murtumaa siinä tuskin on. Katsotaan nyt, miten turpoaa vai meneekö ohitse säikähdyksellä. Jotenkin huolimattomasti nostin viimeistä rengasta ja se lipsahti otteestani. Pihkura, miten isoja ja painavia pitää olla nykyautojen renkaat!

Nyt lumi ja jää saa puolestani tulla. (Vaikka en kyllä vielä niitä missään muodossa toivo!) Muutama lehti vielä pihalla sinnittelee vaahterassa...

Vuonna 85 ja mieletön siika

Eilen olimme Tampereen Työväen teatterissa katsomassa Vuonna 85. Ystäväpariskunta oli mukanamme. Heille esitys oli ensimmäinen, meille jo komas.

Jos haluaa katsella jotain hauskaa, mukaansatempaavaa ja harmitonta, kannattaa ostaa liput. Viimeisiä viedään, sillä joulukuussa esitykset päättyvät. Musikaali on pyörinyt Tampereella jo kuusi vuotta ja nyt loppu häämöttää. Näytöksiä on ollut yli 300 ja katsojia 230 000, millä määrällä se on Suomen suosituin kotimainen musikaali kautta aikojen.

Eilinenkään esitys ei tuottanut pettymystä. Jokainen katsomamme on ollut hieman erilainen, niin tämäkin. Aika kului siivillä ja kämmenet olivat kipeät taputtamisesta. Kasarifiilis on nuoruuttani, joten lämpimästi läikähteli sisällä koko esityksen ajan. Juicen, Eppu Normaalin ja Popedan musiikki soi hyvin esitettynä. Tänään on hieman väsähtänyt olo myöhäisestä kotiintulosta johtuen.

------------------------------------------

Äsken teimme uunissa pyytämistämme siioista uunikalaa:

- kokonainen siika
- sitruunaa
- sitruunapippuria
- suolaa
- tilliä
- kaprista
- kolmen sipulin kermaa

Uunissa 200 astetta noin puoli tuntia ja a vot! Mahtavan hyvää oli timjamilla ja hunajalla maustetuilla juureksilla ryyditettynä. Olenkohan pitkään aikaan syönyt mitään niin hyvää? Päihitti eilisen ravintolakuhan, vaikka sekin oli tosi maukasta.

Nyt sulattelemaan ja sitten pienet päivänokoset!

Lisää siikoja

Syysloma kääntyy lopuilleen ja maanantaina menen töihin. Kun joku kysyy, mitä teit lomalla, vastaus on: "Leikin kalastajan muijaa!"

Tänään tuli verkoista kolme siikaa, kaikki olivat yli kiloisia. Yksi oli vähän suurempikin. Neljäskin oli, mutta päästimme sen kasvamaan vielä, kun oli pieni ja aivan virkeä. Jätimme verkot veteen ja huomenna menemme taas kokemaan ne aamusta, sillä iltapäivällä lähdemme Tampereelle teatteriin.

Suppilovahveroita näkyi joka puolella. Olisin niitä kerännyt, jos joku olisi halunnut, mutta ei! On ollut hyvä sienisyksy ja kaikilla pakastimet on sullottu täyteen sieniherkkuja. Sinne jäivät sienet metsään hirvien lounaaksi.

Verkoilta jatkoimme matkaa mökille kompressori auton perässä. Mökillä kaikki oli ok, tosin niin syksyisen oloista. Jytky-karhu vartioi pihapiiriä ja naureskeli, kun jäimme autolla kiinni pihanurmikkoon. On satanut niin paljon, että loivassa ylämäessä renkaat alkoivat sutimaan, eikä minun auttanut muuta kuin ryhtyä työntämään! Onneksi saimme auton liikkeelle. Muuten emme olisi pihaan ajaneetkaan, mutta perässä oli kompressorin mötkö, jota ei kaukaa viitsi kanniskella.

