Lokakuun viimeistä viedään

Lokakuu ei ole joka kuu:

Päivät pienet pilvelliset,

yöt pitkät ja pimeät.

Halla hanhen siiven alla,

talvi joutsenen takana.

                         (Kansanruno Maaningalta)

80 vuotta

Tosin elämänpyörämme jo alamäkeä kiristelee,

mutta ehtooseen on vielä matkaa.

Taidammehan elää vuosia vielä,

hyvinkin huikeasti viisi ja kaksikymmentä,

joka on aika kappale elon tiellä.

                                        (Aleksis Kivi)

Eilen juhlimme syntymäpäiväsankaria, joka täytti 80 vuotta. Paljon vuosia... Osa työn täyteisiä, onnellisia, osa sairauden värittämiä. Eilen kaikki surullinen ja mieltä painava oli taka-alalla ja juhlan täytti ilo siitä, että läheiset läheltä ja kaukaa olivat juhlimassa. Syötiin hyvää ruokaa, katseltiin kuvia eletystä elämästä ja muisteltiin menneitä. Päivänsankari oli pirteä ja hyväntuulinen.

80 vuotta on pitkä aika elämää. Kaikki me emme sinne asti yllä, toiset pääsevät jopa kauemmaksikin. Pirteästä vanhuudesta kuitenkin unelmoimme kaikki. Toisilla se toteutuu, toisilla ei. Onneksi kukaan ei tiedä elämäänsä ennalta, vaan voimme iloita jo nyt siitä, mitä toivomme tulevaisuudelta. Jos kaikki ei toteudu, ei sitten. Mutta etukäteen ei kannata surra. Tuokoon elämä sen, mitä tuo. Uskon, että se on tarpeeksi!

Ystäväni Kamerunissa

Ystäväni on yli kuukauden matkustamisen jälkeen perillä Afrikassa Kamerunissa.Takana on 6 600 km. Matka alkoi Hämeestä Pälkäneen Äimälästä, Puolassa pysähdyttiin lepäämään kymmeneksi päiväksi ja reitti jatkui lopulta vaarallisesti myös Libyan Sirten kaupungin ohitse juuri silloin, kun siellä taistelut olivat pahimmillaan. Olen onnellinen Jukan puolesta, että hän on nyt turvallisesti talvikodissaan lepäilemässä matkan rasituksista.

Jukka teki koko matkan lentäen - omilla siivillään. Tänään olen iloinnut siitä, että pitkään seuraamani satelliittisääksen matka on tältä syksyltä saanut turvallisen päätöksen Lagdo-järven rantapuuhun. Aika merkillinen saavutus taas kerran!

Kuinka ihmeessä linnut jaksavat ja pystyvät tällaiseen suoritukseen? Olen vuosien saatossa seurannut satelliittisääksiä ja aina onnellinen loppu muuttomatkalla saa minut hämmästelemään. Ilman satelliittejä emme saisi tietoa näistä huimista muuttomatkoista, joten nykytekniikka on avannut aivan ainutlaatuisen mahdollisuuden päästä "salamatkustajana" seuraamaan muuttolintujen puuhia.

Hyvä Jukka! Mahtava suoritus! Yritä nyt selvitä talven vaaroista siellä Afrikan kuuman auringon alla. Muista karttaa ihmistä - pedoista vaarallisinta!

Univelkaa

Viikon aikana on kertynyt kiitettävästi univelkaa. Olen taas kuhkinut puolille öille: kutonut sukkaa, keksinyt viime tipan hommia ja eilen lankesin elokuvan pauloihin. Niinpä tänään iltapäivällä piti nukkua heti töistä tultuani kunnon päiväunet. Kylläpä virkisti!

Eilen illalla harhaannuin uutisten jälkeen katsomaan iki-ihanaa elokuvaa I am Sam (2001, ohj. Jessie Nelson). Olen sen aiemminkin nähnyt, mutta tämän liikuttavan elokuvan katson aina, jos mahdollisuus tulee. Kun en pahemmin TV-ohjelmia katso etukäteen, niin eilinen elokuvasessio tuli ihan yllätyksenä! (Ja kesti lähes yhteen yöllä!)

I am Sam kertoo 7-vuotiaan tasolle jääneestä yksinhuoltajasta, joka yrittää parhaansa mukaan kasvattaa pientä Lucy-tytärtään. Yhteiseloa järisyttää sosiaaliviranomaiset, jotka päättävät Lucyn huostaanotosta, sillä heidän mielestään isä ei pysty huolehtimaan tyttärestään. Sivujuonteena mukana kulkee Beatlesin musiikki, sillä Sam on armoton tämän bändin fani.

