Ihanat villasukat

Harmaa päivä: Vesisade ropsahtelee hiljakseen ikkunaan, päivä ei tunnu oikein edes valkenevan ja tavallisesti niin kauas näkyvä maisema on sumun tukkima. Voisi ajatella, että ankeaa. Mutta ei: Jalassa on lämpöiset villasukat ja koko päivä on pelastettu! (Jos luulit täältä heruvan uusia neulereseptejä, niin nyt kyllä petyit!)

Villasukkia voisin ylistää vaikka monta kirjoitusta peräjälkeen. Kas, kun minun elämästäni ei tulisi mitään ilman niitä. Hodgkinin taudin jälkeen ääreishermostovaurio jaloissa on ollut sen verran inhottava, että viileyttä ei varpaani siedä yhtään. Minulla on villasukat jalassa yöllä ja melkein aina illalla kotonakin. Kesällä vähänkään viileämpänä päivänä nukun aina villasukat jalassa, helteellä sitten heitän ne syrjään.

Villasukkien neulominen on ainoa käsityö, johon työaikana tartun. Johtuu siitä, että sen saa nopeasti valmiiksi. Tällainen "ahmijatyyppi", jonka pitää saada kaikki heti päätökseen, oli se sitten käsityö tai kirja, joutuu ylettömään univelkaan suurien töiden kanssa: Saatan alkaa neuloa illalla ja jos huonosti käy, havahdun puoli kahden aikaan yöllä siihen, että puikot vain kilisevät nukkumisen sijaan. Sukan jotenkin malttaa laskea kädestään, kun tietää, että huomennahan se jo kuitenkin valmistuu.

Toissa talvena neuloin villasukkia niin paljon, että viime talvi jäi välistä. Nyt olen antanut itselleni luvan, että marraskuun koittaessa saan tarttua puikkoihin. Jipii! Uusia unelmasukkia uunista ulos! Jääköhän tämä blogin kirjoitus silloin vähemmälle? Tuskinpa!

OODI VILLASUKILLE

- Villasukka!

Ei ole rukka,

jonka jalassa on sukka:

villainen,

ihanainen,

lämpöinen,

lohtu öinen.

- Villasukka!

Jöröjukka

ei ole kukaan:

Villasukka mukaan!

(JP 31.10.10)                                                                                                                                                                                                                                                                            

Huonoja ja hyviä uutisia

VIIME PÄIVIEN UUTISIA

Niitä huonoja:

Kaksi teinityttöä teloitettiin julkisesti vakoojina Somaliassa. Pidätettyinä samoista rikoiksista on kymmeniä ja he odottavat samaa kohtaloa.

Helsinkiläismies heitti kaksi koiraa alas parvekkeelta. Pudotuksessa setterit saivat lantion- ja leuanmurtumia. Myös sisäelimiä repesi.

Onko ihmisen pahuudella rajoja toisia ihmisiä tai eläimiä kohtaan? Ei näytä olevan!

Hyviä uutisia:

Usa ja Venäjä yhdessä iskivät Afganistanin huumelaboratorioihin ja tuhosivat neljä. Samalla hävitettiin huumeita satojen miljoonien eurojen edestä.

Parvekkeelta heitetyt koirat toipuvat kuin ihmeen kaupalla leikkausten jälkeen.

Japanissa kokoontuneet yli 200 maan edustajat ovat päässeet sopimukseen uusista tavoista uhanalaisten eliölajien suojelemiseksi. Ohjelma ulottuu aina vuoteen 2020 asti.

Onko maailmassa vielä hyvää tahtoa jäljellä kaiken pahuuden keskellä? Kyllä näyttää olevan!

Henkilökohtaisia uutisia:

Kuuntelin äsken radion Pikku Ykkösestä Hannu Mäkelän lastenkirjaa Hevonen, joka hukkasi silmälasinsa. Teekupposen ääressä tulin väkisinkin hyvälle mielelle. Meidän aikuisten tulisi lukea kerran viikossa lastenkirjoja, niin säilyisi joku tolkku tässä kavalassa maailmassa!

Sain valmiiksi ja lähetettyä eteenpäin kyläkirjaan tulevan jutun isovanhemmistani. Sain todella sydäntä lämmittävän palautteen tekstistä paluupostina. Tuntui niin mukavalta! Yritin tehdä tekstin rakkaudella mammaa ja pappaa kohtaan ja siksi käytin siihen paljon aikaa. Isovanhempieni ikäluokka alkaa olla mullan alla, joten on tärkeää, että heistä jää joitain muistikuvia jälkipolville.

Kuhat

Tältä näyttivät toissapäivänä pyydetyt kuhat. Vielä en ole maistanut, mutta huomenna on luvassa gourmet-ruokaa, nam!

Viikonloppua aloitellaan. Äidin kanssa oltiin hautausmaalla laittamassa isovenhempien haudalle kanervat. Ilma oli pitkästä aikaa aurinkoinen ja mieli oikein virkistyi häikäisevästä valomäärästä. Jo tässä hämärässä taivallettiinkin tätä syksyä koko viikko!

Tähtihetki

Ope: "Sisut lähtevät kotiin ja Sulot välitunnille!"

Oppilas, jonka pitäisi pukea vaatteet päälleen välituntia varten, palaakin naulakolta ja halaa hellästi opettajaa.

Ope hämmästyneenä: "Eihän me vielä erota! Sinulla on vielä tunti koulua jäljellä."

Oppilas: "Niin, mut ku mun tulee sua välkällä ikävä!"  Ja oppilas pyyhältää ulos kääntyen vielä ovelta hymyillen heiluttamaan opelleen.

Opettaja nieleksii liikuttuneena silmiin kohonneita kyyneliä ja maailman murheet tuntuvat liukuvan jonnekin kauas näkymättömiin.

  Yksi työuran tähtihetkistä, jonka muistaa elämänsä loppuun asti!

Stizostedion lucioperca x 2

Ahvenen ja hauen risteytys eli KUHA (stizostedion lucioperca) on saanut vipinää tähän päivään ja oikein kaksin kappalein! Kari sai kahdesta eri verkosta kuhat: toinen 6,7 kg ja toinen 5 kg. Hänen piti mennä kokemaan verkot vasta myöhemmin, mutta näki rannalta, että jotain on pinnassa. Hän epäili, että lintu on sotkeutunut sinne ja lähti nopsasti katsomaan. Ei ollut lintua vaan se mikä pitikin!

Onneksi minä en ollut matkassa. Ison kalan pois päiviltä ottaminen on niin surullista, että olisin pilannut kalastajan ilon heti ensi kättelyssä. Minä olen vain töissä raatanut, joten hän on saanut iloita Pietarin kalansaaliistaan ihan rauhassa ilman tällaisia ikäviä sivujuonteita!

Kolme tuntia oli mennyt kuvatessa , peratessa ja jalostaessa! (Minulle asti eivät kuvat vielä ole ehtineet.) Ja kuinka monta päivää ja viikkoa tästä vielä puhutaankaan...

Pihkuran riesa!

Tänään asioin yksityisessä lääkärikeskuksessa. Asiakaspalvelu oli erinomaista kaikin puolin, kunnes tuli maksun aika: Uusimuotoiset pankkikortit (debit/credit) eivät kelpaa! Ei muuta kuin juoksemaan automaatille rahanhakuun.

Takaisin tullessani kysyin palautelaatikkoa, mutta sellaista ei ollut. Minulle annettiin valkoinen paperi, johon vuodatin asiallisesti mutta tiukasti mielipiteeni heidän pankkikorttilaitteestaan, ja tyrkkäsin nimeni alle. Vastaanottovirkailija oli kovin ystävällinen ja koki saman asian hankalana oman työnsä kannalta. No, ei ole varmaan kiva kuunnella päivästä toiseen asiakkaan valituksia samasta aiheesta.

