Huumetta aivoille

Luin jostain maininnan, että neulominen (=kutominen puikoilla) on huumetta aivoille. Allekirjoitan sen täysin. Tämän talven aikana on syntynyt pitkälti toistakymmentä paria villasukkia ja muutamat säärystimetkin.

Koen, että neulominen on oivallista pään tyhjennystä. Voi vain "päästellä menemään", ajatukset voivat harhailla missä lystää ja neulomistuokion jälkeen on jotenkin seesteisempi olo. Tosin tällainen loppuunsaattaja voi unohtua neulomaan silloinkin, kun pitäisi jo olla peitot korvissa Nukkumatin mailla!

Neulominen on ainoa käsityö, jota harrastan. Osaisin kyllä tehdä käsilläni muutakin, mutta inhoan keskeneräisiä asioita. Villasukat ovat juuri sopiva työ, joka valmistuu nopeasti. Aina välillä joku kyselee, miksen tee vaikka lapasia tai villapaitaa. En oikein tiedä vastausta itsekään. Ne ei vain kiinnosta! En voisi kuvitella elämää ilman villasukkia, mutta lapasista tai villapaidoista en ole mitenkään riippuvainen. Se on varmasti yksi syy.

Työkaverini kertoi, että tarvitsisi villasukat ainokaistensa seuraksi. Toin kouluun pussin sukkia, joista muutama muukin löysi tiensä uuteen hyvään kotiin. En ole koskaan ajatellut myyväni tekemiäni sukkia. Kova paikka oli, kun väkisin työnnettiin käteen pieni korvaus niistä. Olisin mielelläni ihan vain antanut ne. Nykypäivän ihmisille on vain niin vaikeaa ottaa mitään vastaan ilmaiseksi. Olen itsekin vähän taipuvainen tähän.

Nyt on työn alla mustat säärystimet. Ihanaa, kun tällä viikolla on arki-illat vapaita, joten voi hyvällä omallatunnolla vaikka vain neuloa... ja neuloa...

Tarjouspyyntöjä

Tänään olen istunut koneella pitkän tovin. Olen tehnyt sekä työ- että kotijuttuja. Ensin väsäsin tarjouspyyntöjä ensi kesälle mökin ulkomaalauksesta. Saa nähdä, tuleeko maalauksesta mitään vai olenko jo auttamattomasti myöhässä.

Toinen laadinta oli luokkaretken busseista. Lähetin tarjoukset neljään bussiyhtiöön. Vaivautuvatkohan vastaamaan? Ehkä oppilaiden luokkaretket eivät ole yhtä toivottuja bussiyhtiöiden kannalta kuin aikuisten matkat. Aiemmin yksi firmoista ilmoitti suoraan, etteivät tee enää oppilaiden luokkaretkikyydityksiä. Meidän pienet olisivat kyllä ihan mukavia kyydittäviä :) ! (Vai olenkohan jäävi tässä asiassa?)

Pitihän sitä vielä koluta muutama blogikin. Pitkä koneen ruudun tuijottaminen tuntuu silmissä. Eiköhän ole aika lopettaa ja painua pehkuihin!

Hoidossa

Näin ihanan pienen pojan sain tänään hoitooni! Vanhemmat ja sisarukset lähtivät katsomaan SM-hiihtoja ja minä sain neljän kuukauden ikäisen Samuelin meille.

Olipa mukavaa! Samuel on niin hyväntuulinen lapsi: Naureskelee koko ajan. Hampaita on varmaan tulossa, kun nyrkit olivat suussa vähän väliä  ja kuolaakin valui runsaasti. Tunnin päiväunet hän nukkui ja sitten ryhdyttiinkin syömään. Kun aloittettiin, porkkanamössö ei mennyt suuhun tarpeeksi nopeasti ja poika sai kauhean raivarin. Maitopullolla sitten asettui. Se olikin ainoa tirinähetki koko aikana.

Vaikka kiinteää ruokaa ei mennyt kuin muutama lusikka, vähän ajan päästä alkoivat posket helottaa. Isolla sisarella oli myös sama, vähän atooppinen iho vauvana, ja uudet maut saivat aina iho-ongelmia aikaiseksi. Isompana varmaan hellittää.