Sean Penn tekee loistavan suorituksen henkisesti jälkeenjääneenä isänä. En voi kuin ihailla näyttelijää! Kuinka ihmeessä hän pystyy tulkitsemaan vaikean roolinsa niin osuvasti ja luonnollisesti? Huono ei ole Michelle Pfeifferkaan asianajajan roolissa. Lisäksi Samin valloittavat, erikoiset ystävät tuovat lämpöä elokuvaan.

Nenäliinoja pitää varata aina vierelle elokuvan loppuosuutta katsellessa. Varsinkin kohta, jossa Lucy yhä uudelleen karkaa sijaiskodista isänsä luo öisin ja isä hänet tunnollisesti kerta toisensa jälkeen palauttaa takaisin uuteen kotiinsa, saa minut aina vollottamaan, puhumattakaan loppuratkaisusta. Olisipa todellisuus oikeiden lasten sijoitustilanteissa myös näin ymmärtäväinen eri osapuolilta!

Seuraavankin kerran valvon vaikka aamutunneille, jos elokuvan katsominen sen vaatii...

Niin lokakuuta

On suuri sun rantas autius...

Jytky jää vartioimaan "kesäpesäämme"...

Niin hiljaista...

...kun istuin ylämökin rappusilla ja kuvasin järvelle päin. Ei kuulunut muuta kuin alakuloinen laineiden liplatus lokakuun hämärässä iltapäivässä.

Kastemekko

Olen viimeiset päivät ihaillut sukumme 81-vuotiasta kastemekkoa. Se odottaa työhuoneessa sisareni pojan kastejuhlaa, joka pidetään marraskuun loppupuolella.

Sukumme kastemekko on isäni äidin eli mamman tekemä omille pojilleen. Nyt sillä kastetaan jo kolmatta ja neljättä polvea. Vaikka mekko on vaatimattoman näköinen, 1920-luvun lopun tarpeista tehty, sillä on suunnaton tunnearvo ja mekkoa on säilytetty kuin kukkaa kämmenellä.

Äsken laskin, että mekolla on kastettu 18 lasta ja 4 on siunattu se päällä. Jokaisen lapsen nimi ja syntymävuosi on kirjailtu mekon helmaan. Kangas on jo varsin haurasta ja siihen on tehty myös "levityskaistale", jota tarvittaessa voi käyttää. Onkohan puku kutistunut vai onko nykyiset lapset pulleampia kastehetkellä? Tosin tiedän, että ensimmäiset kastettavat olivat jo syntyessään yli viisi kiloisia, joten kangas on varmaan sikistynyt vuosikymmenten varrella.

Oma isäni, minut, sisareni ja hänen lapsensa on kastettu tällä mekolla. Kohta sillä kastetaan Iikka.

 

Otin kuvat puvusta pesun jälkeen ennen silitystä. Kangas on niin hauras, että ihan kauhistuttaa koko silittäminen. Täytyy vain olla kovin varovainen siinä puuhassa.

Lastenmusiikin soittamisen lopetus Ylen kanavilla

Luin tänään lehdestä, että Yle aikoo lopettaa lastenmusiikin soiton radiokanavillaan. Meinasi mennä aamupala väärään kurkkuun! Yle perustelee suunnitelmiaan sillä, että lapsiperheet eivät ole ikänsä perusteella Yle Radio 1:n kohderyhmää.

Voi hyvä ihme! Olen aivan järkyttynyt moisesta suunnitelmasta. Kuuntelen itse paljon radiota, lähes yksinomaan asianomaista kanavaa ja joka lauantaiaamu meillä soi Pikku Ykkönen musiikkeineen, vaikka yhtään lasta ei huushollissa olekaan. Ammattini vuoksi tässä ohjelmassa kuulee monipuolisesti vanhaa ja uutta lastenmusiikkia ja monta ideaa musiikkitunneille olen sen kautta saanut. Lisäksi minusta on aikuisena ihan vain mukava kuunnella lastenlauluja omaksi ilokseni. Vanhat muistot palautuvat mieleen ja monella tapaa päivä alkaa mukavasti lastenlaulujen säestyksellä.  Ns. kevyttä musiikkia tulvii kymmeniltä kanavilta ja kun en ole sen musiikin ystävä, Ylen Radio 1 on ollut minulle juuri se oikea, monipuolinen radiokanava. Näyttääpä lastenmusiikin toivekonsertit olevan myös lapsiperheiden suosiossa, sillä joka kerta toiveita tulee paljon enemmän kuin niitä pystytään toteuttamaan.

Lapsille sopivaa ohjelmaa radiossa on yleensäkin kovin vähän, varsinkin laadukasta sellaista. Tältä ikäryhmältä on helppo napata se vähäkin pois, sillä lapset eivät lähde yleisönosastoihin kirjoittelemaan tai muutenkaan palautetta antamaan virallisille tahoille. Meidän aikuisten tehtävä on tietenkin valvoa lasten etua!