Yritykset kaatavat syyn pankkien niskoille ja pankit katsovat vanhojen laitteiden olevan vain liikkeiden pihtailua. Rahastahan on kysymys. Monet liikkeenharjoittajat ovat minulle perustelleet, että uudet laitteet tulevat niin kalliiksi. Mutta tulee kalliiksi juoksuttaa asiakkaitakin. Juoksevat vielä pois lopullisesti!

Eipä ollut kortin kelpaamattomuus ensi kerta! Päätin tänään, että ryhdyn ensi töikseni selvittämään palveluita ja ostoksia hankkiessani kelpaako pankkikorttini. Jos ei, niin hankin ostokseni muualta! Niin riepoo...

Pessimismi valloillaan

Eilisen Aamulehti kirjoitti kotikaupungistani laajan jutun. Aiheena oli sadan ihmisen irtisanomiset paikallisen suuren työnantajan leivistä. Itse asia on surullinen ja ahdistaa niitä perheitä, joihin irtisanominen on osunut. Inhimillisellä tasolla suuri tragedia, josta toipuminen kestää ja uuden työn etsiminen vie aikaa. Myös pienelle kaupungillemme asia on merkittävä. Muuttoliikettä ulospäin ja verovarojen vähenemistä ei kukaan toivo.

Mutta... mutta! Lehden kirjoitus asiasta ja koko kaupungistamme oli mahdollisimman ankea. Teksti oli tehty ahdistavaksi, araksi, tulehtuneeksi, vaivalloiseksi,  vaisuksi, kohmeiseksi, katkeraksi ... (Adjektiivit poimittu jutusta!) Niin, ehkä tässä näkyy toimittajien tarkoitushakuisuus ja myös elämänasenne.

Artikkelissa kuvattiin myös jumalanpalvelusta, jossa toimittajat olivat mukana. Siitäkin oli saatu harmaa ja vaisu kahta poikkeusta lukuunottamatta. Olin itse kyseisenä aamuna paikalla kirkossa ja koin yhteisen aamuhetken virkistävänä, valoisana ja toiveikkaana. Luin lehden jutun monta kertaa ja mietin, oliko tämä sama sunnuntaiaamun jumalanpalvelus, sillä niin erilaiset olivat omat tuntemukseni!

Kun minulla on ollut vaikeita aikoja elämässäni, olen tarvinnut tueksi valon pilkahduksia. Toivo, lohdutus ja usko tulevaisuuteen ovat pitäneet pinnalla. Eikö tässä tilanteessa pitäisi myös etsiä jotain valoa? Lehden artikkeli loi masennusta ja pahaa oloa, jota ei totisesti tällä hetkellä tarvita!

Huominen on parempi! Toivottavasti pessimismi ympärillämme ei peitä jossakin kuitenkin kajastavaa hentoa tulevaisuuden uskoamme.

  

Kuuhulluutta

Eilen paistoi täysikuu. Ajellessamme ystävien luo kylään katselimme kirkkaalta taivaalta kuuta. Se näytti suurelta ja salaperäiseltä, varsinkin silloin, jos pilvenharso lipui sen ylitse.

Kun olin pieni ja asuimme syrjäkylän laidassa, äiti vei minut usein metsätielle katselemaan tähtiä. Hän oli ollut niistä nuorena kiinnostunut ja tunsi Cassiopeiat ym. (Cassiopeia on tähdistö Kefeuksen. Andromedan ja Perseuksen välissä!) Muistan, kuinka makasin pimeällä tiellä selälläni mahakelkassa ja äiti kertoi kirkkaasta tähtitaivaasta.

Kotona kuutamolla tuntuu joskus, että kuu istuu ikkunalaudalla. Täällä yläkerroksessa taivas on jotenkin lähempänä kuin maan pinnalla. Niinhän se onkin tarkemmin ajateltuna! Alkuillasta kuu näyttää välillä ihan luonnottoman suurelta. Sitä on kiva katsella ja illalla nukkumaan mennessä tuntuu mukavalta, kun kuu valaisee huonetta. Muistan hyvin myös ensimmäisen Kuussa kävelyn kesällä 1969. Olimme mökillä ja siellä ei ollut televisiota. Menimme varta vasten katsomaan isoäitini luokse suurta tapahtumaa ja sen jännityksen voin tuntea vieläkin asiaa muistellessani!

Illalla ystäviemme luona kaivettiin kaukoputki esiin ja tiirailtiin kuuta. He ovat harrastaneet sitä jo pidempään ja kieltämättä kuun kurkkiminen oli tosi mielenkiintoista. Pilviä vain kerääntyi tielle välillä ja täysikuu ei ole paras hetki tutkailla. Esim. kraaterit näkyvät paremmin varjon puolella. Heidän innostuneisuutensa taisi tarttua meihinkin ja tänään olemme Ursan sivuilta tutkineet kuuhun liittyviä juttuja. Myös tähdistöt ja planeetat ovat hurjan mielenkiintoisia.

Eilinen ilta oli muutenkin mukava. Vaikka tapaamme yleensä vain kerran vuodessa emmekä siinä välissä ole juurikaan yhteyksissä, silti tavatessa tuntuu kuin aikaa ei välissä olisi lainkaan. Höpöteltiin kaikenlaista ja syötiin vohveleita! Kiitos vain mukavasta illasta Kirsti ja Jukka!

Pitäisiköhän ostaa kaukoputki?

 

Lunta!

Kun aamulla herättiin, ikkunasta katsoessa näytti tältä:

Ensilumi oli tullut! En kyllä ole erityisesti lumesta innoissani silloin, kun sitä on jatkuvasti maassa 5 kuukautta, mutta onhan se kesän jälkeen aina mainittava juttu. Minusta lumi voisi tulla joulukuussa ja sulaa pois maaliskuussa. Pari talvea tässä lähimenneisyydessä, jotka olivat näitä vähälumisia talvia, olivat minusta ihan mukavia, paitsi  "mustaa"  joulua en kyllä toivo. Lunta voisi olla sellainen pieni kerros eikä metritolkulla! Lumisateesta en yleensäkään pidä, mutta kovat pakkaset ovat ihania. Viime talvena ne eivät minua yhtään häirinneet, toisia ihmisiä kylläkin.

Kun tulimme puolen yön jälkeen kotiin eilen teatterista, ei satanut vielä yhtään. My fair lady oli mukava, toteutus kyllä jotenkin ronski. Viimeeksi olen katsonut hienostuneemman version ja se oli kyllä mukavampi kuin tämä. Silti ilta oli kiva, vaikka hepeneissä oli vähän viileä olo. Joinkin teetä kotiin tultuamme ja nukuin villatakki päällä. Sitten yöllä tietysti heräsin kuumuuteen!

Ajellessamme kotiin kuulimme iloisen perheuutisen: Sukuun oli syntynyt iltapäivällä pieni tyttö. Hän on vanhempiensa esikoinen, joten suuria uusia asioita on perheellä edessä. Isä oli onnesta ja väsymyksestä pyörryksissä, niin kuin kuvitella saattaa. Siunausta pienelle vauvelille ja hänen vanhemmilleen!

Tänään menemme kesän päättäjäisteelle illalla ystäväperheemme luo. He tulevat kesäasunnolle Helsingistä ja viimeeksi olemme tavanneet yli vuosi sitten. Kiva nähdä ja jutella kuulumiset pitkästä aikaa.

My fair lady

Tänään herättiin pirteään pakkassäähän: melkein 5 astetta! Luonto oli huurteessa vielä puolille päiville asti. Haettiin mökiltä pumppu pois ja ajeltiin muutenkin maaseudulla katselemassa syysmaisemia. Vaikka en ole syksyihminen, niin kaunis huurteinen luonto oli kyllä ihanan näköinen.  Metso nähtiin tiellä. Piti pysähtyä, kun sillä ei näyttänyt olevan kiire mihinkään. Otettiin siitä muutama kuvakin, mutta nyt en ehdi katsomaan, tuliko niistä kunnollisia.