Puhalsimme vesiputket tyhjiksi. Sitten lorautin viemäriin pakkasnestettä, jotta vesilukko ei jäädy. Nyt onkin mökki talviteloilla valmiina odottamassa pakkasia ja lumia! Haikeaa...

Siika tuli

Tänään kävimme kokemassa siikaverkot, jotka eilen laskimme. Minulla oli aamupäivällä ensin hammaslääkäri ja kun ajelimme verkoille, ripsi jo vähän vettä. Perillä ei kuitenkaan onneksi satanut.

Verkoista tuli yksi siika, paino ehkä kilo kaksisataa. Graavasimme sen kotona. Rakastan suolasiikaa, mutta graavatusta lohesta en juuri piittaa.

Mökin verannalla söimme eväät: kyläkaupan lämmintä, juuri paistettua pizzaa. On hauskaa, että pienessä kylässä kauppias on alkanut leipoa pizzoja, kun lähin pizzeria sijaitsee varmaan monen kymmenen kilometrin päässä. Oli muuten ihan hyvää!

Kun Kari perkasi kalaa, hortoilin ympäriinsä ja katselin luonnon juttuja. Yhtäkkiä alkoi kuulua puhetta ja samat ratsastajat, jotka näimme kerran aiemminkin, tulivat mökin kulmalle. Juttelimme vähän aikaa ja kuulin, että he ovat ison tien varrella olevalta tallilta. Ratsastavat metsäteitä, kun on rauhallista ja ovat kysyneet Karin isältä joskus luvan, saavatko kulkea heidän maillaan. Kivaahan se vain on, että polut kelpaavat, kun muuten niitä aika harvakseltaan käytetään.

Poistullessa kävin kuvaamassa heppoja luvan kera kotitallin laitumella. Siellä oli kaksi varsaakin.

Jätimme verkot vielä järveen, sillä ruokahalu kasvaa syödessä...

Siikaverkkoja viemässä

Aamulla katsoimme sadetutkasta, ehtiikö kuivana viemään siikaverkot Karin suvun pikkujärveen. Vettä luvattiin puolilta päivin, joten lähdimme heti aamupäivällä kolmen verkon kanssa.

Ilma oli sumuinen ja tyyni. Verkot oli nopsasti laskettu. Kari lähti raivaamaan ojan reunaa ja minä kuljeskelin kameran kanssa pitkin metsiä. Kaunista, syksyistä... Rauhan ja hiljaisuuden rikkoi vain pari kertaa juna, joka kolisteli kauempana. Jotekin hassulta tuntuu, että siellä keskellä "ei mitään" tällainen sivistyksen merkki muistuttaa aina välillä itsestään.

Klo 12.15 alkoi sade, juuri silloin kuin pitikin. Tulimme pois pienen kyläkaupan kautta, josta taas kerran ostimme suussasulavaa ylikypsää kinkkua vanhanaikaisesti siivutuskoneella siivutettuna. Huomenna käymme katsomassa, onko Ahti suonut antejaan. Toivottavasti!

Rastas lymyää pihakuusessa

Puhelinterroria

Syysloman ensimmäinen arkipäivä. Olen juuri saanut kotona lounasruoan lautaselleni, kun kännykkä soi. Arvasin, että siellä on puhelinmyyjä, mutta vastasin silti. Ja leimahdin! Miten voi olla, että kysymys "Kuinka paljon maksat nykyisestä liittymästäsi kuukausimaksua?" saa minut aina raivoihini: "Toiselle operaattorille ei kuulu laskuni suuruudet enkä ole niitä velvollinen kellekään selittelemään.  Kiitos soitosta ja mukavaa päivänjatkoa!" sanon heti, kun puhelinmyyjä vetää henkeä.

Jatkan syömistä. Kun laitan astioita koneeseen aterioinnin jälkeen, tulee seuraava soitto, tällä kertaa Me naiset -lehdestä. Kampanjatarjous, ilmaisia lehtiä... "Tiedän, ettei sellaisia ole olemassakaan. En tilaa mitään. Kiitos soitosta ja mukavaa päivänjatkoa!"