Mielestäni lastenmusiikki ja -ohjelmat eivät saa olla kaupallisilla kanavilla. Lapset eivät osaa suodattaa mainoksia ja suhtautua niihin kriittisesti. Lisäksi lapset, jotka lastenohjelmia kuuntelevat, ovat tulevaisuuden radionkuuntelijoita, joten aika lyhytnäköisiä ovat Ylen suunnitelmat. Muistan hyvin, että meillä kotona aikoinaan kuunneltiin juuri tätä kanavaa ja vieläkin olen sen ystävä, vaikka radiokanavien tarjonta myöhemmin laajeni voimakkaasti.

Joitain vuosia sitten juuri sama lempikanavani uudisti arkiaamun ohjelmaansa: Klassisen ja hengellisen musiikin tilalle tuli klo 7-9 uutisten tulvaa ajankohtaisohjelmineen. Palaute kuulijoilta oli tyrmäävää: Kaikki eivät halua aloittaa aamuaan ajankohtaisohjelmilla, joissa ruoditaan uutisia pohjamutia myöten, sillä näitä samantyylisiä hengästyttäviä aamuohjelmia oli jo TV ja radio pullollaan. Minun ja muiden hitaiden ja rauhallisten aamujen puolustajien onneksi uudistus sai niin paljon negatiivista palautetta, että palattiin takaisin vanhaan. Nyt voin edelleen aloittaa aamuni klassisella ja hengellisellä musiikilla, jota kehystää vain tasatunnein tulevat uutislähetykset.

Nyt lievästi kiukustuneena lopetan tämän kirjoituksen ja siirryn Ylen sivuille antamaan tiukkaa palautetta lastenmusiikin soittamisen opettamisaikeista!

Ukkosta lokakuussa?

Moni uskoi tänään näkevänsä ja kuulevansa omiaan Etelä-Suomessa, kun lokakuun voimakas ukkosrintama yllätti ihmiset. Tähän aikaan vuodesta tämä sääilmiö on aika harvinainen. Tänään kuitenkin ukkosrintama kulki koilliseen Hangosta Joensuuhun ulottuvalla alueella.

Vahinkoakin ukkonen sai aikaan. Upinniemen varuskunnassa kolme varusmiestä sai kaapelin kautta sähköiskun maastossa, mutta onneksi suuremmilta loukkaantumisilta vältyttiin ja miehet selvisivät pelkällä lääkärin tarkistuksella. Vermossa salama sammutti alueen kaikki valot ja hetken hevoset ravasivat pimeydessä. Taisivat hölmistyä nekin! Kolme Finnairin kotimaanliikenteessä ollutta konetta jouduttiin salamoinnin vuoksi kutsumaan takaisin Helsinki-Vantaan kentälle.

Muistan 90-luvun alkupuolelta erään tammikuun. Olin menossa naapurikunnan rautatieasemalle hakemaan junalta sisartani. Koko matkan autoa ajaessani ihmettelin välähdyksiä näkökentässä. Vasta myöhemmin kuulin, että harvinainen talviukkonen jyristeli alueella. Ei ensimmäisenä tullut tämä vaihtoehto mieleen! Mietiskelin jo, onko silmissäni jotain pahasti vialla. Luonto on välillä perin merkillinen!

Meillä ei ole tänään muuta kuin kuurotellut vettä. Olisin kyllä mielelläni katsellut salamointiakin, sillä ikkunanpesun sain tänään päätökseen. Kyllä nyt kelpaa katsella ulos! Sälekaihtimet nostin ylös joka ikkunasta ja syksyn vähenevä valo saa tulvia sisään mielin määrin. Onneksi täällä yläilmoissa on kaamosaikanakin enemmän valoa kuin maan pinnassa. Se auttaa osaltaan tällaista "talvihorteeseen" vaipuvaa selviämään paremmin edessä olevasta koettelemuksen ajasta.

Ympäristösoturit

Maanantai-iltana katsoin TV:stä Ykkösdokumentin Ympäristösoturit. Ohjelmassa kerrottiin, miten rauhanomaisista mielenosoituksista on ajauduttu radikaaleihin, jopa välivaltaisiin protesteihin maapallon puolesta. Ohjelmassa haastateltiin luonnonsuojelijoita, jotka ovat olleet valmiita uhraamaan vapautensa, terveytensä, taloutensa ja jopa henkensä ympäristön puolesta. Henkilöt perustelivat, mikä oikeuttaa heidän mielestään kovat otteet taistelussa luonnonsuojelun puolesta. Samoin viranomaiset ja teollisuuden edustajat esittivät oman näkemyksensä: Heidän mielestään on kyse rikollisista, jopa terroristeista.