  

Illalla lähdemme Jyväskylän kaupunginteatteriin katsomaan musikaalia My fair lady. Sen olen nähnyt useasti, mutta niin viehättävää tarinaa on aina mukava seurata. Helsingissä olen tainnut sen viimeeksi nähdä. Ja musiikkikin on ihan ok. Tästä päivästä tuli vähän kiireinen, mutta treffit professori Higginsin ja kukkaistyttö Elizan kanssa ovat sen väärti! Siis: "Vie fiestaan hienon miekkamiehen tie...", jos en nyt ihan väärin muista!

Lomapuuhailua

Aamulla tuntui ihanalta vain olla rauhassa! Ulkona sateli räntää, mutta ei haitannut. Humpsuttelin yöpaidassa pitkään, vaikka oikeasti heräsinkin jo kahdeksalta. Mitenkähän enää ei nukuta niin pitkään kuin nuorempana?

Kun pääsin vauhtiin, sain paljon aikaiseksi: Siivosin vaatekaappeja, istutin pihaan kanervia ja sain vihdoin ja viimein vertailtua kuukauden kännykkälaskuja. Olen jo pitkään ajatellut vaihtaa liittymätyyppiä ja nyt ynnäsin minuutteja ja laskin tekstarimääriä. Sen perusteella sain soitettua operaattorille ja tein mielestäni hyvän vaihdoksen. Lopulta sen hyvyyden näkee vasta sitten, kun ensimmäiset laskut ovat tulleet. Nyt ainakin olin tyytyväinen itseeni, kun sain hoidettua asian, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.

Kari ilmestyi iltapäivällä ja lähdimme kokemaan siikaverkkoja. Oli tosi kylmän oloista, puissa näkyi matkan varrella rännän jälkeistä hopeista kuorrutetta, mutta aurinkokin näyttäytyi välillä. Oli aika kaunista, vaikka puut alkavat olla kohta paikka paikoin paljaita. Veneessä piti olla pyllyn alla styroksia, muuten olisin jäätynyt siihen paikkaan.

Verkosta tuli saaliiksi noin kahden kilon painoinen siianmötky. Punnitsimme sen iänikuisella vempaimella, mutta antoi se ainakin suuntaa, jos ei nyt ihan tarkkoja lukemia.  Kala on varmaan kymmenen vuoden takaista istutuseräämme. Muistan hyvin, kun ne sinne kiikutettiin autolla pitkin ja poikin maalaisteitä pussin hölskyessä takapenkillä! Ja nyt ovat noin suuria!

 Vaikka rakastan kalaa, isojen kalojen tappaminen on minulle kauhistus. Nytkin surin otuksen kohtaloa ja sain hymähteleviä katseita veneen perätuhdolta! Tiedän, että on kaksinaamaista surra kalaa ja kohta popsia sitä suurella nautinnolla! Mutta silti tuntuu surulliselta tappaa eläimiä, vaikka olisivat sitten vain kaloja! En kyllä ikinä saa itseäni paadutettua siinä asiassa! Sormia paleli ja otimmekin verkon pois, kun on luvattu viileitä päiviä.

Illalla vain oleiltiin. Kuinka kiva onkaan viettää lomapäiviä!

 

            

Tärkeä kannanotto

Lueskelin äsken netistä uutisia. Silmiini osui uudet luvut: 30 000 eronnut kirkosta. Itse uskon, että verkkomedian, erityisesti Facebookin, vaikutus eroamisboomiin on ollut suuri. Onhan ihminen laumaeläin!

Arkkipiispan tänään antama haastattelu MTV 3:lle asiaa sivuten tuntui selkeältä.

Arkkipiispa Kari Mäkinen: " Homoseksuaalisuus ei ole minkäänlainen synti. Ihmiskuva - ja sen myötä käsitys homoista muuttuu maailmassa myönteisempään suuntaan. Kirkko on aina muuttunut tällaisen kehityksen mukana."

Tämä kirkkomme arkkipiispan suusta tänään. Hitaasti kääntyy suuri laiva, mutta suunta on oikea!

 

Kyllä kotona on mukavaa!

Siksi kai lähdetään lomalle, kun takaisin tulo kotiin on niin kivaa! Ei vaiskaan! Ihan mukavaa oli lomailla ja lillua vedessä niin, että iho on nyt karrella. Ulkoaltaassa tuli ihan Islannin matka mieleen. Siellä oltiin syyslomalla kerran ja uitiin Blue Lagoonissa tukka pystyyn jäätyneenä räntäsateessa. Vesi oli ihan yhtä lämmintä, jos ei kuumempaakin. Ilma vain silloin Islannissa oli nollan vaiheilla, nyt oli reilusti lämpimämpi sää.

Tämä päivä 20.10.2010 (huom. päivämäärä!!!!) sujui autossa ajellessa. Poikkesimme Tampereella ja tytöt nukkuivat loppumatkan. Emmalla on vielä lentopalloharkat illalla, kun lauantaina on ensimmäinen oikea peli tänä syksynä. Hänelle ostettiin myös pilli, että saa tuomaroida toisten pelejä. Tuomarikoulutus oli keväällä.

Seurasin Naantalissa uutisista ja lehdistä kirkostaeroamisbuumia. Tuntui niin SURULLISELTA! Joissain seurakunnissa eroaminen jo vaikuttaa konkreettisesti, sillä verotulojen vähentyminen näkyy varmasti tavalla tai toisella. Ensi viikolla kuulen asiasta oman seurakuntamme kannalta.

Tässä muutama kuva matkalta. Naantali on niin kesäkaupunki, että tämä ajankohta antoi kuvan uinuvasta pikkukylästä. Viime kerralla oltiin heinäkuussa ja fiilis oli silloin ihan toinen.

 

    

 

Lomailua Naantalissa

Naantalin kylpylässä ollaan! Tulomatkalla poikettiin shoppailemassa Myllyssä Raision kupeessa ja eilen käytiin heti kylpylän puolella rentoutumassa. Juoksin altaassa vastavirtaan puoli tuntia ilman vyötä ja se oli tosi mukavaa. Tytöt nauttivat ja mummikin varmaan (?).

Tänään Annan hiukset leikattiin tosi tyylikkäästi. Me kaikki olimme iloisia uudesta lookista, joka sopi hänelle hyvin. Olimme myös hoidoissa. Kävelimme vanhan kaupungin puolella ja löysimme viehättävän käsityöpuodin sekä ajelimme pikapikaa Turussa. Sitten vähän reippailimme ulkona ja kohta menenmme taas kylpylän puolelle rentoutumaan.

Nämä hotellin koneet ovat tosi hitaita. Saa nähdä, onnistunko saamaan tätä kirjoitusta edes läpi.  Muuten on oikein kivaa!

Syyssiikaa saalistamassa

Tulimme juuri Saarisen mökiltä. Kari osti uuden siikaverkon ja kävimme sen laskemassa järveen. Rannassa oli järvi jo ohuessa riitteessä, mutta todella kaunista oli, kun aurinko paistoi. Veneen tappien kanssa luultiin olevan ongelmaa, kun ne siellä ovat usein hukassa, kun on useita soutelijoita, mutta kyllä ne nyt tallessa olivat. Verkko oli nopeasti laskettu ja sen jälkeen otin muutamia kuvia. Saa nähdä, antaako Ahti mitään. Kari nostaa verkon ystävänsä kanssa huomenna.