Minulle on turha selitellä, että puhelinkauppiaat tekevät vain työtään. Lopetan puhelut heti alkuunsa. Ja raivostun! Tämä on minusta kotirauhan häirintää ja puhelinterroria. HRRRRR!!!

Odotan kuin kuuta nousevaa, milloin tulee laki puhelinkaupustelun kieltämiseksi.

Voihan Felix minkä teit!

Äsken istuimme tiiviisti netin äärellä ja katselimme itävaltalaisen hurjapään Felix Baumgartnerin ennätyshyppyä henki kurkussa. Aiemmat yritykset oli peruttu sääolosuhteiden vuoksi, mutta tänä iltana onnisti. (Video hypystä tästä.)

Tavoitteena oli tehdä laskuvarjohyppy 36 kilometrin korkeudesta ja se onnistui, vaikka hyppy sisälsi paljon riskejä. Todellisuudessa hän hyppäsi yli 39 km korkeudelta. Välillä näytti, että hyppääjä alkaa pyöriä holtittomasti, mutta sitten hyppy saatiin hallintaan. Hän rikkoi myös äänivallin.

Minusta tuntui koko ajan varsin kamalalta. Olin ihan varma, että koko juttu päättyy huonosti. En silloin tiennyt, että lähetys tulee ulos 20 sekunnin viiveellä, joten lähetys olisi pysäytetty, jos joku olisi mennyt pahasti pieleen.

No, mies onnistui. Onnea hänelle! Itse en oikein ymmärrä tällaista uhkarohkeutta, varsinkin kun hänen läheisensä olivat vielä seuraamassa hyppyä. Olen joskus katsellut ohjelmaa, jossa uskaliaimmat laskuvarjo- tai liitovarjohyppääjät selvittelivät ajatuksiaan ja hyppyfilosofiaansa. Base-hypyissä monet olivat menettäneet ystäviään tai itse loukkaantuneet hyvin pahasti. Silti veri vain veti uusimaan temput!

Ei kai minun tarvitsekaan ymmärtää. Jokainen on vapaa tekemään elämällään, mitä haluaa. Mutta silti...???

Ps. Myöhemmin kuulin, että netin kautta hyppyä seurasi 8 miljoonaa ihmistä!

Sieniä ja Sofiaa

Lähdimme tänään käymään mökillä. Vaikka en itse enää vatsakipujen vuoksi voi sieniä syödäkään, otin ämpärin mukaani ja keräsin mökin läheltä takuuvarmasta suppilovahveropaikasta sieniä. Ei mennyt kauaakaan, kun sanko oli täysi. Suppikset olivat suuria ja ihan hyvän näköisiä.

 Mökillä oli niin syksyistä. Tyhjensin vessan suotokanisterin ja käsienpesusäiliön sekä kiskoin järviveden letkun suoraksi rinteeseen, jottei sinne jää vettä talven ajaksi. Putket puhalletaan varmaan tällä viikkolla kompressorilla tyhjiksi.

Paluumatkalla poikkesimme katsomassa Karin veljenpojan perhettä, jotka olivat tulleet isomummolaan käymään. Perheessa on aivan samanniminen parivuotias tytär kuin sisareni perhessäkin: Emma Sofia. Olenkin ajatellut joskus yhyttää tytöt saman katon alle, jotta saan kuvan heistä yhdessä. Olisihan se hauskaa saada kuva kahdesta Emma Sofiasta! Tämä tämänkertainen Emma oli varsin rohkea tekemään tuttavuutta, vaikka emme ole pitkään aikaan tavanneet.

Sienet jäivät Karin äidille. Hän oli niistä mielissään, varsinkin kun putsasin ne samalla kertaa. Paluumatkalla poikkesimme vielä hautausmaalla laittamassa isovanhempieni haudalle callunat ja oksat.

