maanantai 31. tammikuuta 2011

Kansainvälistyvä pikkukaupunki


Muistan nuorena oman pikkukaupunkimme katuja kulkiessa, kuinka kummallista oli kuulla jonkun ihmisen puhuvan ruotsia. Kaupunkimme oli siihen aikaan virallisestikin kaksikielinen, mutta ruotsia puhuvia ei kovin paljoin katukuvassa kuitenkaan ollut. Tosin hyvän ystäväni kotikieli oli ruotsi, mutta juuri muita ruotsinkielisiä en sitten tuntenutkaan.


Tänään pitämälleni kuudennen luokan musiikkitunnille tupsahti kaksi virolaisnuorta. Välitunnilla opettajien kanssa laskimme, kuinka monta kansallisuutta meidän koulustamme löytyy. Taisimme päätyä kymmeneen. Tuntuu uskomattomalta, että näin pienellä paikkakunnalla kadulla saattaa kuulla yhtaikaa montaa kieltä.


Koulutoimelle eri kansallisuudet aiheuttavat aika paljon työtä. Meidänkin koulun "ummikko-oppilaat" opiskelevat ensin ns. valmistavassa ryhmässä, kunnes kielitaito on niin hyvä, että pärjäävät tavallisessa luokassa. Opiskelu räätälöidään jokaiselle erikseen hänen tilanteensa pohjalta, joten aika paljon voimavaroja vie suunnitelman laatiminen. Lisäksi tarvitaan myös tulkkien apua, jotta vanhempien kanssa saadaan yhteisymmärrys kouluasioista.


Osa oppilaista oppii suomen kielen tosi nopeasti. Eipä mene kauaa näiden virolaisnuortenkaan kohdalla, kun jo voivat siirtyä koko ajaksi normaaliryhmään opiskelemaan.


En olisi voinut kuvitellakaan kymmenen vuotta sitten, kuinka kansainvälinen meidän koulumme oppilasaines tällä hetkellä on. Toivottavasti osaamme hyödyntää opetuksessa tämän voimavaran ja kotouttaa lapset ja nuoret uuteen ympäristöönsä niin, että he tuntevat kaupunkimme todella kodikseen.

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Rantapolulla


Päätimme tänään lähteä ajelulle ja kävimme katsomassa erään harjun. Sinne oli ehkä 40 km matkaa ja ajelimme auringonpaisteessa pikkuteitä. Välillä piti väistää auraa sivutien haaraan, joten todella pieniä teitä ajelimme. Napsin kuvia auton kattoikkunan läpi ja nautin siitä, että vihdoin oli aurinkoinen päivä.


Pois tullessa Kari jätti minut yhden rantapolun päähän ja kävelin siitä takaisin kotiin. Polku oli hyvässä kunnossa ja sitä pitkin oli kiva kulkea. Välillä harhaannuin pariin niemeen, joihin meni isot saappaanjäljet. Sieltä sai kivoja kuvia ja taisin nähdä myös saukon jäljet. Ne johtivat sulaan ja olivat sen verran kaukana, että satavarma en ole, mutta todennäköisesti jälkien jättäjä oli saukko. En uskaltanut kahlata jäälle katsomaan, kun jäät siinä kohtaa olivat heikot.


Matalalta aurinko vielä paistaa, mutta pääasia, että näyttäytyy.


  

lauantai 29. tammikuuta 2011

Lentopalloturnaus


Sisareni tyttärellä Emmalla oli tänään lentopalloturnaus. Ovat parin viikon välein pelaamassa turnauksia ja viikolla on kaksi kertaa harjoitukset. Koska turnaus oli kotipaikkakunnalla, minäkin vääntäydyin aamulla tavallista aikaisemmin ylös, jotta sain raahattua itseni pelipaikalle ajoissa. Pitäähän tädin olla kannustamassa numero neljäätoista! (Vihjaisi sisareni eilen puhelimessa.)


Varustettuna namipussilla, joka oli seuran tukemiseksi kahviosta ostettu, istuin katsomossa ja taputin hurjasti sekä kannustin kovaäänisesti kokonaista kaksi peliä. Ensimmäinen oli tasaisempi ja toisessa olivat ylivoimaisia. Voittivat molemmat heti suoraan kahdessa erässä. Viimeistä peliä en enää jäänyt katsomaan. Perääni soitettiin myöhemmin, että voittivat senkin, vaikka vastassa oli vanhemmat tytöt. Päivä oli siis täydellinen ja onnistumiset tietysti 9-vuotiailla merkitsevät paljon. Jos peli kulkee hyvin, tunnelma ruokkii vielä parempiin suorituksiin ja vastaavasti huono alku voi vaikuttaa niin, että yrittämisestä huolimatta tulosta ei tule. Tytöt taitavat olla nyt sarjansa kärjessä. Hieno homma!