 

Metsässä ja tien varressa oli pikkuisen lunta siellä täällä muistuttamassa, kuinka pitkällä syksyssä jo ollaan. Talvirenkaita pitää tulevalla viikolla vaihdella autoihin, kun nyt siihen on aikaa.

Aamulla olin kirkossa. Mietiskelin jumalanpalveluksen aikana, kuinka kurjaa on, kun jo yli 15000 ihmistä on eronnut kirkosta tiistaisen homoillan seurauksena. Luulen, että näillä ihmisillä on asia ollut jo pitempään vireillä. Parempi vaihtoehto minusta olisi ollut äänestää seurakuntavaaleissa ja näin yrittää vaikuttaa kirkon sisältä asioihin. Surullista on, että osa näistä ihmisistä on todella kristittyjä ja usko on heille tärkeä asia.

Toivoisin todella, että homoliittojen siunaamisasiassa saataisiin joku ratkaisu pian ja päästäisiin keskittymään oikeisiin asioihin: Jumalan armoon ja Jeesuksen sovitustyöhön. Nyt härkäseksi on noussut marginaaliryhmää koskettava asia, joka heille on kyllä tärkeä. Energia, joka tähän asiaan on tuhlattu, on suhteettoman suuri. Tällä pähkäilyllä olisi saatu jo aikaiseksi jotain todella merkittävää esim. köyhyyden poistamisessa. Miksi yhdenvertaisuus seurakunnassa on niin vaikea asia sulattaa?

Huomenna lähden Johannan perheen ja mummin kanssa Naantalin kylpylään "tyttöjen retkelle". Keskiviikkoiltana tulemme takaisin. Mukava viettää aikaa Annan ja Emman kanssa, katsella vähän maailmaa ja rentoutua hoitojen parissa.

Ps. Vuoden luontokuva 2010 julkaistiin tänään. Käykääpä katsomassa upeita luontokuvia. ( Löytyy linkkilistastani.)

Ps.2. Laskuri toimii taas. Tosin alkoi alusta jälleen kerran, mutta ei haittaa!

Arkisia aherruksia

Aamulla heräsin seitsemältä mahdottomaan koiran haukkumiseen, joka tuli ulkoa. Naapurissa olevan hotellin parkkipaikalla oli koirien kuskaukseen tarkoitettu peräkärry ja sieltä ulkoilutettiin saksanpaimenkoiria. Ne haukkuivat kahdeksaan asti ja sitten tuli hiljaisuus. Vaikka olen koirien suuri ystävä, vähän harmitti, kun uni katkesi kesken. Kari lähti yhdeksän maissa kyläyhdistyksen talkoisiin tekemään kaukalon pohjaa ja minä ryhdyin tuulettamaan petivaatteita ja pesemään pyykkiä.

Aherruksen jälkeen kävin torilla markkinoilla ja löysin pipon. Minulla on niin suuri pää ( Toivottavasti myös jotain sen sisällä!), että jos löytää kivan päähineen, niin se on heti napattava. Kotiin kävellessä kävi todella kylmä henki sisuksiin ja ihan palelsi. Aurinko kyllä paistoi kauniisti, mutta lämmintä oli vain muutama aste.

Kotiin päästyäni huomasin heti, että pipo olikin VÄÄRÄÄ kokoa! Voi itku! Kokeilin oikeaa, mutta jossain vaiheessa annoin myyjälle väärän. Onneksi Kari soitti juuri samalla hetkellä ja kyseli, ajaako auton suoraan alas halliin. Hän heitti minut torille, vaihdettiin pipo oikeaan kokoon ja hän itsekin osti päähineen, jonka saa hyvin korville kovilla tuulilla. Samalla löydettiin puusta tehtyjä juttuja joululahjaksi kummilapselle ja vähän muillekin.  Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Ruoaksi Kari teki nieriää. En kirjolohesta pidä ollenkaan, kun se mielestäni maistuu ihan rehulta eikä kalalta, mutta oikea norjalainen lohi ja nieriä on ihan ok. Muuten rakastan kalaa, erityisesti siikaa kaikessa muodossa. Suolasiika on ihan huippua! Minä tein perunamuusin ja perunat oli ihan kummallisia: Pinta kypsyi ja sisältä oli raakaa. Keittelin kauan ja lopulta muusista tuli ihan hyvää. Mitä lie rotua perunat olleet!

Tänään aion vähän paneutua tiistai-iltana TV:stä tulleeseen homokeskusteluun. En sitä itse nähnyt, mutta eiköhän sitä voi katsella jälkeenpäinkin netistä. Kirjoituksia asiasta on ollut runsaasti viikon aikana yleisönosastoissa ja blogeissa ym. Itsekin olen joutunut omaa mielipidettäni pohtimaan, tosin se on ollut sama jo vuosikausia. Edellisten kirkollisvaalien aikaan jouduin ensimmäisen kerran vastaamaan, mitä itse asiasta ajattelen. Eniten toivoisin, että olisimme kaikki ihmiset samanarvoisia seurakunnassa ja että tästä asiasta päästäisiin tavalla tai toisella yli keskittymään kirkon ydinasioihin.

Ihana tällainen tavallinen päivä, jolloin ehtii tehdä "kuivaa huushollia". Kun on aikaa, niin sitäkin puuhailee mielellään. Nyt jo tuntuu vähän lomalta!

 

Syysloma edessä

Pitäisi kai kiljua "Jihuu!", kun loma on edessä, mutta ei kyllä tunnu miltään. Jostain kumman syystä olo on kuin tavallisena perjantaina. En vielä ehtinyt lomaa kaivata, joka varmasti johtuu siitä, että olin mökillä niin myöhään. Jotenkin syksy tuntuu lyhyemmältä, kun mökkiaika ulottuu syyskuulle asti.

Lapsilla oli lelupäivä tänään, jolloin saivat yhdellä tunnilla leikkiä ja rakennella multilinkeillä. Hauskaa tuntui olevan! Minä huomasin sillä aikaa, että en saa työpostiani auki luokan koneelta. Siellä on jokin vahingoittunut tiedosto. Jipii!! Loman jälkeen saa aloittaa atk-ihmisen etsinnällä. Koneissa on niin kovat suojaukset, ettei itse voi tehdä mitään.

Laskurikin tässä sivulla sanoi sopimuksensa irti. No, johan se kaksi viikkoa pelasikin. "Kaji koijaa!" kuten Anna sanoi pienenä. Minä en tuosta koodikielestä mitään ymmärrä.

Taidan aloittaa lomani pitkillä päiväunilla, ihanaa! Siitä se lomatunne varmaan pikku hiljaa kehittyy...

Taidepäivän taiteilua

Koulumme taidepäivässä tänään taiteilimme oikein urakalla. Kaupungin projekti Taidetuubi jalkautui koululle pitämään erilaisia pajoja taiteilijoiden johdolla. Oli maalausta, grafiikkaa, piirtämistä, videotaidetta ja muotoilua.

Itse olin grafiikkapajassa apulaisena. Lapset tekivät monotypiaa ja siihen yhdistettiin vähän kollaasiakin. Paja oli työläs meille kahdelle aikuiselle, mutta lapsille "taivas". Voi sitä luomisen iloa ja rohkeutta! Kun työtapa ja sen vaiheet oli selitetty, kaikki lähtivät iloisina ja innokkaina tekemään omaa juttuaan. Yhtään nyrpeää ilmettä ei näkynyt päivän aikana. Kun prässistä vähitellen alkoi ilmestyä oma vedos, ihastuneet ilmeet olivat näkemisen arvoisia. Kyllä niitä ikuistettiinkin kameralla aina, kun ehdittiin.

Valtavan hienoa, että lapset pääsevät taiteilijan johdolla ja aidoilla välineillä tekemään OIKEAA taidetta. Kyllähän me taiteilemme koulussa viikoittain, mutta käytettävät materiaalit ja välineet ovat rajallisia ja esim. grafiikan kokeilut aika alkeellisia. Nyt saatiin siitäkin oikein aimo annos tietoa ja taitoa.