Työstä käy lapsenhoito! Hetkeksikään en laskenut silmistäni, paitsi unien ajaksi. Silloinkin piti käydä vähän väliä kurkkimassa, onko kaikki ok.  :)

Nopeasti meni yhteinen aikamme. Isosisko tuli äsken hakemaan ja poika oli täydessä unessa, kun kiskottiin ulkovaatteita päälle. Kyllä hän on niin söpö. On vienyt tädin sydämen kokonaan!

Kummitäti

Sain kuin sainkin eilen siivottua vitkuttelun jälkeen :) !

Tänään iäkäs kummitätini tuli kyläilemään. Viime kesänä hän kaatui lonkkansa, jonka nivel tietenkin meni vaihtoon. Siitä lähtien elämä on ollut mutkikkaampaa. Monenlaiset kolotukset ja kivut ovat vaivanneet, ja hän on viettänyt paljon aikaa tyttäriensä luona.

Tapasimme kummitätini kanssa joitain viikkoja sitten pitkästä aikaa. Sitä ennen olimme tavanneet hautajaisissa elokuussa. Kutsuin hänet tänään uudestaan iltapäiväkahville oman äitini kanssa, joka kesän alussa täyttää 76 vuotta. Tätini on jo yli 80. Kun näitä vanhoja leidejä katselin yhdessä, niin tuli väistämättä mieleen, että nyt pitää iloita, kun he vielä ovat luonamme. Elämä on ehtoopuolella eikä koskaan tiedä, mitä sattuu. Varsinkin tapaturmat voivat olla vanhalle ihmiselle lopun alku.

Yritän soitella kummitädilleni useasti. Aika saattaa hänellä tulla välillä pitkäksi, joten puhelimessa on mukava rupatella. Ja aina juttua riittää. Tänäänkin vierähti yhdessä lähes kolme tuntia.

Vanhuuden laatua emme voi valita, tulee sitä mitä tulee. Monenlaiset vaivat kestetään, mutta kipu on se hankalin. Omille läheisilleni toivon ja rukoilen kivuttomia vanhuuden päiviä  höystettynä tyytyväisellä mielellä.

Siivousta

... tarvitsisi sosiaalisen median kirjoittelu tällä hetkellä! Presidentinvaali kuumentaa tunteita siinä määrin, että joiltain kirjoittajilta esim. Facebookissa on mopo karannut käsistä. Törkeitä tekstejä on lähetetty maailmalle kummankin ehdokkaan leireistä ja nyt tästä sanasodasta on uutisoitu illan aikana laajemminkin tiedotusvälineissä.

Mikä laittaa ihmisen julkisesti herjaamaan toista ja kirjoittamaan törkeyksiä? Varmaan sama tarve, jonka innoittamana näitä juttuja huudeltiin entisaikaan kaduilla ja kuppiloissa. Nyt vain median keinoin kaikki tulee julkisesti luettavaksi ja henkilö luulee saavansa paljon laajemman kuulijakunnan. Ehkä saakin. Yksi henkilö voi myös taitavana koneen käyttäjänä saada sanomansa esiin monella eri foorumilla. Loanheittäjäporukan ei välttämättä tarvitse olla kovin monilukuinen.

Minä en tiennyt koko törkykeskustelusta mitään, kunnes työkaveri vihjaisi asiasta. Olen laiska Naamakirjan käyttäjä. Hyvä, jos kerran kuussa kirjoitan sinne jotain, sillä se ei ole ollenkaan minun  jutuni. (Sen sijaan blogit kyllä :) !) Nyt sitten mielenkiinnosta vähän vaeltelin siellä ja täällä, kunnes sain törkeyksien huutelusta tarpeekseni. Ei todellakaan ole pakko lukea niitä!

Olisin toivonut vaalien jatkuvan samalla lailla "siististi" kuin ensimmäisellä kierroksella. Turha toivo ja olihan odotettavissakin kisan koventuminen tällä viikolla. Silti surettaa joidenkin ihmisten asiaton käytös. Säälittävää!