Emma on tosi innostunut lentopallosta ja heillä on mahtava valmentaja, entinen ammattilainen. Valmentaja kannusti jokaista, kehui koko ajan ja jos tuli epäonnistumisia, vakihuudahdus kentän laidalta oli: "Ei haittaa!" Tuli niin hyvä mieli seuratessani hänen toimintaansa. Asiansa osaava ja pienen tytön maailman tunteva mies! Olisivatpa kaikki valmentajat tällaisia. Toisenlaisiakin olen tavannut. Hienoa, että on aikuisia, jotka haluavat antaa aikaansa ja osaamistansa nuorille.


Tämän tyylinen harrastus vaatii myös vanhemmilta sitoutumista. Sisareni piti ottelupöytäkirjaa, isosisko Anna hoiti pistetaulua ja isä oli turnausjohtaja. (Ja täti kannusti korkealta ja kovaa!)  Koko perhe siis oli valjastettu hommiin.


Taidan mennä katsomaan seuraavallakin kerralla, kun täällä ottelevat.


 

perjantai 28. tammikuuta 2011

Lahjakortti


Minua onnisti arpajaisissa. Ennen joulua kävin ompelijalla, joka teki kuoropukuni, ja samlla vein hänelle kankaan, josta voi tehdä minulle tunikan sitten, kun hänellä on aikaa. Sovittiin, että joskus keväällä tulen valmista hakemaan. Samalla osallistuin jouluarpajaisiin.


Ompelijani soitti joulun jälkeen ja kertoi, että voitin lahjakortin heille. "Sehän kävi somasti", ajattelin, kun muistin kankaani, joka odotti ompelemista. Eipä yleensä tuuria ole ollut, mutta nyt lykästi!


Tänään kävin hakemassa valmiin luomuksen. Ompelija olikin ehtinyt tehdä sen jo nyt. Siitä tuli ihan mukava arkivaate työhön, jota voi pitää varsin hyvin keväälläkin. Eikä hintakaan ollut paljon mitään, kun käytin lahjakorttini tähän ompelukseen.


Joten varsin tyytyväisenä tässä aloittelen viikonloppua!

torstai 27. tammikuuta 2011

Tähtitaivasta ja aurinkoa


Illalla olin menossa aikaisin nukkumaan, mutta kaiken sotki taivas: Tähdet näkyivät niin kirkkaina, että oli pakko liimautua ikkunan ääreen koneen ja parin kirjan kanssa. Sitten oli vielä tärkeänä kapistuksena taskulamppu.


Tähän aikaan tammikuusta monet tähtikuvioiden kirkkaat tähdet näkyvät selvästi. Ihailin Orionin vyötä ja sen kahta kirkkainta tähteä Betelgeuzea ja Rigeliä, horisontissa matalalla kirkkaasti tuikkivaa Siriusta Ison koiran tähdistöstä sekä Kaksosten Polluxia ja Castaria.Myös Pienen koiran Procyon näkyi selvästi.


Kaikki valot pitivät olla pois, joten taskulampun valossa tutkin paperimuodossa olevia karttoja ja välillä kääntelin kannettavaa eri asentoihin ikkunan ääressä. Aika kului siivillä ja yhtäkkiä huomasin kellon olevan jo yli kaksitoista. Kiireesti lähdin nukkumaan, vaikka en olisi millään malttanut!


Tänään paistoi aurinko heleästi. Lumikuura oli vallannut kaikki puut ja niin kauniina luonto kimalsi auringonsäteissä. Ei olisi huvittanut tulla sisälle lainkaan.


  

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Eilinen auringonlasku


Olin eilen koulussa välituntivalvonnassa koko päivän. Lunta tiputteli välillä ja kylmä viima puhalsi. Aurinkoa kaivattiin. Sitä ei ole näkynyt puoleentoista viikkoon, mutta tänään pilkahti kiristyneen pakkasen myötä.


Eilen illansuussa nukuin päiväunet ja kun heräsin, oli ihana auringonlasku menossa. Kyllä se pallo tallessa on, vaikka niin säästeliäästi meille näyttäytyy.


tiistai 25. tammikuuta 2011

Kaukaisuuteen...


Kaukoputkellani taas tiirailin maisemia. On se kumma juttu, että omin silmin ei näe horisontista juuri mitään ja sitten putkella kaikki selkenee. 


Kaukoputken keksijät olivat aikamoisia tiedemiehiä. Galileo Galileitä pidetään putken keksijänä, mutta näitä laitteita oli jo ennen häntä esim. hollantilaisilla. Galilei tosin teki ensimmäiset merkittävät havainnot avaruudesta, esim. Jupiterin kuista. Minä en ole sinne asti vielä päässyt. Kunhan edes tuota meidän omaa Kuuta näkisi, mutta aina on illat vain niin pilvisiä. Eipä ole aurinkoakaan näkynyt moneen päivään.