Ohjelma sai minussa aikaan hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta ymmärsin hyvin radikaalitkin keinot luonnon puolesta, kun vastassa on kovan rahan arvot omaava teollisuus, jolle mikään ei riitä voittojen tavoittelussa ja jolle luontoarvot ovat pelkkää ilmaa. Kauheaa oli myös katsoa viranomaisten raakoja otteita luonnonsuojelijoita kohtaan, sillä osa viranomaisten toiminnasta oli mielestäni selvää kidutusta. Toisaalta lakeja pitää kunnioittaa: Toiselle kuuluvan omaisuuden tuhoaminen on joka tilanteessa kuitenkin selkeä rikos, josta kuuluukin saada rangaistus.

Eniten mietin kovia otteita luontoradikalismin kitkemiseksi. Ohjelman mukaan esimerkiksi FBI on määritellyt ympäristöradikaalit Yhdysvaltain suurimmaksi kansalliseksi uhaksi heti Al-Qaidan jälkeen. Jotenkin tuntuu tavallisen ihmisen näkökulmasta liioittelulta!

Ohjelman jälkeen mietin, mitä olen todella tehnyt luonnon puolesta. Esim. luonnonsuojelujärjestöjen jäsenmaksun maksaminen, tuotteiden ostaminen, luontoarvoista puhuminen ja jätteiden lajittelu ovat kuitenkin vain pisara meressä. Vaikuttavatko nämä pienet hippuset mihinkään todelliseen? Olenko minä ihan oikeasti valmis luopumaan jostain tärkeästä, jotta maapallo pelastuisi? Mitkä ovat oikeat keinot taistella maapallon puolesta? Ohjelma sai aikaan mielessäni kamalasti kysymyksiä, mutta niin vähän vastauksia!

Hyvä, mielenkiintoinen dokumentti, joka sietää katsoa kaikkien, joita luontoarvot kiinnostavat.

Mukavaa arkea

Syyslomaa vietetään. Aamulla heräsin yhdeksältä eikä ollut kiirettä mihinkään, taivaallista! Kuinka mukava päivä on ollutkaan, vaikka koko ajan on ollut monenlaista puuhaa.

Aamupäivällä kävin apteekissa, tietokoneliikkeessä ja katsomassa uusia verhoja. Kävimme Karin kanssa eräässä lounaspaikassa syömässä ja sen jälkeen lähdimme omille tahoillemme: Kari lähti miesten kanssa kyläyhdistyksen talkoisiin ja minä ostin kanervia ja laitoin haudat syyskuntoon. Siinä hommassa menikin monta tuntia, kun huristelin kahdelle eri hautausmaalle. Lopuksi kävin viemässä äitini parvekkeelle myös syyskukat ja pyörähdin katsomassa Iikka-vauvaa.

Paljon ehtii yhdessä päivässä, kun ei ole työ "häiritsemässä"!

Syyslomaa

Ikävyyden huimaus.

On syksy. Minä palelen tulen loimussakin.

Kylmyys on ihon alla, ei katoa.

                     (Eeva-Liisa Manner)

Talviteloille

Aamulla oli ihana herätä, kun ei ollut mihinkään kiirettä. Loikoilin pitkään ja luin aamun lehden. Sitten tulikin kiire aamupalan jälkeen hakemaan kummityttö Annaa, joka oli urheiluseuran kahvilassa paikkaamassa vanhempiaan, kun nämä olivat siellä Tayssin suunnassa. Kahvilassa oli ollut aika rauhallinen aamupäivä, joten Anna oli pärjännyt hyvin.

Samalla reissulla haettiin Emma isovanhempien luota. Isä oli lähtenyt hakemaan äitiä ja Iikkaa sairaalasta. Yö oli mennyt hyvin, eikä mittaukset olleet osoittaneet mitään vuotoa sydämestä. Poika pääsi siis kotiin helpottuneiden vanhempiensa kanssa. Evääksi annettiin tieto, että takaisin saa tulla heti, jos jotain epäilyttävää tapahtuu. Pienillä sivuääniä kuuluu helpommin, mutta Taysin reissulla Iikan sydänäänet olivat olleet ihan normaalit.

Lähdimme tyttöjen kanssa iltapäivällä mökille. Siellä odotti kukkapurkit tyhjentämistä ja puutarhakalusteet poislaittamista. Ilma oli aika viileä, viitisen astetta lämmintä. Työn touhussa ei kuitenkaan kylmä ehtinyt tulla. Nostelimme verannan kaikki kalusteet sisälle talveksi ja pihalta vastaavasti sateensuojaan verannalle. Lisäksi vietiin puutarhaletkut suojaan ja kaikki "sata" kukkapurkkia tyhjennettiin. Kari kiipesi vielä irrottamaan huussin katolta tuulituulettimen. Turhaan se talvella pyörii ja kuluttaa laakereita, kun sen palveluksia ei siihen vuodenaikaan tarvita. Minä tyhjensin suotokanisterin ja sotkin vaatteeni! Tytöt yökkien kauhistelivat vieressä : )  Onneksi on pesukone olemassa!