Nyt kääriydyn shaaliin, laitamme kynttilään valkean ja otamme siemauksen Emilianan Adobea.    ;=)

Lokakuun tähtihetki

 Elän lokakuun tähtihetkeä: Syysloma alkoi kolme ja puoli tuntia sitten! Kari haki minut autolla töistä, kun sattui satamaan ja käytiin ruokakaupassa. (Kuinka inhoankaan töiden jälkeen ruokahyllyjen välissä kiemurtelua!) Juoksin vielä kukkia hakemassa olohuoneen pöydälle ja sitten olen vain oleillut ja nauttinut ajatuksesta, että koko loma on edessä.

Jotain sain sentään aikaan, kun pitkästä aikaa valokuvasin pitemmällä putkella parvekkeelta maisemia. Sellaisen synnin tein, että signeerasin nämä kuvat omalla nimelläni, vaikka juuri nämä sattuivat kyllä olemaan Karin räpsimiä. Anteeksi! (Hän huuteli juuri, että saan anteeksi!) En jaksa ryhtyä nimeä vaihtamaan. Tämä lomahuuma vie ajatuksetkin jo ihan sekaisin.

Mukavaa viikonlopun alkua! Toivottavasti ei sada, vaikka se taitaa olla toiveajattelua. Minun fiilistäni ei kyllä edes sade pilaa!

Loman kynnyksellä

Huomenna alkaa syysloma. Katselin juuri kalenteria, jonka yritän loman kohdalla pitää aina mahdollisimman tyhjänä. Paras loma on sellainen, jolloin aamulla voi miettiä, mitä tänään tekisi ja sitten toteuttaa, mitä mieleen juolahtaa ilman ennakkosuunnitelmia.

Nyt on kuitenkin kalenterissa parturi, hammaslääkäri, laboratoriossa käynti, päivä koiran seuraneitinä, kuoron keikka sekä teatterimatka. Paljon on silti tyhjää, mutta tiedostan kyllä, että viikko on suhteellisen lyhyt aika.

Heräteostoksena löytyi kuukausi sitten tällainen lokerikko. Lomalla aion miettiä, mitä sinne laitan. Lisäksi ajattelin ehkä pestä vähän ikkunoita ja käydä mökillä ja ...

Taitaa olla parempi lopettaa suunnittelu tähän. Teen mitä teen! Pääasia on lepo ja elämästä nauttiminen!

Joutsenen selässä

Luin äsken merkillisen uutisen: Kissa oli Posiolla hypännyt joutsenen selkään ja lennellyt jonkin aikaa kyydissä. Hieraisin silmiäni ja luin uudelleen. Kyllä! Se uutisoitiin ihan totena!

Kissaihmisenä ja 13 kissan sielunelämään ja käytökseen elämäni aikana tutustuneena täytyy vain ihmetellä. Eipä meidän Ossi (kuvassa) olisi aikoinaan moista keksinyt eikä kyllä kukaan muukaan kissakatraasta. Persialaiset pelkäsivät hiirtäkin ja palokärjen läpitunkeva huuto sai mökillä kaikki kissat kulkemaan varuillaan maha maata viistäen, puhumattakaan nyt joutsenten tööttäilyistä.

No, totta tai ei, maailmassa tapahtuu kuitenkin ihmeellisiä asioita! Uutisjuttu kokonaisuudessaan täältä.

Avaimia etsimässä

Sain kuin sainkin töiden loputtua ison callunan ostetuksi ja istutin isän haudalle. Eilinen haravointi oli muisto vain: Lehtiä putoili tuulessa loppumattomana sateena. Vilkuilin toisella silmällä kelloa, sillä piti rientää takaisin koululle pitämään arviointikeskustelua.

Koulun pihalla huomasin, että olin unohtanut työavaimeni toiselle koululle, jossa olin opettamassa iltapäivän. Minulla oli aikaa 15 minuuttia hakea avaimet, ennen kuin ensimmäinen arviointikeskustelu alkaisi. Onneksi koulusihteeri oli vielä pihassa autonsa luona, kun porhalsin pihaan hakemaan avaimiani ja avasi ystävällisesti minulle ovet. Siellähän omat olivat odottamassa opettajanhuoneen pöydällä. Voi tätä toheltamista!