Kaupungille suurkiitos! Tämän jälkeen ei pitäisi enää olla epäilystä siitä, asummeko todella taidekaupungissa.

 

Fiksuja nuoria

Yläkoulun oppilailla lähestyy työelämään tutustumisen jakso. Vaikka murrosikäisten luulisi kiertävän koulun kaukaa siinä vaiheessa, jotkut kuitenkin haluavat tehdä harjoittelujaksonsa alakoulun puolella, mikä on ihan mukavaa sinänsä. Mehän aina tarvitsemme lisää käsipareja apuun!

Luokkaani tupsahti koulupäivän päätteeksi yläkoululta todella mukava ja reipas oppilas kyselemään harjoittelupaikkaa. Jäin jälkeenpäin oikein miettimään, miten ihanalta tuntui keskustella hyvät käytöstavat ja reippaan asenteen omaavan nuoren kanssa. Koko keskustelumme oli niin lämminhenkinen ja oppilaan asenne positiivisuutta ja intoa huokuva, että ihan itsellenikin tuli hyvä mieli. Tällaisten nuorten kanssa yhteistyö sujuu ja ehkä molemmin puolin saamme hyötyä toisistamme.

Niin monesti muutama "hulivili" pilaa koko nuorison maineen. Tai hulivili kyllä voi olla, mutta täysin toisista  piittaamaton itsekäs asenne yhdistettynä hullunrohkeuteen on aina kurja yhdistelmä. Välillä näitä yksilöitä tupsahtaa tielleni, mutta yritän aina muistuttaa itseäni siitä, ettei pidä yleistää. Suurin osa nuorista, joita minäkin päivittäin koulun alueella tapaan, on hienoja persoonia.

Töistä lähtiessäni yläkoulun pihalta huuteli nuorimies heilutellen tervehdyksensä perääni. En edes huomannut häntä, mutta hän huomasi minut. Sitä kertaa emme kadulla tapaa, etteikö hän muistaisi tervehtiä. Ja vielä ensimmäisenä! Lämmittää "vanhan opettajan sydäntä", jos tällainen paatoksellinen sanonta sallitaan. Tuntuu hyvältä, että 16-vuotias kehtaa tervehtiä suuren kaverijoukon keskeltä entistä alakoulun musiikinopeaan. Siinä on hyvä itsetunto paikoillaan.

Kyllä iloitsen näistä nuorista!

Geokätköilyä

Tänään kylmä tuuli ja lokakuun hyytävä viima koetteli kesäihmisen sietokykyä. Oli kaivettava päälleen paksummat kamppeet, jotta selviytyisi koko päivän kestävästä välituntivalvonnasta. Vaikka se on vain 15 minuuttia kerrallaan, ehtii sitä siinäkin ajassa jäätyä huonosti pukeutuneena. Vaan en ollut kylmissäni, kun oli kunnon vaatteet.

Töiden jälkeen illansuussa kokoonnuimme koululle kuulemaan geokätköilystä tyky-toiminnan hengessä. Meitä oli kymmenkunta asiasta kiinnostunuttu, joita opasti asiaan jo pitkään vihkiytynyt työtoverimme. Ensin saimme tehopaketin tietämystä tietokoneiden äärellä ja sitten vain kamppeet niskaan ja lähdimme ensimmäistä kätköä etsimään.

Jotenkin aivot tällaisessa uudessa asiassa ovat kuitenkin vanhoilla raiteilla ja ensimmäinen kätkö piti paikantimella meille lähes tarjottimella ojentaa. Oli se piilo vaan niin hauskasti keksitty, ettemme millään meinanneet hoksata. Myöhemminkin huomasin, että kätköissä on aivan omanlaisensa ajatusmaailma, joka varmaan vähitellen loksahtaa paikoilleen, kun asiaa harrastaisi. Neljä kätköä etsimme ja olimme niin tyytyväisiä löytöihimme. Tämä on harrastus, josta varmaan voi kovastikin innostua, jos muutenkin tykkää luonnossa liikkua. Ja kätköjähän on myös city-ihmisille sopivissa paikoissa.

Lopuksi kävelimme järven rantaan kauniille nuotiopaikalle. Auringonlaskun punatessa taivaanrantaa sytytimme nuotion ja paistoimme makkaraa sekä höpöttelimme niitä näitä. Kiva kokoontua välillä muissa kuin työn merkeissä. Naurua riitti, varsinkin kun yksi meistä pimeällä polulla takaisin tullessa piiloutui puun taakse säikyttämään takana tulleet pahaa-avistamattomat. Savun tuoksu leijaili ympärillä, syksyn kirpeys tuntui poskipäissä ja mieli oli virkeä mukavan illan päätteeksi. Kolmisen tuntia meni ja kivaa oli!

Onneksi olkoon...

Tänään on ystäväni syntymäpäivä. Olemme molemmat yhdentoista päivän ihmisiä, hän lokakuussa ja minä keväällä. Tuttavuutemme alkoi kissanäyttelyissä muistaakseni vuonna 1987. Meillä oli persialaistytöt samasta pentueesta ja kissat yhdistivät ensin. Myöhemmin tapailimme muutenkin ja siitä lähtien olemme olleet läsnä tavalla tai toisella toistemme elämässä.

Vaikka elämäntilanteet ja perhesuhteet ovat olleet erilaiset, paljon yhteistäkin on löytynyt: mielenkiinto samoihin asioihin ja kiinnostus asioiden pohtimiseen. Monet henkevät keskustelut on käyty niin pöydän ääressä kuin puhelimessakin. Lisäksi me molemmat olemme selvinneet vaikeista elämäntilanteista viimeisten vuosikymmenten aikana. Ystävälläni on ollut todella vaikeita sairauksia ja on ihme, että hän yleensä on hengissä. Sitkeästi hän on selvinnyt osoittaen mieletöntä elämänrohkeutta vaikeiden kausien aikana.

Nyt on aika juhlia. ONNEA JA ILOA PÄIVÄÄSI!  Kiitos, että saan olla ystäväsi!

Mökkipuuhailua myrskytuulessa

VOI, MIKÄ PÄIVÄMÄÄRÄ : 10.10.10!    Ihan tässä numerofriikki sekoaa!! (Kyllä Aleksis jäi toiseksi lippuineen!)

Jumalanpalveluksen jälkeen, jossa Minna-kanttori taas lauloi niin sielua hivelevän kauniisti, lähdimme mökille. Lankomies oli isänsä kanssa lähtenyt sinne veneellä uistelemaan jo aamulla ja me muut tulimme päivällä perässä, kunhan sisareni sai ruokittua jälkikasvunsa. Tytöt eivät tällä kertaa tulleet mukaamme, mutta koira otettiin.

Kävelimme isolta tieltä, joten Nella sai juosta vapaasti ja Kari vei auton perille. Kyllä koira taas nautti: Juoksi mahdottomia spurtteja edestakaisin ja kolusi ojat, pellot ja tietenkin kaikki vetiset paikat. Mökille se ehti tapansa mukaan ennen meitä. Veneilijätkin olivat jo rannassa. Muutamia haukia oli saaliina. Kari oli jo irroittanut pumpun ja liitokset Peten kanssa ja sitten iskettiin laiturin kimppuun. Kun meitä oli niin monta, sen maille kiskominen onnistui oikein hyvin. Sama tehtiin veneen laiturille ja paatti kumottiin. Nyt on isot ja raskaat hommat tehty, mutta johan syksykin on pitkällä.