... tarvitsisi koulureppu. Kamalaa, mitä turhaa roinaa kuljettelen edestakaisin joka päivä!

...tarvitsisi myös huusholli. Jaksaisinkohan huomenna työnnellä vähän imuria?

Työn iloja

Kunnan leipä on pitkä mutta kapea! Näinhän sitä sanotaan. Opettajan palkka ei päätä huimaa, säästöjä tehdään jatkuvasti,  mutta lapsia onneksi vielä riittää. Työpaikka on suhteellisen turvattu isommassa koulussa.

Kunta työnantajana on varsin kitsas tarkan markan aikana, eikä aiemminkaan ole juuri mitään ylimääräistä herunut. Ystävät ovat yksityiseltä puolelta kertoneet  pöytähopeista, bonuksista ym. pikku jutuista, joita työntekijä on saanut muistamisena hyvin tehdystä työstä. Eipä meillä ole niitä näkynyt. Ai, muistanpa yhden kerran: Kuntaliitos oli tulossa vuoden vaihteessa ja yhtäkkiä me työntekijät saimme Iittalan Kuusi -sarjasta olevan kynttilänjalan kaupunkimme vaakunalla korsiteltuna joululahjaksi. Olin ihan otettu lahjasta, kunnes tajusin, että vuodenvaihteen jälkeen vaakuna olisi entinen. Kunta oli ostanut lahjatarkoituksiin kynttilänjalkoja ja joulun alla huomattiin, että niitä ei voi enää käyttää kuntaliitoksen vuoksi. Niistä oli päästävä eroon, joten työntekijöitä muistettiin. Niinpä niin!

Mutta tänään huomasin yhden hienon asian: Kuinka moni työntekijä voi lähteä kerran viikossa puolen tunnin lenkille työajalla? Minäpä voin. Taas kerran lähdimme luokan kanssa käsitöille toiseen kouluun kuten aina tiistaisin,  ja marssimme ihanassa auringonpaisteessa talvisen pakkasluonnon halki. Oikein sielu lepäsi kirkkaiden hankien keskellä! Eipä ole aurinkoa yli viikkoon näkynyt näillä leveysasteilla.

Kun aikoinaan kunta säästi ja meidän pikkukouluumme ei herunut käsityötiloja, saan nyt ulkoilla työnantajan piikkiin kerran viikossa marssiessamme emokoulumme siipien suojaan. Etu sekin!

Vaali-iltana

En ole kovin kiinnostunut politiikasta. Seuraan sitä kyllä, käyn äänestämässä aina, mutta siihen se sitten jääkin. En voisi kuvitellakaan olevani esim. ehdokkaana vaaleissa. Myös puoluepolitiikka tuntuu vieraalta ja se näkyy erityisesti siinä, että olen vuosien aikana vaaleissa äänestänyt viiden eri puolueen ehdokkaita. Puoluesidonnaisuus on minulle se kaikista vierain juttu. Koen, että jokaisen pitää ajatella omilla aivoillaan eikä tukeutua puolueen kantaan.

Hyvä, että on ihmisiä, jotka hoitavat yhteisiä asioitamme. Hienoa, että kunnallis- ja eduskuntavaaleihin löytyy ehdokkaita, jotka haluavat kantaa vastuuta. Presidentinvaalikisaankin ilmoittautui henkilöt, jotka kaikki tekivät hyvän kampanjan.

Äskeinen vaali-ilta oli jännittävä ja tulos oli minulle erittäin mieluinen. Toisella kierroksella ovat he, joiden välillä puntaroin omaa äänestyskäyttäytymistäni. Kummalla tahansa on minusta erittäin hyvät edellytykset tulla valituksi. Ja valitaan sitten kumpi tahansa, hänestä Suomi saa hyvän presidentin!

Oman valintani toiselle kierrokselle olen jo tehnyt!

Ps. Hauskaa luettavaa: Maikkarin lapsille suunnattu vaalikysely.

Leppoisaa lauantaita

Aamupalalla syötiin omenakanelitorttuja, jotka olin yöllä leiponut. Muistin nukkumaan mennessä, että koppaan oli unohtunut kaupungin pakkasesta mukaani ottama torttutaikina. Ryhdyinkin sen leipomaan ja samalla avasin rakeilla WC:n lavuaarin huonosti vetäneen viemärin. Hyödyllisiä yöpuuhia molemmat!