Pääsin juuri ajoissa takaisin kouluun ja alkuilta sujuikin rattoisasti perheiden kanssa. Nyt aion hieman vetää henkeä täällä kotona ja toivottavasti saan itseni ajoissa nukkumaan. Tällaiselle illanvirkulle se ei ole aivan itsestään selvä juttu!

Haravoimassa

Töiden jälkeen kävin hautausmaalla. Isäni hauta on seurakunnan hoivissa ja kävin vilkaisemassa, onko seurakunta jo ottanut kesäkukat pois. Olihan ne viety ja koko hauta sekä nurmikko olivat paksun lehtimaton peitossa. Hauta on lehmuskujalla ja haravoitavaa riittää.

Nappasin haravan ja haravoin koko haudan, sen läheisyyden ja puolet käytävästä, joka johti roskikselle. Lehtiä tuli kasalle aivan hirveästi ja tämä määrä oli pientä verrattuna koko läänin lehtimäärään. Kyllä on työntekijöillä puuhaa, jos aikovat saada pyhäinpäiväksi ja tulevan talven alta lehdet pois.

Koristepensaiden ja -puiden lehdet olivat kauniin värikkäitä, vaikkakin suurin osa lehdistä oli jo pudonnut maahan. Varsinkin vaahteran lehdet koreilivat keltaisen ja ruskean eri sävyissä. Tämän puun pudonneet lehdet maassa ovat minusta jotenkin kiehtovia syvänvihreän nurmikon keskellä. Mielestäni tämän syksyn ruska ei kuitenkaan ole ollut kovin erikoinen, mutta aina seasta pilkistää jotain värikylläisyydessään hurmaavaa.

Huomenna pitää lähteä callunoiden ja oksien hankintaan, jotta saan haudan kuntoon.

Hoidossa

Pikkumies Samuel tuli tänään puoli yhdeksän aikaan aamulla tätilään hoitoon. Olin varmuuden vuoksi laittanut jopa kellon soimaan, etten nuku, kun nuori herra saapuu.

Aloitimme kaurapuuron syönnillä. Voi, kuinka mautonta on puuro ilman suolaa, mutta hyvin Samuel sen popsi. Samoin pääruoka ja välipala upposi helposti, sillä poika on todella hyvä syömään. Ei tarvittu isän autoja eikä papan veneitä...

Leikittiin pehmoleluilla, katseltiin ikkunoista ja laulettiin laululeikkejä. Kymmenennen kerran jälkeen Kari pyysi aina vaihtamaan uutta! Tämän ikäiset kun rakastavat kuulla yhä uudelleen ja uudelleen samoja tuttuja juttuja: Soudetaan sorolaan, Körökörö kirkkoon, Ih-hah-haa ym. laulelin ääneni käheäksi!

Reilu tunti kului päiväunilla. Samuel herää virkeänä, eikä yleensä itkeskele. Sen jälkeen vauhdikas meno jatkui, kunnes äiti korjasi pojan parempaan talteen kolmen jälkeen.

Suloinen poika ja mukava päivä! Silti tätiä uuvuttaa nyt niin, että lähden pienille päikkäreille.

Työpäivä

Ulkona sataa, taas!

Vaikka tänään on lauantai, olen paiskinut täyden työpäivän: Meillä oli vesokoulutus.

Veso on virkaehtosopimukseen kuuluva koulutuspäivä meille opettajille ja näitä päiviä sisältyy kouluvuoteen kolme ja ne ovat siis työajan ulkopuolella.

