Tänään saimme olla luokan kanssa vieraina lukion Wanhojen tanssiaisissa. Ihania pukuja, mahtavia kampauksia, kauniita nuoria naisia ja komeita nuorukaisia! Tanssit olivat huolellisesti harjoiteltuja ja kokonaisuus kaiken kaikkiaan upea.
Itseäni vain huvitti kolmasluokkalaisten ajatusmaailma. Oppilaat suunnittelivat jo etukäteen, mihin tilaisuudessa jaetut karkit keräisivät. Yksi tuli saliin pipolla varustettuna. Pettymys oli suuri, kun julma ope käski kiikuttaa pipon naulakkoon. Oppilaat katselivat tanssit kärsivällisesti, vaikkakin muutamien peppu keikkui tuolilla malttamattomana alusta asti. Tytöt ihailivat pukuja, mutta poikiin ne eivät niin suurta vaikutusta tehneet.
Mitä tapahtui, kun tanssit päättyivät? Wanhat heittivät karkkisateen pikkuoppilaita kohti ja silmänräpäyksen sadasosassa kaikki mukulat olivat mahallaan konttimassa salin lattialla kuin pienet, ahkerat muurahaiset ja kahmimassa itselleen karkkeja. Lopputulos oli, että sukat oli riisuttu jaloista, helmat kääritty nyytiksi ja paidan hupunkin joku oli valjastanut karkkipussiksi itselleen. Yhdellä sukalla ja toista voitokkaasti kädessä pitäen oppilaat marssivat takaisin luokkaan laskemaan saalistaan!
Karkilla on mahtava voima pikkuoppilaisiin. He tekevät mitä vain makean saaliin eteen. Pojat pähkäsivät jälkeenpäin, että kannatti kiduttaa itseään tyhmillä tansseilla, kun lopputuloksena oli karkkisaalis.
Voi, voi, sanon minä!
Töissä välitunnilla valittelin harmaita, lumentuhruisia päiviä. Aurinkoa ei ole näkynyt pitkään aikaan. Tunnin päästä juoksin pihan poikki yläkoulun puolelle ja mitä näkyikään taivaalla: Aurinko killisteli häikäisevästi pilven lomasta! Kaikki ympärillä sai kimaltavan hohteen ja sisälläni läikähti lämpimästi. Miten olenkaan kaivannut kirkkaita päiviä!
Joillekin ihmisille säällä ei ole juurikaan merkitystä. (Täältäkin huushollista löytyy yleensä yksi sellainen!) Minä sen sijaan olen vahvasti auringon lapsi ja mielialassa tuntuu helposti pimeät päivät. Vaikka kirkkautta ei tänään kestänyt kuin hetken, se kertoi kuitenkin, että siellä se aurinko on entisellä paikallaan. Toivoa siis on!
Olisi jo aika aurinkoisten talvipäivien näyttäytyä näilläkin leveysasteilla. Katsoin äsken Forecan 10 päivän ennusteen, eikä siellä yhdenkään päivän kohdalla aurinkoa pilkahtanut. Pitää siis vielä vain kärsivällisesti odottaa ja odottaa!
Olin eilen helsinkiläisen nuorten kriisityönjohtajan Olavi Sydänmaanlakan luennolla. Tilaisuus oli otsikoitu "Auttaja vs. autettava".
Olavi Sydänmaanlakka on yksi Suomen arvostetuimmista nuoriso- ja väkivaltatyön asiantuntijoista. Hän on ollut perustamassa Aseman lapset ry:tä ja Walkers-kahviloita sekä vastaa väkivaltakierteen katkaisuohjelma Aggredin ja Kotivuoren lastenkodin toiminnasta. Kakola-ohjelmastakin hän saattaa olla tuttu.