Kukkapurkkeja tyhjennettiin ja sitten veneilijät lähtivätkin jo järvelle. Tuuli oli kova, valkoiset vaahtopäät tyrskivät ja varoittelinkin heitä tuulesta. Me vielä kuhkimme pumpun letkun kanssa ja kääntelimme grillin penkkejä. Nellakin huijattiin autoon; tällä kertaa tosi helposti.

Pois tullessa otimme muutamia kuvia. Luonto on niin kauniin keltaisissa värisävyissä. Tästä se alkaa muuttua riisuttuun suuntaan pikku hiljaa ja paljon oli lehtiä ilmassa jo nyt. Sisälle asti niitä kulkeutui.

Mökki alkaa olla talvikunnossa. Sähköt on vielä päällä, mutta kunhan vesiputket on puhallettu, katkaisen nekin. Tuntuu hassulta: Huhtikuussa kaikki laitettiin paikoilleen kesää varten ja nyt tehdään toisiinpäin! Ja kamala ähellys ja vaivannäkö! Mutta on se sen väärtikin. Haikealta tuntuu, kun näkee mökin valmiina "talvilepoon", mutta keväällä sitten taas herätään eloon. Pääseehän sinne talvellakin ulkoilemaan, milloin haluaa. Laulun sanoin:" Syksy on ja kesä on pois, talvea ootellaan. Syksyisen tuulen soivan mä kuulen, kuu katsoo taivaaltaan!"

 

Se on niin mukavaa!

Aamupalan jälkeen Kari lähti kirjastoon tutkijanhuoneeseen etsimään paikallislehden mikrofilmeiltä isoisäni pakinaa. Tiedämme, että se on julkaistu 40-luvun lopulla tai 50-luvulla ja siinähän sitä on epämääräisyyttä tarpeeksi! Olemme jo moneen otteeseen sitä metsästäneet mutta tuloksetta. Ei tämäkään päivä tuonut poikkeusta. Muuta mukavaa tietoa kyllä löytyi.

Minä kirjoittelin sillä aikaa valmiiksi isovanhemmistani kertovaa juttua. Se on tulossa heidän kotipaikkansa kyläkirjaan ja juttu on ollut viittä vaille valmis jo pitkään. Yritän saada sen lähtemään huomenna kuvien kera. Uppoan kirjoittamiseen niin, etten tajua ajan kulumista ollenkaan. Siksi se on kyllä tehtävä päivisin, ettei yöunet vallan typisty!

Ajattelin innoissani kirjoittaessa, että mikä tässä naputtelussa on niin mukavaa. Jotenkin se on minulle kovin tärkeää ja samalla tunnen suurta iloa. Pidin koulussa kovasti ainekirjoituksesta ja äidinkieli kaikkinensa oli minulle helppoa. Taas tänä kesänä koko mökilläolon ajan (4 kk) kirjoitin mökkikirjaa ja päiväkirjaa, ja äitini jo sanoi, että eikö mökkijuttuja voisi kirjoittaa vähän vähemmän ja pienemmällä käsialalla, kun kirjoja vain kertyy. No, vielä mahtuu hyllyyn!  Oikolukeminenkin on minusta kivaa ja sitä taas olen tehnyt, kun Karin kirjoituksia on menossa joululehteen ja kyläyhdistyksen julkaisuun. Ja onhan isoisäni harrastanut kirjoitusta paljonkin, joten jos tämä innostus on tullut geeneissä. Äitihän on kirjoittanut myös, mutta hänen alaansa on ollut runot.

Miksi kirjoittamisesta pidän, siihen en osaa tyhjentävästi vastata. Se vaan on niin mukavaa!!!!

Matinea

Eilen illalla olin musiikkikoulun matineassa. Pieniä soittajia oli viitisenkymmentä ja meitä yleisöä tietenkin salin täydeltä. Sisarentyttäret molemmat soittivat siellä. Emmalle se oli ensi kerta, vaikka hän on jo kolmisen vuotta soittanut pianoa. Nyt on vuosi takana musiikkikoulussa, sillä ensin soitti yksityisesti mutta samalla opettajalla.

Jännitin Emman soittoa. Niin jännitti hän itsekin, mutta hienosti meni. Hän soitti nelikätisesti turvallisesti opettajansa kanssa kansansävelmän Hepokatti. Sisarensa sitä soitteli aiemmin myös ja mummin 70-v. päivillä soitimme sen Annan kanssa yhdessä.

Anna soitti ystävänsä kanssa Israelilaisen tanssin ja sekin meni ok. Anna on jo tottunut esiintyjä, kun on jo monet matineat kolunnut ja esiintynyt myös laulaen. Myös oppilaitani oli soittamassa, niin nykyisiä kuin entisiäkin. Viime vuonna kutosen tytöt pyysivät minua parikin kertaa kuuntelemaan matineaan soittoaan. On opettajalle aika suuri kunnia saada henkilökohtainen kutsu murrosikäiseltä! Tottakai sitä noudatin!

Musiikkikoulu tekee hienoa työtä lasten musiikkikasvatuksen saralla. Nykypäivänä metodit ovat muuttuneet minun soittoajoistani ja pianistitkin saavat yhteismusisoinnin iloa säestäessään toisia soittajia ja soittaessaan monikätisesti. Sellaista ei ollut 70-luvulla! Silloin vain yksin hierrettiin pianon kimpussa, kun muut kirmasivat pitkin pihoja kavereineen.

Omat soittotuntini kestivät vuodesta 1968 vuoteen 1984 eli 16 vuotta! Ensin musiikkiopistossa ja sitten yliopistossa. Kivaa oli välillä, mutta työläitäkin ja tylsiä kausia vuosiin mahtui. Nyt olen siitä aherruksesta kiitollinen, kun työkseni saan musiikkia opettaa ja myös harrastaa. Onneksi äiti ja isä eivät antaneet harrastusta lopettaa, vaikka muistan muutaman kerran sitä tosissani mankuneenikin.

Viikonloppu alkanut, ihanaa! Nukuin koulusta tullessa päiväunet ja nyt on virkeämpi olo. Onneksi ei ole mitään pakollista tiedossa lähipäiviin. Rentouttavaa viikonloppua meille kaikille!

Voi meitä ihmisiä!

Eilisen uutisia kuunnellessa ja tämän aamun lehtiä lukiessa tulee tunne, että me ihmiset olemme suurin uhka luonnolle. Unkarin myrkkyvuoto, joka uhkaa valua Tonavaan ja on nyt jo saastuttanut myrkkylietteellään 40 neliökilometrin alueen, on taas järkyttävä todiste ihmisten piittaamattomuudesta. Jokia pitkin tuho saattaa levitä useisiin naapurimaihin. Sateelliittikuvissa on näkynyt suuria murtumia padossa jo edellisenä päivänä ja ainetta on ilmeisesti ollut paljon enemmän altaassa kuin mitä on ilmoitettu. Satojen ihmisten elämä on pilalla luonnosta nyt puhumattakaan. Järkeni ei ymmärrä tällaista piittaamattomuutta!

Yli kaksikymmentä vuotta sitten, tarkemmin maaliskuussa 1989, tajusin yhtenä päivänä, miten järkyttävän pahaa tuhoa ihminen saa maapallon luonnolle aikaan. Exxon Valdezin karilleajo Alaskan rannikolla aiheutti valtaisan katastrofin: 41 000 tonnin öljypäästöt, satoja tuhansia eläimiä kuoli ja pitkäaikaisvaikutukset hylje- ja vesilintupopulaatioille olivat suuret. Korvauksiinkin meni rahaa 5,4 miljardia euroa.

Silloin liityin Suomen luonnonsuojeluliittoon ja ajattelin, että jos meillä ei ole luontoa, ei meillä ole mitään muutakaan! Olin soittanut tuohduksissani äidille myöhään yöllä kitkerän puhelinsoiton asiasta. Äitini kuunteli vuodatustani ja sanoi: "Kuule, en minä sitä alusta karille ajanut!" Taisin olla todella vihainen asiasta.