Tänään on ulkoiltu, kyläilty ja raahattu lumikolalla joku minulle tuntematon saha ulkovarastosta verstaaseen. Kolan avulla painava vehje keikahti ihan kivasti paikoilleen. Koko juttu kuului minusta sarjaan "Hullun hommia", mutta Karista se oli ihan järkevää!

Ruuaksi oli hirvipaistia kera uunijuuresten, jotka oli maustettu rakuunalla, timjamilla, mustapippurilla ja siirapilla. Tosi yksinkertaista mutta ah, niin hyvää!

Villasukat valmistuvat kovaa vauhtia ja kohta mennään saunaan. Näin leppoisia launtaipäiviä saisi olla useamminkin!

Kyllä maalla on mukavaa!

Monen kuukauden jälkeen tulin tänään viikonlopun viettoon tänne maalle. Tuntui kivalta! Viimeeksi olen ollut joskus syksyllä, en edes muista tarkasti, milloin.

Kari oli leiponut sämpylöitä ja paistanut hirvipaistin, joka oli suolaantumassa vedessä sisarensa ohjeen mukaisesti. Äsken sen otimme pois ja maistoimme: Taivaallisen hyvää!

Kävelin äsken ulkona kuvaamassa jäälyhtypyramidin, joka on lähistöllä. Olipa tunnelmallinen ja hieno. Leuto ilta tuntui mukavalta, eikä edes ennustetusta pyrystä näy jälkeäkään. Toivottavasti kiertäisikin tämän seudun. Lunta on minulle jo ihan riittävästi!

Vapaa viikonloppu eikä mitään pakollista ohjelmassa. Ehkä potkukelkkailua, sukankudontaa, päiväunia... Ihanaa!

Oikea ratkaisu

Ylen suuren vaalikeskustelun uuvuttamana olen tekemässä lähtöä yöpuulle. Sitä ennen haluan kuitenkin tiivistää omat tuntemukseni tästä päivänpolttamasta presidenttikysymyksestä:

- kuinka ihailenkaan ehdokasta, joka ei puhu toisten päälle, vaan haluaa kuunnella, mitä kullakin on sanottavana

- kuinka ihailenkaan ehdokasta, joka sujuvasanaisesti sanoo oman mielipiteensä lyhyesti ja napakasti

- kuinka ihailenkaan ehdokasta, joka ei provosoidu toisen puheesta

- kuinka ihailenkaan ehdokasta, jonka ei tarvitse kommentoida joka ikistä asiaa höyryjunan tavoin

- kuinka ihailenkaan ehdokasta, joka käyttää asiallista kieltä eikä lyö sanan säilällä kanssakilpailijaa

Olen äänestänyt oikeaa henkilöä!

Hyvää yötä!

Suloinen pikku pupu

Saankohan tällaisen Pienen Pitkäkorvan huomenna vierailulle? Toivottavasti! Täti niin odottaa Samuelin tapaamista.

Pakkasillan hämyä

Tältä näytti äsken, kun kurkkasin ulos keittiön ikkunasta. Kaunista...

Numeroita

Eilen blogissa osui silmiini tämä numero. Kiitos kaikille, jotka jaksatte tulla tänne koloon kurkkaamaan! Erityisesti kommenttinne ilahduttavat, ja laskurin lukeman suureneminen on minulle jatkuva ihmetyksen aihe!

Iltayöstä  heräsin klo 23.23 todetakseni vain, etten ollut nukkunut kuin hetken. Kellon näyttäessä tuollaista lukemaa tuntuu kuitenkin, että herääminen ei ole mennyt hukkaan. Kello näyttää aina välillä mukavia numerosarjoja!

Tänään on viidestoista päivä. Onneksi! Koko tammikuu on minulle aina enemmän tai vähemmän ahdistuksen aikaa: Talven selkäviikot menossa, ihanasta joulusta on joutunut päästämään irti, lumisadetta riittää... Tänään huomasin, että mokoma pitkä kuukausi on onneksi jo puolessa välissä. Ehkä tästä taas selvitään. Päivä on jo hiukkasen pidempi ja ajatukset voi aina välillä päästää haaveilemaan keväästä.