Koulutusluento oli mielenkiintoinen ja luennoitsija osasi pitää yleisönsä hyppysissään. Ilman papereita, varsin rennosti jutustellessaan hän kuitenkin puhui vakavia sanoja huumorilla höystettynä. Päällimmäisinä asioina mieleeni kiteytyi kolme asiaa:
- Nykynuoret kokevat aikuisten asioita liian varhain. Mitä odotettavaa aikuisuudelta on, jos kaikki tärkeimmät jutut on koettu jo 13-vuotiaana?
- "Rajat ja rakkautta" pitää näkyä tekoina, ei sanahelinänä.
- Jokaista ihmistä pitää kunnioittaa, on hänen tilanteensa sitten mikä tahansa.
Illalla Sydänmaanlakan vanhemmille suunnattu tilaisuus pyöri vanhemmuuden ympärillä. Varmasti alustus oli yhtä antoisa kuin päivälläkin. Mietiskelin itsekseni, että valitettavasti ne vanhemmat, jotka todella tarvitsevat tukea kasvatustyössään, yleensä puuttuvat näistä tilaisuuksista. Harmi! Nyt olisi ollut ainakin hyvin mahtavassa kääreessä viisita ja punnittuja sanoja meille kaikille, jotka lasten ja nuorten kanssa aikaa vietämme.
Ylellinen
Sydämellinen
Tarpeellinen
Ääretön
Vaikuttava
Ällistyttävä
Ystäväni, kiitos vierellä kulkemisesta, ajatusten jakamisesta ja yleensä siitä, että olet olemassa. Kukkia sinulle!
Tänään illalla oli kaikissa kirkkovaltuustoissa kokous samaan aikaan. Valittiin kirkolliskokousedustajat sekä hiippakuntavaltuutetut. Ainakin meillä itse äänestys sujui hyvin, mutta jotenkin jäykän oloisesti: Ensin sanottiin valtuutetun nimi, sitten hän meni hakemaan äänestyslippunsa ja kirjoitti numeron sekä pudotti lipun leimaamisen jälkeen uurnaan. Sitten sanottiin seuraavan nimi ja hän teki temppunsa. Toiset istuivat ja odottivat.
Liekö kaikissa seurakunnissa äänestetty yhtä hartaan oloisesti vai oliko meillä tulkittu ohjeet näin. En oikein ymmärtänyt, miksi "äänestyskoppeja" ei voinut olla useampia ja hommaa viety läpi reippaammin. Tuli sellainen olo, että joissain asioissa kirkko todella tulee jälkijunassa vai liekö meidän seurakunta vain.
No, pääasia, että äänestettiin.
Lauantaina olin pitkästä aikaa mökillä. Tie oli aurattu ja koskematon hanki odotti pihassa. Tartuin riuskasti lapionvarteen ja pakkaslunta oli helppo heitellä. Polut pihapiiriin syntyivät helposti. Lunta on niin vähän, että moneen vuoteen polkujentekourakka ei ole ollut näin mukava!
Ylämökin alaverannalla ei ole kattoa, joten se piti tyhjentää myös. Muistan, kuinka viime talvena sen hiki hatussa tyhjensin pari kertaa, kun lunta oli vaikka toisille jakaa. Nyt sekin homma oli nopeasti tehty. Toivottavasti lunta ei enää kauheasti tule. Tämä määrä riittäisi minulle varsin mainiosti.
Järvellä ei ollut kukaan liikkunut. Ei näkynyt latuja, ei moottorikelkan jälkiä, ei talviverkkoja. Yleensä tähän aikaan on jo kaikkia. Nyt oli pitkään niin heikot jäät, että varotuksia ilmeisesti kuunneltiin. Viime pakkasjakso on varmasti vahvistanut jäät jo kantaviksi.
Jytky-karhu oli saanut komean lumimanttelin harteilleen. Siellä se hartaana suoritti vartiointitehtäväänsä. Tuli niin ikävä kevättä ja mökkikauden aloittajaisia!