Yritin tavallisella pikkukameralla ottaa kuvia kaukoputken läpi. Hankalaa, eikä kovin kummoisia, mutta hauskaa oli. Eihän aina tärkeintä ole lopputulos vaan prosessi! Pitäisi olla järjestelmäkamera ja adapteri putkea varten, niin sitten tulisi saaliiksi jotain kunnollista.



Maisema kaukaa horisontista.

Alakuvassa on kirkon tornin huippu, jota yrityksistäni huolimatta en saanut millään suoraan.


maanantai 24. tammikuuta 2011

Mitä tankkiin?


Tähän paljon julkisuutta saaneeseen 95N10 -keskusteluun haluan minäkin sohaista kynäni.


Päätin uuden vuoden jälkeen tankata uutta 95-bensiiniä, kun se autooni sopii maahantuojan mukaan. Lorotin tankin täyteen ja unohdin koko jutun. Tänään kävin huollossa vaihdattamassa ajovalopolttimot ja samalla kysäisin luotettavan huoltomiehen kantaa asiaan.


Kovasti arvostamani kokenut huoltomies neuvoi minua tankkaamaan 98-bensaa. Kertoi, ettei suosittele mihinkään autoon uutta 95-bensaa. Paikkakunnallamme hänelle oli tullut heti 95N10-bensan saatavuuden jälkeen ensimmäisellä viikolla 4 soittoa autoilijoilta, joilla oli uudenkarheat autot, jotka olivat toimineet moitteettomasti. Nyt jokaisella oli jotain hankaluutta.


Huoltomies kertoi, että uusi 95 vastaa todellisuudessa 92-bensaa, joka on oktaaniluvultaan liian matala ja aiheuttaa moottorin laiskistumista ja käynnistysongelmia varsinkin lämpötilojen vaihdellessa ja kovilla pakkasilla. Silloin pitäisi tätä uutta käyttäessä ainakin pitää huolta, että tankki on jatkuvasti täysi. Siihenhän minä olen aivan liian laiska!


Minä, joka en siedä autoltani minkäänmoista nikottelua, ajoin huollosta suoraan bensa-asemalle ja täytin tankkini ysikasilla ja sitä aion käyttää jatkossakin. En todellakaan halua jäädä tielle suhteellisen uuden, vähän ajetun autoni kanssa. Tämä on pienimmän riesan tie, eikä erotus hinnassakaan ole niin suuri, että se vaikuttaisi mitään.


Olen tyytyväinen saamaani tietoon ja päätökseeni. Ja päätöksessäni olen horjumaton!


 

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Kävelyretkellä


Tänään pitkällä kävelyretkellä tuli vastaan monenlaisia lumitaideteoksia.


PITSIÄ:



KUMARRUS:


                                                                                                                                              


YLIOPPILASLAKKI:



KUORRUTUS:


lauantai 22. tammikuuta 2011

Elämän dramatiikkaa


Ajattelin, että läheiseni syöpädiagnoosissa olisi ollut tarpeeksi dramatiikkaa minun osalleni lähipäiviksi, mutta mitä vielä!


Viime yönä klo 4.20 heräsin savun hajuun. Ponkaisin pystyyn ja kiersin heti kaikki huoneet, keittiön ja saunan, mutta meillä ei ollut mikään tulessa. Kurkistin ovisilmästä rappukäytävään. Siellä oli valot eikä savua näkynyt, mutta voimakas haju tunki postiluukusta. Laitoin kiireesti sisäovenkin kiinni ja mietin, pitäisikö soittaa hätäkeskukseen. Samalla katseeni osui ikkunasta vastakkaiselle kadulle, jossa joku ihminen seisoi jalkakäytävällä ja tuijotti meidän taloa. Samalla huomasin, että naapuritalon seinästä heijastui hälyytysajoneuvojen valot. Olemme niin korkealla, että pihaan meiltä ei näy kuin ikkunan avaamalla. Paloautoja oli useita. Huokaisin helpotuksesta: Apu oli jo paikalla.


Jonkin ajan päästä autot palasivat takaisin paloasemalle. Minä avasin parvekkeen oven ja ikkunoita ja tuuletin kunnolla. Sen jälkeen yritin nukkua, mutta pyöriskelyksi se meni. Uni tuli silmään vasta lähemmäksi seitsemää. Nukuimmekin aamulla pitkään.