Kari paistoi grillissä meille makkarat ja vähän namiakin oli mukana työnteon jouduttamiseksi. Kaikki saatiin tehtyä. Ainoastaan lakanat jäivät vielä sänkyihin. Nyt kun syysloma on alkanut, menen viikolla käymään ja napsin ne sitten mukaani.

Mökki on nyt talviteloilla! Haikeaa... Hyvin se meitä palveli yli 4 kuukautta, koko pitkän kesän, jolloin siellä oltiin lähes herkeämättä. Nyt on mukava olla taas kaupungissa.

Aorttaläpän vuoto?

Eilen oli karmean pitkä työpäivä koulutuksineen ja lisäksi vielä illalla kokous. Ehdin kotiin vasta kahdeksan jälkeen päänsärky ohimoilla jyskyttäen. Puhelimessa oli sisareltani kaksi viestiä: "Soita, kun ehdit."

Jotenkin aavistin heti, että nyt ei vauvalla ole kaikki hyvin ja niinhän se oli: Neuvolakäynnillä oli lääkäri kuullut sivuäänen sydämestä ja nivussykkeet olivat heikot. Koska nämä voivat olla oireita aorttaläpän vuodosta, lääkäri laittoi heti lähetteen Tayssiin. Sanoi kyllä, että ei pidä säikähtää, sillä vauvoja on välillä tosi vaikea kuunnella. Silti sydän hyppäsi kurkkuun säikähdyksestä!

Tänään lähdin töiden jälkeen heti katsomaan, mikä on tilanne vauvelin kotona. Minun siellä ollessani sairaalasta soitettiin ja pyydettiin heti lähtemään päivystykseen. Koska isä oli työssä, lähdin sisareni kanssa kärräämään Iikkaa lastenosastolle päivystykseen. Siellä kaikki tapahtui nopeasti ja vauva pääsi heti lääkärin tutkimukseen. Lisäksi otettiin sydänfilmiä, keuhkokuvaa ym. (Kuvassa äiti roikotti vauvaa käsistä röntgensuojat päällään ja hoitaja tuki pyllystä!)

Lääkärin tutkimus jo heti oli huojentava, sillä sivuääntä ei kuulunut ja nivussykkeetkin olivat normaalit. Osastolle kuitenkin otettiin yöksi seurantaan, joka on tosi hyvä juttu. Pikkuiselle laitettiin piuhoja joka puolelle ja sinne se jäi äitinsä kanssa pötköttämään tiukassa kapalossa. Äiti soitti äsken ja kertoi olevansa yötä vanhempien lepohuoneessa, kun huoneessa ei ole sänkyä. Hoitaja on koko ajan vauvan kanssa ja hakee äidin imettämään, kun on tarvis. Ei taida tulla äidille unta silmään!

Kyllä Suomessa pidetään hyvä huoli vastasyntyneistä! Iikankin kohdalla on ollut todella hyvää hoitoa ensimmäisen elinkuukauden aikana. Toivottavasti vain elämä alkaisi normalisoitua ja dramaattiset käänteet jäisivät vähemmälle!

Onneksi kaikki näyttää hyvältä. Ehdimme vain säikähtää pahanpäiväisesti!

Vaippakakku

Kävin äsken sisareni luona nuuhkimassa kolmiviikkoisen vauvan tuoksua. Voi sitä söpöliiniä! Vähän oli rätyisällä päällä vatsakipujen vuoksi, mutta niin syötävän suloinen. Lopulta, kun rauhoittui, nukkui isänsä vatsan päällä, kun tämä katseli sohvalla telkkaria. Oli siinä ihana pari!

Sisareni oli kutsunut eilen illalla työkaverinsa katsomaan pikkuista. Tuliaisina olivat saaneet vaikka mitä hyödyllistä. Yksi hauskimmista oli vaippakakku! Enpä ole moista koskaan aiemmin nähnyt. Raaskiihohan sitä ollenkaan purkaa vauvan pyllyn kuivikkeeksi?

Ikkunanpesua

Pesen aina kaupunkikodin ikkunat näin syksyllä. Keväällä mökille muuton yhteydessä ei tule mieleenkään kuurata tyhjilleen jäävän huushollin ruutuja. Silloin ovat mökin vanhat ikkunat vuorossa.