Viime viikolla sain vakuutusyhtiöltäni vakuutuskirjan tälle vuodelle. Katselin sitä iltateetä juodessani ja yhtäkkiä huomasin, että siitä puuttuu kaikki autoni vakuutukset. No, en vielä sillä hetkellä asiaa juuri hätkähtänyt, mutta kummasti se jäi vaivaamaan mieltäni.
Vähän ajan päästä mieleeni putkahti ajatus: Jospa jostain syystä autovakuutukseni eivät olekaan kunnossa! Mitä enemmän asiaa mietin, sitä todennäköisemmältä juttu tuntui, kun vakuutuskirjakin niin kertoi. Kylmä hiki alkoi kohota otsalleni ja kaivoin vakuutusyhtiön numeron esiin.
Ei tarvinnut jonotella yhtään. Ystävällinen miesääni vastasi, tarkisti tietoni ja kertoi: "Autovakuutuksesi on katkaistu marraskuussa 2010, koska olet luopunut autostasi. Ilmoitus on tullut Trafilta." Tämän kuultuani meinasin saada sydärin. Että siis mitä? Mies kärsivällisesti selitti asian uudelleen. Minä puolestani selitin kauhunsekaisella äänellä, että auto on ollut minulla vuodesta 2006, joten olenko ajanut ilman vakuutuksia viime vuoden. Mies sanoi, että siltä näyttää, mutta kuulostaa kummalliselta, kun kerta tieto auton myynnistä on väärä. Hän lupasi selvittää asiaa ja soittaa myöhemmin.
Olin ihan pökerryksissä. Jos siis olisin ajanut autoni pellolle viimeisen 15 kuukauden aikana, minulla ei siis olisi ollut vakuutusta. Kauheaa! Tajusin myös, että olinkin miettinyt jossain vaiheessa pientä vakuutusmaksuani. Laskut ovat kuitenkin automaattisessa maksussa, joten en asiaa kummenmmin vatvonut. Ajattelin, että tulevat useammassa erässä vuoden mittaan.
Myöhemmin vakuutusyhtiön virkailija soitti ja kertoi, että ovat saaneet Trafilta väärän ilmoituksen. Katsastusasema on siis toiminut virheellisesti. Auton rekisterinumeron perusteella kaikki näyttää olevan kunnossa: Olen omistaja ja liikennevakuutus olemassa, vaikka ei maksettu. Vakuutusyhtiössä ei todellakaan ole ollut autooni liittyviä vakuutuksia viimeisen 15 kk aikana, joten laskujakaan niistä ei ole minulle voinut tulla.
Virkailija Ifissä oli todella ystävällinen. Laittoi vakuutukset kuntoon heti ja vakuutti, että jos onnettomuus olisi tullut kohdalle, liikennevakuutus olisi korvannut vastapuolen vahingot, koska vakuutussotku ei ole johtunut minusta. Kun kaskoa ei kuitenkaan ole ollut, olisin ehkä saanut oman autoni korvaukset vasta oikeuskäsittelyn kautta. Huh! Onneksi mitään ei ollut sattunut. Liikennevakuutuksen joudun takautuvasti maksamaan viime vuodelta.
Perjantaina keräsin helmani ja kävin vähän juttelemassa katsastusasemallamme. He pyörittelivät silmiään ja ihmettelivät. Lupasivat selvittää asian, mutta rivien välistä luin, että olivat sitä mieltä, että tämä on vakuutusyhtiön sotku. Ei kyllä voi olla, sillä Trafille tämä ilmoitus on tullut katsastuskonttorista. Joku painanut väärää nappia!
Mielenkiintoista odottaa, mitä selviää...
Kun tulin töistä, sisareni soitti minulle raivostuneena: Auton jarruvalot olivat jotenkin heidän tila-autossaan jämähtäneet päälle. Vaikka hän oli pysäytyksen jälkeen polkenut jarrua, ajellut uudemman kerran ympäri kylää, taas polkenut ja tehnyt kaikki temput, mitä keksi, kolme kauniin kirkasta punaista valoa hehkui pihalla auton takapäässä. Naapurit olivat joukolla tulleet huomauttamaan niistä niin monta kertaa, että sisareni hermot olivat jo riekaleina!