Päivällä kuulin, että yhdessä asunnossa nuoret olivat juhlineet ja patjat olivat ilmeisesti tupakasta syttyneet. Asunto oli siinä vaiheessa tyhjä, joten olisi voinut käydä pahemminkin, jos tuli olisi päässyt itsekseen leviämään. Kiitos sille henkilölle, joka soitti avun paikalle ja kytevä tuli saatiin sammutettua. Vieläkin haisee savu rappukäytävässä.


Ihan klassinen tapaus! Näitä vuoteessa tupakoijia riittää aina vaan, vaikka asian vaarallisuudesta on paljon puhuttu. Meidän taloyhtiössämme tapahtuma varmasti käsitellään pohjamutia myöten ja poliisikin asiaa hoitaa. Onneksi pelastussuunnitelma on laadittu sääntöjen mukaan, yhtiökokouksissa asiasta on puhuttu, varoittimia, sammuttimia ja peittoja on kerrostasanteilla.


Niinpä niin! Taas muistutettiin, että elä päivä kerrallaan. Tulevaisuudesta kukaan ei tiedä, onneksi!

perjantai 21. tammikuuta 2011

Tyrmistyksestä toipumista


Läheiseni on sairastunut syöpään. Nyt vain mietiskelen asiaa ja yritän toipua sen aiheuttamasta järkytyksestä. Tänään ei löydy sanoja tänne enempää...

torstai 20. tammikuuta 2011

Murheellinen päivä


Kun sielusi on murheellinen, ajattele, että se on kuin pelto,

jonka yli on langennut siunaava sade.

Seuraa selkeentyminen, auringonpaiste,

ja peltosi kasvaa uutta viljaa.


Muutamat hädänhetket opettavat ihmiselle viisautta enemmän

kuin vuosikymmenen tasaiset olot.

(Maria Jotuni)


Ei ole hyvä olla onneton, mutta hyvä,

jos joskus on ollut.

(Georges Brossin de Mere)


Vain vyöryvät kivet pyöristyvät. Tyyni sää estää kukkien hedelmöitymisen.

Tämä lohduttakoon meitä kärsimyksissämme.

(Jean Paul)


Jokaisen talven sydämessä väreilee kevät

ja jokaisen yön hunnun takana hymyilee päivänkoitto.

(Kahil Gibran)


Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi,

että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu.

(Tove Jansson)


Missä kuljetkin, pidä Hänet mielessäsi,

Hän viitoittaa sinulle oikean tien.

(Sananl. 3:6)


 

keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Törröttäjiä


Työpäivän jälkeen kävelin tuulettamassa päätäni läheisessä puistossa. Iltapäivä alkoi hämärtyä ja lunta satoi. Ei mikään mieli-ilmani, mutta ehkä virkistyin. Tiedä häntä, ajatuksissa kiertää vieläkin työjutut, joten kävely ei ehkä auttanut.


Puistossa työntyi lumen alta jotain talventörröttäjiä. Luonto on niin kaunis lumisessa vaipassaan. Lankesin taas ottamaan muutaman kuvan, vaikka valaistus epäedullinen kuville olikin.


 

tiistai 18. tammikuuta 2011

Päässä soi...


Waiwainen walitan waikiast´,

että olen syntinen suur´.

Waivoilla väsytetty yli aikain.

Jo joutumalla multaan olen juur´.

                                    (trad.)


Päässä soi. On soinut koko päivän tämä vanha virsi, jota kuoron kanssa maanantaina harjoittelimme. Aika ronskit sanat ja jotenkin huvitti, kun äsken työntelin imuria ja samalla taisin ihan ääneen tätä hyreksiä. Sopi vallan hyvin siivousfiilikseeni.


Eilen illalla pääkopan täytti kissalaulut:


Voi kissan viikset kumminkin!

Aurinko lämmittää pumminkin

takkuturkin ja naamataulun.

Uusi aamu saa minut laulamaan

tämän kollivoittoisen laulun:

Pois jaloista,

pidän kaloista,

käy kalatorille tieni.

                 (Jukka Itkonen - Pekka Kostiainen)


Musiikin kanssa töitä tekevillä tai harrastavilla aina soi päässä jotain, minulla ainakin! Tutkimuskin julkaistiin asiasta joskus kesällä ja se tuki tätä subjektiivista tuntemusta: Mitä enemmän olet musiikin kanssa tekemisissä, sitä enemmän soi. Eikä ole vaarallista! Kiusallista se kyllä kieltämättä on, kun ei voi vaikuttaa siihen, mikä milloinkin äänessä on.


Tänään soi valitusvirsi. Mikähän huomenna?

maanantai 17. tammikuuta 2011

Karhu


Matkapuhelinoperaattorini lähetti minulle karhun laskusta. Koska olin satavarma, etten ole kyseistä laskua koskaan nähnytkään, tarkistin asian e-laskuistani ja tartuin puhelimeen.