Levyttämässä

Tänään olen taas yhtä kokemusta rikkaampi: Olimme levyttämässä, siis emme vaakatasossa, vaan ihan oikeasti studiossa. Teimme kuoromme kanssa joululevyä ja se ilmestyy ensi jouluksi. Levyllä on monen eri kuoron tuotoksia.

En ole aikaisemmin ollut  moisessa puuhassa, eikä minulla siksi ollut oikein mitään ennakkokäsitystä asiasta. Aamulla piti herätä aikaisin ja se otti pitkän työviikon jälkeen vähän koville. Bussilla köröttelimme kaunista pakkasmaisemaa ihaillen Tampereen Teiskoon.

Aamulla laulaminen ei  todellakaan ole paras ajankohta. Avasimme ensin ääntä perusteellisesti. Minulla oli käsitys, että ottoja tehdään yhdestä laulusta monta kymmentä, mutta todellisuudessa niitä tarvittiin kuusi, joista järjestyksessä neljäs valittiin levylle.

Homma oli suhteellisen nopeasti purkissa. Levy valmistuu maaliskuussa ja nyt sitä jännityksellä odotamme. Ensi jouluna kaikki tuttavat ja sukulaiset kyllä arvaavat, mitä saavat joulupaketista!

Levytyksen jälkeen menimme vähän juhlimaan ja Tampereen Teatteriin katsomaan Ira Levinin komediatrilleriä Murhaloukku. Pääosassa oli Heikki Kinnunen. Näytelmä oli hauska ja jännittäväkin. Kolme ruumista saatiin aikaiseksi! Koska esitys sisälsi varsin järeitä äänitehosteita, säikähdin pariin otteeseen oikein kunnolla ja pomppasin tuoliltani monta senttiä yläilmaan. Onneksi sentään sain mölyt pysymään mahassa! Väliajalla ihailtiin vanhan teatteritalon kauneutta.

Varsin erilainen ja mukava launtaipäivä!

Punainen viiva vedetty

Kävin tänään piirtämässä numeron äänestyskopissa. Kynä ei kyllä ollut punainen. Olen usein halunnut käydä varsinaisena vaalipäivänä äänestämässä, koska ennakkoääni on kallis. Kuuntelin kerran asiasta keskustelua ja yllätyin, kuinka paljon hinnakkampi on ennakkoääni varsinaisen päivän ääneen verrattuna. Kirjekuoria ainakin kului!

Kansalaisvelvollisuus on siis suoritettu.  Vielä kesällä olin ihan varma, ketä äänestän. Viime kuukausien aikana vaalitenttejä katsottuani olen vaihtanut mielipidettä. Olen löytänyt uuden ehdokkaan, joka vastaa paremmin omaa käsitystäni presidentistä. Hän on avarakatseinen, rauhallinen, selkeä mielipiteissään ja lisäksi omaa kansainvälistä kokemusta. Eikä nuorekkuuskaan ole pahasta. Ehkä hän ei kisaa tällä kertaa voita, mutta se ei minua haittaa. Olenpa kuitenkin saanut äänestämällä sanoa oman mielipiteeni.

Toivottavasti muutkin suomalaiset haluavat vaikuttaa ja äänestysprosentti kasvaa korkeisiin lukemiin!

Pitkä kokous

Tänään kuoronharjoituksen (1h 45 min) jälkeen oli vielä johtokunnan kokous: 2 tuntia! Oli kertynyt paljon asioita, joista osa oli kiireellisiäkin. Kun lähdin kokouspöydän äärestä liikkeelle, jalat tuntuivat ihan tönköiltä. Ei ihme, sillä istumista putkeen oli tullut lähes 4 tuntia.

Päätä särkee. Varmaan johtuu silmistä ja siitä, että on katsellut nuotteja ja papereita herkeämättä koko illan. Silmälasien pitäisi vielä olla ihan ok, mutta ei kai tervekään silmä rasittumatta kestä työpäivän lisäksi tällaisia maratoneja.