Mies oli tietenkin töissä, Kari maailmalla, joten puhelimessa annetut ohjeet jäivät meidän, naiskaksikon, toteutettaviksi. Nappasin ensi töikseni oman autoni tallista ja lähdimme viemään "otusta" äitini tyhjään lämpöiseen talliin sulamaan. Jospa se auttaisi asiaa ennen kuin akku olisi typötyhjä. Mitään napoja emme osaisi irrottaa!
Tallin ovella mietimme, mahtuuko iso auto ovista sisään. Minä sihtailin ja sisareni ajoi. Saimme monen pähkäyksen jälkeen menopelin sisälle peilit ovenpieliä hipoen. Yritin ensin taittaa peilejä kapeammalle, mutta nekin tuntuivat jämähtäneen paikoilleen, enkä uskaltanut vääntää kovaa, etteivät rikkonnu. Sentti taisi jäädä kummallekin puolelle varaa! Talli tuntui olevan yhtä suurta autoa täynnä. Pujoittelin vatsa sisään vedettynä laittamaan ovia kiinni huomatakseni vain, että peräkoukku oli vielä kynnyksen väärällä puolella. Auto tuntui olevan liian pitkä talliin.
Etupäässä oli hylly ja muutamia isoja tavaroita mökiltä talvisäilössä. Sisareni sanoi, ettei uskaltaisi enää peruuttaa autoa pois, joten ei auttanut muu kuin alkaa raivata tallin etupäätä avarammaksi. Saimme 15 cm lisätilaa pitkän ähellyksen jälkeen ja peräkoukunkin ovien sisäpuolelle. Sisareni kömpi repsikan puolelta pois, sillä ovi ei kuljettajan puolelta mahtunut aukeamaan tarpeeksi. Samuel parkui kotona kurkku suorana isonsiskon hoivissa, joten jätimme koko ongelman talliin sulamaan ja poistuimme kiireen vilkkaa.
Äiti soitteli illalla myöhemmin ja kertoi käyneensä kurkaamassa tallin ovelta: Joulunpunaiset valot valaisivat yhä pimeää tallia! Saa mies käydä töistä tullessaan palastamassa sen, mitä pelastettavissa on!
Sangen ihmeellistä on auto sielunelämä! Ei oikein avaudu meille naisihmisille.
Tänään oli tarkoitus mennä kuoron vuosikokoukseen, mutta suunnitelmat muuttuivat. Sisareni pieni poika, kohta 5 kk, on elämänsä ensimmäistä kertaa kuumeessa. Elämä on nyt kurjaa eikä mikään muu lohduta kuin syli. Äitinsä on kannellut häntä jo toista päivää ja hartiat alkavat olla jumissa. Isot sisaret ovat samassa taudissa. Isä on illan työssä, joten lupasin mennä avuksi.
Toivottavasti kuume laskisi ja olo paranisi vähitellen. Nestettä on saatu sisään paljon vähemmän kuin tavallisesti. Pitää seurata tarkaan, ettei tule kuivumista. Täti on vähän huolissaan!
Aamulla herätessä aurinko alkoi nousta läheisen mäen takaa. Pakkasaamu näytti kauniilta: valkoista kuuraa puissa ja auringonsäteet pilkistivät savujen takaa. Liput liehuivat saloissa presidentinvaalien ja Runebergin kunniaksi.
Illalla täytyy seurata vaalin tulos. Yhtään ei jännitä, sillä valitaanpa kumpi tahansa, Suomi saa hänestä hyvän presidentin. Kampanja on ollut kahden herrasmiehen välinen, joka on minua erityisesti miellyttänyt. Ärtymyksen ärinöitä ja vihastuksen vapinoita ei olla nähty. Kannattajat (tai vastustajat) ovat netissä heitelleet välillä sopimattomia, mutta eipä niitä ole tarvinnut lukea, jos ei ole halunnut.