Asiakaspalveluun oli tietenkin jonoa, joten vähitellen alkoi jo kiukku kasvaa. Lopulta puhelimeen vastattiin kuitenkin kohtuullisessa (10 min.) ajassa ja miesääni oli niin ystävällinen, että en viitsinyt kiukkuani hänelle purkaa.


Asia selvisi ja oli juuri niin kuin olin aavistellutkin: Olivat lähettäneet minulle e-laskun, joka ei ollut koskaan tullut perille. Heillä oli kuulemma juuri siihen aikaan vaikeuksia saada lähtemään e-laskuja ja todellisuudessa minun laskuni oli hävinnyt jonnekin bittiavaruuteen. Merkillistä, että karhu kyllä lähetetään mieluummin kuin tarkistetaan, onko asiakas todella saanut laskuaan. Paha maksaa ilman laskua!


No, asia selvisi, mutta jos en olisi soittanut, olisin joutunut maksamaan viivästyksestä aiheutuneet kulut. Kannattaa olla tarkkana!

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Kaukoputkeilua


Pukki toi jouluna minulle kaukoputken. Olimme syksyllä ystävien luona kylässä ja katselimme heidän putkellaan kuuta. Innostuin niin, että pohdiskelin, pitäisikö meillekin hommata sellainen. Sitten koko juttu unohtui.


Aattona tontut olivat tuoneet kuusen alle pitkulaisen paketin. Meillä on tapana, että paketissa pitää olla itse tehty runo. Tässä oli tällainen:


Tuikkivat tähdet taivaan

kuin satua kertoillen.

On hangella jälkiä eläinten.

Liekö kissa, kettu vai joku muu?

Niitä katselee myös kuu.

                              (KM)


Ja paketista ilmestyi KAUKOPUTKI! Olin tosi iloinen.


Jouluyönä katselimme kuuta. Se on varsin hypnoottista. Kraaterit näkyvät selvästi ja tuijotella voisi vaikka kuinka kauan. Muut yöt ovatkin olleet pilvisiä.


Eräänä yönä heräsin tähtien tuikkiessa, mutta en mitenkään jaksanut raahautua keittiöön katselemaan, vaikka putki on käyttövalmiina työpöydällä.


Eilen sitten oli hyvä yö: Kuu näkyi selvästi, tähtiäkin ja niinpä sitten katselimme moneen otteeseen taivaalle. Todella mielenkiintoista. Suosittelen!


Äsken katselin kaukaisuuteen ja löysin metsän takaa aukon, jossa ilmeisesti on hakattu puut pois ja kallio näkyvissä. Näytti metkalta!


Toivottavasti täysikuun aikaan olisi pakkasöitä. Kuuta voi meillä katsoa suoraan sisältä, kun olemme niin korkealla. Odotan tosin kevättä, kun mökillä metsän keskellä voisi valojen häiritsemättä tiirailla kaikenlaista.


Tässä näkyy eilinen kuu, jota tuolla putkella illalla katselin.


 


 

lauantai 15. tammikuuta 2011

Aurinkoa pakkaspäivänä



Pitkästä aikaa koko päivän sininen taivas ja aurinkoa. Tuntuu, että sielu herää tällaisena päivänä talvihorroksesta ja kaikki näyttää terävämmältä. Kaamoksen pimeä harmaus jotenkin turruttaa aistitkin.


Lähdimme ajelemaan ja katselemaan kauniita talvimaisemia. Poikkesimme kahvilla ja uunituoreilla leivonnaisilla Karin vanhempien luona. Pakkanen paukkui ihan oikeasti: Useaan otteeseen luonnossa kuului ääniä, jotka olivat varmasti kylmyyden aikaansaannoksia. Kun oli paljon päällä, ei palellut, mutta ei kyllä päässyt taipumaankaan! Ihana päivä, ihana pakkanen!


    

perjantai 14. tammikuuta 2011

Mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän...


"Päättyy joulu, vaikk´ ei kenkään sois,

joulukuusi viedään pois, pois, pois.

Mutta ensi vuonna hän

saapuu lailla ystävän -

ei voi toivo pettää.


(Emmy Köhler)


Tämän laulun myötä vein joulukuusen kolmena kappaleena bioastian viereen odottamaan kuskaamista jonnekin. Voi, haikea olo! Kuuseen oli jo ehtinyt kasvaa pitkät kasvannaiset - ihan turhaan. Tunnen itseni melkein murhaajaksi!


Joulukuusi on ihana, mutta tuottaa myös huonoa omaatuntoa: Metsässä se kasvaisi vuosi vuoden jälkeen lopulta suureksi puuksi. Minä muutaman viikon takia (meillä kyllä kuukausi!) raahan sen sisälle ja sitten siitä ei ole enää kenellekään mitään hyötyä, ei edes linnuille. Tuntuu surulliselta.