Tänään saimme valita kolmesta aiheesta mielenkiintoisimman. Minä olin kuuntelemassa maahanmuuttajalapsista, josta meille kertoivat Tampereelta Tesoman koulusta rehtori ja S2-opettaja. Hyvin kertoivatkin! Koulutus oli  mielenkiintoinen ja luennoitsijat hyviä tyyppejä, joiden kanssa syntyi runsaasti vuorovaikutusta ja keskustelua.Onhan se hyvä, että vihdoin sain kunnon koulutusta asiaan, vaikka mamulapsia olen opettanut jo vuosikymmeniä! :=)

Lopuksi oli kaikille yhteinen luento, jonka piti ex-Leningrad Cowboy Mato Valtonen. Hänen osuutensa oli hauska ja niin vauhdikas, ettei pitäjä juuri ehtinyt henkeä vetää lauseiden välissä! Sopiva kevennys pitkän päivän päätteeksi.

Ai niin ja se tärkein: Ruoka oli hyvää!!!

Täällä ollaan

Open kolo on nyt sitten muuttanut tänne uuteen osoitteeseen. Kuvittelin, että joudun tekemään töitä paljon sen eteen, että homma onnistuu, mutta eipä siirto ollutkaan vaikea. Tosin kaikki täällä on vielä keskeneräistä, mutta eipä ole kiirettäkään asian kanssa.

Vuodatus osoittautui lopulta niin hankalaksi, että oli pakko lähtea sieltä pois. Olin aikoinani ostanut mainosten poiston ja lyhyen osoitteen. Nyt yhtäkkiä ne lopetettiin ja sivut eivät enää päivittyneet kunnolla. Olisin mielelläni siellä vielä pysynyt, mutta toisin kävi.

Äsken siirsin Vuodatuksesta tänne 561 kirjoitusta. Siirretyt näkyvät hieman omituisesti, kun on suuria kappalevälejä ym.  Elokuuta ennen kirjoitetuista myös puuttuvat kuvat sen surullisen kuuluisan palvelimen rikkoutumisen vuoksi.

Blogger tuntuu ihan mukavalta, kunhan löytää ensin kaikki tarvittavat nippelit. Ja muistaa uuden osoitteensa!

Blogi

Blogi löytyy vielä täältä, mutta siirtyy jonain päivänä ehkä kokonaan tänne Bloggerin puolelle.
Mukavaa syksyä!

Sukututkimuskurssin satoa

Aloitin nyt syksyllä uuden harrastuksen. Sukututkimuskurssia on ollut kaksi kokoontumista ja mielenkiintoiselta vaikuttaa. Minä olen sukuani tutkinut sukukirjoista, mutta nyt on hyvä kuulla, miten ihan oikeaa tutkimusta tehdään.



Digiarkiston kirkonkirjoja selailin eilen illalla puoleen yöhön asti, enkä olisi millään maltanut lopettaa. Sieltä löytyi mielenkiintoista tietoa isosäni isoisästä ja hänen puolisostaan. Vaimon nimi oli Emma Amanda Augusta ja tämä on meille ihan uusi tieto. Hauskaa oli myös huomata, että ihan vahingossa Emma-nimi on meillä suvussa sisarentyttärellä. Emme todellakaan tienneet, että hän on myös saanut nimensä suvusta kuten isosiskonsakin.



Kirkonkirjojen käsialojen ja tietojen tutkimisessa tarvitsen hieman tulkkausta, sillä niin kiemuraisia ovat vanhat käsialat. Hiukkasen myös sekottaa "på svenska" kaikkine lyhennyksineen. No, seuraavalle kurssikerralle on paljon kysyttävää.



Nyt pitäisi vain yrittää viikolla pysyä irti digiarkistosta, sillä nukkuakin täytyisi ehtiä öisin!

Vuodatus piiputtaa

Palveluntarjoaja on taas keittänyt sopan: Blogini lyhyt osoite ei toimi. Jos siis haluatte tänne päästä, pitää naputella osoite pitkässä muodossa eli



openkolo.com.vuodatus.net



Saa nyt nähdä, kuinka kauan hermo kestää näitä ongelmia! Monet ovat siirtyneet muualle, minä olen vielä sinnitellyt.