Nyt pitää vielä hoitaa pankkiasioita, voi yök! Olisin jo valmis nukkumaan.

Välitunnin naurut

Olin tänään välituntivalvojana koko aamupäivän koulussa. Lapset puuhailivat lumileikeissään niin innokkaasti, että valvoja sai olla työttömänä. Välillä tytöt tulivat pyytämään asiakkaaksi "kahvilaansa", josta lumikökkäreessä minulle tarjoiltiin ihanat kuumat kaakaot. Pojat pelasivat jalkapalloa, eikä siinä pelissä haittaa, vaikka kentällä olisi lunta puoleen sääreen!

Päivän helmi tuli pienen ekaluokkalaisen suusta. Hän tuli seisomaan eteeni, napitti silmiini ja sanoi minulle iloisesti: " Haa, elollinen, siis kuolevainen!" Sen jälkeen hän heilutti lumesta kostuneella lumisella tumpullaan ja hävisi omiin leikkeihinsä. Minua nauratti niin ...

Kuinka oikeassa hän olikaan! (Ja hyvin oli oppi mennyt perille luonnontiedon tunnilta.)

Huolen häiviä

Voi sitä olotilaa, kun ei ole huolen häivää! Tässä iässä niitä huolia kuitenkin pukkaa, jos ei omia, niin muiden.

Tänään olen huolehtinut pojista, jotka ovat tehneet kolttosia ajattelemattomuuttaan tai sitten ihan vain tietoisesti. Tuntuu välillä, että lasten pitää kantapään kautta kokea, mikä on sallittua ja mikä ei. Pelkkä aikuisen neuvo ei asiassa auta. Nyt on sellainen fiilis, että mielelläni vain heristäisin sormea: "Enkös minä sanonut!" (Huokaus!) Ei tepsi! Käräjiä on ryhdyttävä aamulla pitämään, taas kerran. Tällaista se kasvattajan työ on välillä.

Mietityttää blogiystävä, joka sairaalassa elää elämänsä käännekohtaa hoitojen keskellä. Voimia, enkeleitä, viisautta lääkäreille, ystävien yhteyttä, mielenrauhaa... Kaikkea tätä hänelle toivon ja huokailen tuonne yläkerrankin puoleen. Miksi elämän pitää olla välillä niin kauhean raskasta ja vaikeaa?

Huolestuttaa läheinen, jonka lääkäriaika on keskiviikkona. Toivottavasti oireet ovat merkki vaarattomasta vaivasta. Onneksi lääkäriaika heltisi tänään helposti, vain yhdellä puhelinsoitolla jo ylihuomiseksi. Silti odottavan aika on pitkä.

Huoletonta päivää pitäisi osata arvostaa kultaakin kalliimpana!

Päättyi joulu, vaikkei kenkään sois...

...joulukuusi viedään pois, pois pois!

Aamulla kävimme saunassa. Harvoin aamusaunoja harrastamme, mutta tänään vain tuntui kivalta. Kari haki lounaaksi pizzat, joten menimme ruokailussa helpoimman kaavan mukaan.

Päivällä ryhdyimme sitten surulliseen puuhaan: Veimme kuusen pois. Voi, miten haikeaa! Kuusen poisvienti on aina merkki siitä, että joulu on ohi. Katkoimme kuusen oksasaksilla kahtia ja isoimmat oksat leikkasimme irti. Sitten vain kaikki kahteen muovisäkkiin ja pellolle!

Lauleskelin säkkejä ulosrahjatessani tuota legendaarista laulua. Vain yhdessä joululaulussa minun tietääkseni kerrotaan kuusen poisviennistä. Jo lapsuudenkodistani muistan, miten tämä laulu liittyi aina kuusen tuontiin ja poisvientiin. Äiti ja me lapset sitä lauloimme.

Olohuone näyttää oudolta!

Loppiaista

Kävimme tänään kurkistamassa, pääseekö Karin perheen mökille autolla. Se on "korvessa" metsäautoteiden varressa. Myrskyn jäljiltä olisimme katsoneet, onko metsässä tuulenkaatoja. Epäilin, että lunta on tiellä liian paljon, mutta lähdettiin kuitenkin.