Kari naureskelee partaansa kun lukee tämän. Tunteellista höpsötystä... Ehkä on paras jättää analysoiminen tähän. Nautinpa kukista pöydällä ja avarasta tilasta olohuoneessa, jonka kuusi jätti jälkeensä.


Mukavaa, rentouttavaa viikonloppua!


torstai 13. tammikuuta 2011

Lumipöperöä


Koko päivän on satanut lunta ja kadut ovat sen näköiset! Meidän pikkukaupungissamme kävelyteitä oli aurattu, mutta ajotiet olivat vielä illallakin auraamattoman oloiset, ihan keskustassakin. Lisäksi yhdellä alueella katuvalot sammuivat yhtäkkiä. Sai olla tarkkana ajaessa.


Onneksi suuret valtaväylät olivat aika hyvässä kunnossa. Ajelin tänään parisataa kilometriä ja isot rekat olivat kyllä pelottavia: Lumi pöllysi ja aina hetken oli aivan sokea olo. Ison kaupungin sivukadut olivat ihan puuroa. Onneksi ei mitään sattunut.


Autotalliin peruutellessani kuulin radiosta, että samalla reitillä oli tapahtunut onnettomuus, josta varoiteltiin autoilijoita. Turvallisesti olin itse kotona, mutta surullinen olo tuli onnettomuuteen joutuneiden puolesta.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Pieni riisi


Käsityötunti menossa pikkuoppilaiden kanssa. Virkata väkerretään kieli keskellä suuta. Moni tarvitsee apua, ja kun avustajaa ei ole tunnilla, ope huhkii hiki hatussa.


Eräs oppilas laskee työn kädestään ja katselee aikansa opea. Sitten hän miettivästi kysäisee: "Ope, onks sulla kriisi menossa?" Toinen oppilas lisää: " Ei sillä riisejä ole, kun ei oo ruokatunti."


Ope meinaa tikahtua tukahdutettuun nauruunsa!

tiistai 11. tammikuuta 2011

Voi näitä veikeitä numeroita!


Ei voi kuin ihastella:


                                                       11.1.11


          


 

maanantai 10. tammikuuta 2011

Pakkasen tekosia


Ilmat ovat lauhtuneet. Lehdet ja uutiset pullistelevat putkirikkoja sekä ohjeita karttaa lunta pudottavia kattoja. Juuri kerrottiin radiossa, että joku on jo kuollutkin lumimassan alle.


Joka vuosi Suomessa on samat ongelmat. Kuinkahan paljon rahaa kuluu tänä vuonnakin putkien sulatteluun ja jäätymisestä aiheutuneiden vaurioiden korjaamiseen? Taitavat olla aika mahtavia summia.


Työpäiväni alkoi ihmetellessä, miten henkilökunnan wc:n ovi ei mene kiinni. Laitosmiehiltä sitten selvisi, että meilläkin oli putket jäätyneet työpaikalla loman aikana. Ilmeisesti vettä oli päässyt myös lattialle, josta johtui kynnyksen turpoilu. Pitää seurata tilannetta, jotta paikat kuivataan kunnolla. Toivottavasti muita "tuhoja" ei ilmaannu. Taitaa olla alan työmiehillä sesonki menossa!


 

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Irti joulusta


Monena vuonna yksi pahimpia aikoja vuodestani on ollut tammikuu. Joulu - tunnelmallinen ja sisällöltään puhutteleva juhla on ollut minulle tärkeä. Syksyn loskakausi ja pimeys on johdattanut valoon ja iloon. "Jouluihmisenä" hyvästijättö tälle mukavalle juhlalle ja paluu arkeen sen jälkeen on ollut ankeaa. Tammikuu on ollut minulle vaikea kuukausi. Jos olisin masentuvaa tyyppiä, niin tässä kuussa olisin ihan hukassa.


Viime vuonna oli koulusta pitkä joululoma: Menimme töihin vasta loppiaisen jälkeen. Tänä vuonna loma oli vielä pidempi. Kas, kummaa! Ei yhtään tunnu pahalta ajatella, että huomenna alkaa työt ja tammikuuta tässä eletään.


Oikeastaa alkavalla viikolla voi jo ajatella, että tässä pahuksenmoisessa pitkäpiimäisessä kuukaudessa ollaan jo puolessa välissä. Tuntuu ihan mukavalta. En yhtään ihmettele, että vanha kansa on kutsunut joulun jälkeisiä viikkoja selkäviikoiksi tai härkäviikoiksi. Sitähän se on ollut entisaikaan: työntekoa ja raadantaa!