Meksikon öljyturma tänä vuonna oli vain jatkoa ihmisten törppöilyille. Linkolamaiset ajatukset valtaavat mieleni:  Kyllä se niin on, että luonnolle ihminen on aiheuttanut vain suurta tuhoa. Miten se kukoistaisikaan ilman meitä!

Mukavia tapaamisia

Eilen tapasin kadulla töistä tullessa tuttavan, jonka syöpähoidot ovat alkaneet. Teki mieli halata, mutta sanoinkin, että sitä ja kättelyä kannattaa välttää, jotta pöpöt eivät iske. Hiukset olivat jo kadonneet ja tilalla oli peruukki, joka sopi hänelle erittäin hyvin. Oli ihan oman tukan näköinen. Juttelimme hänen hoidoistaan, jotka olivat jo hyvässä vauhdissa. Hän oli pirteä olosuhteisiin nähden ja rempseä oma itsensä.

Tuli taas niin elävästi mieleen oma hoitoaika. Muistot oikein vyöryivät ylitseni, kun erottuamme kävelin kotiin. Syöpä on niin yleinen tänä päivänä, Vuosituhannen alussa, kun itse sairastin, sanottiin, että joka neljäs sairastuu syöpään. Nyt se on jo joka kolmas. Toivon sydämestäni jaksamista ja voimia kaikille, jotka syöpähoitojen keskellä kamppailevat! Sitä aikaa ei edes osaa kuvailla, niin paljon erilaisia tunteita ja kokemuksia siihen aikaan mahtui.

Tänään aamulla kouluun kävellessäni olin ajatuksissani. Havahduin, kun joku huuteli hyviä huomenia perääni ja iloisesti toivotteli hyvää työpäivää. Tämäkin henkilö oli entinen syöpäpotilas, tautinsa voittanut ja nyt hyvässä kunnossa eläkepäiviä viettelevä. Hänen huomaavainen toivotuksensa toi auringon aamuuni. Niin pienillä sanoilla niin paljon hyvää mieltä työpäivän aloitukseen! Kunpa itsekin muistaisin!

Valoa ja elämänuskoa päiväänne kaikille teille, joita syöpä tavalla tai toisella koettelee tällä hetkellä! 

 

Hankalia asioita

Työpäivä ohi ja päässä surisee. Miten samaan päivään mahtuukin vaikeita päätettäviä asioita sekä työssä että vapaa-ajan harrastuksissa! Toivoisin, että voisin tehdä hyviä ja oikeita päätöksiä, mutta kun asiat eivät aina ole mustavalkoisia. Joskus ei ole pelkästään hyviä ratkaisuja, vaan pitää päättää kahdesta huonosta se vähiten huonoin ja olla päätöksen teon jälkeenkin vielä epävarma siitä, teinkö oikein.

Tällaisen päivän jälkeen asiat kiertävät mielessä, vaikka voisi jo vaihtaa vapaallekin! Olisi ihanaa, jos olisi olemassa "pääntyhjennysnappi", jota painamalla vaikeat päivän asiat unohtuisivat ja voisi keskittyä uusiin juttuihin. Mutta minulla ainakaan ei sellaista nappia löydy, joten itseni hyvin tuntevana tiedän, että ylikierroksilla käyn tämän illan. Onneksi näin hankalat päivät eivät kuitenkaan ole ihan jokaviikkoisia!

Välillä ehdin spurtata mökille ja tyhjensin kiukaan vesisäiliön ja vessan käsienpesusäiliön vedestä. Kantelimme myös pihakalusteita verannalle talvisäilöön ja tyhjentelin piharuukkuja kasveista. Päätyö oli nypätä pumpun letku pois järvestä. Vaikka oli hanskat käsissä, putkeen tarttunut levä tuli läpi käsiin ja haisee kamalalta! Olen pessyt kädet moneen kertaan ja aina vaan haju muka tuntuu.

Oli aika viileä tuuli, vaikka muuten mukava kuulas syyspäivä. Paluumatkalla näin isohkon linnun lentävän metsään. Se meni aika läheltä, oli sinisenmusta, haukan oloinen siiviltään, mutta en tunnistanut. Jäi vähän vaivaamaan, mikä se olisi voinut olla, mutta elämäänhän mahtuu arvoituksia!

Nyt uutisille! Jospa television ääressä päänuppi tyhjenisi.

Ps.1. Piti tulla ihan lisäämään, että olipa hauska keskustelu Ajankohtaisessa kakkosessa: Soini vastaan Sinnemäki. Seuraan politiikkaa "toisella silmällä", enkä aina jaksa innostua aiheesta, mutta tämä oli hauska. Sinnemäki on kehittynyt keskustelijana viime vuosina ja piti oikein hyvin puolensa. Vaikka kynä on aina luistanut, ulosanti oli ministerikauden alussa tosi kankeaa. Soinia on niin hauska kuunnella, vaikka ei samaa mieltä olisikaan. Hän on oikea politiikan väriläiskä tällä hetkellä. Sanan säilä on hallussa vahvasti!

Ps.2. Laskuri taitaa sittenkin toimia...

Kiireetöntä kiirettä

Aamu alkoi tavanomaisesti, paitsi että unohdin käydä kaupasta hakemassa juuriharjan. Päivällä oli taas kiireinen koulunvaihto ja ajattelin koulusta tullessa poiketa hautausmaalla, joka on toisen koulun vieressä. Tarkoituksena oli harjata  isän hautakivi puhtaaksi liasta ja sammaleesta vielä, kun hautausmaalle tulee vettä. Kaikki juuriharjat olivat kulkeutuneet mökille ja sitten huomasin olevani hautausmaan portilla ilman harjaa. Ei muuta kuin autoon ja kauppaan ostamaan. Siinä vaiheessa huomasin, että kiireisen iltapäiväni aikataulu oli menossa ihan pyrstölleen, varsinkin, kun jouduin koulussa setvimään viimeisen tunnin hämminkejä pidempään kuin olin kuvitellut. Tunsin, kuinka kiukku alkoi kohota, kiireen kuristava ote tiukkeni, otsarypyt syvenivät... ja silloin päätin sanoa STOP!

Ostin harjan, puunasin kiven puhtaaksi ja päätin rauhassa kuljeskella hautausmaalla katsomassa kaunista luontoa ja ympäristöä. Ajattelin, että se pieni aika, mikä minulla on itselleni käytettäväksi tänään, on parasta käyttää hyvin. Niinpä nautiskelin syksyn kukkaistutuksista, katselin oravaa kävynkätkemishommissa ja vain käyskentelin ja olin itseni kanssa kauniissa, hyvinhoidetussa ympäristössä. Kiire haalistui ja kiukku suli jonnekin ja kai ne rypytkin hieman silottuivat (vai olisiko jo liikaa toiveajattelua tältä osin?) ...

Kotiin tullessa oli hyvä mieli ja virkistynyt olo. Tosin takin hiat olivat kurassa kuuraamisen jäljiltä, mutta sekään ei harmittanut. Kotona en ehtinyt olla kuin puolisen tuntia, sillä kuoronharjoitus kutsui. Oli silti KIIREETÖN olo.

Niin, minulle kiire tulee siitä, kun huomaan aikaa olevan vähän ja ryhdyn "kieriskelemään" kiireessä enkä käytä jäljellä olevaa aikaa tehokkaasti omaan itseeni. Nyt oivalsin jotain! Toivottavasti muistan sen vielä huomennakin, sillä todella kiireinen viikko on edessä.