Tänään ryhdyin ikkunanpesu-urakkaan. Vähän korkeanpaikankammoisella puntit tutisee, kun vuorotellen avaan koko seinän auki täällä seitsemännessä kerroksessa. Vuosien varrella asiaan on kuitenkin jonkun verran jo tottunut. Aikaa mokomassa puuhassa vain vierähtää!

Tänään sain kahden huoneen ikkunat pestyä ja osan olohuoneen toisesta suuresta ikkunasta. Vielä on urakkaa jäljellä kaksinkertaisesti tämän päiväiseen verrattuna. Pesen ikkunat aina mahdollisimman myöhään syksyllä, jotta ikkunoiden väliin ei ehtisi kömpiä itikoita talvehtimaan. Jospa myös suurimmat vesisateet olisivat jo takana.

Napsin myös muutamia kuvia samalla. Pesu-urakka jatkuu ehkä viikonloppuna.

 

Vastavaloon

Lauantai-iltana otin järven rannassa kuvia auringonlaskun aikaan. Jotenkin minua viehättää tähän aikaan vastavaloon otetut kuvat! Tummat puiden siluetit ja veden heijastus... Niitä en väsy katselemaan.

Ainoa tähdenlento

Illalla kello puoli yhdentoista tienoissa kiskoin säleverhot ylös, sammutin valot ja aloimme tiirailla tähdenlentoja. Niihin aikoihin maapallo ajautui 110 vuotta vanhan pölypilven läpi (draconidien parvi) ja tiedossa olisi ollut hienoja näkymiä.

Meillä kuu killisteli taivaalta kirkkaana valaisten maiseman niin hohdokkaaksi, ettei me mitään nähty! Tietysti kaupungin valotkin vaikuttivat asiaan. Täältä korkealta yleensä pystyy katselemaan kaikennäköisiä taivaan ilmiöitä, mutta nyt epäonnistuttiin surkeasti. Edes kaukoputki ei auttanut asiaa. Katselinkin sitten kuuta, joka näkyi todella komeasti putken läpi.

Kari rötkötti makuuhuoneen sängyssä ja katseli sieltä. Sulatuslasienkeli ikkunassa piti ottaa pois ja silloin se tapahtui: Näimme illan ainoan tähdenlennon, kun enkelin kanssa roikkunut sulatuslasitähti putosi helähtäen lattialle ja meni sirpaleiksi! Tämä tähdenlento olisi saanut jäädä näkemättä!

Kulinaristisia nautintoja

Söimme päivälliseksi eilen mökiltä pyydettyä siikaa, jonka Kari valmisti uunissa sitruunapippurilla, purjolla ja tillillä höystettynä. Lisäksi oli höyrytettyjä kasviksia ja rucolasalaattia fetajuustolla. Hyvää, nam-nam!

Illalla teimme suppilovahverokeittoa, johon laitoin Koskenlaskijajuustoa ja mustapippuria. Keittoa tuli niin runsaasti, että sitä riittäisiä pienelle armeijalle. Kari sitä syö alkuviikosta ja pakkaseen menee varmasti myös. Jälkiruokana oli marjabanaanirahkaa, jossa oli sekaisin puolukkaa, karpaloa, mustikkaa ja mansikkaa. Palan painikkeena oli Argentiinasta Mendozan punaista. Kaikki niin hyvää, nam-nam!

Miten helppoa lähiruokaa tänään ollaankaan syöty (juomaa lukuunottamatta)! Ei lisäaineita, ei eineksiä. Vaikka minä en ole mikään kokkikolmonen ja  mottoni on "nopeasti ja helposti", vapaapäivänä on mukava syödä itse tehtyä ruokaa. Kari on se meidän courmet-ihmeemme, jota ilman tämänkään päivän hyvät maut eivät olisi syntyneet. Minä kuitenkin tein rahkan ja maustoin keiton, joten jotain ripausta oli minultakin.

Nyt seuraamaan tähdenlentoja. Kohta kuljemme 110 vuotta vanhan pölypilven läpi!

Siikaraukka

Töiden jälkeen lähdimme katsomaan, onko verkoissa kalaa. Säätiedotus oli luvannut myrskytuulta, mutta kun eilen verkkoja ei ollut kukaan ehtinyt käydä kokemassa, oli tänään mentävä. Onneksi verkot olivat tällä kertaa pienessä lammessa Karin suvun mökillä. Sinne uskalsi mennä kamalasta tuulentuiverruksesta huolimatta. Meidän mökkijärvelle ei olisikaan ollut menemistä tällaisella tuulella.

Rukoilin koko venematkan mielessäni: "Alä, Ahti, anna kalaa. Nythän on menossa eläinten viikko!" Ääneen en tohtinut sitä lausua, sattuneesta syystä (=Kari). Soudin myötätuuleen, eikä tarvinnut juuri muuta tehdä kuin pitää vene suorassa. Puhuri piti huolen lopusta.