Kummallista, että 31 päivän kuukausia on kalenterissa kuusi muutakin, mutta vain tammikuu tuntuu niin pitkältä ja tylsistyttävältä. Minua ei ahdista maaliskuun takatalvi, ei lokakuun ravat, ainoastaan tämä talvinen pimeä kuu lumisateineen. Tosin joskus pitkä kireä pakkaskausi on tuonut mieleeni pirteyttä ja iloa, lumisadettahan inhoan.


Ehkä tästä tammikuusta tulee erilainen. Ainakin yritän tehdä siitä myönteisen. Ehkä kaikki onkin ollut vain asennoitumisesta kiinni!


lauantai 8. tammikuuta 2011

Loma lähenee loppuaan


Ihanan pitkä joululoma, 2 ja puoli viikkoa, alkaa olla lopuillaan. Harvoin olen ollut ennen joulua niin kiireinen, kuin nyt olin, joten loma tuli todella tarpeeseen. Olenkin suurimmaksi osaksi vain lepäillyt ja tehnyt, mitä on huvittanut. Loma on tuntunut lomalta!


Joku viisas tutkija on saanut selville, että  viikon loma ei vielä riitä toipumiseen. Sen totesin itsekin. On ollut taivaallisen ihanaa viettää tätä viikkoa vapaana ja huomata, että vaikka alkaa jo ajatukset käväistä työasioissa, niin mukavalta tuntuu. Maanantainen työhönmeno saa taas arjen kohdalleen.


Tänään olen jo valmistellut ensi viikkoa. Tiistaina on uuden kirkkovaltuuston ensimmäinen kokous ja sen henkilövalintoihin olen tänään perehtynyt. Paljon asiaa tehtiin valmiiksi sitä varten jo ennen joulua, mutta avoimeksi jääneitä on siten puristettu kasaan viime päivinä. Minun ei ole tarvinnut tehdä muuta kuin ottaa sähköpostia vastaan ja lueskella sekä hoitaa muutama puhelu.  Kiitos niille, jotka ovat suurimman työn tehneet!


Koululla pitää käydä tänään tai huomenna. Luultavasti huomenna, en tänään taida viitsiä sinne lähteä. Lisäksi vanhemmille on työn alla kirje uuden lukukauden alkaessa. Siitä se arki taas maanantaina lähtee sujumaan omia raiteitaan juhlakauden jälkeen.


perjantai 7. tammikuuta 2011

Uusi blogipohja


Olen pitkään katsellut uutta blogipohjaa, mutta en ole löytänyt sopivaa. Omat taidot eivät riitä tekemiseen, joten on mukava, että jotkut tekevät ja laittavat sitten vapaaseen jakeluun. Kun muuntelukin sallitaan monissa pohjissa, niin siitä saa kuitenkin oman näköisensä.


Eilen osui käsiini tämä. Tällainen "värimaailmaltaan tylsä tyyppi" ei helposti löydä rauhallista pohjaa. Monet ovat minun makuuni aivan liian levottomia tai räikeitä väreiltään, joten ajattelin jo luopua toivosta. Kun sen haluan vielä kaksipalstaisena ja kirjoituspohjan ehdottomasti valkoisena, jotta kuvat eivät tee liikaa levottomuutta, niin ei näillä kritereillä oikein valmista meinannut löytyä.


Tätä vielä vähän tuunaamme oman näköiseksi kuvan osalta, niin olen ihan tyytyväinen.


Ps. Kuvan vaihtokin onnistui. Nyt katselen omaa kuvaa mökkirannasta...

torstai 6. tammikuuta 2011

Ottipa ohraisesti!


Eilen huomasin, että puuroriisi oli loppu. Kauppalappua tehdessäni Kari käski ostaa ohraa sen sijaan. Vähän nikottelin, sillä isot ohraryynit eivät ole minusta niitä kaikkein mukavampia. Minulle annettiinkin ohjeeksi ostaa rikottuja ohrasuurimoita.


Kaupassa en meinannut niitä ensin löytää ja sitten lopulta valittavana oli montaa laatua. Nappasin mukaani Korpelan myllyn Rikottuja ohraryynejä.


Kotona tehtiin niistä puuro ja voi, miten tuli hyvää! Ryynit on rikottu pieniin osiin ja niin keittoaikakin oli vain 15 minuuttia.


Tänään tehtiin jo toinen puuro. Sitä syödessä Kari piti "luennon" siitä, miten riisin syöminen on epäelologista pitkän kuljetusmatkan vuoksi. Meidän pitäisi siis siirtyä kokonaan riisin sijasta ohraan. Niin on jo melkein toimittu, kun porkkanalaatikkokin oli jouluna ohraan tehtyä.


Siis tämän päivän opetus: "Syö ohraa, niin maailma pelastuu!"