Maisemat olivat kauniit. Lunta tuntui olevan enemmän kuin täällä kaupungissa ja vihdoin oli valkoista. Pikkuteiden reunoilla lumiset nuoret puut taipuivat tien päälle.

Aluksi oli pätkä aurattua pikkutietä. Kun metsäautotiet alkoivat, Kari halusi kokeilla, päästäänkö auraamattomassa lumihangessa eteenpäin. Lunta oli tiellä yllättävän paljon. Päästiin, mutta huteraa se oli. Neliveto olisi ollut poikaa, sillä katumaasturista ei ollut siihen hommaan. Päätimmekin kääntyä hyvän sään aikana takaisin, sillä edessä olisi ollut ylämäkiä ja sinne olisimme jääneet taatusti autolla kinni.

Mökille emme siis päässeet, mutta eipä tuo haitannut. Poikkesimme hakemassa kyläkaupasta, joka vielä sattui olemaan aukikin, ylikypsää kinkkua. Siellä on oikea lihatiski ja liha siivutetaan koneella asiakkaan haluama määrä. Sillalailla vanhanaikaisesti! Nam, iltapalalle on tiedossa hyvää leikkelettä!

Ajelimme vielä vähän ylimääräistä ja takaisin tullessa poikkesin viemässä hautausmaalle kynttilät. Pihaan virittelin myös ulkotulia.

Hyvää loppiaista!

Kunnioitettavaa plastiikkakirurgiaa

Katsoin televisiosta ohjelman, joka teki minuun vaikutuksen. Ohjelma oli YLE TV2:n Seitsemäs taivas  ja Maarit Tastulan haastateltavana oli plastiikkakirurgi, LKT Asko Salmi. Jakson nimi oli Kirurgi kahden maailman loukussa.

Olen itse ollut kerran plastiikkakirurgin leikattavana. Silloin operaation teki Matti Pakkanen ja leikkauksen syy oli syöpä, mikäs muu! En siis koskaan ole ajatellut tämän lajin kirurgeista, että he tekevät pelkästään hömppäleikkauksia, niin kuin usein saattaa mieleen juolahtaa tätä alaa miettiessä. Vaikka oma leikkaukseni tehtiin kasvaimen poistamiseksi, sain kaupan päälle myös hienon arven.

Mutta tästä ohjelmasta: Asko Salmi tekee Suomessa kauneusleikkauksia. Sen lisäksi hän on ollut SPR:n komennuksilla Somaliassa ja Haitissa korjaamassa sodan ja konfliktien silpomia ihmisiä. Tässä työssään hän on huomannut, kuinka tehokasta sairaanhoito voi olla pienillä resursseilla ja pienissä yksiköissä. Suomen sairaanhoidosta hän sanoi osuvasti jotenkin näin: "Aivoja kannattaisi käyttää enemmän kuin koneita. Aika kuluu Suomessa papereiden hoitoon eikä potilaiden." Hänen mielestään loputon papereiden pyöritys sairaanhoidossa johtuu siitä, että hoitohenkilökunta joutuu varmistelemaan jatkuvasti omia tekemisiään ja päätöksiään. Mieleeni jäi erityisesti kohta, jossa hän kertoi komennuksellaan keskellä "ei-mitään" potilaan hoito-ohjeiden kirjoittamisesta suoraan kipsiin. Eipä ollut minkäänlaista byrokratiaa välissä!

Salmen mielipiteet olivat kokemuksen rintaäänellä lausuttuja. Hän tuntui todella jalat maassa olevalta, suoraselkäiseltä lääkäriltä, joka ei rahasta suostu tekemään mitä vain. Hän toi selkeästi esille, miten vähästä ihminen on onnellinen ja miten absurdia suomalainen elämänmeno välillä on.  Lisäksi hänen tapansa kertoa asioista oli mielenkiintoinen ja rento.

Olen ohjelman katsonut tällä viikolla kaksi kertaa. Areenasta löytyy, suosittelen!