Perä käännettiin tuuleen ja sitten aloin huovata oikein voimallisesti. Kari nosti kolme verkkoaan pois ja kuinkas kävikään: Rukoukseni oli mennyt harakoille, sillä verkosta löytyi puolentoista kilon siika. Voi sitä raukkaa! Eläinten viikolla piti henkensä heittää ihmisten kulinaaristen oikkujen vuoksi!

Takaisin soudin vastatuuleen ja sain pistää parastani, jotta vene yleensä olisi liikkunut mihinkään. Kari ryhtyi heti kalaa perkaamaan ja minä odottelin mökin rappusilla silmät ja korvat peitettynä, kunnes tappaminen oli suoritettu. Sitten tulin seuraamaan perkausta. Voi minua! Perkaan kalat, jos on pakko, mutta hengen ottaminen suurelta kalalta on kamalaa. Ei olisi minusta kalastajan eukoksi!

Kaksinaamaisesti sitten huomenna pistelen hyvällä ruokahalulla siikaa poskeeni!

Päivän uutisia

Päivän lehden lukemisen jälkeen käy joskus niin, etten jälkeenpäin pysty palauttamaan yhtään uutista mieleeni. Tänään minut kuitenkin pysäytti nämä:

- Kuopiossa hirvi söi poikien kannabisviljelmät! (Aamulehti 6.10.11) Oikein hykertelin pitkään mielessäni tämän uutisen jälkeen. Olisipa näin valveutuneita metsäneläjiä enemmänkin, jotka varjelisivat teoillaan nuoret laittomilta poluilta. Toivottavasti hirven pönttö ei mennyt sekaisin tai tullut vatsanväänteitä!

- Lääkäri Pekka Tuomola antaa opiaattiriippuvaisille Helsingin Diakonissalaitoksella Suboxone-korvaushoitoa. Hän haluaa olla parantamassa huumeiden käyttäjien elämänlaatua. Yhteiskunta säästää vuodessa 45 000 euroa, jos narkomaani pysyy irti rikoksista ja muista huumeista, ei tartuta hiviä tai muita tauteja. Tuomolalle työ on pitkälti myös auttamista ja ihmisoikeuksien kunnioittamista. Hän haluaa auttaa katsomatta ihmisen taustaa tai tekoja. Lisäksi Tuomola toimii kidutettujen kuntoutuskeskuksen ylilääkärinä ja käynnisti viime keväänä muiden vapaaehtoisten kanssa Global Clinic -nimisen paperittomien maahanmuuttajien klinikan. (Kotimaa 6.10.11) Upeaa työtä mieheltä, joka on syntyisin kotikaupungistani!

Huumeisiin liittyviä olivat molemmat uutiset. Valitettavasti aineet ovat todellisuutta Suomen joka kolkalla, myös omassa pikkukaupungissani.

Pikkuisen tumput

Lauantaina kiertelin kauppoja etsimässä pienelle vastasyntyneelle tumppuja. Luulin noin vain löytäväni ohuet ja pehmoiset, joita voi sisällä käyttää, ettei mukula raavi pikku sormillaan kasvojaan. Luulopa ei ole tiedon väärti! Kymmenessä kaupassa, myös lastenvaatteiden erikoisliikkeissä juostuani tajusin, että sellaisia ei todellakaan ole valmiina myytävänä.

Niinpä ostin vauvalankaa ja nyt olen neulonut jo kahdet parit pieniä lapasia ilman peukkua. Toiset ovat jo olleet käytössäkin. Niitä onneksi väkästää nopeasti ja helposti.

Aika omituista, ettei tällaisia kapineita ole kukaan älynnyt tehdä tuotantoon. Luulisi, että monet äidit niitä käyttäisivät. Vauvat ovat epeleitä työtämään sormiaan kasvoihinsa ja helposti tulee naarmuja ja silmätulehduksia. Ainakin meidän pikku Iikka sai jo silmän alle omatekoisen punaisen viirun. Jospa tumput auttaisivat ainakin silloin, kun kukaan ei ole perään katsomassa, mitä pikku kätösillä puuhataan. Ja eihän pikkuista kukaan ehdi herkeämättä vahtimaan, vaikka perheessä neljä hoitajaa onkin.

Syksy ikkunasta

On pääskyt lähteneet.

Ja taivas korkea

ja kellastuneet metsät, viileet veet

jäähyväissoittonsa soitelleet.

               (L. Onerva)

 

Suru-uutisia, taas!

Raskaasti huokaisten aloitin työpäiväni: Meillä oli taas koulukeskuksessa lippu puolitangossa. Jo kolmas kerta tänä syksynä! Aiemmin kaksi oppilasta on kuollut, toinen sairauskohtaukseen, toinen liikenneonnettomuudessa. Tänään levisi tieto nuoren yläasteen opettajan kuolemasta.