Tänään on alkanut myös kirkon Yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna tuotto menee kotimaassa ylivelkaantumisen ja köyhtymisen torjumiseen. Ulkomaankohteena on Uganda, jossa keräysvaroja käytetään pienimuotoiseen yritystoimintaan, jonka avulla ihmiset pääsisivät köyhyydestään.
Ihmiset voivat joutua tosi pahaan taloudelliseen ahdinkoon ilman omaa syytään. Katselimme tänään Yhteisvastuukeräyksen aloitustempauksessa videon suomalaisesta äidistä, joka joutui valitsemaan työnsä ja yhtäkkiä vakavasti sairastuneen poikansa välillä. Omaishoitajana hän on joutunut kohtaamaan köyhyyttä ja velkaantumista, jonka syylle hän ei ole voinut mitään. Poika odottelee nyt uusia keuhkoja toipuakseen vakavasta sairaudestaan. Koskettavaa!
Osallistutaan keräykseen kuka milläkin tavalla!
Tulin juuri saunasta. Katseeni osui lämpömittariin ja tuli kiire hakea kamera ikuistamaan tilanne: Ulkona ja sisällä on sama lämpötila, tosin etumerkki on eri! Yhden kuvan sain ja sitten jo pakkasnumerot muuttuivat, sillä vielä näyttää pakkanen kiristyvän. Meillä taitaa tulla tämän talven paikkakuntakohtainen kylmyysennätys tänä yönä.
Huomenna ei olekaan vapaapäivä vaan Veso-koulutusta klo 9-15. Onneksi lohdutuksena on todella hyvä ruoka. Jospa myös muu sisältö olisi antoisaa!
Kun ei voi ulkona olevaa pakkasta mitenkään hallita, piti ryhtyä ronkkimaan sisällä olevaa: Sulatin pakastimen. Samoin on varmaan tällä viikolla tehty useissa talouksissa, ainakin blogikirjoituksista päätellen.
Eipä se kovin rankka urakka ollut. Yleensä olen laittanut kuumavesikattiloita sisään, niin on sulanut nopeammin, mutta nythän ei ollut mitään kiirettä ulkolämpötilan vuoksi. Annoin aparaatin sulaa itsekseen, eikä siinä hommassa kovin kauaa mennyt.
Muuta en sitten ole saanutkaan aikaiseksi, paitsi vähän säärystimen vartta! Mutta pitääkös sitä aina olla tehokas?
Eilen illalla puolen yön aikaan olin menossa nukkumaan. Pakkasta oli ulkona 20 astetta. Sammuttelin valoja ja yhtäkkiä siinä samalla silmäni osuivat ulos: Taivaalla näkyi maasta kohoavia utuisia valopilareita eri värisinä. Ehkä niitä voisi kuvata myös pystysuoriksi paksuiksi juoviksi. Ensin katseeni osui vihertäviin ja luulinkin, että siellä on revontulia. Kun ilmiö kuitenkin näkyi etelän taivaalla ja pysyi paikoillaan, tajusin nopeasti, että jostain muusta on kyse. Vaeltelin pimeässä huoneesta toiseen ja joka puolella näkyi samanlaisia, värit vain vaihtelivat.
Ilmeisesti kyse oli jonkinmoisesta halosta. Tällainen valoilmiö syntyy valon heijastuessa ilmassa leijuvista jääkiteistä. Hienoin illalla oli S-marketin mainostolpasta punaisena taivaalle kohonnut valojuova. Kummastelin, miten en ole aiemmin näitä huomannut, vaikka samassa asunnossa olen asunut jo 12 vuotta. Kovia pakkastalviakin on siihen ajanjaksoon mahtunut.
Tänään vähän googletin ja sain varmuuden asiasta: Pakkashaloista oli kyse! Niitä näkyy usein kaupungeissa ja taajamissa. Komeita kuvia asiasta löytyy täältä.