Kirjoitusvirheitä

Uutisia televisiosta katsoessa huomioni kiinnittyy usein kirjoitusvirheisiin -  ja ne ärsyttävät! Ilmankos kuuntelenkin radiosta uutisia useammin kuin TV:stä. Erityisen paljon virheitä on ollut tällä viikolla, joka ilta.

Ylen ja MTV 3:n iltauutisissa isojen pääuutisotsikoiden virheet tuntuvat jotenkin niin lapsellisilta. Eikö todellakaan tämän tason laitteissa ole oikolukua? Eikö kenenkään silmä tarkista valtakunnanverkkoon tulevia uutisotsikoita?

Tiedän, että omalle tekstilleen on helposti sokea. Omat kirjoitukseni sisältävät virheitä täällä blogissakin! Mutta jos joku tekstini on lähdössä "oikeaan" julkaisuun esim. lehteen tai kirjaan tai muuten pidän tekstiä tärkeänä, väitän kyllä lukevani sen niin tarkasti ennakolta, että virheitä viimeiseen versioon ei jää.

Joillekin meistä kirjoitusvirheillä ei ole mitään merkitystä. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että painava sanottava pitää osata kirjoittaa yleiskielellä ilman kammottavia lipsahduksia.

Kuinkahan monta lyöntivirhettä tähän sivulle jäi?

Siivouksen järjestelyjä

Äitini (75 v.) huushollia on koko syksyn siivonnut kolmen viikon välein yksityinen siivousfirma. Samat ihanat rouvashenkilöt käyvät minullakin 3-4 kertaa vuodessa tekemässä isompaa siivousta. Äidillä he ovat käyneet aiempina vuosina myös harvahkosti, mutta syksyllä tein sopimuksen jatkuvasta käytännöstä.

Tänään sovin kevään siivouksista. Olemme olleet hirveän tyytyväisiä. Äidin energia ei enää riitä kuin satunnaiseen imurin työntelyyn ja nyt senkin voi unohtaa. Kolmen viikon väli on hänelle ihan hyvä. Yksin asuvana siistinä ihmisenä ei ehdi tuossakaan ajassa vielä kovasti sotkea!

Minulta on huoli pois, kun tiedän, että arkiset siivousasiat ovat järjestyksessä. Äidille mattojen ravistelu on kipeiden ranteiden vuoksi poissuljettu ja saapahan nyt käyttää siivouksessa säästyneen energian omaksi virkistyksekseen.

Siunattu asia, että ammattilaiset hoitavat vanhuksen siivouksen! Siitä ilosta maksaa mielellään.

Paluu arkeen

Tänä vuonna paluu arkeen joululoman jälkeen sujuikin aika vikkelästi: Tänään on jo paiskittu töitä koko päivä! Monet koulut palaavat lomalta vasta loppiaisen jälkeen. Niin mekin teimme viime vuonna. Nyt oli sivistyslautakunta viisaudessaan päättänyt lomamme lyhyeen.

En oikein ymmärrä logiikkaa, jonka mukaan toukokuussa meillä on kaksi pidennettyä viikonloppua vapaata, jotka molemmat sisältävät 4 vapaapäivää. Toukokuussa sitä jaksaisi töissä ihan sen varjolla, että tietää loman olevan jo ovella. No, ehkä toukokuussa olen eri mieltä asiasta.

Ensi lukuvuoden työajat lyötiin lukkoon ennen joulua. Vuoden päästä saamme taas pitkän joululoman, mutta koulu alkaa elokuussa jo 8. päivä meillä opettajilla ja lapset tulevat 9.8. Silloin varmaan ihanat helteet osuvat elokuulle, kun me jo hikoilemme luokissa. :)

Päivä oli hektinen, vaikkakin ihan mukava. Sieltä se työrutiini taas luokasta löytyi! Lapset olivat rauhallisia loman jäljiltä ja innokkaasti aloittamassa ryhmätyötä Suomen kaupungeista. Vaakunoita ja karttoja piirreltiin, nähtävyyksiin tutustuttiin ja huomenna jatketaan. Sopuisasti työskenneltiin eikä työn äänikään kohonnut liian suuriin desibelilukemiin. Tuntui olevan mieleinen homma!

Nyt huokaisen vähän ja sitten lähden kuoron harjoituksiin.