Jos aikaa ei ole työpäivän jälkeen tarpeeksi omiin juttuihini, otan sen ajan alkuyöstä. Tarpeeksi ajoissa nukkumaan meneminen viikolla on ainainen ongelma. Tästä isoisäni sanoi: "Kun ilta pimenee, niin askel pitenee!" Olen tullut isoäitiini eli mammaan, kuten meillä häntä kutsuttiin. Illanvirkkuna kaikenlaista tekemistä löytyy kymmenen jälkeen ja ennen kuin huomaankaan, kello näyttää puolta yötä. Pyrin tietoisesti siihen, että viimeistään yhdeltätoista olisin nukkumassa, mutta usein epäonnistun. Aamulla kello soittaa 6.15 ja silloin sen valvomisen tuntee nahoissaan.

Jospa tänä iltana onnistuisin tässäkin asiassa!

Läksiäisjuhlat ja makoisaa haukea

Olimme seurakuntamme pitkäaikaisen kanttorin läksiäisjuhlassa hänen jäädessään nyt eläkkeelle. Oli mukavaa, naurettiin vedet silmissä ja juhla oli kaiken kaikkiaan ihan päähenkilönsä näköinen. Kummityttöni lauloi juhlassa ystävänsä kanssa. Olen niin ylpeä tytöistä! Harvat 12-vuotiaat enää kehtaavat esiintyä suurelle yleisölle, on muuta tärkeämpää. Samalla kuulimme uutta kanttoriamme ensi kerran työssään. Hän soitti korrektisti ja kauniisti. Erityisesti nautin yhteislaulujen säestyksestä, joihin hän sai paljon erilaista ilmettä. Olemme tehneet hyviä valintoja uusien kanttoreiden kohdalla. Työn iloa ja jaksamista heille! Korviini tuli jo nyt paljon myönteistä palautetta.

Kotiin tullessa oli kiljuva nälkä. Pakkasessa oli lankoni pyydystämää haukea mökkijärveltä. (Pyydystyspaikka tuo erityisen lisäarvon!) Kari oli laittanut ne jo aamulla marinoitumaan sinappi-sitruunamarinadiin ja kyllä tuli hyvää! En ymmärrä, kun monet kalastajat eivät pidä haukea minään. Minä olen sitä mieltä, että kun sen maustaa hyvin, siitä saa erinomaista ruokaa. Kalaa rakastan ja ei tekemässäni perunasoseessakaan ollut mitään vikaa. Kari on kyllä se pääkokki, minä vain vaivainen kyökkipiika!

Laitettiin äsken laskuri tälle sivulleni, mutta näyttää vahvasti siltä, ettei saatu sitä toimimaan.

Repussa odottaa lukemisen ymmärtämisen tehtävä. Pitäisi kurkistaa paperit läpi ja sitten nukkua päiväunet. Mikään ei ole ihanampaa vapaapäivänä, kun kömpiä viltin alle pötköttämään, jos siltä tuntuu.

Tällaisia kuvan otin eilen. Minusta ensimmäisessä kuvassa on ihan kuin Kari ja minä vierekkäin istua kököttelemässä rantamaisemassa!

    

 

 

Valoa hämärtyvään syksyyn

Tulimme juuri kotiin. Iltapäivä kului kuvia otellen harmaasta syyssäästä. Kävimme isäni haudalle viemässä lyhdyn, samoin naapurikunnan puolella olevalle isovanhempieni haudalle. Siellä hautausmaa on aivan järven rannassa, joten sain hyviä maisemakuvia. Haravoin ja laitoin lyhtyihin kynttilät palamaan. Poikkesimme myös anoppilassa syömässä juuri paistettua pitkopullaa. Kyllä se maistui hyvältä! Selvitimme pahasti sotkeutunutta kalaverkkoa ja sovitimme Karin tekemää keinun kattoa paikoilleen.

En ole syksyihmisiä, mutta pidemmälle edennyt syksy on ihan ok. Varsinkin kuulaat, kirpeät syyspäivät tuntuvat ihan mukavilta. Sen sijaan kesästä irti päästäminen on aina tuntunut vaikealta, mutta loka-marraskuun ankeat sadepäivät ovat jo helpompia. Nehän tietävät jouluihmiselle ihanan ajan olevan pian tulossa!

Kynttilät sytytän jo loppukesästä ja melkein joka ilta parvekkeella palaa lyhty tai jos olemme maalla, rivitalon pihassa  kannonnokassa soihtu ja etupihalla lyhdyt. Elävä tuli on niin kiehtova. Kesällä mökillä takassa on ihana polttaa viileillä ilmoilla takkatulta ja puilla lämmittäminen antaa ihan eri lämmön kuin sähköpatterit. Meillä on täällä kerrostalossa myös ihana valkoinen takka, mutta enimmäkseen poltan siellä kynttilöitä. Karia se vähän korpeaa, mutta en oikein täällä pidä savun hajusta olohuoneessa. Takka on vanha avomallinen ja kyllä sieltä vähän savuntuoksua tulee väkisin. Pitäisi kai hankkia siihen joku sydän ja luukut.

Hautausmaalla poltan isän haudalla kynttilää lähes joka viikko syksystä kevääseen. Hautausmaalla on ihana kävellä varsinkin pimeällä, kun sadat kynttilät sitä valaisevat. Olen ajatellut sitä paikkaa aina Jumalan puistona ja meidän omalla hyvinhoidetulla hautausmaalla silmä ja sielu lepää. Tänään kävin puolitoista vuotta sitten tapaturmaisesti kuolleen koulumme oppilaan haudalla. Sinne oli tullut hautakivi ja muistopatsas, jotka olivat oikein kauniit. Elämän tarkoitusta nuoren ihmisen kuoleman äärellä on niin vaikea ymmärtää.

Illalla olisi ollut taidenäyttelyn avajaiset, mutta emme menneet, vaikka mieli olisi tehnyt. Jotenkin on pakko rauhoittaa elämää, kun ensi viikko on kamalan kiireinen. En jaksa olla jatkuvasti menossa. 

Iltapäivällä haudattiin 46-vuotiaana kuollut tuttavani. Ajattelen häntä, kun katson palavaa kynttilää tänä iltana

.  

Lippuja ja lappuja

Työpäivä sujui sukkelasti. Järjestin joka välissä ilmoitustauluja, joilla opehuoneen seinät on "maalattu". Tiedotteita, mainoksia, koulutusilmoituksia, lippuja ja lappuja kyllä riittää. Osa on virallisia ilmoituksia, jotka on pakko pitää esillä. Voi tätä A4:sten tulvaa, vaikka tietotekniikan maailmassa eletäänkin! Kollegat laskivat jo leikkiä, minkä ehtivät, kun joka välissä yritin saada lappusia järjestykseen. Olin homman aloittanut jo viikkoja sitten ja tänään sain sen pois päiväjärjetyksestä. Olin tyytyväinen itseeni. Ja toivottavasti toisetkin löytävät nyt paremmin hakemansa informaation.

Kaikenlaisia muitakin hoidettavia hommia oli yllättävän paljon kertynyt tälle päivälle opetustyön oheen. Toimin koulussamme vastuuopena, kun rehtorimme "sijoituspaikka" on toisessa koulussa. Postin hoiteleminen yksistään vie joka päivä aikaa: On sähköposti ja oikea postilaatikkoon tuleva posti ja lisäksi lähettiposti. Alkusyksystä oli paljon pakettien hakemisia postikonttorista, mutta onneksi se virta on tyrehtynyt syksyn edetessä.

Päivä oli sumuinen ja vasta nyt myöhemmin iltapäivällä on taivas alkanut rakoilla. Viikonloppu edessä, joten aurinko voisi paistaakin vaikka täydeltä terältä! Vähän, mutta vain vähän, on kouluhommia tehtäväksi, mutta muuten voi vain ladata akkuja. Toivottavasti kaikilla muillakin olisi edessä kiva viikonloppu ja aikaa rentoutumiselle!