On tämä raskasta työyhteisölle. Yläasteella juuri ja juuri ehdittiin toipua kuolemantapauksen tuomasta järkytyksestä, kun jo uusi suru on käsiteltävänä. Meidän alakoulumme on ollut vain sivustaseuraajana, mutta pahalta tuntuu silti. Toivon voimia ja jaksamista yläkoulun puolelle!

Edellisen kuolemantapauksen jälkeen sanoin koulussa, että olen ihan ruvennut pelkäämään maanantaiaamuja. Ja taas... Kaiken lisäksi kotiin tultuani kuulin Karilta hänen tuttunsa kuolleen sunnuntaina.

Olen ollut vajaan kahden kuukauden sisällä neljissä hautajaisissa. Viimeiset olivat eilen. Välillä tuntuu inhimillisestä mittakaavasta katsottuna, että missään ei ole mitään järkeä. Nuoren tai lapsen kuolema, työuransa alussa olevan aikuisen kuolema, eihän näin pitäisi käydä! Selitystä ei löydy, vain pelkkiä kysymyksiä. Itse kuitenkin vakaasti uskon, että kaikki on "korkeemmas käres",  kuten entinen työtoverini sanoisi leveällä Pohjanmaan murteella. Ilman uskoa en itse elämää muuten jaksaisi kaikkine vastoinkäymisineen.

Silti tämän päivän uutisissa on sulattelemista...

Viikon säikähdyksiä ja iloja

 

Viikko vierähti ja kohta on viikonloppukin ohitse. Aika kuluu hurjaa vauhtia, välillä tuntuu ettei perässä pysy.

Viikolla olin työnteon lisäksi sisareni perheessä apuna, kun yrittivät päästä vauvelin kanssa normaaliin päiväjärjestykseen. Toimin yhdistettynä huushollerskana, putkimiehenä, taksina ja roskakuskina.

Viikon säikähdyksistä suurin oli, kun sisareni muutamien kotonaolopäivien jälkeen huomasi, että häneen alkaa nousta kuume. Hän kävi päivystyksessä, sai lääkkeet, mutta kuume vain pysyi sitkeästi korkeana. Synnytyksen jälkeen voi tietenkin niin monta asiaa olla pielessä, että lähdin häntä keskiviikkona viemään päivystykseen uudelleen. Hänen olonsa oli jo niin surkea, että olin itsekin ihan pelosta jäykkänä. Onneksi ottivat hänet suoraan sisälle ja laittoivat antibioottitippaan. Isä jäi hoitamaan puolitoistaviikkoista. Minäkin tarjouduin yöksi, mutta eivät huolineet. Onneksi sisareni toipui nopeasti, kuume laski ja pääsi kotiin pienen luo. Olin niin helpottunut! Arvoitukseksi jäi, mistä kuume johtui, vaikka paljon tutkimuksia tehtiinkin.

Iloista suurin oli, että pikkuisen maksa-arvoja ei tarvitse enää kontrolloida. Valohoito auttoi, väsymys poistui ja vauveli on reipas. Kävin eilen ostamassa läheisestä kaupungista pieniä vauva-asuja, kun hän on niin laiheliini, että kaikki vaatteet tahtovat olla isoja. Löysin pari todella pientä potkupukua, jotka ovat ihan sopivia nyt. Olen myös neulonut pikku tumppuja, kun niitä ei tahdo valmiina saada mistään.

Tänään olin entisen opettajani ja työtoverini hautajaisissa. Niiden jälkeen lähdimme laskemaan verkkoja ja samalla otin kuvia kauniista ruskasta. Se on nyt parhaimmillaan.

Blogi hukassa

Openkolossa on ollut lähes viikon hiljaista, kun koko blogi hukkui! Ostin maanantaina taas vuodeksi eteenpäin mainosten poiston ja siinä samassa osoite lakkasi toimimasta. Hallintasivulle pääsin, mutta en edes sitä kautta normaalinäkymään.

Laitoin tukeen muutaman sähköpostin, joihin kukaan ei vaivautunut vastaamaan. Aiemmin olen joutunut pari kertaa sinne viestiä laittamaan ja tuki on toiminut nopeasti. En tiedä, mikä nyt mätti!

Äsken huomasin, että toisella osoitteella tänne pääsee, vihdoin! Aiemmin sekään ei pelittänyt. Nyt siis loppuosa on net comin sijaan.

Huomasin, että vähän vieroitusoireita alkoi ilmaantua pitkästä erosta  ! No, onneksi nyt on päästy takasin päiväjärjestykseen ja kaikki toimii ok.