Ps. Blogin laskurin numero näyttää 01010! Onpa ihmeellistä, että jotkut jaksavat käydä näitä sivuja lukemassa. Kiitos teille siitä, sillä minulle laskurin mukavat numeroyhdistelmät ovat hauskaa seurattavaa. Se todellinen laskuritieto on ehkä vähemmän tärkeää. Itsellenihän näitä juttuja naputtelen, mutta on tietenkin tosi kivaa, jos joku muukin täällä jaksaa käydä näitä lukemassa.


Ps.2. Hyvää loppiaista! Minun joulunaikani päättyy vasta nuutinpäivään, mutta monilla lähtee kuusi ym. jouluroina jo huomenna.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Joulukuusi kasvaa!


Huomasimme viime viikolla, että joulukuusemme on alkanut tehdä uusia kasvannaisia. Nyt ne ovat jo näin suuria:



Emme taida luopua puusta vielä vähään aikaan. Varmaan ainakin nuutin päivään asti saa olla, ehkä pitempääkin. On sitä niin mukava katsella eikä pahemmin varistakaan neulasia vielä. Muut joulukoristeet laitoinkin jo pois tänään siivouksen yhteydessä. Kukkia on vielä paljon jäljellä ja kynttilöitä poltetaan tietenkin. Niihin ei kyllästy koskaan!


Loppiaisaaton kunniaksi aurinko näyttäytyy juuri nyt laskiessaan. Muuten on sadellut hiljakseen lunta koko päivän, mutta maahan sitä ei ole juurikaan kertynyt.



Näitä ikkunamaisemia en lakkaa ihailemasta ja kuviakin kertyy aina vaan, vaikka monesti olen päättänyt, että nyt ei yhtään kuvaa enää. Kun paljon ottaa, niin joku niistä voipi ajan kanssa olla hyväkin.

tiistai 4. tammikuuta 2011

Auringonpimennys


Tänään Suomen taivaalla näkyi osittainen auringonpimennys. Lähdimme aamulla Tampereelle ja matkalla aprikoimme, näemmekö mitään, sillä Oriveden jälkeen maisema alkoi olla aika sumuinen. Jätin Karin Tayssiin ja ajaessani kohti Hervantaa aurinko näkyi hienosti merkillisessä asennossa olevana puolikuuna pilviharson takaa. Parkkeerasin auton ja otin muutamia kuvia, mutta kännykällä on ihan toivotonta saada mitään kunnollista, kun oikea kamera ei ollut mukana.


Täältä toisten ottamia kuvia auringonpimennyksestä.


Muistan vuonna 1990 auringonpimennyksen, joka oli 22.7. aamuyöllä aikaisin. Kiipesin silmät sikkuralla läheiselle mäenrinteelle sitä katselemaan ja muitakin aamuvirkkuja sinne oli kerääntynyt. Maisema oli metkan hämärä ja linnut ihan oikeasti vaikenivat pimennyksen ollessa suurimmillaan. Se oli todella vaikuttava hetki. Niin oli kyllä tänäänkin!


Seuraava pimennyksen katselu vaatiikin Lapin reissun ensi kesänä, jos aikoo jotain nähdä, sillä se ei näy kuin pohjoisessa. Sen jälkeen joutuukin odottamaan aina vuoteen 2015 saakka.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Lohikäärmeen poikanen


Minua ovat ilahduttaneet yökyläilyllä sisareni tyttäret. He tulivat eilen ja nyt illansuussa lähtivät kotiinsa. Katselimme eilen elokuvan. Tänään nukuttiin myöhään, käytiin kaupungilla hoitamassa asioita, leivottiin, luettiin ja virkattiin lohikäärmeen poikanen. Siitä tuli tällainen:



Aika söpö. Emma virkkasi sen kiinteillä silmukoilla ja minä välillä auttelin. Samanlainen tehdään alkuvuodesta kakkosluokkalaisten kanssa koulussa. Nyt on sitten mallikin valmiina. Emma lupasi armollisesti  poikasen lainaksi kouluun. Kivoja näistä lasten väkästyksistä tulee. Jokainen on tekijänsä näköinen ja aina onnistuu!


Anna luki kirjaansa ahkerasti ja sai sen loppuun. Sivuja taisi olla yli neljäsataa. Kyllä iloitsen, kun lukeminen maistuu!


Aurinko paisteli pitkästä aikaa. Ihanalta näytti maisema. Taitaa olla päiväkin kukonaskeleen pidempi.


lauantai 1. tammikuuta 2011

Uudenvuodenpäivänä 2012


Toivon sinulle tälle vuodelle 2012

12 kuukautta iloa,

52 viikkoa rakkautta,

365 päivää toteutuneita toiveita,

8760 tuntia ystävyyttä

525600 minuuttia auringonpaistetta

sekä 31536000 sekuntia onnea!


      (Tuntematon ajattelija)